40+ odottajat vol 4 (päiv. yksärillä)

Moikka

NP-ultra takana ja puuuuuuuuh siellä oli kaikki hyvin! Olen niin helpottunut ja onnellinen. Oireita ei tosiaan edelleenkään ole yhtään, mutta pikkuinen vastasi täysin viikkoja (itse asiassa oli 12+5 kokoinen vaikka olen rv 12+3, mutta parin päivän heitot ihan normaaleja). Niskaturvotus normaali, 1,5mm, koko riskiluku tulee parin viikon sisällä kun summaavat muut tekijät kaavaan (veriarvot, ikä ja mitäköhän muuta?). Kuulemma niskaturvotus paljastaa 60% lisääntyneistä syndroomariskitapauksista, mutta kun siihen lisätään veriarvot ja ikä, kattavuus on jo 90%. Eli on tässä vielä jännittämistä, mutta olen aika luottavainen. Sitäpaitsi onhan niitä seulojen ulkopuolellekin jääviä tapauksia, ikinä ei voi olla varma. Kätilö oli tosi ihana Kättärillä, kysyi miten olen voinut ja sanoin että huolestuttavan hyvin (ei oireita) ja sanoi, että no katsotaan mitä sinne kuuluu. Tuolissa olin niin hermostunut että sydän hakkasi hulluna ja sanoinkin sen ääneen kätilölle, joka samalla painoi anturin vatsalle ja sanoi, että no, täällä hakkaa jonkun toisenkin sydän aika lujaa :heart:. Sitten tulikin jo kyyneleet...

Tyydeli: mä pidän sulle kovastikovastikovasti peukkuja, että kaikki on huomenna hyvin! Tuu sitten kertomaan. Ikinä ei voi tietää, mutta oireettomuus ei näköjään kerro mitään, vaikka on se muakin stressannut tässä pitkin matkaa. Kätilön neuvo olikin, että nyt olis korkea aika alkaa nauttia siitä, ettei tarvitse kärvistellä pahojen olojen ja kipujen sun muiden kanssa, näillä viikoilla km-riski on hänen mukaansa jo häviävän pieni.

ps. mä en muuten tullut kysyneeksi mitään nenäluusta! Oliskokohan pitänyt? Eikä siitä ollut mitään puhettakaan, en usko että kätilö edes vilkaisi. Onko se normaalisti standarditutkimuskohde np-ultrassa? EIkö korreloi myös joidenkin syndroomariskien kanssa?
 
Viimeksi muokattu:
Moikka taas!

Pitänyt vähän hiljaiseloa ja yrittänyt pysytellä pois netistä, kun tuntuu että siihen tulee hassattua ihan liikaa aikaa.

Tuulis onnea hyvistä np-kuulumisista :flower:

Täällä myös oli se np tänään ja kuulumiset ei yhtä hyvät: käry kävi.

Itse ultrassa kaikki oli oikein mainiosti. Tyyppi vastasi täysin viikkojaan, ollen 79mm. Niskaturvotus normaali 1.8mm, kaikki sisäelimet sydän mukaan lukien ok ja se nenäluukin näkyi (mulle ainakin kätilö sanoi, että heidän pitää se katsoa ja sekin kertoo paljon). Joten ultrassa kaikki oli hyvin. Mutta sitten ne veriarvot ilmeisesti teki sen hälyn. Down-riski oli 1:80 :( Kätilö kyllä oli sitä mieltä, että ikä sen hälyn teki eikä siitä kannata stressata, kun kaikki näytti ultrassa niin hyvältä. No, nyt odottelen kutsua sitten lapsivesipunktioon. Kutsu pitäis kai tulla aika piankin, kun tehdään jotain 15+ viikolla. Voi huoh tätä, tää raskaus on vaan ollut alusta asti sitä, että kun yhden stressattavan asian saa pois, tulee jo toinen.

Ei tässä nyt sitten auta kun odottaa jatkoa ja koittaa olla hermoilematta. Helpommin sanottu kun tehty...

Iines 13+6


Tyydelille tsempit huomiseen!

Esteri tervetuloa mukaan!
 
