40+ so what wol.13

Kiitos kaikille onnentoivotuksista! :) Siirsin itseni plussanneiden listalle, vaikka on hyvin epäilevä ja pessimistinen olo, saas nähdä kauanko saan pysyä listalla... :unsure: Realiteetit ovat varsin voimakkaasti mielessä, keskenmenoriski yli 50%, Down-ikäriski vähintään 1/30 jne. Silti jossain sydämen sisimmässä nurkassa elää pienen pieni toivo että jospa tämä olisi se kultamuna, jota olen odottanut 4 vuotta. Toistaiseksi suhtaudun realistisen pessimistisesti tähän ja parastahan olisi olla miettimättä koko asiaa ainakin AR-ultraan asti, jonka ajattelin varata noin kolmen viikon päähän (ellei ennen sitä tule spontaania keskenmenoa), mutta se ei liene kovin helppoa. :D

Virkki totesi että hyvin näyttää minulla tarttuvan ja näin on viime aikoina tosiaan käynyt. 9 kk:n aikana kolmas raskaus ja ikää on kuitenkin 45 vuotta (44 kahdessa ekassa näistä). Se mikä on mielestäni tosi outoa on että yritys alkoi yli 4 vuotta sitten ja ensin (41-vuotiaana) ei tapahtunut sitten yhtään mitään vuoteen ja kahteen kuukauteen (esikoisen jonkin asteinen imetys saattoi kyllä vaikuttaa asiaan, vaikka menkat tuli säännöllisesti), jonka jälkeen tulin raskaaksi 03/2014, mutta keskenhän se meni. Sitten taas ei tapahtunut mitään ja gyne totesti 2015 että hieman väsyneeltä munasarjat näyttivät (1-2 munasolua näkyvissä). Toivo alkoi hiipua, mutta sitten tuli kuitenkin plussa 07/2016 ja taas 11/2016, vaikka nämäkin menivät kesken. Nyt sitten kolmas plussa alle vuodessa tässä iässä. o_O Pientä toivoahan se antaa että kuitenkin olen tullut raskaaksi, nyt tarvittais vain se yksi kunnollinen munasolu. Voi kun tämä olisi nyt sellainen. :love: Pieni toivo tosiaan elää, mutta hoen kyllä itsekseni koko ajan päässäni että "kesken se kuitenkin taas menee, ole realisti". Kai se joku suojautumiskeino on, pää yrittää valmistautua pahimpaan. Noh, ei auta kuin odottaa.

Yksi kysymys spontaanin keskenmenon kokeneille: onko vuoto alkanut teillä silleen pikkuhiljaa vai voiko se tulla myös totaalisena "niagarana" eli hurjana tulvana yllättäen? Mietin tässä että uskaltaako käyttää muuta kuin mustia housuja... :cautious:
 
  • Tykkää
Reactions: Karoliina74
Mulla alkoi viimeisin km ruskealla vuodolla joka kesti viikon ja sit yhtäkkiä alkoi rajuvuoto. Sen jälkeen ei oo taas tapahtunut mitään.

Mutta meillä on menossa tauko yrityksestä voin sanoa että tekee hyvää mm. Mun kierto on tasoittunut terolutin käytön jälkeen melkeinpä normaaliksi. Terolutit aiheuttivat mulle ihan kauheita migreenejä.
 
Jimima, aivan mahtavaa!!! :) Täällä sormet ja varpaat pystyssä, että nyt onnistaa.

Täällä kp 2....voi kele..kiertokin ylilyhyt, joten alkaa tämän kanan koneisto varmaan vedellä viimeisiä... Ei tullut edes ovista tikutettua, joten en nyt sinänsä muuta odottanutkaan. Hoidoista puhuttu miehen kanssa, mutta en ole saanut vielä lämpenemään. Ei selvästikään oikeesti ymmärrä, ettei hirveesti pelivaraa ole. :( Ehkä vaan varaan suunnitteluajan ja raahaan hänet mukaan :D
 
Jimima Onnittelut hienosta plussasta.
Niin ja mulla tuli km:n aluksi 2 päivää tiputtelua ja se jälkeen hanat aukes niin, ettei ilman huosuvaippoja voinut pariin päivään olla. Itse olin juuri silloin töissä ja otin paketin niitä "luontoisetuna", koska siellä niitä riittää. No se paketti mekin siinä parissa päivässä. Sitten vuoto muuttui menkkavuodon tapaiseksi.

