30 ja risat - ESIKOISTA ODOTTAESSA (vol.5)
- Viestiketjun aloittaja lentoemo-76
- Ensimmäinen viesti
Olen lukenut muutamia kirjoja, parhaat kahdesti. Kukaan ei ole kylläkään kommentoinut lukemistani.
Neuvolassa kävin eilen: Paino +180 g / vko, hemppa 120 ( JEE, 200 mg päiväannoksella vihdoin nousuun ) syke ensin tökkimisestä hermostuneena 150 mutta laski sitten 140:n.
Kiltti tyttö on pää alaspäin edelleen! verenpaine oli koholla 140/90, ( siis minulla
) en tiedä miksi. uusintamittaukseen täytyy mennä. Muuten kaikki onneksi ok!
Mulla on yksi päivä töitä jäljellä! Tuntuu hullulta....Jotenkin ajattelin että tässä vaiheessa olisin lähes liikuntakyvytön pallo, mutta vaikka masu iso onkin ( sf 33 ) ja toki vauhti on hidastunut, niin jaksan mielestäni hyvin touhuta. Supistuksista en tiedä mitään. Henkeä vähän välillä ahdistaa, mutta lisätyynyjen avulla nukun vielä ihan hyvin.
Turvallista vuodenvaihdetta ja ihanaa vuotta 2009 kaikille!
Bantsku
Neuvolassa kävin eilen: Paino +180 g / vko, hemppa 120 ( JEE, 200 mg päiväannoksella vihdoin nousuun ) syke ensin tökkimisestä hermostuneena 150 mutta laski sitten 140:n.
Kiltti tyttö on pää alaspäin edelleen! verenpaine oli koholla 140/90, ( siis minulla
) en tiedä miksi. uusintamittaukseen täytyy mennä. Muuten kaikki onneksi ok!Mulla on yksi päivä töitä jäljellä! Tuntuu hullulta....Jotenkin ajattelin että tässä vaiheessa olisin lähes liikuntakyvytön pallo, mutta vaikka masu iso onkin ( sf 33 ) ja toki vauhti on hidastunut, niin jaksan mielestäni hyvin touhuta. Supistuksista en tiedä mitään. Henkeä vähän välillä ahdistaa, mutta lisätyynyjen avulla nukun vielä ihan hyvin.
Turvallista vuodenvaihdetta ja ihanaa vuotta 2009 kaikille!
Bantsku
Toivottavasti kaikkien uusivuosi sujui mukavissa merkeissä! Meillä juhlittiin myös 5-vuotispäiväämme, ja sen kunniaksi join myös lasillisen kuoharia! =) Ei varmaan olisi pitänyt, sillä kuohari oli makeaa ja kun kyytipojaksi oli vielä leipomaani sacherkakkua, pisti sokerista huumaantunut typykkä pystyyn sellaiset bileet, että nukahdin vasta tänä aamuna kahdeksalta!
Eilen olimme ultrassa, kaikki näyttää olevan hyvin, napanuoran virtauksetkin tutkittiin, vauveli kasvaa just mukavasti keskikäyrällä, painoarvio 2000-2400g, jos olisi siitä se keskiarvio 2200g, niin syntymäpainoksi tulisi 3500g.
Vauvakirjallisuudesta: täällä intohimoinen lukutoukka :wave: Meikäläinen on aina viihtynyt nenä kirjoissa kiinni, ja kirjallisuuttahan olen opiskellut niin Suomessa kuin Italiassakin. Kaunokirjallisuuden lisäksi tykkään lukea paljon psykologiaa, sivuaineina on ollut sekä psykoogia että sosiaalipsykologia, mutta akateemisten opusten lisäksi arvostan myös ns. populaaripsykologiaa tyyliin Miehet Marsista ja Naiset Venuksesta :hug:
Joka tapauksessa, lähestyn kaikkia uusia asioita aina ensin teoreettisesta näkökulmasta, oi kyse sitten ruuanlaitosta tai laitesukelluksesta, sitten kun olen saanut mielestäni tarpeeksi vankan teoreettisen pohjan, käyn käytännön hommiin. Ja sama asenne minulla on ollut vauvan suhteen.
Jo ennen raskausaikaa luin raskaudesta (ruokavaliosta, liikunnasta jne.) kaiken, minkä vain käsiini sain. Nyt sitten raskausaikana olenkin keskittynyt vauvakirjallisuuteen. Olen ostanut tusinan verran mitä erilaisempia opuksia, niistä muutamat ovat puhdasta psykologiaa, osa konkreettisia käytännön oppaita ja oput jotain siltä väliltä. Yhdenkään kanssa en oe täysin samaa mieltä, mutta kaikissa on ollut ainakin jotain järkevän kuuloista.
Noin yleensä ottaen olen tyytyväinen, kun lähestyn samaa asiaa useasta eri näkökulmasta, muodostan saamieni tietojen perusteella oman mielipiteeni, joka heijastaa omaa arvomaailmaani ja elämänkokemustani.
Miehellä on kokemusta varsinkin esikoisen vauvaiästä, hän on aina ollut ns. osallistuva isä ja eron jälkeenkin hän on huolehtinut lapsista käytännössä yksin aina tapaamisten aikana. Usein mies sanoo minulle, että käytäntö voi olla ihan eri asia kuin teoria, toisaalta monta kertaa hän on myös sanonut, että kieltämättä tiedän jo ihan teoriapohjalta hurjasti asioita, jotka hän itse oppi kokemuksen kovan koulun kautta :hug:
Myös anoppi yllätti kehuillaan, jotenkin olisin odottanut häneltä juuri sellaisia "kokemus opettaa eivätkä kirjat" -kommentteja, sen sijaan hän sanoi tosi tyytyväisen oloisena, että minä vaikutan erittäin valmiilta ja hyvin valmistautuneelta vauvaa varten :heart:
Vaikka joku kommentoisikin tyyliin "ei vauvanhoitoa kirjoista opi", niin itselleni sopii mainiosti tällainen tapa valmistautua ensin teoriatasolla, vaikka ymmärränkin hyvin, että joku toinen haluaa oppia asiat vain käytännössä. Itseäni vain helpottaa, kun minulla on jo jonkinlainen ennakkokäsitys asioista, ja siksi tosiaan olen lukenut hyvinkin erilaisiakin opuksia ja eri kielillä, kun niillä kaikilla on oma näkökantansa vauvankin hoitoon, uskon, että vauvaa hoitaessa ei kannata jäykistyä liikaa mihinkään tiettyyn ajatusmaailmaan, vaan kannattaa ennen kaikkea kuunnella itseään ja tehdä niin, mikä itsestä tuntuu luontevimmalta.
Vauvakirjoista poimimiani "helmiä", joiden kanssa olen samaa mieltä:
- Vauva kaipaa mahdollisimman paljon syliä ja läheisyyttä. Koska en haluaisi perhepetiä vaan nukuttaa vauvan omassa sängyssään alusta asti, aion yrittää pitää vauvaa mahdollisimman paljon sylissä päiväsaikaa mm. kantopussin ja kantoliinan avulla.
- Vauvan itkulla on monia syitä, eikä joka itkuun kannata tarjota tissiä, vaan yrittää oppia kuuntelemaan itkun eri sävyjä ja tulkitsemaan niitä.
- Vauvalle varsinkin alussa rintaa aina vauva sitä halutessa, mutta öisin pidettävä seurustelu minimissä välttämällä puhumista ja katsekontaktia niin, että vauva ei innostu seurustelemaan, vaan ainoastaan syö ja nukahtaa sitten.