Moikka

Iines: voimahali täältä! :hug: Satuin vielä koneelle ja toivotan nyt kovasti kärsivällisyyttä ja jaksamista tilanteen kanssa! Mä kysyin erikseen tuosta iän vaikutuksesta tänään tuleviin riskilukuihin liittyen ja kätilö sanoi, että saattaa olla kohonnut riski ihan iän takia. Mutta että asiantuntevan kätilön pitäisi osata eritellä tulosta niin että näkee miten paljon ikä nostaa riskiä (jos nyt ymmärsin oikein...). Onhan se kuitenkin tosi hienoa, että itse ultrassa on kaikki hyvin. Tietääkö joku muuten mitä niistä np-ultraan liittyvistä äidin veriarvoista oikein katsotaan???
Pidän kovasti peukkuja sulle Iines, että kaikki on kuitenkin hyvin! Vaikka riskiluku on kohonnut, fakta on, että tuolla arvolla 79 lasta 80stä on terve!!! Eli riippuu miten katsoo, mutta on edelleen tosi tosi pieni mahdollisuus että lapsella olisi joku syndrooma. Jos riskiluku on joku 1/5 on sentään ihan eri tilanne. Mutta huolen ymmärtää tottakai.

Voisikohan sinne kättärille soittaa huomenna ja kysyä erikseen vielä nenäluusta, siltä varalta ettei tullut vaan maininneeksi mitään? Onhan niillä muutama kuvakin tallessa ja kait niiden joihinkin papereihin tarvitsee merkitä näkyikö sitä nenäluuta vai ei?

Miten tää nyt näin äkkiä stressiksi taas muuttui..... Pitänee mennä nukkumaan.

Hyvää yötä kaikille!

Tuulis ja pieni 12+3
 
Kiitos vaan kaikille myötäelämisestä ja tästä pienestä matkasta yhdessä. Np-Ultra kertoi sen, mitä odotinkin. Kesken on mennyt, ehkä piankin varhaisultran jälkeen, mutta tarkkaa rv.tä ei pystynyt sanomaan. Alkio oli jo kutistunut. Itse sanoisin, että menehtyi pari viikkoa Sitte, kun oireet loppuivat.

Nyt sain lääkkeet tyhjennykseen, jonka tosin teen vasta loppu viikosta.

Onnea teille kaikille odotukseen ja ihania myyttejä kullekin ajallaan! Ehkä näemme vielä tänä vuonna vielä täällä ketjussa. Tai sitten meidän lapsiluku on tämä yksi rakas.

Ihanaa kesää kaikille!
Tyydeli
 
Tyydeli olen pahoillani puolestasi. Toivottavasti tärppäisi pian uudelleen, hedelmällisyydenhän pitäisi olla korkealla km:n jälkeen. Ei ole kyllä kokemusta, kun itsellä mies ei ollut oikeisiin aikoihin kotona km:n jälkeen.

ON tein uuden digin. Etenee se. Alkanut tulla huonoa oloakin.
 
Heipä hei kaikille!
Käyn täällä usein lukemassa, mutta harvoin kirjoittelemassa. Enemmän tulee naputeltua kesäkuun ryhmään.
Onnea hyvistä ultrakuulumisista niitä saaneille ja lämpimät osanottoni niille, joilla on surua. Voimia ja halauksia tulee kuitenkin ihan teille jokaiselle! :)
Mulla loppuviikot menossa.. nyt on menossa joko rv 36 tai 37, riippuen mihin ultraan uskoo. :D Ensi viikolla viimeinen (?) ultra ja painoarvio. Viime viikolla painoarvio oli 2500g.
Tuskaa on ollut loppuviikot ja synnärillä olen jo kahdesti käynyt väärän hälytyksen takia. Vauva liikkuu kuitenkin hyvin, hikottelee ja ultran mukaan on virkeä tapaus. Äiti vaan ei meinaa jaksaa enää... ; D Parempi kuitenkin olisi vielä masussa kasvaa viikko tai kaksi!

Tsemppiä kaikille ja tulen viimestään synnytyksen jälkeen kertomaan kuulumiset! :)

-julianna40

P.s. Ei otettu äitiyspakkausta, kun edellisen lapsen vaatteet ym on tallessa. Isompienkin lasteni jotain tavaroita löytyi varastosta. :) (eli olen tehnyt lapset kahdessa erässä, ekat ihan nuorena parikymppisenä ja nyt nämä pienet "kypsemmällä iällä"!)
 
