pyrstötähti
voi miten silmäni kostuivat tosta pinnisjjutusta,muistan että tse kalusin oman pinnikseni reunat ihan piparille kun olin mummolassa ja vielä 5 veenä pistivät mut siihen kun olin niin kirpunkokonen. Ja omani olen hävittänyt sukulaisille jo ammoisina aikoina. Eli ei mitään vauvanvaatevarasatoja ole jälellä.
Olen nyt jo turvallisesti ylittänyt kynnyksen eikä täällä ole mitään pelottavaa, kauhia kiire vaan jatkuu ja kieron seuraaminenkin unohtuu tätikin tuli ja piti tarekistaa vanhasta pinosta oliko ajallaan ja oli se,ihan päivälleen. Nyt haluaisin mokomasta eroon jo kokonaan ja keväälläsitten on aika hankkia joku hillitsin tähän tulvimiseen. Merkillistä miten asiat menee aina kuten niitten pitääkin. Dinosaurushan oli pinossa ikätoverini ja kuumeili aikansa ja sitten luopuminen ja uudet elämän haasteet tempaisivat hänet mukaansa ja päätös oli nopea ja kiihkoton, näin vain oli. En tosin tiedä onko tämä pino väärä käydä näitä luopumisasioita mutta jokainen kulkee tämän kaarensa päähän. Empä toisaalta haluaisi tietää kuka meistä vielä vuoden kuluttua pinoilee näissä merkeissä mutta tuskin yli 48 vuotiaat kuitenkaan.
Niin, oli veikeetä kun mullekki tuli pari näppylää, kaulaan tosin, että matsalun oy iski. Ihanaa että meillä on aktiivisia kirjoittajia ja upeita uusia naisia. Pitäisköhän meidän koota novellisarja näistä kirjoituksistamme, niin upeita kuvauksia 40+ elämisen sietämättömästä keveydestä.
Joten rapistelkaa, rakastelkaa, yhtykää ja plussatkaa koko joukko joulun odotetuin lahja itsellenne. Öitä ja ihanaa huomenta aamuvirkuille. Ps. Minni007 onnea uudelle nikillesi!