Mihinhän se Luppana on hävinny, kun ei tule kertomaan kuulumisia?


ON: nyt taitaa parisuhdekriisi hieman tasaantua, siis helpottamaan. Tai sitten mä en vaan jaksa yrittää saada tota puoliskoa tajuamaan elämän tosiasioita, vaan luovutan se suhteen.
Kyllä sitä kokoajan on laskenut milloin olis ovis, et josko. No, ei se ole hyödyttänyt, koska eipä olla juuri peittoa heiluteltu.
Nyt olis taas ajatus, ainakin mulla, vielä alkaa yrittämään raskautumista.

Yrittääkö kukaan tai onko kukaan tullut raskaaksi ilman tukilääkitystä tässä iässä?

Seuraava listan päivittäjä vois laittaa mulle kiertopäiväksi (tänään) 9/24.
 
Pikaiset omat kuulumiset vain tähän väliin: PAS oli tänään, nyt siis pp 0. Kuulemma oli hyvälaatuinen alkio tämä pakasteesta valikoitu. En ole nyt kummallakaan kerralla tullut kysyneeksi tarkemmin alkioluokkaa. Samat lääkkeet jatkuu (zumenon ja lugesteron), lisäksi tästä päivästä alkaen lasten aspriini (100mg). Olen jostain syystä tosi toiveikkaana taas...
 
Jimimalle ja kyytiläiselle hurrrrjasti onnea matkaan! Ymmärrän kyllä, ettet uskalla vielä kauheasti hehkuttaa ja riemuita, mutta josko tämä nyt kuitenkin olisi TheRaskaus. :) Peukkua peukun perään...

Luppanan viivan kohtaloa mietitään täälläkin. Toivottavasti viiva on pysynyt ja vahvistunut!

Myös Kasenjalle hurjasti onnea kyytiläisen kanssa! Ihanaa olisi, kun tulisi nyt toukokuussa useampi plussa, kun ei huhtikuussa tainnut natsata kellään. Milloin sulla on testipäivä?

ON: Mulle tuli toissapäivänä lääkäriltä jatkosuunnitelma ja reseptit valmiiksi. Zumenoneilla ja lugeilla lähdetään liikkeelle, kunhan seuraavat menkat alkaa. Niitä odotellessa... Onneksi oon järjestänyt itselleni jos jonkinlaista remonttia ja muuta virittelyä sekä sisällä että pihassa, niin menee aika toivon mukaan hiukan nopeammin.
 
Sunnuntai 7.5.2017


nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Uusiomamma (45)...........6................... 35/26
Luppana76 (41) .............7................... 32/28
Mun&sun (41) ................1................... 29/?
InMyDreams (41) ............2................... 24/28
Kasenja (40) ..................2.................... 23/26-29
Karoliina74 (42) ..............2................... 19/47?
yöeläjä (43) ....................4................... 12/24
Peppistiina (41) ..............2................... 11/28
ThePutsku (41) ...............1.................. 7/27-29
Iid@ (44) ........................2................... 5/26-28
Athina74 (42) .................6................... ?/28-30
Eetuha (39) ....................3................... ?/20-40

Hoidoissa olevat:
Mamma vaan (44)............3......lahjasoluhoito -17

Piinailupäivät:
Luppana76 (41) .......7............ dpo 14
InMyDreams (41)......2............. pp 7
Kasenja (40) ............2............. pp 3

Plussanneet ~12kk:
Katayana (38)............-05/2016
Joyzy (42)..................-05/2016
Helmi1234 (39)..........-06/2016
Babez74 (42).............-06/2016
Vuorikristalli (39).........-07/2016
Keltainen Seepra ........-09/2016
Helmiina1978 (37) ......-09/2016
Iltatähti 76 (39) ...........-09/2016
Katti75 (41).................-10/2016
Viizplus (37)................-10/2016
camelianna (44)..........-10/2016
Pyllerölyllerö...............-10/2016
Iida-Karoliina...............-12/2016
Hupsu Haave (43).......-12/2016
Minzi (40).....................-01/2017
kalabaliikki (40)........... -02/2017
Roxanne (42) ..............-03/2017
Jimima (45)..................-05/2017

Taustailijat:
Virkki (40)
Molly3 (43)
Vieläkömeillelapsi (40)
Miikkuliina (43)
Anniina74 (42)
zammakko (43)

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!