Tyydeli: olen tosi tosi pahoillani puolestasi! :heart: Intuitio sen sitten kertoi kuitenkin. Voimia tyhjennykseen ja menetyksestä toipumiseen. Jos jaksat kuulla yhtään kannustusta, sanoisin, että yrittäkää vielä. Sulla on kuitenkin jo yksi terve lapsi, eikä kovin pitkän ajan takaa, mikä on hyvä indikaatio hedelmällisyydestä. Ja mulla oli myös kaksi peräkkäistä keskeytynyttä keskenmenoa ennen esikoista ja sitten kaikki menikin hyvin. Toivon kovasti että tavataan täällä ketjussa pian uudestaan!

Esteri: kiva kuulla että alkaa tulla jo oireitakin. Niitä odotellessa...;)
 
En malta pysyä täältä poissa, vaikken tällä hetkellä saa kuulua joukkoon, mutta toivottavasti kohta taas saan.

Tyydeli, olen todella pahoillani! :'( Voi miten kurjaa, että sinulla kävi noin. Tiedän tunteen ja sinulla on varmasti kovempi paikka kuin minulla, kun oli jo hieman pidemmällä tuo raskautesi. Voimia tulevaan! Toivottavasti tärppää pian uudestaan paremmalla menestyksellä. :hug:

Outoa miten sitä välillä jotenkin aavistaa näitä asioita. Mulla oli sama tunne, että kaikki ei ole hyvin, ja vaikka viimeiseen asti toivoin että olisin väärässä, en ollut hirveän yllättänyt, kun sain kuulla huonot uutiset varhaisultrassa, vaikka se toki järkytys oli joka tapauksessa. Naisen vaisto?!
 
Tuuliannaliina onnea ultrakuulumisista

Tyydeli voimahalaus ja tsemppiä.

Iines voimahalaus ja tsemppiä odotukseen, toivotaan hyviä tuloksia.

ON, Eilen oli RU ja kaikesta jännityksestä huolimati kaikki oli hienosti ja Hippunen voi hyvin <3
Painoarviokin saatiin, 200g pieni toinen <3
Siellä istui lootusasennossa kohdun pohjalla, rapsutteli korvaa, heilutteli varpaita ja joi. Kovin vilkkaalta vaikuttaa pikku nassukka <3 Niin ja pojaksi paljastui. Tästä esikko oli riemuissaa :) Vaikkakin kovin lämmitti äidin mieltä kun esikko totesi uutisen jälkeen "äiti, kyllä mä olisin tytöstäkin tykännyt, pääasia että saadaan uusi perheenjäsen ja jos tyttö olis ollu, sä et olis yksin, nyt meitä poikia on pian neljä (koirakin lasketaan) Kovin hellyyttävä ja ajatteleva toinen <3
Eipä nyt muuta, tänään lähtö Tanskaan ja vkl takas.
Mukavaa viikkoa kaikille :)
 
ChokolateBox :) paljon onnea ultrakuulumisista! Ja mukavaa reissua Tanskaan.

Meillä eilen neuvola, verenpaine suht alhainen 101/63, mutta ei tuosta ole mitään haittaa ollut. Kylkeen on alkanut pistämään ja kipua säteilee myös selkään, mutta onneksi on ohimenevää.

23+1 ( en sitten ikinä, kuuna päivänä olisi uskonut, että saan tällaisia lukemia laittaa :) )
 
Huomenta!

5+0 täällä. Pahaa oloa havaittavissa ja päänsärkyä. En ole kylläkään oksennellut. Ummettaa :ashamed: Yrittelen tässä ekaa neuvolaa varata. Niillä on takaisinsoittojärjestelmä, joten odottelua on. Ei voi jonottaa, mikä mielestäni olisi parempi ratkaisu.
 
Tyydeli olen pahoillani puolestasi. Toivottavasti tärppäisi pian uudelleen, hedelmällisyydenhän pitäisi olla korkealla km:n jälkeen. Ei ole kyllä kokemusta, kun itsellä mies ei ollut oikeisiin aikoihin kotona km:n jälkeen.

ON tein uuden digin. Etenee se. Alkanut tulla huonoa oloakin.


Aivan ihanaa! Siitä se alkaa ja toivon niin, että tämä kestää :kiss:
 
Jahans.... :heart::heart: Meille näyttäisi tulevan ihania pieniä poikia tänne ryhmään. Onneksi olkoon ChocolateBox hyvistä uutisista sieltä masusta :heart: Meillä on myös miesvalta talossa :)

Marialle Onnittelut hienoista viikoista :heart: ja Julianna jokojokojoko =):heart: Mie olen niin malttamaton, tahtoisin jo pienen syliin asti, vaikka minusta on ihana olla raskaana! Silti en ole uskaltanut vielä vaatteita, nuttuja, peittoja, leluja ja muistoja pieniä ullakolta hakea....

