S
Surullinen äiti
Vieras
Hymyilee kyllä ihmisille pääasiassa ja ilahtuu usein minut nähdessään todella paljon ( hymyilee koko naamalla ja heiluttelee käsiä ja jalkoja) mutta välillä kun menen vauvan luo katsoo minua vain totisena. Hakee erityisesti isältään katsekontaktia ja huomiota jos ovat vaikka lattialla vierekkäin ja mieheni lukee samalla. Nyt on alkanut aina sillointällöin katselemaan lattialla ollessaan esim. verhoja tai kattoon ja hymyilemään ja jokeltelemaan iloisena katolle. Minusta tämä on jotenkin kammottavaa kun tulee vain mieleen että pojasta on tulossa autisti. Onhan lapsi takuulla yhtä rakas millaisena vain mutta nykyään tuntuu, että minut valtaa kokoajan vain kamala suru tämän asian kanssa. Miten lapsi mahtaa pärjätä tulevaisuudessa ja kuinka pahasti tulee olemaan omassa maailmassaan. Toisaalta mietityttää viittaako tuo yksin hymyileminen aina autismiin jos muita oireita ei ainakaan vielä ole.