....meillä oli siis seitsemän keskenmenoa kahden vuoden aikana eli 02/05-04/07 ja toukokuussa -07 edellisen keskenmenon jälkeen sai Mitja alkunsa. Eivät varmasti lääkärit uskoneet onnistumiseen eivätkä ystävämme emmekä mekään enää ja pidämme kyllä poikaamme aina ihmeenä! Felicitas-klinikalle meille suositeltiin ifv-hoitoa viimeisenä keinona ja sinne olimme päättäneetkin mennä, mutta emme "ehtineet".
Ensimmäiset kolme keskenmenoa olivat aivan järkyttäviä kokemuksia ja niiden jälkeen meidänkin toiveemme olivat aika minimaaliset ja voimat aivan lopussa. Ihan ensimmäinen keskenmeno sattui muutama tunti työhaastattelun jälkeen. Pidin työpaikkaa todella unelmana ja harmitti haastattelussa, etten voisi ottaa työpaikkaa vastaan...Jouduin sairaalaan ja heti kotiin tultuani sain soiton, että olin tullut valituksi. Nyt siis olen edelleen siinä "unelmieni työpaikassa" ja hyvin viihdyn!
Tuntuu ihan järkyttävältä jälkeen päin, mutta kolmen keskenmenon jälkeen muut keskenmenot alkoivat tuntua jo rutiinilta ja jotenkin niihin aina varautui jo heti plussauksen jälkeen. Hyvin matalalla profiililla olimme Mitjankin raskauden alkuaikoina. Mitjaa ei kuitenkaan olisi, ellemme olisi vain uhmanneet todennäköisyyksiä. Mies ei alunperin ymmärtänyt ollenkaan ikäfaktoria ja edelleenkin on hyvin optimistinen. Taidamme olla ihan hulluja, että vielä yritämme.
Ymmärrän todella hyvin Pikkumyyn tuntemukset nyt ja itsekin rajusta pahoinvoinnista aina raskauksissani kärsivänä tiedän miten huonoon kuntoon alkuraskaus saattaa vetää.
Keskenmenot jättävät jälkensä ja en varmasti koskaan ole elämässäni ollut niin lujilla kuin Mitjan raskauden aikana, kun pelko oli läsnä koko ajan. Suhtautuminen Mitjaan on paljon suojelevampi kuin aikoinaan vanhempiin lapsiin. Hieman varovainen ja ujohko Mitja on luonteeltaankin -ehkä se luonteenpiirre on tullut poikaan jo raskausaikana.
Meillä on ollut oikein ihana viikonloppu miehen kanssa ja rakkaus on kestävällä pohjalla ja olisi varmaan ollut ihana elämä yhdessä ilman Mitjaakin! Minulla on sen verran vaikea ja pitkä tie ollut hyvään parisuhteeseen, että arvostan aivan suunnattomasti tätä suhdetta!
Tänään lähdemme yhdessä kuuntelemaan ystävien jazzkonserttia Mitja mukana. Sama ystävä on basson takana, jota ehdimme kuuntelemaan Pyrstiksen kanssa...
Ihanaa, että Pikkumyy jaksat palstalla kirjoitella kuulumisia! Eihän tämä palsta olisi mitään ilman sinua. Pyrstis toivottavasti jaksaa kirjoitella myös, olet todella huikaisevan taitava kirjoittaja! Toivottavasti palsta palvelisi meidän nelikymppisten väylänä kaikenlaisella haaveilulle ja syntyjen syvien pohdinnoille, ei vain vauvahaaveilulle.
Ensimmäiset kolme keskenmenoa olivat aivan järkyttäviä kokemuksia ja niiden jälkeen meidänkin toiveemme olivat aika minimaaliset ja voimat aivan lopussa. Ihan ensimmäinen keskenmeno sattui muutama tunti työhaastattelun jälkeen. Pidin työpaikkaa todella unelmana ja harmitti haastattelussa, etten voisi ottaa työpaikkaa vastaan...Jouduin sairaalaan ja heti kotiin tultuani sain soiton, että olin tullut valituksi. Nyt siis olen edelleen siinä "unelmieni työpaikassa" ja hyvin viihdyn!
Tuntuu ihan järkyttävältä jälkeen päin, mutta kolmen keskenmenon jälkeen muut keskenmenot alkoivat tuntua jo rutiinilta ja jotenkin niihin aina varautui jo heti plussauksen jälkeen. Hyvin matalalla profiililla olimme Mitjankin raskauden alkuaikoina. Mitjaa ei kuitenkaan olisi, ellemme olisi vain uhmanneet todennäköisyyksiä. Mies ei alunperin ymmärtänyt ollenkaan ikäfaktoria ja edelleenkin on hyvin optimistinen. Taidamme olla ihan hulluja, että vielä yritämme.
Ymmärrän todella hyvin Pikkumyyn tuntemukset nyt ja itsekin rajusta pahoinvoinnista aina raskauksissani kärsivänä tiedän miten huonoon kuntoon alkuraskaus saattaa vetää.
Keskenmenot jättävät jälkensä ja en varmasti koskaan ole elämässäni ollut niin lujilla kuin Mitjan raskauden aikana, kun pelko oli läsnä koko ajan. Suhtautuminen Mitjaan on paljon suojelevampi kuin aikoinaan vanhempiin lapsiin. Hieman varovainen ja ujohko Mitja on luonteeltaankin -ehkä se luonteenpiirre on tullut poikaan jo raskausaikana.
Meillä on ollut oikein ihana viikonloppu miehen kanssa ja rakkaus on kestävällä pohjalla ja olisi varmaan ollut ihana elämä yhdessä ilman Mitjaakin! Minulla on sen verran vaikea ja pitkä tie ollut hyvään parisuhteeseen, että arvostan aivan suunnattomasti tätä suhdetta!
Tänään lähdemme yhdessä kuuntelemaan ystävien jazzkonserttia Mitja mukana. Sama ystävä on basson takana, jota ehdimme kuuntelemaan Pyrstiksen kanssa...
Ihanaa, että Pikkumyy jaksat palstalla kirjoitella kuulumisia! Eihän tämä palsta olisi mitään ilman sinua. Pyrstis toivottavasti jaksaa kirjoitella myös, olet todella huikaisevan taitava kirjoittaja! Toivottavasti palsta palvelisi meidän nelikymppisten väylänä kaikenlaisella haaveilulle ja syntyjen syvien pohdinnoille, ei vain vauvahaaveilulle.
) ) Viikonloppuna tuli ystävien kanssa juhlittua itsenäisyyttä sekä myös keskusteltua miehen kanssa tulevaisuudesta ja tästä meidän tilanteesta, joten ei tilanne nyt kuitenkaan niin paha ole kuten perjantaina oli fiilis. Mies sanoi todella välittävän/tykkäävän minusta paljon jne. Eli eteenpäin vaan. 