Tyydeli :':)hug: Olen pahoillani puolestasi... Saanhan toivoa, jotta tänne vielä tulisit :heart:

Tuuliannaliina :heart: Onnittelut sinullekin ultra-uutisista!!! Onpasta täällä ollut vilskettä! Minulle ei kätilö myöskään sanonut mitään nenäluusta, mutta oli sitten kirjelmässä kotiin mainittu, että sellainen näkyi :) Ja Iines lohtuhalitukset piinaviikoille ja komppaan Tuulista: suuremmat mahdollisuudet terveeseen :heart: Peukutukset!

Oliivitar 25+2
 
Viimeksi muokattu:



Odottaja......monesko lapsi.........la


Ollakovai...? (39).............3..................07.05.14
Euphonia (42).................1..................24.05.14
Julianna40 (40)...............4..................08.06.14.
Krish73 (40)...................1..................27.6.14
Athenais (42)..................2..................22.7.14
Aikuinen Nainen H(45).....1...................?
Hiba (40)........................8..................Elokuu 2014
Riduli (1968)...................4..................Elokuu 2014
Sisso (41)......................2...................30.08.14
Maria-73 (40).................1...................02.09.14 PKKS
ChocolateBox (40)..........2....................10.10.14 HUS
Saana (41).....................2...................12.10.14
Iines (40)...................... 2...................04.11.14
Tuuliannaliina (40)......... 2....................15.11.14
Esteri (40).....................1....................
Mirkkuf





Synnyttäneet:

Pökön tyttö........3.6.13 (40+2)......poika (4050 g, 52 cm)

äitiys ja onni......6.9.13 (38+1)....tyttö (3410g, 48cm)
hupiaelämään....14.10.13 (38+5)..poika (3700g, 52cm)
tuulias................31.10.13 (39+2))..poika (3060g, 51cm)

Odottaja70.........07.11.13 (41+2)...tyttö (3100g, 50cm)
Maisa72.............16.11.13 (36+3)..tyttö (3960g, 51cm.)

Nicola73.............22.11.13 (38+1)..poika (3440g, 51cm)
Alexa.................5.12. (37+5)...poika (3660g, 51cm)

HillaKat..............05.12.13 (39+4)...tyttö (3300g, )
Sirppuliini.......15.12.13 (40+6)...poika (4260g, 53cm)
äiskä-73..........26.2.14 (41+1).....poika (4430g, 53cm.)
pikkuylläri ........28.4.14 (42+0).....tyttö




Kadonneet:
Joulu13 (40)...................2.................13.12.13
mamuska7 (40)..............6...................27.12.13
Milla-Sofia (41)...............7...................04.01.14
TR (44)..........................4..................08.03.14 K-HKS
JohannaT (39).................1..................18.03.14
Talvi-74 (39)...................4.................24.3.14
memmu05 (40)...............1..................03.04.14


 
Moikka taas!

Kiitos kaikille tsempeistä ja haleista. Aikakin punktioon tuli, on jo ensi tiistaina. Hyvä että homma etenee, odottaminen on aika p***stä. Joitain tuloksia tulee jo ihan parissa päivässä, osa valmistuu sitten parissa viikossa. Tulee pitkät kaksi viikkoa... Oon yrittänyt itselleni vakuutella samaa, mitä Tuuliskin kirjoitti, että tuossa määrässä on kuitenkin se 79 tervettä vauvaa. Ja kätilökin kovin vakuutteli, että koska ultrassa kaikki oli niin hyvin, ei kannata stressata. Mutta mutta, sitten taas yön pimeinä tunteina ne ajatukset ei kuitenkaan ole ihan kauheen valoisia...

Mulla on muuten tullut aika vahva poika-olo jo hetken aikaa sitten. Punktiossa ilmeisesti selviää sitten sekin.

