40+ So what!! (vol.10)

  • Viestiketjun aloittaja Ottis
  • Ensimmäinen viesti
Ottis
Rominas Täytyy tunnustaa, ett minä ainakaan en malttais odotella rv8+ ultraan pääsyä, mutt kukin taaplaa tyylillään. Voishan se mieltä rauhoittaa jos pikkusen masussas näkisit. Jonnekin reilun viikon päähän jos aikaa saisit niin luulisi jo sykkeenkin näkyvän. Ja näkyihän se Oivikillakin, vaikka oli vasta rv5+5 (-kö?).
 
Ottis
Niin on Rominas :). Aiemminhan mies teki niin, ett vain labraa edeltävän viikonlopun oli juomatta, ett arvot olis silleen paremmat, mutt se keino ei kauaa auttanut. Ihanaa joka tapauksessa, ett valoa vähän näkyy tunnelin päässä.
 
Ottis
Rominas Niinhän se on, mutt omasta kokemuksesta voin sanoa, ett on kuitenkin parempi ajoissa tietää se, ett kaikki ei ole hyvin kuin ehtiä elätellä toiveita ja tulla sit alas korkealta ja kovaa. Esim. Enää en itse jäisi odottamaan viikkoa kontrolliultraan jos ei syke näy kun omien laskujen mukaan on menossa rv7+4 niinkuin mulla kävi. Ultran mukaan pikkunen oli rv6+3 ja mä en saanut sitä millään stemmaamaan niihin kertoihin, kun oltiin pupuiltu ja silloin alkoi jo herätä epäilykset, ett mikään ei ole hyvin, mutt uskoin vain lääkäriä ja sain itseni vielä viikon verran haaveilemaan ja se oli rankka se pudotus.

Arvaas muuten, kuka kävi astro.fin sivuilla lukemassa Tarot-kortin :LOL:? Minä, ja vastaus tässä:Olet juuri saattamassa loppuun jotain sinulle tärkeää tapahtumaa tai suunnitelmaa, mutta näyttää siltä, että kaikki mahdolliset vastustavat voimat ovat liikkeellä. Älä anna vastoinkäymisten lannistaa itseäsi, sillä ne ovat aina tyypillisiä ennakkomerkkejä isoille ja onnistuneille päätöksille. Sitoutumisesi kautta onnistut varmasti.

 
Ottis: Hyvä hyvä!!! :D Nyt ei saa luovuttaa!!! :heart:

Mä eilen kysyin, että "Syntyykö meille elävä, terve vauva tammikuussa?" ja vastauksessa ei ollut pienintäkään negatiivista sanaa!! :D Harmi etten kirjoittanut sitä ylös!!!
 
Rominsa minä en menisi kovin aikaisin sinne ultraan, jos ei ole mitään ikävää, kuten pahojakipuja tai vuotoa. Minulla oli allunperin ultra varattu 7+ vkolle, nyt menin tämän jatkuvan vuodon takia. Seuraava ultra on sitten 7+1, jos sinne pääsen. Yritä nauttia raskaudestasi.

Ottis hyvä, kun meihesi kuuntelee lääkärin neuvoa. Minä edelleen ehdotan, että menette yhdessä lapsettomuuteen erikoistuneen lääkärin pakeille, niin kuulee mieskin ne asita suoraan lääkäriltä, toivehan on teillä yhteinen. Ihanaa, kun lähdette sinne matkalle B) tuon kissan pärjäämisen miettimisen ymmärrän hyvin.

ON Utranut lääkäri antoi päivikis eilen 5+6 eli tänään on sitten varmaan 6+0. Vuoto vaan jatkuu ja ei ainakaan ole vähäisempää, aamulla myös selkää aavistuksen jomotti :| :( . Etsin sairaaloiden päivystys numerot esille. Arkisin päiväaikaan on eri sairaala kuin sitten ilta ja vkonloppu aikaan.

Menen tekemään meidän listan päivityksen.

Oivikki ja Suoma
 
[/url]



Nimi (ikä )........... Kiertopv....Yrityskierto...Monesko haaveissa

Ottis (42).....................kp5/23-28........yk12................1.
mur-mur (44)..............kp7/24-28..yk13 (km2/10).......3./2. yht.
Ballerina Bolero (40)..kp8/25-28............yk30.............3.
MamaStella(40)..........kp11/27-28............yk2.............6./2.yht.
Inia (43)......................kp12/26-30.........yk22..............1.
Iida-Karoliina (45)......kp13/23-29.........yk13..............5./1. yht.
haave3 (41)................kp16/28-36........y.2v.................3.
liiza (44)......................kp17/24-27........yk26...............4.
Rinafina (44)...............kp20/31.............yk2..................6.
onlydream (37)...........kp23/23-29.........yk?.................3.
ikiemo (45)..................kp26/20-50........y?...................4.
taavi166 (38)..............kp38/28-42.........yk13..............3.
nillanilla (42)...............kp39/28-33.........yk10..............1.
Sariella09 (43)............kp58/40..............yk?................5./1.yht.




RKTT

taavi166 (38)....................dpo19
ikiemo (45)........................dpo14
liiza (44)............................dpo5
rinafina (44)......................dpo5
Iida-Karoliina (45)..............dpo5

[/b]
[/i]

ovistestiplussapäivä = dpo-1
seuraava (eli oletettu ovispäivä, myös ilman testiä itse oletettu ovispäivä ) = dpo0
sitten dpo1, jne.
hoitopäivä = pp0; sitten pp1 jne.

