Voihan hörhelö sentään. Täälläkin pitelee vähän matalapainetta näköjään, siis palstalla.
Omaa napaa sen verran, että en ole edes tikutellut tässä kierrossa, koska hormonien jälkeen kaikki on sekaisin ja tuskin edes ovuloin vaikka jotain nipistelyitä tunnen nyttenkin. Hormoneiden ja punktion jälkeen saharan aavikko siirtyi minuun (per**le!) ja mistään ei tule mitään. Kun ei kostu, niin ei kostu vaikka aivot junnaa ihan täysillä ja seksiä tekee mieli, niin alakerrassa ei tapahdu mitään! Kuoliko se siihen punktioon
.
No se siitä. Menkkoja 2-3 viikon päästä alkavaksi odottelen edelleen. Sitten on huhtikuu. Sitten toivon parempaa onnea meille ja päästäisiin siirtoon vihdoin.
Näin muuten jo untakin, että plussasin muka pp7 ja raskaustestipaketissa luki "tehty Etelä-Savossa". En ole sielläpäin ikinä käynytkään, mutta kai se pitää lähteä savoon sitten ostamaan raskaustestejä.
Jimima. Anteeksi kun taas kyselen ja utelen, mutta siis oliko teillä se, että IVF-hoito on kokonaan pois suljettu? Siis ihan kaput?
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että pää, kroppa ja kaikki toivoo vielä sitä omaa lasta, niin eikö voisi laittaa kaikkea peliin ja kokeilla IVF:ää? Ettei jäisi kaduttamaan ainakaan.
Mä itse ajattelen, että onneksi sain patistettua miehen tutkimuksiin ja ja puhuttua tämän lapsettomuus asian selväksi, että suunta on yhteinen. Tässä ei kuitenkaan enää ole yhtään vuotta aikaa tuhlattavaksi ja meillä on vain tämä yksi elämä elettävänä. En tahtoisi jäädä jossittelemaan vanhana yhtään mitään, että eipä tullut tehtyä.
Haavelin tänään jo lapsenlapsistakin (ihan pikkasen olen edennyt asioiden edelle
) ja mietiskelin miten paksua mannapuuroa punaisella maidolla ja mustikoilla keittäisin, miten voisin auttaa omia lapsiani saamaan vapaa-aikaa ja hoitaisin heidän lapsiaan ja ja ja..kaikkea vaaleanpunaista unelmaa
Tammis mä olen tippunut kärryiltä jo monta kertaa ja tipahtelen edelleen, mutta siis jatkatteko te kuitenkin yritystä, ettei sulle sitä kierukkaa laitettukkaan?
Ja tuo vonkaaminen, meillä käytiin sama keskustelu pari kuukautta sitten. Miehilläkin vaan on noita jaksoja, ettei ne innostu ja voi luoja miten pahalta se tuntuu. Tai ainakin minä otin nokkiini ihan huolella, aloitin karppaamisen ja kauheen treenin ja olin (ja olen) vähän että "jumalau**a jos ei ala kelpaamaan". Pidän muutenkin ulkoisesti itsestäni huolta, huolittelen hiukset ja naaman ja olen muutenkin ihan huolitellun näköinen, ja sitten tulee noita iskuja vasten kasvoja, että miestä ei vaan huvita. WHAT
?
Saatiin onneksi tämäkin asia puhuttua. Miehillä stressi vaan vaikuttaa
siihen ja nainen taas voisi lievittää stressiä seksillä. Ainakin minä.
Mä en tiedä muistatko, kun viimevuonna kertoilin täälläkin, kun meillä oli se ihan älytön kanivaihe menossa. Me ei muuta tehtykkään varmaan puoleen vuoteen kun mambottiin joka paikassa ja sitten taas hiljeni "normaaliksi" ja välillä olemattomiin.
Toivottavasti nyt keväällä, auringon näyttäytyessä alkaisi uusi mambokausi koska se oli aivan ihanaa aikaa
!
Ainiin ja
lillians, ei me pysytäkkään aina positiivisina. Täällä kuka milloinkin vuorollaan uppoaa suohon, ja me vuorollaan nostetaan sieltä suosta ylös
Tunteet vaihtelee paljon, toisten raskautuminen vaikuttaa paljon tunteisiin ja kaikki mahdollinen. Mulle omaan jaksamiseen ja asenteeseen on vaikuttanut joidenkin pitkäiaikaisten palstalaisten onnelliset plussat. Ihan oikeesti.
Olen itse nyt vissiin yli 3 vuotta vauvaa toivonut, palstalle tullut parisen vuotta sitten ja silloin oli pitkänmatkalaisia ja on edelleen täällä. Moni oli heittämässä niitä pyyhkeitä kehään, oli siellä suossa ja ties missä ja sitten ykskaks esim äiti74 plussasi.
Hänen kirjoituksistaan huokui se suru ja epätoivo, mikä huokuu Jimimalta myös nyt ja elin ihan tunteilla ne kirjoitukset läpi. Tunsin sen tuskan ja surun. Mutta kun sitten se plussa tulikin, olin tippua penkiltä ja olin niin uskomattoman iloinen hänen puolestaan. Siinä on yksi merkkipaalu, josta minä sain voimaa paljon!
Ja nämä muut kanat, jotka ovat myös raskautuneet pitkän ajan jälkeen ja jaksaa edelleen tsempata tuolta, vaikka ovat synnyttäneetkin niin pitää pinnalla ja tekee minut ainakin iloiseksi, että joku tuolla jossain myötäelää minunkin tilannettani.
Kiitos siitä Sahrikselle ja Jopolle
Tuli pitkä romaani, sorry ladies. Mutta jatketaan edelleen toistemme tukemista! Mä en ois ihan oikeesti jaksanut ilman tätä palstaa yksin märehtiä tätä kaikkea ja varmaan mieskin ois jo lähteny kävelemään jos oisin sille itkenyt kaikki nämä mielialan heittelyt ja vaiheet!