Kyselisin vielä teiltä toista odottavilta, että missäs vaiheessa ne liikkeet siellä mahassa on alkaneet tuntua? Ekasta mulla tuntui vasta joitain rv19, tosin istukka oli edessä. Nyt mulla on muutamana päivänä, varsinkin iltaisin tuntunut ihme pientä muljahtelua tuolla alavatsalla. Nyt on istukka takana. Voiko se muka jo näin aikaisin alkaa tuntua tokalla kierroksella? Nyt siis 14+3. Ei nyt luulisi, että siellä mikään ilmakuplakaan noin kiertää :LOL:

Tyydeli pahoittelut ja halaukset :hug:

ChocolateBox onnittelut ultrakuulumisista

Esteri hyvältä kuulostaa ;)

Tiistaita odotellessa,
Iines 14+3
 
Moikka

Iinekselle isot tsempit punktioon!!! Toivon ja uskon että siellä on kaikki hyvin, mutta hyvä varmistaa ja saada kivi vieräytettyä sydämeltä!

Mä sain kirjeen tänään ja ei onneksi kohonnutta riskilukua, soitin vielä neuvolaan ja kysyin tarkat riskiluvut ja ei onneksi syytä huoleen. Mutta yhtä hyvin se olisi omalle kohdalle voinut osua, eli kiitollisin mielin eteenpäin.

Liikkeistä: en muista millä viikoilla olin esikoisen kanssa kun tunsin ekat liikkeet, ja itse asiassa vatsan päältä kättä pitämällä! Oli varmaan yli 20 viikkoa. Mutta nyt tänä iltana kävi kyllä niin ihme muljahdus vatsassa että sanoin miehelle samantien että nyt se vauva liikkui ekan kerran tunnistettavasti. En tiedä voisiko pitää paikkaansa millään, mulla on huomenna vasta 13+0. Mutta ei se kyllä tosiaan mikään ilmakupla ollut. Täytyy tarkkailla oloa. Musta ekat liikkeet voi jo entuudestaan synnyttänut kyllä tuntea jo joskus 14+ viikoilla joten varmaan oli Iines liikkeistä kyse. Jotenkin sitä pääsee ihan toiselle raskauden kanssa kun alkaa tuntea liikkeitä, ei tarvitse arpoa että onkohan siellä vielä elämää.

Mä liityin tuonne marraskuisiin kun siellä on niin vilkasta keskustelua, mutta niin vilkasta on ettei meinaa perässä pysyä. En suinkaan ole täältä mihinkään katoamasa, mutta on vaan välistä niin hiljaista täällä.

Chocolate Boxille onnea hyvistä ultrakuulumisista ja Juliannelle tervetuloa mukaan ja onnea vikoille viikoille!

Esterille puolestaan 'onnea' pahoinvoinista ja päänsärystä ;). Toivottavasit eivät ylly liiallisiksi kuitenkaan. Ainakin niille on hyvä syy.

Mitäköhän Saanalle kuuluu kun ei ole pitkään aikaan kuulunut.

Ja toivottavasti saadaan Tyydeli ja Jimima tänne pian takaisin ja pikkuhilijaa koko 40+ kuumeilijat!
 
Hello naiset pitkästä aikaa!:wave:

Piti oikein kirjaantua läppärillä (yleensä lueskelen pinoa kännykällä, enkä jaksa sillä kirjoitellea&salasana on muistissa vaan koneella) kun tajusin että onkin kulunut pitkä tovi siitä kun olen tänne viimeksi kirjoitellut. Ja kiva kun Tuuliannanliina kaipailikin :)

Tuuliannaliinalle onnittelut hyvistä nt-kuulumisista, ajatella että säkin olet jo noin pitkällä, jee! Mitkä ne sun riskiluvut oli tarkaan, jos saa kysyä? Mua kun edelleen kummittelee se Down riski 1:552 joka ei siis ole kohonnut tarpeeksi että olis päässyt/joutunut punkioon mutta silti vähän pelottaa kun muilla on jotain 1:5000 tai 1:25000...

Iinekselle tsemppiä punktioon, ei varmaan ole kiva odotella moista ja sitten vielä tuloksia sen jälkeen, mutta saatpa ainakin varmasti tietää kromosmit, nämä riskiluvuthan on pelkkää todennäköisyyslaskentaa eikä todista varmaksi mitään suuntaan eikä toiseen. Toivotaan että tulee puhtaat paperit ja saat jatkaa raskautta luottavaisin mielin. Kuten olen jo aiemmin maininnut, olisin melkein toivonut narahtamista seulasta ja pääsyä punktioon, niin en turhaan murehtisi noita riskilukuja edelleen :(

Tyydelille halaus :hug:, toivottavasti uusi tärppi tulee pian, älä luovu toivosta, aikaa on vielä ja ainakin raskautuminen on todistettavasti mahdollista!