- Päivällä sen sijaan aktiivistakin seurustelua vauvan ollessa hereillä, paljon rupattelua vauvalle, laulelua, hierontaa ja kaikenmoista hellimistä. Runsasta kehumista ja "hyväilyä" myös sanoilla, pienikin vauva ymmärtää yllättävän paljon jo äidin äänensävystä.
Oletteko te löytäneet jotain kiinnostavia vinkkejä vauvan hoitoon? Neuvot jakeluun! :wave:
Lentis ja söpöliini 32+4 :heart:
Sompio: toivottavasti edes 10-prosenttisesti Paras vaan meikäläisenkin hyväksyä se seikka, että vauvan kanssa elämä on pelkkiä yllätyksiä täynnä, eikä siihen kokemukseen täysin voi ikinä valmistautua. Mutta jos nyt edes 10-prosenttisesti...
Paras vaan meikäläisenkin hyväksyä se seikka, että vauvan kanssa elämä on pelkkiä yllätyksiä täynnä, eikä siihen kokemukseen täysin voi ikinä valmistautua. Mutta jos nyt edes 10-prosenttisesti... lentis Mä varmaan soittelen aina joka asiasta äitille tai siskolle tai muutamalle kaverille. Jälkeenpäin varmaan luen sitten kauheesti kirjallisuutta, mutta en etukäteen :ashamed:
Niin ja mies suunnitteli jäävänsä kesälomalle lasketun ajan paikkeilla ja siitä jatkavansa isyyslomaa. Eli tosi ihanaa, jos asiat niin menee, niin ei tarvi alussa olla yksin.
Niin ja mies suunnitteli jäävänsä kesälomalle lasketun ajan paikkeilla ja siitä jatkavansa isyyslomaa. Eli tosi ihanaa, jos asiat niin menee, niin ei tarvi alussa olla yksin.
Meiltäkin täältä oikein hyvää uutta vuotta kaikille!
Vennu on tervehtynyt nuhastaan, ja kasvaa kovaa kyytiä, meni juuri 5 kg rikki. Pullosta saa kaiken ravintonsa, kun meikäläisen "meijerit" on yt-neuvottelujen tuloksena lopettaneet toimintansa
Mutta kasvaa se poika korvikkeellakin. Olemme jopa kokeilleet muutaman viikon ajan myös velliä maitoon sekoitettuna, että elimistö siihen tottuisi, jos 3 kk iässä ryhtyisi antamaan illan aterian pelkkänä vellinä. Tavoitteena saada nukkumaan vähän pidempiä aikoja putkeen. Nyt menee 3-4 tuntia, kerran on erehtynyt nukkumaan 5 tuntia
Poika on ryhtynyt viimeisen 3 viikon aikana puhumaan ja juttelemaan varsin kovasti. Varsinkin nyt viimeisen viikon aikana juttua tulee melkoisesti hereillä ollessa. Ja tuo hoitopöytä on ihan ihme paikka, vaikka olisi mikä itkukonsertti menossa (jota meillä sattuu varsin harvoin, poika itkee vuorokaudessa max. 30 minuuttia), saa kaiken unohtumaan hoitopöydällä. Hymy tulee oitis ja juttu alkaa lentämään samantien
Kertakaikkiaan siis varsin mahtava pakkaus, iltaisin tosin voisi toi nukkumaan meno olla vähän helpompaa, kun on niin paljon kaikkea uutta ja jännää ettei meinaa rauhoittua muuta kun syliin. Ja herää heti kun laittaa sänkyyn. Nyt yritämmekin saada sänkyyn suoraan nukkumaan, vaikka se on varsinaista meuhkaamista ja maidottelua tunnin verran :|
Lentis; oletpas lukenut kovasti, mutta voin itse kertoa, että kaikki on kovin toisenlaista arkena kuin kirjoissa Mutta hyvää taustaa niistä saa. Tuosta itkusta sen verran, että ne oppii kyllä nopeasti tunnistamaan mitä mikäkin itku tarkoittaa. Meillä yleensä tulee vielä joku ele tai liike itkun päälle, josta tietää mikä vialla. Esim. nälässä Vennu itsee sellaista ääh-ääh itkua ja liikuttaa käsiä kuten kapelimestari ikään
Mutta näin meillä, palaan taas joskus teidän pariin kertomaan kuulumisia :wave:
Sarppa ja Vennu (2 kk tänään)
Vennu on tervehtynyt nuhastaan, ja kasvaa kovaa kyytiä, meni juuri 5 kg rikki. Pullosta saa kaiken ravintonsa, kun meikäläisen "meijerit" on yt-neuvottelujen tuloksena lopettaneet toimintansa
Mutta kasvaa se poika korvikkeellakin. Olemme jopa kokeilleet muutaman viikon ajan myös velliä maitoon sekoitettuna, että elimistö siihen tottuisi, jos 3 kk iässä ryhtyisi antamaan illan aterian pelkkänä vellinä. Tavoitteena saada nukkumaan vähän pidempiä aikoja putkeen. Nyt menee 3-4 tuntia, kerran on erehtynyt nukkumaan 5 tuntia
Poika on ryhtynyt viimeisen 3 viikon aikana puhumaan ja juttelemaan varsin kovasti. Varsinkin nyt viimeisen viikon aikana juttua tulee melkoisesti hereillä ollessa. Ja tuo hoitopöytä on ihan ihme paikka, vaikka olisi mikä itkukonsertti menossa (jota meillä sattuu varsin harvoin, poika itkee vuorokaudessa max. 30 minuuttia), saa kaiken unohtumaan hoitopöydällä. Hymy tulee oitis ja juttu alkaa lentämään samantien
Kertakaikkiaan siis varsin mahtava pakkaus, iltaisin tosin voisi toi nukkumaan meno olla vähän helpompaa, kun on niin paljon kaikkea uutta ja jännää ettei meinaa rauhoittua muuta kun syliin. Ja herää heti kun laittaa sänkyyn. Nyt yritämmekin saada sänkyyn suoraan nukkumaan, vaikka se on varsinaista meuhkaamista ja maidottelua tunnin verran :|
Lentis; oletpas lukenut kovasti, mutta voin itse kertoa, että kaikki on kovin toisenlaista arkena kuin kirjoissa
Mutta hyvää taustaa niistä saa. Tuosta itkusta sen verran, että ne oppii kyllä nopeasti tunnistamaan mitä mikäkin itku tarkoittaa. Meillä yleensä tulee vielä joku ele tai liike itkun päälle, josta tietää mikä vialla. Esim. nälässä Vennu itsee sellaista ääh-ääh itkua ja liikuttaa käsiä kuten kapelimestari ikään Mutta näin meillä, palaan taas joskus teidän pariin kertomaan kuulumisia :wave:
Sarppa ja Vennu (2 kk tänään)
Moikka piiiitkästä aikaa =) ja isot onnittelut katille ja äitiyslomalaisille vauvoista! :flower:
Oon kyllä käyny lukeen täällä juttuja, mut ei oo tullu kirjoiteltua, kun sitä raportoi niin aktiiviseen näitä kuulumisiaan tuolla huhtikuisten pinossa... Täältä kuitenkin kiva käydä urkkimassa muiden 30+ esikko-odottajien kuulumisia että miten sujuu eri vaiheissa raskautta! Samoin ihana että jo synnyttäneet kertovat kuulumisia, huippukivaa lukemista :heart:
Mullakin on jo toka raskauskolmannes lähes mennyt ja vointi mainio edelleen. Ainoastaan närästys vaivaa ja nukkumisesta tullut katkonaista, mutta muutoin ei ongelmia: supistuksista ei tietoakaan, ei selkä- tai lonkkakivuista ja kaikki kasvukäyrät, veriarvot ym. olleet kuin suoraan oppikirjoista "koputtaa puuta että jatkuisi samoin". Tällä menolla saatan pärjätä raskausajan ilman yhtäkään saikkupäivää, tosin ehtiihän tässä tapahtua, 36työpv vielä jäljellä. Laskin tänään noin pv:t kun toin töihin uuden vuoden kunniaksi aamukamman
Kirjoja olen mäkin lukenut, mutta enempi että mitähän tällä viikolla tai kuukaudella taas tapahtuikaan ja sitten satunnaisesti (harvemmin) fiiliksen mukaan esim. vauvan ensi päivistä ja viime aikoina myös synnytyksestä. Kai sitä pikkuhiljaa vois alkaa valmistautua Mut mä taidan olla enempi niitä mennään tunteen ja tilantaan mukaan mammoja, niin odotuksen, synnytyksen kuin äitiyden osalta. Ja täältä 2+:stahan on myös kiva lukea toisten kokemuksia =)
Hyvää alkanutta vuotta ja hyviä vointeja kaikille yhtenä ja kahtena kappaleena oleville mammoille :hug:
t. manna + lilli 27+2 :heart:
Oon kyllä käyny lukeen täällä juttuja, mut ei oo tullu kirjoiteltua, kun sitä raportoi niin aktiiviseen näitä kuulumisiaan tuolla huhtikuisten pinossa...
