J
Jubile
Vieras
Meillä tyttö (4 kk) on tähän asti nukahtanut aina itsekseen hetkessä sekä yöunille että päikkäreille. Hän on nukkunut hyvin päiväunia 4h ja yöunet kahdella kolmella syötöllä. Itketty ei olla nukkumaa nmennessä eikä öisin.
Nyt koko rytmi näyttää menevän uusiksi. Päiväunille mennään 1,5 tuntia aikaisemmin yöunille samoin. Nukahtaminen yöunille on vaikeaa; itkua tihrustetaan 45 min. ennen kuin suostuu nukahtamaan vaikka selkeästi silmät lumpsuu ja niitä hierotaan. Saattaa herätä yöllä kukkumaan kahdeksi tunniksi, tällöin ei itke, mutta muuten touhuaa sängyssään. Pitemmät päiväunet ovat rikkonaiset eli heräilee useasti mutta nukahtaa hetken päästä kunhan on saanut tutin suuhunsa. Päiväunet lyhentyneet 3 tuntiin. Rutiinit on meillä samat ollut koko ajan.
Onko muilla ollut tällaista 4 kk iässä vai mikä meidän "aina hyvin nukahtavalle ja nukkuvalle" tytölle on tullut? Vinkkejä?