3v katsomaan uutta Rölli elokuvaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "kaisa"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

"kaisa"

Vieras
Minkäikäisille lapsille leffa sopii? Onko 3 vuotias liian nuori katsomaan kyseistä leffaa? Vai onko liian nuori elokuviin ylipäänsä? Minkä ikäisenä teillä on viety ekakertaa elokuvateatteriin?
 
Meidänkin syksyllä täyttänyt 4vuotias oli ekan kerran elokuvissa kattoon röllin. Tykkäsi ihan ja jaksoi kattoa. Ei varmaan vielä 3 vuotiaana olis jaksanu keskittyä. Mutta lapsethan on erilaisia. Pari vähän jänskää kohtaa siinä oli ja parin lapsen kuulin sanovan että pelottaa mutta sallittujen se on kaiken ikäisille.
 
Kävimme viime vuonna katsomassa risto räppääjän,silloin 2.5v oli ekaa kertaa ja hieman vajaa neljä vuotias jo toista kertaa elokuvissa. Hyvin ovat aina jaksaneet katsoa. Äsken juuri kysyin tuolta tällä viikolla kolme täyttävältä ja 4.5 vuotiaalta haluavatko lähteä katsomaan röllin. Pienempi vastasi että häntä pelottaa,mutta haluaa silti sen katsomaan,suuttui ku sanoin että voi jäädä myös kotiin :). Elikkä meillä taitaa nuo päästä sen katsomaan.
 
Meidän 3v ei olisi ainakaan jaksanut katsoa sitä vaikka rölli-fani onkin. Ja veikkaan että olisi pelottanutkin parissa kohtaa. Muutamat pienet alkoivat itkemään takanamme. 5v:n kanssa käytiin katsomassa ja sanoi että ihan pikkuisen pelotti.
 
Meidän 5v kävi viikonloppuna katsomassa Röllin ja hänen mielestään siinä oli muutama tosi jännä/pelottava kohta. Huomasin, että välillä meni kädet silmille tai korville... Meidän 3-vuotias olisi ollut todella peloissaan, joten onneksi en häntä ottanut mukaan. Riippuu paljon lapsesta kyllä. Tämä 5v ei ole juurikaan lastenohjelmissa mitään pelännyt, mutta tälle 3-vuotiaalle muumeissa ja pikku kakkosessakin on välillä liian hurjia juttuja.
 

Yhteistyössä