Täältä kuitenkin kiva käydä urkkimassa muiden 30+ esikko-odottajien kuulumisia että miten sujuu eri vaiheissa raskautta! Samoin ihana että jo synnyttäneet kertovat kuulumisia, huippukivaa lukemista :heart:Mullakin on jo toka raskauskolmannes lähes mennyt ja vointi mainio edelleen. Ainoastaan närästys vaivaa ja nukkumisesta tullut katkonaista, mutta muutoin ei ongelmia: supistuksista ei tietoakaan, ei selkä- tai lonkkakivuista ja kaikki kasvukäyrät, veriarvot ym. olleet kuin suoraan oppikirjoista "koputtaa puuta että jatkuisi samoin". Tällä menolla saatan pärjätä raskausajan ilman yhtäkään saikkupäivää, tosin ehtiihän tässä tapahtua, 36työpv vielä jäljellä. Laskin tänään noin pv:t kun toin töihin uuden vuoden kunniaksi aamukamman
Kirjoja olen mäkin lukenut, mutta enempi että mitähän tällä viikolla tai kuukaudella taas tapahtuikaan ja sitten satunnaisesti (harvemmin) fiiliksen mukaan esim. vauvan ensi päivistä ja viime aikoina myös synnytyksestä. Kai sitä pikkuhiljaa vois alkaa valmistautua
Mut mä taidan olla enempi niitä mennään tunteen ja tilantaan mukaan mammoja, niin odotuksen, synnytyksen kuin äitiyden osalta. Ja täältä 2+:stahan on myös kiva lukea toisten kokemuksia =) Hyvää alkanutta vuotta ja hyviä vointeja kaikille yhtenä ja kahtena kappaleena oleville mammoille :hug:
t. manna + lilli 27+2 :heart:
Sarppa: ihana lukea vauva-arjesta! :heart:
Kirjoitelkaahan te muutkin jo synnyttäneet, kokemuksianne on tosi kiva ja hyödyistä lukea!
Sompio: mäkin olin suunnitellut, että lukisin enemmän sitten aina tapauskohtaisesti vauvan synnyttyä, mutta hyvä ystävä käski lukemaan ennen synnytystä ja sitten vauvan nukkuessa nukkumaan aina itsekin, kun hän oli tehnyt toisin päin, eli lukenut vauvan nukkuessa, mutta tosiaan suosittei mieluummin käyttämään kaikki mahdollisuudet nukkumiseen Otin sitten neuvosta vaarin, kuten huomaatte
Tosin sarppa70 on varmasti ihan oikeassa, että arki on aina erilaista ja varmaan kannattaa varautua aina kaikenlaisiin yllätyksiin.
Itse asiassa en usko, että kirjojen lukeminen olisi lainkaan välttämätöntä vauvan hoidossa, vauvoja on loistavasti synnytetty ja kasvatettu ainakin viimeiset 100 000 vuotta ilman mitään vauvanhoito-oppaitakin, kysymys onkin ainakin omalla kohdallani vain omasta mielenrauhasta, tykkään tosiaan tutustua ihan kaikkiin mahdollisiin asioihin ensin teoriassa, olo on seesteisempi sitten käytännössä, kun on edes jonkinlainen (vaikkakin hämärä ja epämääräinen ) mielikuva tulevasta.
Itselleni onkin ollut iso apu myös miehestä, jolla kuitenkin on aika hyviä muistikuvia lastensa vauva-ajoista, ja oikein hävettää myöntää, mutta on ihanaa, että mies osaa jo kylvettää, vaihtaa vaipat jne. niin tiedän, että myös kotona saan asiantuntevaa apua, olen nimittäin melkoinen mämmikoura. Napanuoran hoidonkin olen jo sälyttänyt miehen harteille
Mämmikouraisuudestani johtuen olen usein ylivarovainen kaiken kanssa, pelkään rikkovani kaiken, niin että varmasti sitten mielestäni mies käsittelee vauvaa liian kovakouraisesti (eikö se ole just se klassikko ekaa kertaa äidiksi tulevilla, ainakin kaikkien kirjojen mukaan naisilla ja miehillä on erilaiset otteet ja niin kuulemma pitääkin olla). Silloin lienee hyvä pitää mielessä, että miehen kaksi ekaa lasta ovat pärjänneet miehen käsittelyssä loistavasti ilman mitään kolhuja, niin että miksei sitten meidän vauvamme?
Toisaalta ystäväperheen toiselle vauvalle sattui vaikka mitä vauva-aikana, kerran olivat unohtaneet laittaa turvareunan perhepetiin ja vauva putosi kesken päiväunien lattialle, toisella kerralla perheen isä nosti tytön ylös kädestä niin, että olkanivel meni pois paikoiltaan. Sekin on kuulemma yleistä, kun nuo nivelet ovat pikkuapsilla vielä niin löysiä, että kyllä sitä pitää muistaa olla tosi tarkkanakin. Näilläkin lapsi oli siis toinen, esikoisen kanssa olivat olleet varovaisempia, mutta "rentoutuminen" toisen lapsen kanssa tuottikin sitten oikeasti ongelmia.
No joo, kaikenlaista hysteriaa sitä pystyy kehittämään, jos ei mitään oikeita huolenaiheita ole
Tv. lentis ja mamman kulta 32+5
Kirjoitelkaahan te muutkin jo synnyttäneet, kokemuksianne on tosi kiva ja hyödyistä lukea!
Sompio: mäkin olin suunnitellut, että lukisin enemmän sitten aina tapauskohtaisesti vauvan synnyttyä, mutta hyvä ystävä käski lukemaan ennen synnytystä ja sitten vauvan nukkuessa nukkumaan aina itsekin, kun hän oli tehnyt toisin päin, eli lukenut vauvan nukkuessa, mutta tosiaan suosittei mieluummin käyttämään kaikki mahdollisuudet nukkumiseen
Otin sitten neuvosta vaarin, kuten huomaatte Tosin sarppa70 on varmasti ihan oikeassa, että arki on aina erilaista ja varmaan kannattaa varautua aina kaikenlaisiin yllätyksiin.