Oliivitar huomasin että olet unohtanut itsesi listalta, kun koitin kurkkia sun laskettua aikaa :LOL: Mulle vois muuttaa la:n päivää aiemmaksi eli 11.10.

Esteri1 tervetuloa tänne odottajiin, ihana matka on alkanut :heart: Mullakin muutoin ulkomaalainen enkunkielinen mies, joten olen tuntenut sympatiaa sun juttuihin aiemmin tuolla kuumeilijoissa.

(.) Täällä ei juurikaan mitään uutta, vatsa ei ole vielä pompsahtanut esiin eli ei näytä vielä vauvamasulta. Olen pitkä, kohtu taaksepäin kallellaan ja kiitettävästi vatsamakkaroita edessä. Ja vielä kun on istukka edessä ei vauvan liikeitäkään juuri vielä tunnu kun satunnaisesti vaikka esikoisesta tunsin jo näihin aikoihin. No kotidopplerilla olen tsekannut että kyllä se pikkuinen vielä kyydissä on ja ensi viikolla on neuvolalääkäri. Rakenneultraan vielä kolme pitkää viikkoa. Pahoinvointi lähes tiessään, närästys ja väsymys edelleen seurana, muutoin ei ole ollut flunssia tai muita kolotuksia, eli kaikki täällä hyvin, sitä keskiraskauden hehkua ja energiaa kuitenkin edelleen odottelen :D

Mukavaa viikonlopua kaikille!

Saana 18+0 POKS
 
Saana eikö teillä ollut jo yksi lapsi? Miten tuo kielikysymys? Meillä isäntä on jenkki ja sen suomen taidot on vähän niin ja näin ja kotikieli on englanti. Jos tästä tästä meille lasta tulee, niin englannilla varmaan jatketaankin. Lapselle suomi jäisi sitten vähän pienemmälle painotukselle. Mukaan kyllä heti alusta lähtien kun eihän esim. tulevat innokkaat isovanhemmat puhu englantia yhtään.
 
Huomenet

Kiva kuulla Saana sun kuulumisia! Ja mukavaa että pahoinvointi on ohi, johan oletkin aikamoisilla viikoilla. Mä en voi edes kuvitella miltä mun maha mahtaa näyttää noilla viikoilla kun on jo nyt niin ilmeinen pömppö.

Pakko muuten sanoa, etä munkin mies on englanninkielinen ;). Olen yksityisyyttäni varjellakseni pimittänyt tietoa, mutta nyt kun on paljastunut peräti kaksi kanssasisarta joilla myös natiivienkunpuhuja puolisona, niin pakkohan tässä on tunnustaa ;). Meillä on kans kotikieli englanti ja miehen suomen kieli aika alkeellissa kantimissa, vaikka ollut jo monta vuotta täällä. Meillä siis mies puhuu enkkua lapselle ja minä suomea ja miehen kanssa puhutaan enkkua. Itse olen tosi iloinen siitä, että lapsi saa vieraan kielen 'ilmaiseksi', ilman että tarvii tehdä mitään töitä sen eteen. Ymmärtää jo nyt tosi hyvin minusta molempia kieliä. Suomenkieliseen päiväkotiin aiotaan kuitenkin pistää sitten kun on sen aika.

Riskiluvuista Saana kyselit: mulla oli down-riski 1:14000, joten todella pieni. Ja Trisomia 18 riskiluku 1 : 100 000. Olin lähes ihmeissäni tuloksista kun kätilö tosiaan sanoi että varaudu korkeampaan riskiin kun ikää on jo tuo 40, vaikka niskaturvotus olikin maltillinen. Ei voi olla kuin onnellinen. Mutta onhan tuo 1:n. 500 myös tosi hyvä jos realistisesti ajattelee. On to-del-la pieni riski että juuri sinun vauvasi olisi se vammainen yksilö niistä yli viidestäsadasta.

Täällä äitienpäiväsuunnittelua :). Stockan herkun mainossivu kun osui silmään nin ajattelin että avot, se on siinä se meidän menu. Eli parsaa, ahventa ja kakkua. Nam! Ja oma äiti tulee kylään, kiva päivä tiedossa.

Iloista lauantaita kaikille!
 

Yhteistyössä