4-vuotiaan yökastelu

Meidän 4-vuotias poikamme on alkanut jostain syystä pissimään harva se yö sänkyynsä, vaikka oli jo pitkään keväällä täysin kuiva niin päivällä kuin yölläkin. (osasi nousta pissille yöllä jne.)

Tämä sänkyyn pissiminen alkoi oikeastaan kesällä, kun olimme aika paljon reissussa mummoloissa yms. Elokuussa kotiin palattuamme meni muutama viikko taas hyvin eikä vahinkoja käynyt, joten ajattelin, että tämä heinäkuun sänkyynpissiminen olisi saattanut johtua siitä, että oltiin niin monessa eri paikassa yötä, että poika ei vieraassa paikassa osannut lähteä käymään vessassa.

Nyt sitten kuitenkin sänkyyn pissiminen on taas alkanut. Esim. viimeiset kolme yötä poika on herättänyt meidät keskellä yötä ja sänky on ollut märkä.

Olisiko kenelläkään ajatuksia/neuvoja, miten tässä kannattaisi lähteä etenemään? Otetaanko vaipat uudelleen käyttöön? Pitäisikö olla yhteyksissä neuvolaan? Löytyykö muita 4-vuotiaita, joilla yökastelua vielä esiintyy?

Kaikista vastauksista jo etukäteen kiittäen,
Taateli81
 
Meillä 4v nukkuu vielä vaipoissa ihan joka yö. Nukkuu niin sikeesti ettei kerta kaikkiaan herää pissahätään. Viime kesänä oltiin 3 kuukautta ulkomailla ja nukuttiin koko aika perhepedissä ja silloin poika heräs monta yötä pissahätään ennen kun pissa tuli mut kun tultiin kotiin niin yökastelu jatku.
Mieskin on ollu yökastelija johonkin 7v asti.
 

Yhteistyössä