Itse asiassa en usko, että kirjojen lukeminen olisi lainkaan välttämätöntä vauvan hoidossa, vauvoja on loistavasti synnytetty ja kasvatettu ainakin viimeiset 100 000 vuotta ilman mitään vauvanhoito-oppaitakin, kysymys onkin ainakin omalla kohdallani vain omasta mielenrauhasta, tykkään tosiaan tutustua ihan kaikkiin mahdollisiin asioihin ensin teoriassa, olo on seesteisempi sitten käytännössä, kun on edes jonkinlainen (vaikkakin hämärä ja epämääräinen
) mielikuva tulevasta.Itselleni onkin ollut iso apu myös miehestä, jolla kuitenkin on aika hyviä muistikuvia lastensa vauva-ajoista, ja oikein hävettää myöntää, mutta on ihanaa, että mies osaa jo kylvettää, vaihtaa vaipat jne. niin tiedän, että myös kotona saan asiantuntevaa apua, olen nimittäin melkoinen mämmikoura. Napanuoran hoidonkin olen jo sälyttänyt miehen harteille
Mämmikouraisuudestani johtuen olen usein ylivarovainen kaiken kanssa, pelkään rikkovani kaiken, niin että varmasti sitten mielestäni mies käsittelee vauvaa liian kovakouraisesti (eikö se ole just se klassikko ekaa kertaa äidiksi tulevilla, ainakin kaikkien kirjojen mukaan naisilla ja miehillä on erilaiset otteet ja niin kuulemma pitääkin olla). Silloin lienee hyvä pitää mielessä, että miehen kaksi ekaa lasta ovat pärjänneet miehen käsittelyssä loistavasti ilman mitään kolhuja, niin että miksei sitten meidän vauvamme?
Toisaalta ystäväperheen toiselle vauvalle sattui vaikka mitä vauva-aikana, kerran olivat unohtaneet laittaa turvareunan perhepetiin ja vauva putosi kesken päiväunien lattialle, toisella kerralla perheen isä nosti tytön ylös kädestä niin, että olkanivel meni pois paikoiltaan. Sekin on kuulemma yleistä, kun nuo nivelet ovat pikkuapsilla vielä niin löysiä, että kyllä sitä pitää muistaa olla tosi tarkkanakin. Näilläkin lapsi oli siis toinen, esikoisen kanssa olivat olleet varovaisempia, mutta "rentoutuminen" toisen lapsen kanssa tuottikin sitten oikeasti ongelmia.
No joo, kaikenlaista hysteriaa sitä pystyy kehittämään, jos ei mitään oikeita huolenaiheita ole
Tv. lentis ja mamman kulta 32+5
Juu, ei siitä lukemisesta todellakaan haittaa ole etukäteen. Kun on tosiaan asennoitunut niin, että kaikki ei mene kirjojen mukaan ja käyttää järkeä juuri oman vauvan kanssa sopiviin juttuihin.
Mä olen kanssa niin mämmikoura ja mieheni nimittääkin minua milloin tahmatassuksi, täystuhoksi tms. Törmäilen joka paikkaan ja pudottelen tavaroita yms. Pelkään kanssa mokaavani vauvan kanssa jotain . Mun pyörään ei kuulemma osteta turvaistuinta, kun toheloin muutenkin pyörän kanssa, niin en saa pyöräillä vauvan kanssa . Sitä on varmasti ylivarovainen vauvanhoidossa, mikä on tietenkin parempi kuin että sattuu jotain.
Mä olen kanssa niin mämmikoura ja mieheni nimittääkin minua milloin tahmatassuksi, täystuhoksi tms. Törmäilen joka paikkaan ja pudottelen tavaroita yms. Pelkään kanssa mokaavani vauvan kanssa jotain
. Mun pyörään ei kuulemma osteta turvaistuinta, kun toheloin muutenkin pyörän kanssa, niin en saa pyöräillä vauvan kanssa . Sitä on varmasti ylivarovainen vauvanhoidossa, mikä on tietenkin parempi kuin että sattuu jotain.Katille suuret onnittelut vähän jälkijunassa IIHANASTA poikavauvelista! :heart: :heart: :heart: Kovasti arvasin, että nyytti on siellä jo kainalossa, mutta kun en ole kaikkien joulu-, uusivuosi- ym. seli-seli -hässäköiden takia ehtinyt tänne lukemaan aiemmin. Kerrohan kuulumisiasi tarkemmin kun ehdit.
Hyvää uutta vuotta kaikille!!!!
Hyvää uutta vuotta kaikille!!!!
Kiitokset tosiaan ensi alkuun kaikille teille ihanille onnitteluista!
Voisin tähän nyt kirjoitella jotakin synnytyskertomuksen tapaista sen aikaa, kunnes käsky taas käy... Meidän pikkuherra kun on sen verran vaativa, että jos palvelu ei pelaa heti, alkaa kunnon konsertti.
Mulla alkoi tulemaan epäsäännöllisen säännöllisiä supistuksia jo 23.12. Sen yön kärvistelin kotona kipujen kanssa. Olo alkoi jouluaattona olemaan jo sellainen, että mentiin käymään sairaalassa. Siellä otettiin vauvan sydänäänet ja tarkailtiin supistuksia, jotka eivät sitten kuitenkaan olleet vielä kunnon synnytyssupistuksia. No, ei muuta kuin takaisin kotiin ja odottaman. Illalla sitten olo alkoi taas olla tosi tukala, joten suunnattiin taas sairaalaan. Tällä kertaa jäin sinne yöksi, kun sain kipulääkkeen. Joulupäivänä sama homma jatkui. Mentiin taas takaisin kotiin hetkeksi, kun synnytys ei ollut vieläkään lähtenyt kunnolla käyntiin ja supistukset eivät olleet niitä kunnon synnytyssupistuksia. Koko aika vaan kerrottiin, että "kyllä sinä sitten tiedät, milloin ne on niitä oikeita". Mulla kuitenkin kotona ollessa suppareita tuli 5-10 min välein ihan säännöllisesti ja ne oli aika tuskallisia. Onneksi suihkussa istuminen auttoi edes vähän siihen kipuun. No, tällä kertaa oltiin kotona sitten muutama tunti ja taas takaisin sairaalaan, jonne jäin taas yöksi kipujen takia. Viimeinkin jotain alkoi tapahtua tapaninpäivän yönä. Suppareita tuli 5 min välein ja ne oli normaalia kivuliaimpia. Edes kipupiikki ei auttanut yhtään. Kerroin tästä kätilölle ja sydänkäyrien ottamisen jälkeen päästiin synnytyssaliin. Tässä vaiheessa soitin miehelle kotiin keskellä yötä ja pyysin tulemaan paikalle. Siellä synnytyssalissa sitten vietettiin monta pitkää tuntia. Suppareita oli ja meni. muttei niiden voimakkuus oikeastaan kunnolla edennyt koskaan. Olihan ne kivuliaita ja sitä varten sainkin epiduraalin. Sen laitto tosin oli aika farssi, sillä sen laittamiseen meni lääkäriltä yli tunti! Ongelma oli se, ettei hän onnistunut mulla laittamaan sitä oikeaan kohtaan laajentuneiden verisuonien takia. Kuulemma joku 20 % voi olla tällaisia ns. ongelmatapauksia. No, monen yrittämän jälkeen sitten epiduraali saatiin laitettua ja olo oli sen jälkeen taas ok. Itse epiduraalin laitto ei sattunut juuri ollenkaan supparikipuihin verrattuna. No, taas meni monta tuntia, eikä edistystä juuri tapahtunut. Kohdunsuukin oli auki max. 4-5 cm, joka oli liian vähän. Jotenkin epiduraali aina lamaannutti suppareita siinä määrin, ettei edistystä tapahtunut. Myöskin vauvan sydänäänet kävivät useaan kertaan alle 100:ssa epiduraalin lisäämisen myötä. Mulle annettiin myös nesteytyksen ohella tipasta oksitosiinia