35 v + odottajat, vol 5

Onnea tyttärestä Siobhan!

Täällä toinen univelkainen... kamlaa, jos nyt pitäs synnyttää. Töihin joutuu silti vielä neljän viikon ajan menemään. Onneksi on ihan mukava mennä, muuten ei jaksais. Tänään rv 31+0.Maha painaa tonnin ja on täynnä vauvan koipia ja käsiä, nahka senkun muljahtelee kun siellä myllätään. ;D
 
Terve kaikille!!!

Eilen oli neuvola ja kaikki oli ok. Paino noussut n300g/viikko. Kohdunpohjan korkeus 27.5.
Kaikki päivittelee miten jättivatsa minulla on =)
Tänään kävin labrassa, otettiin kilpirauhaskokeet. Suvussa on paljon kilpirauahassairautta. Vajaatoimintaa sekä liikatoimintaa.

Nukkuminen ei onnistu. Alkaa olla ihan stressi asiasta ja sekin vähän uni kaikkoaa tietysti sen myötä.

Vauvalle en ole laittanut vielä mitään valmiiksi. Äitiysloma alkaa 6.10 ja voin laittaa sitten.

Aurinko paistaa ja tuulee ihanasti. Syksy kauneimmillaan.

Hyviä vointia kaikille ja kirjoitelkaa kuulumisianne.

Trallaa 30+4
 
Trallaa millaisia oireita sulla oli, kun kilpirauhasia lähtivät testaamaan? Vai oliko vain sukurasitteen vuoksi? Mies luki vajaatoimannasta ja mulla joitankin sen kaltaisia oireita. On sitä joskus testailtukkin, mutta vuosia sitten viimeksi. Tiedätkö herkistääkö raskaus tähänkin "hauskuuteen" ?

1 uusi suonikohju ilmestyi viikko sitten ja kesästä asti on vaivannut uusi vaiva eli vuotava pinnallinen laskimotukos (tekee "mustelmaa" ihon alle koko ajan). Muuten olen vielä välttynyt raskausajan vaivoilta vaikka vessassa saakin kerran tai kaksi yössä käydä. Tallinassa oltiin viime viikolla ja tänään olisi ajatuksissa käydä siellä taas kääntymässä. Saapahan ajan kulumaan :)

Maarit ja Niksu 35
 
Huomenta!

Maarit: Meillä on vahva sukurasite kilpirauhassairauteen. Joka raskauden aikan on testattu ja niin pyysin nytkin. Siskollani kesti kauan, ennen kuin sai oikean diagnoosin ja monta vuotta oli huonossa kunnossa. Nyt vihdoin pääsi leikkaukseen ja ehkä piakkoin alkaa "normaali" elämä.

Trallaa 30+5
 
Täällä on taas saatu kaikki vaivat! Viimevkollahan vauveli saatiin käännettyä oikeinpäin ja painoarvio 2950g. Nyt ihan järkyttävät turvotukset, maha ihan sekaisin kokoajan ja pahoinvointia. Olo on kauhea. Neuvolantäti eilen sano mulle heti kun näki, että et ole yhtään hyvinvoivan näköinen...verenpaineet oli koholla ja käski menee äitiyspolille herkästi, jos olo ei parane. Ensvkolla olis vasta torstaina seuraava aika polille ja olen ihan kypsä!
 
SiobhanSuuren suuret onnittelut!

Marja Voi kun kurjaa tuo tuo tytön sairaus. Kovasti jaksamista sekä hänelle että teidän koko perheelle. Toivottavasti vauvalla kaikki hyvin.

Kilpirauhasesta teillä oli juttua. Mulla se on kanssa ollut riesana. Esikoisen syntymän jälkeen sairastuin liikatoimintaan, minkä hoitaminen kesti pari vuotta. Sen jälkeen meni vajaalle ja tyroksiinia jouduin syömään ennen raskaaksi tulemista ja raskauden aikana. Ja nyt taas synnytyksen jälkeen on arvot liikatoiminnan puolella. Tällä hetkellä seurannassa, ei lääkitystä, sillä vajaatoimintaan tarkoitetut lääkkeet piti lopettaa ennen kuin aloitan taas mahdollisesti liikatoimintalääkkeet... on aikamoista tasapainoilua. Tärkeää on käydä verikokeessa säännöllisesti.

Meidän tyttö täytti tänään 2 kk. On aivan ihana pakkaus. Aika rauhallinen ja hymyileväinen. Illat vaan ovat hankalia, kun tyttöä ei meinaa millään saada nukkumaan iltaisin. Roikkuu tuntikausia tissillä, muttei kovin usein itke. Joskus on vatsavaivoja, muttei joka ilta.

Hyvää jatkoa kaikille!
 