PLUSSANNEET eli yrjöklubilaiset:




torpeedo (42)..17.4.2008/kp24...yk1..poika 30.12.2008
Mari66 (41)......9.6.2008/kp37.....y1,5v....poika 5.2.2009
päivänkakkara67 (41)..11.7.2008/kp40....................
mimuli (42).....30.7.2008/kp29..........yk4.......poika 31.3.2009
äittä-67 (40).......15.9.2008/kp29.....yk1....................
Karpalo67 (42)..........22.4.2009.................
velmuliina74 (34),2.5.2009/kp24(24-30),yk7,6./1..poika 1.1.2010
OnniMaija (41)....11.5.2009/kp31 (28-30), yk3...5....LA 16.01.2010
tirulii (40)..15.5.2009/kp27/pp10..1./1.yht.....tyttö 22.01.2010
Murmukka (43)..........18.10.2009/dpo11/kp24 (28)
star-67 (42).....21.10.2009/kp26 (26-46)...yk10............3.
Päikki (41)...25.10.2009/kp30. .y.2v..............................2.
Jadette (40).....29.10.2009 kp30/28-32/dpo15.....yk9...3.
Enkelinäiti (33)...17.11.2009 kp26/25-27......yk2...........5.
Pinkki69 (40)....30.12.2009 kp28/26-28[/url]......y.n.2v.........1.
Roosamaria69 (40).....7.1.2010 kp29/28..........yk8........3.
vauvatoive10 (42)......21.1.2010 kp30/28-31........yk2...3./1. yht.
Rinja (39).......2.3.2010 kp25/23-24/dpo12....yk3...........1.
Tirlittan1968 (41)..........8.3.2010.........y1,5v.................2.
Jääräpää (36)....24.3.2010...dpo12....kp27/27-31...yk1..3.
haave2010 (43)..7.4.2010 dpo13...kp30/29-30...yk14...4./1.yht.
Siiri Sisilisko (39)...10.4.2010...kp 26/28...yritystä2v.....1.
Minnihiiri68 (41).....11.4.2010....kp24/25-28......yk5......2.
ninni-70 (39)....16.4.2010...kp31/29-35 ......yk11...........2.
Riikkaliisa (41)...4.5.2010....kp30/28-32.........................4.
Oivikki (41)........17.5.2010...kp24/23-27.......yk10..........1.
Happihyppy (39),20.5.2010,kp22/28 (dpo9)...yk7(28).....3./1.yht.
Rominas (40)....23.5.2010...kp30/25-27 (dpo18)..yk11....2.



 
Haave3 oletko oviksen merkkejä bongannut?

Taavi onhan täti pysynty poissa d =) b ?

Nillanilla miten menee?

Ikiemo ajattelitko jo rapistella testiä?

Onlydream
mikä on tilanne sinulla, onko r-oireita?

Sariella onko testiin tullut jo toista viiva?

RKTT :läisille ja loppukiertolaisille ++++
 
Ottis
Rominas Minä kysyin, että tulenko koskaan raskaaksi. En tajunnut ajatella asiaa loppuun asti :). No, joskus toiste sitten. Ihana, että sinä sait noin varman vastauksen. Tsemppiä sulle piinailuun.

Voi harmitus Oivikki ku se vuoto aina vain jatkuu :hug:, mutt muistathan ett sykkeen näkyminen noin varhain on hyvä merkki.

Taavi166 Nyt ulos kaapista ja kertomaan heti mitä kuuluu :wave:.
 
Kiitos onntteluista!

Kovasti vaan olen nyt taas huolissani, sillä vuoto lisääntyy ja nyt vuotaa jo 6 pvä. Vaikka syke näkyi niin ei kai se Suoma siellä pysy hengissä, jos kokoaja istukasta tai sen vierestä vuotaa. Olen ikävä kyllä googlannut ja on vahvistunut ymmärrys, että huono homma on tämä tilanne :(

 
Rominas voisit yrittää saada sen ultran viikkoa aiemmaksi. Kyllä siellä jo viikolla 7 pitäis syke näkyä. Voisit myös kysyä Meri-Oulun neuvolasta tekeekö se kätilö kuinka aikaisin niitä ultria. Se on paljon halvempi kuin Gyneko ja voi tarvittaessa laittaa lähetteen polille. Sitte olis viikko vähemmän odotella.

Oivikille tsemppiä :hug:
 
Ottis
Tirulii Minä rapu, mies kalat :). Ei näemmä sitten kovin päivistä piittaa toi, vaan on kuin horoskooppijutska näemmä.

Minä pöhkö tilasin itselleni esoteerisen vuosihoroskoopin ja nyt sitä silmät soikeana luen.
 
Oivikki :hug: toivotaan vuodon loppumista ja suoman kasvun jatkumista :heart:
Ainahan sitä näillä kp:llä on jo raskautunut olo,mutta taitaa olla peli jo selvä tänä aamuna ensimmäiset merkit tuhrusta ilmaantui.. :/

Ottis ja tirulii täällä myös yksi :wave: joka noita vuosi horoskooppeja ja tulkintoja tilannut..

 
Rominas se sanoi, ettei sitä tiedetä, mutta kyllä se siitä istukastasta ja sen kiinnittymisestä puhui ja tämä on tälläinen asia, jolle ei voi mitään.

Kiitos myötäelämisestä ja halauksista.

Tirulii oletteko aktivoiutumassa haaveilussa??

Solakka Silakka miten ne teidän eläimet voi ja tuliko niitä tipuja?

Onlydream harmi, jos täti merkkejä jo ilmassa, älä kuitenkaan vielä luovuta.

Mennen tässä päivälevolle :wave:
 

Yhteistyössä