synnytyksen vauhdittamiseksi, muttei sekään juuri auttanut tässä tilanteessa asiaan. Itse aloin jo vihjailla sektiosta, kun tilanne vaikutti aika toivottomalta. Mietin sitä, että kuinka kauan tätä menoa pitäisi oikeasti jatkaa. Tossa meidän tilanteessa lääkärikin ramppasi aika ajoin synnytyssalissa tarkistamassa tilannetta. Hänelle kerrottiin kaikesta tästä hitaudesta, suppareiden alkamisesta jo 3 pv aiemmin, lapsettomuushoidoista sekä siitä, ettei mulla raskausaikana ollut ollenkaan ollut mitään suppareita. Kaiken tän perusteella lääkäri päätti, että eiköhän tässä mennä kohta sektioon. Sektio, joka tehtiin, ei siis ollut varsinaisesti mikään kiireellinen sektio, mutta sellaiseksi se kai luokitellaan. Diagnoosi noin muutoin mulle oli primäärinen supistusheikkous. Terve poikavauva syntyi sitten leikkaussalissa sektiolla 26.12. ja sai apgarin pisteitä 9. Leikkauksen jälkeen olin itse heräämössä noin 2 h, jonka ajan poika isänsä hoivissa synnytyssalissa. Sieltä sitten lapsivuodeosastolle, jossa saatiin viimein perhehuone. Siellä asusteltiin 4 pv täysihoidossa. Mun sektiohaava oli yllättävän kipeä, joten kipulääkkeissä ei säästelty. Koko kokemus kaikkinensa oli ihan positiivinen; pahinta ehkä oli nuo sektiohaavasta aiheutuneet kovat kivut, jotka yllätti minut ensikertalaisena täysin. Sairaalan henkilökunnalle kyllä kiitokset hyvästä hoidosta ja etenkin isukille, joka joutui vauvaa lähes yksin hoitamaan ekat päivät. Nyt kotona ollessa olo on jo paljon parempi ja pystyn kohtuullisesti liikkumaankin. Eilen mm. ekaa kertaa ulkona - jee! Imetys on lähtenyt tosi hyvin käyntiin, tosin rinnanpäät on aika kovilla vauvan kovan ruokahalun takia. No, onneksi on keksitty sellainen vekotin kuin rintapumppu, joka onkin ollut kovassa käytössä...
Voisin tähän nyt kirjoitella jotakin synnytyskertomuksen tapaista sen aikaa, kunnes käsky taas käy... Meidän pikkuherra kun on sen verran vaativa, että jos palvelu ei pelaa heti, alkaa kunnon konsertti.
Mulla alkoi tulemaan epäsäännöllisen säännöllisiä supistuksia jo 23.12. Sen yön kärvistelin kotona kipujen kanssa. Olo alkoi jouluaattona olemaan jo sellainen, että mentiin käymään sairaalassa. Siellä otettiin vauvan sydänäänet ja tarkailtiin supistuksia, jotka eivät sitten kuitenkaan olleet vielä kunnon synnytyssupistuksia. No, ei muuta kuin takaisin kotiin ja odottaman. Illalla sitten olo alkoi taas olla tosi tukala, joten suunnattiin taas sairaalaan. Tällä kertaa jäin sinne yöksi, kun sain kipulääkkeen. Joulupäivänä sama homma jatkui. Mentiin taas takaisin kotiin hetkeksi, kun synnytys ei ollut vieläkään lähtenyt kunnolla käyntiin ja supistukset eivät olleet niitä kunnon synnytyssupistuksia. Koko aika vaan kerrottiin, että "kyllä sinä sitten tiedät, milloin ne on niitä oikeita". Mulla kuitenkin kotona ollessa suppareita tuli 5-10 min välein ihan säännöllisesti ja ne oli aika tuskallisia. Onneksi suihkussa istuminen auttoi edes vähän siihen kipuun. No, tällä kertaa oltiin kotona sitten muutama tunti ja taas takaisin sairaalaan, jonne jäin taas yöksi kipujen takia. Viimeinkin jotain alkoi tapahtua tapaninpäivän yönä. Suppareita tuli 5 min välein ja ne oli normaalia kivuliaimpia. Edes kipupiikki ei auttanut yhtään. Kerroin tästä kätilölle ja sydänkäyrien ottamisen jälkeen päästiin synnytyssaliin. Tässä vaiheessa soitin miehelle kotiin keskellä yötä ja pyysin tulemaan paikalle. Siellä synnytyssalissa sitten vietettiin monta pitkää tuntia. Suppareita oli ja meni. muttei niiden voimakkuus oikeastaan kunnolla edennyt koskaan. Olihan ne kivuliaita ja sitä varten sainkin epiduraalin. Sen laitto tosin oli aika farssi, sillä sen laittamiseen meni lääkäriltä yli tunti! Ongelma oli se, ettei hän onnistunut mulla laittamaan sitä oikeaan kohtaan laajentuneiden verisuonien takia. Kuulemma joku 20 % voi olla tällaisia ns. ongelmatapauksia. No, monen yrittämän jälkeen sitten epiduraali saatiin laitettua ja olo oli sen jälkeen taas ok. Itse epiduraalin laitto ei sattunut juuri ollenkaan supparikipuihin verrattuna. No, taas meni monta tuntia, eikä edistystä juuri tapahtunut. Kohdunsuukin oli auki max. 4-5 cm, joka oli liian vähän. Jotenkin epiduraali aina lamaannutti suppareita siinä määrin, ettei edistystä tapahtunut. Myöskin vauvan sydänäänet kävivät useaan kertaan alle 100:ssa epiduraalin lisäämisen myötä. Mulle annettiin myös nesteytyksen ohella tipasta oksitosiinia synnytyksen vauhdittamiseksi, muttei sekään juuri auttanut tässä tilanteessa asiaan. Itse aloin jo vihjailla sektiosta, kun tilanne vaikutti aika toivottomalta. Mietin sitä, että kuinka kauan tätä menoa pitäisi oikeasti jatkaa. Tossa meidän tilanteessa lääkärikin ramppasi aika ajoin synnytyssalissa tarkistamassa tilannetta. Hänelle kerrottiin kaikesta tästä hitaudesta, suppareiden alkamisesta jo 3 pv aiemmin, lapsettomuushoidoista sekä siitä, ettei mulla raskausaikana ollut ollenkaan ollut mitään suppareita. Kaiken tän perusteella lääkäri päätti, että eiköhän tässä mennä kohta sektioon. Sektio, joka tehtiin, ei siis ollut varsinaisesti mikään kiireellinen sektio, mutta sellaiseksi se kai luokitellaan. Diagnoosi noin muutoin mulle oli primäärinen supistusheikkous. Terve poikavauva syntyi sitten leikkaussalissa sektiolla 26.12. ja sai apgarin pisteitä 9. Leikkauksen jälkeen olin itse heräämössä noin 2 h, jonka ajan poika isänsä hoivissa synnytyssalissa. Sieltä sitten lapsivuodeosastolle, jossa saatiin viimein perhehuone. Siellä asusteltiin 4 pv täysihoidossa. Mun sektiohaava oli yllättävän kipeä, joten kipulääkkeissä ei säästelty. Koko kokemus kaikkinensa oli ihan positiivinen; pahinta ehkä oli nuo sektiohaavasta aiheutuneet kovat kivut, jotka yllätti minut ensikertalaisena täysin. Sairaalan henkilökunnalle kyllä kiitokset hyvästä hoidosta ja etenkin isukille, joka joutui vauvaa lähes yksin hoitamaan ekat päivät. Nyt kotona ollessa olo on jo paljon parempi ja pystyn kohtuullisesti liikkumaankin. Eilen mm. ekaa kertaa ulkona - jee! Imetys on lähtenyt tosi hyvin käyntiin, tosin rinnanpäät on aika kovilla vauvan kovan ruokahalun takia. No, onneksi on keksitty sellainen vekotin kuin rintapumppu, joka onkin ollut kovassa käytössä...