:wave::wave:

Yritin päivittää listaa mutta (1,5v sitten kun viimeksi päivitin) on tapahtunut paljon. Ajattelin silloin viimeksi että joku teistä voisi aloittaa uuden pinon, mulla tyttökin jo yli 3v ja odotusaikaan tätä päivittelin =). Yritin kerätä tietoja mutta kaikkea on tosi vaikea huomata yhtäkkiä selatessa. Niillä joilla ei ollut tarkkaa laskettua aikaa en laittanut listalle ollenkaan kun en jaksanut raskausviikkoja laskea taaksepäin jotta olisin sen päivämäärän saanut. Ilmoitelkaa niin lisäilen tietoja aina kun kerkeän =)
 
Terve!

Nyt on alkanut kommentteja tulemaan ihmisiltä. Maha näkyy hyvin ja sen kokoa ollaan päivitelty. Lisäksi on sanottu, että toivottavasti saatte nyt tytön. (Minä olen varma, että meille on tulossa 4:s poika).
Lisäksi ollaan oltu yllättyneitä, kun vielä teen lapsen. Minähän olen "vasta" 37v, kyllähän moni tämän ikäisenä vielä lapsia tekee/saa.Tosin asumme pienellä paikkakunnalla ja muut odottajat ovat vähän reilut 20-v, joten heihin verrattuna olen varmaankin kummajainen.
Meillä lapset ovat syntyneet 2001,2004 ja 2006. Ei minusta mitenkään isot ikäerot tulossa.( Keskiraskauden keskenmeno 2009 ,tyttö)
Saahan sitä kommentoida, mutta riippuu miten asia sanotaan..

Mitens muille on raskautta kommentoitu??

Trallaa 32?
 
Heissan kaikille!

Meille syntyi terve tyttö perjantaina 16.9 klo 17.23, painoa neidillä oli 3260g ja 48 cm. Pipo 36cm. Sokereiden kanssa ei ongelmia ja tänään kotiudutaan. Synnytys käynnistettiin 38+1 raskausmyrkytyksen vuoksi. Synnytksen kesto 2h 50min
 
  • Tykkää
Reactions: Koralli73
Onnittelut Marja76 uuden perheenjäsenen johdosta!

Tänään oli neuvola. Proteiinia oli jälleen pissassa, mutta siitä ei ole haittaa.
Kohdunpohjan korkeus 28.5. Painoa oli tullut 124 g / viikko.Paino on noussut jo 7.2kg..
En ole aina noudattanut raskausdiabetes diettiäni,välillä tulee herkuteltua. Yritän nyt tsempata itseni paremmin.
Seuraava käynti on viikolla 36 ja sitten painoarvio sairaalassa viikolla 38.

Mukavaa syksyä kaikille!

Trallaa 32+6
 
Onpas tämä ketju hiljennyt, itse kävin kurkistamassa pitkästä aikaa.

Marjallepaljon paljon onnea pienen tytön johdosta! Tulipa teillekin niitä hyviä uutisia!

Koralli Jos käyt täällä vielä, niin kerrothan, että onhan teidän tytöllä loppujen lopuksi kaikki ihan hyvin?

Täällä meidän tyttönen on jo 2,5 kk ja kasvaa kovaa vauhtia. Aika rauhallinen tapaus. Hymyilee ja tykkää seurata isoveljen touhuja.

Mukavaa syksyä kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Koralli73
Onnea Marjalle pienestä prinsessasta!

Meidän neiti täyttää 2 kk torstaina, päivät menevät vauvaa hoivatessa ja isompien sisarusten kanssa. Eli tänne Kaksplussan palstalle enää harvemmin ehtii : / Ehkä sitten taas kun Petra on vähän isompi :)
 
Moikka kaikille!

Liityn ketjuun uudelleen, viimeksi olin listoilla syksyllä 09-kevättalvella -10 kun odotin esikoistamme, joka nyt on reipas 1,5-vuotias poikanen, aina menossa, mittään ei osaa pelätä. Toivottu kakkonen ilmoitti vihdoin tulostaan, raskausviikkoja on nyt 7+4. Neuvolaan koitin jo soitella, mutta siellä ei kukaan ole pariin tuntiin vastannut puhelimeen, kummallista.

Selailen ketjua hetken päästä vähän taaksepäin nähdäkseni ketä kaikkia täällä on :) Itselläni on ikää mittarissa tällä hetkellä 37 v. Palasin työelämään elokuussa, ja hetken tauko olisi jällleen tiedossa ensi toukokuusta alkaen.

Tere vaan kaikille siis :)

Lintukoira 7+4
 
Moi!