 
Heips täältäkin, lomat lusittu ja kp2, menkat alkoivat ihanasti kesken lennon kotiin. Kierto vain 26 pvää, et kohtahan taas vois odotella ovulaatiota :ROFLMAO: En kyllä usko enää luomuplussaan ja jotenkin luovuttanut olo. Pitäisi käydä se lopullinen keskustelu puolison kanssa mahdollisesta lahjasoluhoidosta, en kyllä usko että mieltänsä on muuttanut. No elämä on ja näillä mennään.

Peukut pystyssä ja hengessä mukana muiden hoitolaisten ja luomuyrittäjien matkassa. Hoitakaa te ne kultamunat kotio asti, tämä rouva tainnu omansa jo saada ka niistä tietty kiitollinen.
 
Tiistai 9.5.2017


nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Uusiomamma (45)...........6................... 37/26
Luppana76 (41) .............7................... 5/28
Mun&sun (41) ................1................... 31/?
InMyDreams (41) ............2................... 26/28
Kasenja (40) ..................2.................... 25/26-29
Karoliina74 (42) ..............2................... 21/47?
yöeläjä (43) ....................4................... 14/24
Peppistiina (41) ..............2................... 13/28
ThePutsku (41) ...............1.................. 9/27-29
Iid@ (44) ........................2................... 7/26-28
Athina74 (42) .................6................... ?/28-30
Eetuha (39) ....................3................... ?/20-40

Hoidoissa olevat:
Mamma vaan (44)............3......lahjasoluhoito -17

Piinailupäivät:
Luppana76 (41) .......7............ dpo 16
InMyDreams (41)......2............. pp 9
Kasenja (40) ............2............. pp 5

Plussanneet ~12kk:
Katayana (38)............-05/2016
Joyzy (42)..................-05/2016
Helmi1234 (39)..........-06/2016
Babez74 (42).............-06/2016
Vuorikristalli (39).........-07/2016
Keltainen Seepra ........-09/2016
Helmiina1978 (37) ......-09/2016
Iltatähti 76 (39) ...........-09/2016
Katti75 (41).................-10/2016
Viizplus (37)................-10/2016
camelianna (44)..........-10/2016
Pyllerölyllerö...............-10/2016
Iida-Karoliina...............-12/2016
Hupsu Haave (43).......-12/2016
Minzi (40).....................-01/2017
kalabaliikki (40)........... -02/2017
Roxanne (42) ..............-03/2017
Jimima (45)..................-05/2017

Taustailijat:
Virkki (40)
Molly3 (43)
Vieläkömeillelapsi (40)
Miikkuliina (43)
Anniina74 (42)
zammakko (43)

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!

 
Viimeksi muokattu:
Täällä pp 12 tänään. Menkkakipuja ollut viime viikolla, sekä tänään aamulla. Ellei punktio olisi sekoittanut kiertoa, huomenna olisi kp 28, mutta tämän uuden kierron mukaan kp 28 on perjantaina.
Virallinen testipäivä olisi huomenna, pelottaa... Taidan kumminkin jatkaa lugeja vielä lauantaille, vaikka aamulla tulisikin nega, ja testaan lauantaina uusiksi.

Höh viivojen häipymisille :(
 
Harmi Luppana ja peukkuja vielä niille, jotka tässä jännittävät!

Joku kyseli, että yrittääkö joku tässä iässä luomuna.. No me vielä, vaikkei sitä ensimmäistäkään ihan luomuna saatu, pieni hormonilääkitys Clomifen siis auttoi asiaa.. Tässä kuussa metsästän ovulaatiota, eli ihmettelen tapahtuuko sitä luomuna vai ei ja jos ei niin sit lääkkeet hakemaan. Nyt on testailtu useana päivänä, aavistus viivasta näkyy, mutta ei vielä ainakaan vahvaa viivaa. NÄkyyköhän tuo aavistus aina vai onko se sen merkki, että ovulaatio olis lähestymässä??
 
:sick:
Tein äskön testin koska menkat kesti vaan kakspäivää... Viime keskiviikkona tein viimesen testin joka oli nega "ostettu Turkista " taitaa olla kaavinta edessä jos ei ala kunnon vuoto:mad::(.... Mistä ihmeestä mulle näitä viivoja siunaantuu... Mutta ei raskautta:cry:image.jpg
 
voihan se olla raskauskin! Vertakin voi alkuunsa tulla ja välinega voi tulla siitä, että väärään aikaan mittaillut! Hmm! Lisää mittauksia ja käynti jossain?
Toki voi olla mutta mitätodennäköisemmin TAASA kohdunulkoinen:(... Viivat kun ei koskaan oo kunnolla vahvistuneet ja yhessä vaiheessa katos kokonaan ja nyt pitäs olla jo kp32 tai 33 joten luulis viivan olevan myös tosi vahva jos ois "normaali" raskaus... Joo tiedän että voi vuodella raskaus aikana viimeisimmässä raskaudessa vuosin viikolle 23 astui oli iso hematooma kohdussa... No ei auta kun marssia kynen juttusille viimeistään ensviikolla... Kiitos kuitenkin tsempistä (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Karoliina74
Luppana! Ohoh...
Onhan tuo jo selvä plussa kyllä.
Pääsisitkö sä pian mittauttaan verestä HCG arvon ja olishan sun varmaan nopiaan ultraankin päästävä.
Jotain nyt ainakin yrittää tapahtua. Olispa se kohdussa kiinnittyvä pieni. <3
Jostain syystä vaan ei silmille hyppivää plussaa vielä näyttäs.
 
  • Tykkää
Reactions: Karoliina74
Mitä IMD:n testi näytti? Mä tulkitsin viime kierrossa aikaiset menkkakivut kiinnittymiskivuiksi, joita ne varmaan olikin. Tuli nimittäin menkkojen alussa sellainen "kalvoköntsä" ulos, jonka ajattelin olevan kiinnittyneen alkion jämät. Ei sitten kuitenkaan jaksanut pysyä kiinni. Ajattelin kans, että ensi kerralla käytän lugeja niin kauan kuin niitä riittää, vaikka lääkäri antaisi luvan lopettaa jo aiemmin. Tuskin siitä ainakaan mitään haittaa on. Eipähän tarvitse jäädä miettimään, että olisiko sittenkin pitänyt käyttää niitä viimeiseen asti... :unsure:

Luppanalla näkyy kyllä jo selkeä viiva. Ei tarvitse arvuutella, että onko se viiva vai eikö. Toivottavasti olisi merkki raskaudesta ja vahvistuisi tuosta! (y)
 
Luppana, kyllä on viiva! Mä toivon, että se ois oikea raskaus, ei kohdunulkoinen. Tilanne on varmasti stressaava! Onko testi vahvistunut/haalistunut?

Kasenja, mikä vointi ja oma fiilis? Ootko uskaltanut kaivella jo testejä esille? Ja IMD, mikä sun tilanne? Ihailen teitä, jotka maltatte odottaa testipäivään. Joko Karoliina sun ovulaatiotesti huusi plussaa?

Minun piti varmaan kommentoida muillekin, mutta nyt en kaikkea muista! Hengessä olen mukana ihan jokaisen osalta!

ON: täällä pp 2. Siirretty alkio säilyi 100%sti ja oli TOP-luokkaa, 5pvn blastokysti? (aloin epäillä, sanooko ne ikinä kenellekään mitään muuta!). " Tämän parempaa alkiota ei enää voi olla." Korkealla oli fiilikset sieltä lähtiessä, mutta nyt on taas jotenkin elämä sieltä ja syvältä! Tämä on ihan kamalaa, että mieliala heittelehtii, itse sen tiedostaa ja mitään sille ei vaan silti mahda! Harmittaa ihan kamalasti kaikki pienetkin asiat. Parin viikon päästä testipäivä, mutta luultavasti testaan jo ensi viikon loppupuolella. Hirveästi on kaikenlaista oiretta: nipistelyä, rintojen arkuutta jo nyt! :D Senkin kun tietää, että lugethan ne siellä temppujaan tekee. Kaikesta huolimatta yritän pitää mielen positiivisena ja uskoa lujasti, että just tämä tarttuu ja pysyy mukana loppuun saakka.
 
  • Tykkää
Reactions: Kasenja
Torstai 11.5.2017


nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Uusiomamma (45)...........6................... 39/26
InMyDreams (41) ............2................... 28/28
Kasenja (40) ..................2.................... 27/26-29
Karoliina74 (42) ..............2................... 23/47?
yöeläjä (43) ....................4................... 16/24
Peppistiina (41) ..............2................... 15/28
ThePutsku (41) ...............1.................. 11/27-29
Iid@ (44) ........................2................... 9/26-28
Luppana76 (41) .............7................... 7/28
Mun&sun (41) ................1................... 5/28
Athina74 (42) .................6................... ?/28-30
Eetuha (39) ....................3................... ?/20-40

Hoidoissa olevat:
Mamma vaan (44)............3......lahjasoluhoito -17

Piinailupäivät:
Luppana76 (41) .......7............ dpo 18
InMyDreams (41)......2............. pp 14
Kasenja (40) ............2............. pp 7
Virkki (40) ............................... pp 2

Plussanneet ~12kk:
Katayana (38)............-05/2016
Joyzy (42)..................-05/2016
Helmi1234 (39)..........-06/2016
Babez74 (42).............-06/2016
Vuorikristalli (39).........-07/2016
Keltainen Seepra ........-09/2016
Helmiina1978 (37) ......-09/2016
Iltatähti 76 (39) ...........-09/2016
Katti75 (41).................-10/2016
Viizplus (37)................-10/2016
camelianna (44)..........-10/2016
Pyllerölyllerö...............-10/2016
Iida-Karoliina...............-12/2016
Hupsu Haave (43).......-12/2016
Minzi (40).....................-01/2017
kalabaliikki (40)........... -02/2017
Roxanne (42) ..............-03/2017
Jimima (45)..................-05/2017

Taustailijat:
Virkki (40)
Molly3 (43)
Vieläkömeillelapsi (40)
Miikkuliina (43)
Anniina74 (42)
zammakko (43)

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!

 
Luppanan viivan perään huutelen myös. Onko vahvistunut? Voihan tuo olla kemiallinen/kiinnittymisyrityskin. Mutta myös ihan onnistuneen raskauden alku. Oon merkinnyt sun tilanteen hullusti listalle - sekä piinailemaan että alkukiertoon - mutta sitähän tässä jännätään...

Miten IMD:n tilanne?

Virkki, onnea matkaan! Ja kärsivällisyyttä... Minäkään en kai koskaan ole odottanut testipäivään. Oon hullu himotestaaja. Huomenna testaan ekan kerran (vaikka laskeskelin että periaatteessa vasta lauantaina hcg olisi laskennallisesti niin korkea, että voisi näkyä). Ja maanantaina siis virallinen testipäivä. Mulla vaihtelee taas toiveikkuus ja kyynisyys. Neljäntenä päivänä siirron jälkeen oli selvästi kramppeja kohdussa, sellaista menkkamaista juilimista.Toiveikkaana hetkenä tulkitsin kiinnittymisoireeksi, kyynisempänä tuokiona kuukautisia enteileväksi (joskus mulla tekee tuota jo noin viikkoa ennen menkkoja).

Äitienpäivä muuten lähestyy. Toivotan seuraavaan kertaan onnea erityisesti ensimmäistä lasta yrittäville! Itse olen nyt jotenkin herkillä tuon päivän suhteen. En halua testata negaa sunnuntaina, alkaisin varmaan surkeilla. Lauantaina varmaan kestän pettymyksen paremmin.
 

Yhteistyössä