Kiitos kati! :heart: Tiedät varmaan itsekin, kuinka ihana näitä on lukea näin "loppuvaiheessa". Jos vielä jaksat/ehdit, niin kerrothan lisää myös vauva-arjesta!
Luen teidän synnyttäneiden juttuja tosi innokkaana, on ihana lukea "tosijuttuja" pelkkien käsikirjojen lisäksi
Luen teidän synnyttäneiden juttuja tosi innokkaana, on ihana lukea "tosijuttuja" pelkkien käsikirjojen lisäksi
Katille ja perheelle näin jälkijunassa lämpimät onnittelut pienestä pojasta :flower: :flower: :flower: ja hatunnosto kovan urakan jaksamisesta!
Ihana kuulla, että vauva-arki on lähtenyt hyvin käyntiin ja olet jo paremmassa kunnossa leikkauskipujen jäljiltä. Nauttikaahan täysillä noista vauvan onnen ja hämmästyksen täyttämistä ensimmäisistä viikoista!
Ihana kuulla, että vauva-arki on lähtenyt hyvin käyntiin ja olet jo paremmassa kunnossa leikkauskipujen jäljiltä. Nauttikaahan täysillä noista vauvan onnen ja hämmästyksen täyttämistä ensimmäisistä viikoista!
Onnittelut Katille! On tässä ollut kaikenlaista hässäkkää niin etten ole ehtinyt/muistanut käydä vakoilemassa tilannettasi, mutta siellähän on siis poika syntynyt ja kaikki vielä kaiken lisäksi hyvin. Hienoa!
Meillä Siiri kasvaa ja kehittyy. Uuden vuoden aikoihin huomasin ekat hampaat alhaalla. Pituutta tytöllä oli 6 kk neuvolassa 72,5 cm ja painoa 11,1 kg. Kovasti jokeltelee ja ottaa kontaktia. Viime päivinä olen tulkinnut että "hömmä" tarkoittaisi syötävää, yleensä maitoa. Elämä on kivaa tuon tytön kanssa.
Miinamaria ja Siiri 7,5 kk
Meillä Siiri kasvaa ja kehittyy. Uuden vuoden aikoihin huomasin ekat hampaat alhaalla. Pituutta tytöllä oli 6 kk neuvolassa 72,5 cm ja painoa 11,1 kg. Kovasti jokeltelee ja ottaa kontaktia. Viime päivinä olen tulkinnut että "hömmä" tarkoittaisi syötävää, yleensä maitoa. Elämä on kivaa tuon tytön kanssa.
Miinamaria ja Siiri 7,5 kk
:flower: :flower: Onnea Katille ja perheelle pojasta :flower: :flower:
:flower: Onnittelut Sompiolle hyvistä ultra kuulumisista :flower:
anjamarita ja Sara 5.5kk
:flower: Onnittelut Sompiolle hyvistä ultra kuulumisista :flower:
anjamarita ja Sara 5.5kk
Terveiset vauva-arjesta. 7-viikkoinen poikamme painaa jo lähes kuusi ja puoli kiloa, joten ruokahalu on ollut kohdallaan. Lähes täysimetyksellä on pärjätty, isä on antanut Nannia pullosta toisinaan, jotta olen päässyt asioille. Muun muassa kuntosalilla olen jo pari kertaa piipahtanut. Selkäparka valittaa pojan nostelusta, joten on pakko alkaa tehdä jotain... Pullojen ja tuttien desinfioimisessa Aventin mikroon laitettava desinfiointilaite on ollut verraton.
Eka flunssa vauvalle tuli kolmeviikkoisena, joten ei siis kannata uskoa vanhaa uskomusta, että vastasyntyneelle flunssat eivät tartu. Flunssaiset vieraat voi aivan hyvin käännyttää pois. Meillä flunssaa kesti reilun viikon ja lääkärissäkin piti käydä, kun vauva oksensi runsaasti maitoa imetyksen jälkeen. Lääkkeitähän vauvan flunssaan ei ole. Niistimme nenää pikkuniistäjällä (must hankinta) ja laitoimme keittosuolatippoja. Lääkäri neuvoi nukuttamaan muutaman yön turvakaukalossa sängyn sijasta. Laitoimme kaukalon pinnasänkyyn ja siinä poika tuhisi ja kroosasi kolme yötä. Itsekin sain flunssan, mikä oli kurjaa, sillä voimat olivat muutenkin tuossa vaiheessa vähissä.
Poika on nykyisin mainio nukkuja. Ottaa muutamat päiväunet ja yöllä nukkuu noin 22-07 heräten tosin syömään aika tiuhaan, 2-3 tunnin välein. Nukahtaa kuitenkin helposti uudelleen. Nukutamme nyt pinnasängyssä. Alussa koetimme laittaa hänet kehtoon, mistä hän ei pitänyt, vaan huusi naama punaisena.
Jos jotain tekisin toisin nyt, niin ottaisin vauvan sänkyyn viereen ensimmäisenä kotiintuloyönä - ja muutamana seuraavanakin ja totuttaisin omaan sänkyyn hitaasti. Me yritimme laittaa häntä kehtoon nukkumaan, minkä seuraksena valvoimme kaikki aamuseitsemään asti.
Yllättävää oli se, kuinka järkyttävästi imetys sattuu aluksi. Tuntui kuin nänniä olisi puukolla pistetty. Kuulemma vaaleaihoisilla iho on herkempi ja kipu yleisempää. Neuvolassa sanoivat, että vaiva yleensä helpottaa noin kuukauden kuluttua ja niin kävikin. Nyt kipu on enää satunnaista, silloin kun huono imuote on kuluttanut rinnanpäätä. Imetystyyny on muuten ollut tosi hyvä apuväline. Alussa yritin saada pojan tuettua istumalla vaikka minkälaisen tyynyvuoren keskellä ja se oli tosi hankalaa. Nykyisin imestys onnistuu ilman tyynyjä ja välillä pitää imettää myös makuultaan.