Tänään oli lääkäri neuvola. Viikkoja on siis menossa 35+5.
Vauvan painoarvio on nyt 3050g. Reilut 4 kiloinen on siis tälläkin kertaa tulossa.
Kohdunkaulan tilanne 3 cm, pehmeä ja sentin auki.
Seuraava käynti on viikolla 38 sairaalassa, jossa tehdään tarkempi painoarvio.
Raskausdiabeteksen vuoksi eivät kuulema laske yliajalle. Luotan siihen.

Tylsä sää, sataa vaan vettä ja on pimeää.
Olen yrittänyt ahkeroida ja siivota kaappeja ym.,

Terkuin Trallaa
 
Jee!

Eilen sain vihdoin ostettua vauvakaukalon. Brion peruskaukalo, ilman telakkaa. Maksoi 110 e. Edellinenkin oli meillä ilman telakkaa, joten en osaa sellaista kaivata.
Nyt, kun sää on ollut hyvä olen sauvakävellyt. Yleensä 3-4 kilometriä, mutta toissapäivänä esim.6 kilometriä. Paino ei ole nyt noussut. Jospa saisin ruokavaliolla ja liikunnalla nyt pidettyä sen kurissa. Muutoin paino on noussut 8.5 kiloa..

Kirjoitelkaa muutkin kuulumisianne..

Trallaa 36+4
 
Minä kävin ekassa neuvolassa eilen (8+6). Tuli lähete seulontoihin ihan viikon sisään, ja kaskas, meillä saa tänä vuonna molemmat ultrat kaupungin puolesta. Jeh! Esikoisen kanssa vain varhaisultraan päästiin poliklinikkamaksulla. Ja TAAS sokerirasitustesteihin, voi ei. Eikä sitä kerralla niistäkin selviä?..

Ensi viikolla olisi sitten lastenhuoneen remontti tiedossa, huhhuh. Minkäköhänlainen riita me saadaan tuon "pääremontti"miehen kanssa aikaiseksi tällä kertaa. On nuo remontoinnit meillä kiristäneet aina jonninverran välejä miehen kanssa.

Iltapahoinvointia, hirmuista hengästymistä, ja ah, turvotusta. Siinäpä nuo kuulumiset nopeasti, takaisin sorvin ääreen :).

LK & kakkonen 9+0
 
Moi!

Kysissä tuli käytyä painoarviossa ja nyt ei olisikaan tulossa isoa vauvaa. Syntyessään olisi vain n. 3500..
Tosin meidän ensimmäisenkin lapsen painoarvio oli sama ja syntyessään painoi kuitenkin 4200g. Joten varaudun kuitenkin isompaan..
Sovittiin käynnistyspäivä lasketulle päivälle.
Tosin epäilivät, että syntyisi aikaisemmin. Eileinen "ronkkiminen" varmaan avittaa.
Särkylääkettä olen parin päivän aikana ottanut,kipeitä supisteluja on alkanut tulla.

Nyt kun vielä huvittaa ja vointi tälle aamulle ok, niin rupean siivoamaan.
Talokaupatkin tuli tehtyä. Pitäisi käydä sielläkin siivoamassa ja muuttoa ruveta suunnittelemaan =)

Mukavaa odotusta kaikille!

Trallaa 38+1
 
anjamaritalle kuittaus ja kiitos hyvin tehdystä työstä. Aloittelen uuden ketjun parin vkon päästä kun olen paremmin koneen ääressä. Nyt olen myymälässä päivät ja illat remontin keskellä, joten koneella ollaan miten sattuu. Trallaalle hyvää loppuodotusta :)

Eka lääkäri ja nopea ultraus oli tänään, siellä se tuleva perheenjäsen kovasti liikuskeli - mikäs siinä kun tilaa piisaa ;) Olipa se taas ihmeellistä, ihan pieni ihminen siellä oli, vaikka vasta alle 5 cm pitkä on tirriäinen. Wau.

Pärjäilkäähän ja palataan paremmin jahka saisimme remontin joskus valmiiksi...

LK 10+3.
 
  • Tykkää
Reactions: anjamarita
Hei!

Kävin eilen pyörähtämässä sairaalassa.Supisteli koko päivän ja tiheimmillään tuli 6minuutin välein.
Kohdunsuuta oli jäljellä ja auki vasta kahdelle sormelle. Sain valita sairaalaan jäännin ja kotiin´lähdön. Päätin tulla kotiin.
Nyt vaan rauhassa odotellaan. Perjantaiksi on jo aikaisemmin sovittu käynnistys (11.11) Se on myös laskettu päivä.
Nyt hieman nolottaa, että tämän neljännen kanssa tuli hötkyiltyä ja lähdettyä turhaan sairaalaan. =)

Trallaa 39+2
 

Yhteistyössä