Muistakaahan vaatia sairaalassanne tarpeeksi imetysneuvoja. Kannattaa lähteä kotiin vasta kun olette varmoja imetyksen sujumisesta. Sillä säästyy isolta stressiltä. Meidän sairaalassamme sai ensiluokkaisen imetystuen, mistä olen iloinen. (Mielestäni yksi hyvä ohje oli, että rinnanpää pitää puristaa vauvan suun suuntaisesti - kuin hampurilainen.) Lansinoh-voidetta olen käyttänyt halkeamien hoidossa. Ehkä on auttanut, ehkä ei, en tiedä, mutta se tuntui Bebanthenia luonnonmukaisemmalta vaihtoehdolta, kun rasvaa menee myös vauvan suuhun välillä.
Ylipukemista on tullut pakkasten aikaan harjoitettua. Vauva on ollut usein hiestä märkä vaunu-päikkäreiden jälkeen. Kesti kauan uskoa, ettei se poika todellakaan tarvitse villapukua pikkupakkasella ja kevyttoppapuku riittää ainakin meidän pojalle varsin hyvin automatkoilla ja plussakelillä, kun nukkumapaikkana on pehmeä vaunukoppa. Äitiyspakkauksen makuupussille ei ole ollut alun hikiunien jälkeen käyttöä.
Senkin olen kantapään kautta oppinut, että vauvaa on turha nukuttaa, jos sitä ei väsytä. Siitä ei tule mitään. Herra nukkuu noin neljät eri mittaiset päikkärit. Illalla kuuden jälkeen pyrimme pitämään häntä hereillä iltauniin asti. Jos nukkuu kuuden seitsemän maissa, menee yöpuulle käyminen helposti liki puoleenyöhön.
Nyt poitsu tuossa heräileekin, joten pitää lopetella. On taas syötön aika. Johan tästä tulikin (yli)pitkä kirjoitus.
Tsemppiä kaikille vauvanodotukseen ja onnittelut Sompiolle pikkuprinsessan ultrakuulumisista!
t. Metsätonttu ja poikanen
Eka flunssa vauvalle tuli kolmeviikkoisena, joten ei siis kannata uskoa vanhaa uskomusta, että vastasyntyneelle flunssat eivät tartu. Flunssaiset vieraat voi aivan hyvin käännyttää pois. Meillä flunssaa kesti reilun viikon ja lääkärissäkin piti käydä, kun vauva oksensi runsaasti maitoa imetyksen jälkeen. Lääkkeitähän vauvan flunssaan ei ole. Niistimme nenää pikkuniistäjällä (must hankinta) ja laitoimme keittosuolatippoja. Lääkäri neuvoi nukuttamaan muutaman yön turvakaukalossa sängyn sijasta. Laitoimme kaukalon pinnasänkyyn ja siinä poika tuhisi ja kroosasi kolme yötä. Itsekin sain flunssan, mikä oli kurjaa, sillä voimat olivat muutenkin tuossa vaiheessa vähissä.
Poika on nykyisin mainio nukkuja. Ottaa muutamat päiväunet ja yöllä nukkuu noin 22-07 heräten tosin syömään aika tiuhaan, 2-3 tunnin välein. Nukahtaa kuitenkin helposti uudelleen. Nukutamme nyt pinnasängyssä. Alussa koetimme laittaa hänet kehtoon, mistä hän ei pitänyt, vaan huusi naama punaisena.
Jos jotain tekisin toisin nyt, niin ottaisin vauvan sänkyyn viereen ensimmäisenä kotiintuloyönä - ja muutamana seuraavanakin ja totuttaisin omaan sänkyyn hitaasti. Me yritimme laittaa häntä kehtoon nukkumaan, minkä seuraksena valvoimme kaikki aamuseitsemään asti.
Yllättävää oli se, kuinka järkyttävästi imetys sattuu aluksi. Tuntui kuin nänniä olisi puukolla pistetty. Kuulemma vaaleaihoisilla iho on herkempi ja kipu yleisempää. Neuvolassa sanoivat, että vaiva yleensä helpottaa noin kuukauden kuluttua ja niin kävikin. Nyt kipu on enää satunnaista, silloin kun huono imuote on kuluttanut rinnanpäätä. Imetystyyny on muuten ollut tosi hyvä apuväline. Alussa yritin saada pojan tuettua istumalla vaikka minkälaisen tyynyvuoren keskellä ja se oli tosi hankalaa. Nykyisin imestys onnistuu ilman tyynyjä ja välillä pitää imettää myös makuultaan.
Muistakaahan vaatia sairaalassanne tarpeeksi imetysneuvoja. Kannattaa lähteä kotiin vasta kun olette varmoja imetyksen sujumisesta. Sillä säästyy isolta stressiltä. Meidän sairaalassamme sai ensiluokkaisen imetystuen, mistä olen iloinen. (Mielestäni yksi hyvä ohje oli, että rinnanpää pitää puristaa vauvan suun suuntaisesti - kuin hampurilainen.) Lansinoh-voidetta olen käyttänyt halkeamien hoidossa. Ehkä on auttanut, ehkä ei, en tiedä, mutta se tuntui Bebanthenia luonnonmukaisemmalta vaihtoehdolta, kun rasvaa menee myös vauvan suuhun välillä.
Ylipukemista on tullut pakkasten aikaan harjoitettua. Vauva on ollut usein hiestä märkä vaunu-päikkäreiden jälkeen. Kesti kauan uskoa, ettei se poika todellakaan tarvitse villapukua pikkupakkasella ja kevyttoppapuku riittää ainakin meidän pojalle varsin hyvin automatkoilla ja plussakelillä, kun nukkumapaikkana on pehmeä vaunukoppa. Äitiyspakkauksen makuupussille ei ole ollut alun hikiunien jälkeen käyttöä.
Senkin olen kantapään kautta oppinut, että vauvaa on turha nukuttaa, jos sitä ei väsytä. Siitä ei tule mitään. Herra nukkuu noin neljät eri mittaiset päikkärit. Illalla kuuden jälkeen pyrimme pitämään häntä hereillä iltauniin asti. Jos nukkuu kuuden seitsemän maissa, menee yöpuulle käyminen helposti liki puoleenyöhön.
Nyt poitsu tuossa heräileekin, joten pitää lopetella. On taas syötön aika. Johan tästä tulikin (yli)pitkä kirjoitus.
Tsemppiä kaikille vauvanodotukseen ja onnittelut Sompiolle pikkuprinsessan ultrakuulumisista!
t. Metsätonttu ja poikanen
Sompiolle onnea tyttöuutisista! :heart:
Ja metsätontulle :heart: kiitokset vauva-arkikertomuksesta, tässä vaiheessa ei omassa mielessä juuri muuta pyörikään
Täällä maha kasvaa ja nyt alkaa sitten tuntua siltä, että tää loppuraskaus on aika raskastakin. Kävelyllä olen käynyt n. 1h15-1h30 minsaa kerrallaan 4-5 kertaa viikossa, mutta esim. tänään olin ihan loppu jo kun kävimme supermarketissa ostoksilla. Maha on tooosi iso, kaikki luulevat, että synnytän ihan näinä päivinä, jopa mieheni omalääkäri. Mutta niin mun mahani kokoa on ihmetelty koko raskauden ajan, ja koko ajan saan vastailla, että ei, siellä tosiaan ei ole kaksosia.
Siltikin uskon, että mahaa tulee ikävä, raskausaika on kulunut niin kauhean nopeasti. Toivon koko ajan, ettei vauva päättäisi putkahtaa maailmaan kovin ennen aikojaan, kun vielä mulla on vaikka mitä tehtävänä. Päätin pestä koon 56 vaatteet ainakin kaksi kertaa, mutta osa on pesty vasta kerran ja niitä kaksi kertaa pestyjäkään en ole vielä ehtinyt silittää. Lisäksi on vielä rintapumput steriloimatta, rintakumit ja maidonketääjät keitin kiehuvassa vedessä, mutta haluan steriloida nekin vielä uudelleen.
Lisäksi Italiassa pitää viedä sairaalaan omat yöpuvut (ja niiden pitää olla sellaisia edestä ylhäältä aivan alas avattavia, niitä pitää olla viisi-kuusi, yhden hinta sellainen 30?, että tosi kiva laittaa 200? rumiin yöpaitoihin, joita pitää vaan siellä sairaalassa), kertakäyttöiset alkkarit ja vauvanvaatteet. Eikä ne vauvanvaatteet oo tietenkään sellaisia, joita itse haluan vauvan päälle pukea, vaan jotain ihme italialaisia kohelluksia. Siis mitä järkeä on pukea vastasyntyneelle pikkuhousuja, kysyn vaan? Ja bodyn alle pitää hankkia jotain ihme silkkipaitoja... Ja sitten pitää tietty olla sukat, ja peittokin pitää viedä itse...
No, keskiviikkona mennään uudelleen klinikalla, ja kysyn, että onko toi lista ihan must, vai voisko siitä joustaa. Siis eikö ole paljon järkevämpää laittaa vauvalle puolipotkarit kuin erikseen aluspöksyt ja sukat? Hemmetti, yksi syy yksityisklinikan valintaan oli just se, että aattelin siellä olevan vapaampaa kuin paikallisissa sairaaloissa, joissa voi olla tosi ihme meininki, esim. vauvat tuodaan äiteille tietyin syöttövälein, täällä klinikalla sentään voi pyytää vauvan vierihoitoon, vaikka öisin hekin suosittelevat vauvan antamista kätilöiden hoitoon. Itse kyllä haluan pitää vauvan itselläni myös öisin, vaikka mistä sitä tietää missä kunnossa synnytyksen jälkeen on.
Olen miettinyt täällä alatiesynnytyksen ja sektion hyviä ja huonoja puolia. Gynekologin mukaan synnytyspelkoni yhdistettynä ei niin leveään lantioon saa hänet suosittelemaan sektiota, vaikka normaalikokoisen vauvan alakautta synnyttämiseen ei varmaan mitään oikeaa estettä olisikaan. Mutta jos vauva lähestyisikin omaa syntymäpainoani 4kg, ohjattaisiin minut sektioon joka tapauksessa. Kun gyne sanoi, että saan vauvan rinnalle heti jo leikkaushaavan ompelemisen ajaksi enkä vasta sitten, kun puudutus on mennyt pois, oli asia aika saletti. Nimittäin sektiossa olen surrut lähinnä sitä, etten saisi vauvaa heti rinnalle ihan ekoiksi tunneiksi. Niin että näillä näkymin meille on tulossa suunniteltu sektio hiukan ennen laskettua aikaa.
Ellei typy nyt päätä tulla maailmaan ihan omia aikojaan...
Tv. Muhkea Lentis ja pieni hepsankeikka 34+1 :heart:
Ja metsätontulle :heart: kiitokset vauva-arkikertomuksesta, tässä vaiheessa ei omassa mielessä juuri muuta pyörikään
Täällä maha kasvaa ja nyt alkaa sitten tuntua siltä, että tää loppuraskaus on aika raskastakin. Kävelyllä olen käynyt n. 1h15-1h30 minsaa kerrallaan 4-5 kertaa viikossa, mutta esim. tänään olin ihan loppu jo kun kävimme supermarketissa ostoksilla. Maha on tooosi iso, kaikki luulevat, että synnytän ihan näinä päivinä, jopa mieheni omalääkäri. Mutta niin mun mahani kokoa on ihmetelty koko raskauden ajan, ja koko ajan saan vastailla, että ei, siellä tosiaan ei ole kaksosia.
Siltikin uskon, että mahaa tulee ikävä, raskausaika on kulunut niin kauhean nopeasti. Toivon koko ajan, ettei vauva päättäisi putkahtaa maailmaan kovin ennen aikojaan, kun vielä mulla on vaikka mitä tehtävänä. Päätin pestä koon 56 vaatteet ainakin kaksi kertaa, mutta osa on pesty vasta kerran ja niitä kaksi kertaa pestyjäkään en ole vielä ehtinyt silittää. Lisäksi on vielä rintapumput steriloimatta, rintakumit ja maidonketääjät keitin kiehuvassa vedessä, mutta haluan steriloida nekin vielä uudelleen.
Lisäksi Italiassa pitää viedä sairaalaan omat yöpuvut (ja niiden pitää olla sellaisia edestä ylhäältä aivan alas avattavia, niitä pitää olla viisi-kuusi, yhden hinta sellainen 30?, että tosi kiva laittaa 200? rumiin yöpaitoihin, joita pitää vaan siellä sairaalassa), kertakäyttöiset alkkarit ja vauvanvaatteet. Eikä ne vauvanvaatteet oo tietenkään sellaisia, joita itse haluan vauvan päälle pukea, vaan jotain ihme italialaisia kohelluksia. Siis mitä järkeä on pukea vastasyntyneelle pikkuhousuja, kysyn vaan?
Ja bodyn alle pitää hankkia jotain ihme silkkipaitoja... Ja sitten pitää tietty olla sukat, ja peittokin pitää viedä itse... No, keskiviikkona mennään uudelleen klinikalla, ja kysyn, että onko toi lista ihan must, vai voisko siitä joustaa. Siis eikö ole paljon järkevämpää laittaa vauvalle puolipotkarit kuin erikseen aluspöksyt ja sukat? Hemmetti, yksi syy yksityisklinikan valintaan oli just se, että aattelin siellä olevan vapaampaa kuin paikallisissa sairaaloissa, joissa voi olla tosi ihme meininki, esim. vauvat tuodaan äiteille tietyin syöttövälein, täällä klinikalla sentään voi pyytää vauvan vierihoitoon, vaikka öisin hekin suosittelevat vauvan antamista kätilöiden hoitoon. Itse kyllä haluan pitää vauvan itselläni myös öisin, vaikka mistä sitä tietää missä kunnossa synnytyksen jälkeen on.
Olen miettinyt täällä alatiesynnytyksen ja sektion hyviä ja huonoja puolia. Gynekologin mukaan synnytyspelkoni yhdistettynä ei niin leveään lantioon saa hänet suosittelemaan sektiota, vaikka normaalikokoisen vauvan alakautta synnyttämiseen ei varmaan mitään oikeaa estettä olisikaan. Mutta jos vauva lähestyisikin omaa syntymäpainoani 4kg, ohjattaisiin minut sektioon joka tapauksessa. Kun gyne sanoi, että saan vauvan rinnalle heti jo leikkaushaavan ompelemisen ajaksi enkä vasta sitten, kun puudutus on mennyt pois, oli asia aika saletti. Nimittäin sektiossa olen surrut lähinnä sitä, etten saisi vauvaa heti rinnalle ihan ekoiksi tunneiksi. Niin että näillä näkymin meille on tulossa suunniteltu sektio hiukan ennen laskettua aikaa.
Ellei typy nyt päätä tulla maailmaan ihan omia aikojaan...
Tv. Muhkea Lentis ja pieni hepsankeikka 34+1 :heart: