3 vuotias ja huoli

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kattapidempaa/tukivinkit_tilanteesta_toiseen/lapsi_on_uhmaiassa/

 

Toisinpäin en tiedä, välit ei ole sellaiset et vois keskustella äidin kanssa juuri mistään.. Vaikka yllähän tässä pakko on kehittää ne välit siihen et pystyy. QUOTE]

vastaat itse omaan kysymykseesi. Tässä on se ongelma ja sen ratkaisu. Lapsi on hämmentynyt elämäntilanteestaan. Ei kolmevuotiasta voi pitää vuoroviikkosysteemillä, varsinkaan niin että elää kahdessa ihan erilaisessa perheessä, jotka eivät lisäksi kykene edes kommunikoimaan keskenään.

 

3-vuotias on vielä hyvin pieni lapsi ja varsinkin puheenkehityksessä erot huimia!

Listasi oli kyllä pitkä ja huoli kova, joten uskon, että jotain voi olla. Tietenkään ei voi näin tietää mitä, voi vaan arvailla. Ja usein tilanne sitten selkiytyy ajan mittaan.

Ottaako kontaktia vai uppoutuuko ikäänkuin omaan maailmaansa? Jumittuuko tekemisiin/tilanteisiin? Pelkääkö paljon "outojakin" juttuja? Onko oma-aloitteinen ja onko oma tahto?
Onko lapsen kiinnostus jossain muualla, kuin värien ja muotojen oppimisessa? Osaako esim. automerkit tms.

 

Onko ollut korvatulehduksia tms. paljon? Voisiko kuulossa olla vikaa? Se vaikuttaa usein oppimiseen monellakin tavalla.

 

Jos puheenkehityksessä on viivästymää, se voi vaikuttaa myös asioiden ymmärtämiseen. Ottakaa avuksi selkeä päiväjärjestys kuvin, se voisi auttaa. Onko kahden kodin välillä sellainen puheyhteys, että voisitte keskustella yhteisistä säännöistä ja rutiineista? Pientä lasta saattaa hämmentää, jos vuoroviikoin pitää toimia eri tavalla. Turha teitä syyllistää vuoroviikko-systeemistä, tilanne kun on sellainen tällä hetkellä. Tärkeää olisi mielestäni muistaa, että aikuinen voi vaikuttaa omalla käyttäytymisellään paljon siihen, miten lapsi tilanteeseen ja muutoksiin suhtautuu. Lapsella kun ei ole vielä välineitä työstää omia tunteitaan, vaan hän tarvitsee siihen teidän aikuisten tukea.

 

Eli lapsi

- toistelee kysymystä vaikka vastattu 100 kertaa - perus 3vee
- koettelee rajoja (läpsii jne) - perus 3vee
- ei ymmärrä kaikkia asioita eikä aina jaksa kuunnella kun sille puhutaan - perus 3vww
- aiheeton pelko (imuri) - perus 3vee

- On huolissaan, että menettää myös isin, 'isi hakee'
- itkee öisin

Yksi tuttu psykologi on joskus kertonut, että pienet lapset saattaa ottaa pienen vauvan tulon niin raskaasti, että läpsii, heittäytyy vauvaksi jne. Luulisin, että avioero on paljon isompi asia. Yhtäkkiä on täysin vieras äiti-ihminen ja isommat sisarukset... En usko, että kyse on 'psyykkisestä ongelmasta'.

Saatan olla väärässä, mutta vaikuttaa siltä, että haluat vaan päästä lapsesta eroon ja leimata ongelmalapseksi etkä ole valmis auttamaan lasta käsittelemään tunteita jotka aikuisten sotku sai aikaiseks. Kun sen äitikin on sellainen sekopää *huoh*

 

Olipas hankalalukuisia nuo minun kaksi edellistä vastausta kun puhelimella netissä yritin seikkailla

Ottaako kontaktia vai uppoutuuko ikäänkuin omaan maailmaansa? Jumittuuko tekemisiin/tilanteisiin? Pelkääkö paljon "outojakin" juttuja? Onko oma-aloitteinen ja onko oma tahto?
Onko lapsen kiinnostus jossain muualla, kuin värien ja muotojen oppimisessa? Osaako esim. automerkit tms.

Ottaa kontakstia tuttuihin ihmisiin, ei uppoudu omaan maailmaan, paitsi jollain tapaa nämä hokematilanteet.. Katse on silloin ihan muualla, eikä reagoi vastauksiin mitenkään. Hokee vain.
Oma tahto on löytynyt viimeisen puolen vuoden aikana. Oma alotteinen.. en osaa oikein sanoa..

Ei ole kiinnostunut esim automerkeistä. Mielellään leikkii näitä "mikä tämä on" leikkejä meidän kanssa.

Rutiinit on mielestäni melkolailla samanlaiset kummassakin kodissa, nukkumaanmeno aika ja iltapuuhat ennen sitä. päiväjärjestys on selkeä ainakin meillä täällä. Äidin luona tosiaan on viikolla aikaa äidin kanssa vasta 17 jälkeen se kolme tuntia, 10h päiväkodissa viettää niinä viikkoina. Musta se on hirvittävän pitkä aika 3 vuotiaalle, ja siksi tämä vuoroviikkosysteemi on parempi vaihtoehto kuin asuminen äidin luona ja vierailu meillä, ja tietysti ymmärrettävästikin äiti ei toisinpäin tietysti halua asiaa edes ajatella. Meidän viikoilla päiväkodissa ollaan vain puoli kolmeen saakka, yli 3h vähemmän.
Nukkumisjärjestelyt ovat tietysti erilaiset, äidin luona nukkuu äidin kanssa samassa huoneessa, meillä on niin pieni makuuhuone, ettei sinne mahdu pojan sänkyä, ja nukkuu lastenhuoneessa toisten kanssa. Tämä yöheräily ei kuitenkaan, kuten monet varmasti luulevat, varmastikaan johdu tästä "uudesta (jo 3kk) paikasta", koska hän heräilee samanlailla äidin luona, samanlailla aiemmin isän luona..

Välit äitiin.. Hänen on ollu hirveän vaikea hyväksyä minua ylipäätään edes pojan isän elämään, saatikka pojan elämään. Heil on ollu tosi hankalat välit koko ajan, syyllistämistä aiemmin kun isä oli töissä ja äiti ei, että isä ei ole lapsen kanssa tarpeeksi, äidil ei omaa elämää ollenkaan jne. Se onki yksi iso asia miksi tätä vuoroviikkosysteemiä ehdotimme. Että loppuis ne jatkuvat riidat siitä koska lapsi tulee ja koska ei. Että olisi selkeä tämä pyörä missä pyöritään. Ja koska joka toinen viikonloppu-systeemi minun mielestä taas on AIVAN järjetön, en ymmärrä kuinka KUKAAN vanhempi suostuisi niin vähään aikaan lastensa kanssa. Mut siis välit lapsen äidin ja isän välillä on olleet melko hankalat koko ajan. Nyt parantuneet kun vko-vko otettu käyttöön. Vaikkakin äidin asenne on sellainen kun jostain kysymme, et siel ei mitään ongelmia ole koskaan. Yötkin kuulemma nukkuu, eikä heräile, vaikka satavarmasti muistamme hyvin ne kiukkuiset tekstiviestit ennen hänen töiden alkua: tule hakemaan tuo poika ku taas on koko yö valvottu ja itketty, minun on pakko saada nukkua.

Omat lapseni aloittivat avioeron jälkeen elämän niin että asuivat minun luonani ja olivat isällään pari-kolme yötä silloin tällöin. Se oli aivan katastrooffia. Muksut ei olisi halunneet koskaan isän luota lähteä minun luokseni ku ehtivät vain niin vähän aikaa siellä olla. Nuorempi oli silloin 2 ja vanhempi 4. Tämä oli kuitenki pakon sanelema juttu silloin, kun minä päivätöissä ja isä kolmivuorotöissä. Kun siirryttiin vuoden jälkeen vko-vko systeemiin, kun minäkin vuorotöihin jouduin, asiat helpottuivat suunnattomasti. Muksut vaihatavat kotia mielellään kun on vaihtopäivä. Kummassakin kodissa on kaikki mitä kodissa tarvitsee olla. On pyörät, lelut, omat huoneet, vaatteet kaapissa. Koulunkäynti kummastakin kodista onnistuu samaan kouluun, tarha on nuoremmalla sama. Ja mun lapset ei ole missään vaiheessa oireilleet tämän takia. Pieni puolustuspuheenvuoro vuoroviikko-asumiselle Enkä mä ole sillälailla huomannut tämän mieheni kolmivuotaankaan asian vuoksi kärsivän.. Hän on hyväntuulinen, iloinen. Ei mustasukkaile näkyvästi, ei itke esim nukkumaanmennessä, ylipäätään itkee harvoin, vain jos sattuu tai torutaan ja laitetaan arestiin jos käyttäytyy tuhmasti. Ja nämä tuhmailutki on vain näitä lelujen kädestä ottamisia, härkkimistä, mun muksujen tahallaan ärsyttämistä, tökkimistä jne.. ihan normi meininkiä mun mielestä siis.

Tuossa listassa siis mitä outoina asioina pidin, voi nämä isän härkimiset, hokemiset jne olla siis normia hyvänlaatuista protestointia uuteen tilanteeseen. Mut sit nää vierastamiset esim äitiä ku tulee hakemaan, mummoa joa ei ole nähnyt 3 päivään, ja yöheräilyt, joita siis ollu AINA, läheisyydenkaipuun puuttuminen (syliin ei siis koskaan), neuvolakäyttäytyminen, todella epäselvä puhe.. ne mua huolestuttaa mut ehkä ne on vain hänen luonteenpiirteitään. Ehkä hän on vain varautuneempi kuin omani, ei niin sosiaalinen ja arka. Sen vois vielä sanoa että TODELLA pitkään kesti että lapsi otti minut ns lähelleen. Puoleen vuoteen minä en saanut pukea, auttaa missään. Edelleen jos tulee itku, isä on se joka saa lohduttaa, en minä. Mutta nykyään minä kelpaan kyllä hammaspesuun, kylpyyn, pukemiseen jne. Mut tosi kauan siihenki meni. Mut tää on tätä vertailua omiini, jotka on aina olleet sellaisia ulospäinsuuntautuneita, liiankin avoimia kaikille (monet punastumiset on esim kaupassa koettu ku mun tyttö kysyy jonossa takana olevalta sedältä miks se ei ole leikannu hiuksiaan)

Mut niin.. pitkä kirjoitus taas.. samaa asiaa, eri lauseissa.. Mut se pointti tässä nyt tälläkertaa on että poika on ollut samanlainen koko vuoden mitä olen hänet tuntenut. Nyt niihin kiinnittänyt vain enemmän huomiota kun saman katon alla asumme joka toisen viikon, ja kun poika todella täytti jo 3...

Jos on jotain vinkkejä siihen yöheräilyyn ni otetaan vastaan. Useinmiten herää kaksi-kolme krt yössä, itkemään. Määrä vähentyi per yö huomattavasti ku isä lakkasi käymästä rauhoittelemassa ja minä menin isän sijaan. Joskus menee ohi sillä et isä meidän makkarista vain sanoo että nyt nukutaan. Tämä on ongelma ku muksut nukkuu samassa huoneessa, ja koululainen on huonojen öiden vuoksi joskus erittäin väsynyt, silminnähden. Isompaa kämppää olemme etsimässä, että vanhin pääsisi omaan huoneeseen jo.

 

Eli lapsi

- toistelee kysymystä vaikka vastattu 100 kertaa - perus 3vee
- koettelee rajoja (läpsii jne) - perus 3vee
- ei ymmärrä kaikkia asioita eikä aina jaksa kuunnella kun sille puhutaan - perus 3vww
- aiheeton pelko (imuri) - perus 3vee

- On huolissaan, että menettää myös isin, 'isi hakee'
- itkee öisin

Yksi tuttu psykologi on joskus kertonut, että pienet lapset saattaa ottaa pienen vauvan tulon niin raskaasti, että läpsii, heittäytyy vauvaksi jne. Luulisin, että avioero on paljon isompi asia. Yhtäkkiä on täysin vieras äiti-ihminen ja isommat sisarukset... En usko, että kyse on 'psyykkisestä ongelmasta'.

Saatan olla väärässä, mutta vaikuttaa siltä, että haluat vaan päästä lapsesta eroon ja leimata ongelmalapseksi etkä ole valmis auttamaan lasta käsittelemään tunteita jotka aikuisten sotku sai aikaiseks. Kun sen äitikin on sellainen sekopää *huoh*

Menettää MYÖS isin?? kenet lapsi on menettänyt?

Hmm. Kiitos tästä. En ole pääsemässä lapsesta eroon. Enkä leimaamassa ongelmalapseksi. Kysyin täältä koska jotkut asiat mua huolestuttaa, ilmeisesti turhaan kuitenkin. Ymmärrettävää varmaan että vertaan hänen kehitystään/käyttäytymistään omien lasten käyttäytymiseen. Mun kokemus 3 vuotiaasta on tätä ennen ollut et puhuu selkeästi (r, s, d saattaa olla hukassa), nukkuu yöt jo heräämättä (toki kipeänä/painajaiset eri asia), omani ovat alkaneet nukkumaan alle kahden vuoden iässä täysin. Mun käsitykseni OLI että 3 vuotias jo YMMÄRTÄÄ kun hänelle vastataan. On nälkä. Ruoka on pian. mun kokemusteni perusteella (olen myös ollut työharjoittelussa koulun puolesta 4 vkoa neuvolassa) 3 vuotis neuvolassa jo lapsi vuorovaikuttaa terkan kanssa, suostuu tehtäviin.
Ilmeisesti kysyä ei saa muiden mielipidettä? Olen erittäinkin valmis auttaan tätä lasta ja olen auttanutkin.
Ja kyl musta on outoa käytöstä äidiltä kasvattaa lapsi niin että suihkussa ei ole käynyt kertaakaan 3 vuotiaana. Eikä saunassa. Ja imurointi, onko se normaalia käytöstä äidiltä että imuroidaan aina kun lapsi on muualla. kaksi ja puoli vuotias poika pelkäsi imuria viime kesänä kuin tappokonetta kun ei ollut sitä joutunut koskaan kohtaamaan. Ja yöheräily, mistä muualta se voi juontaa juurensa kuin äidin luota, jossa ollut yöt kaksi ja puoli vuotiaaksi asti. Mut en väitä että huono äiti, en missään nimessä. Vain hyvin paljon erilainen kuin minä.. Ja äidin omituisuudesta voisin kirjoittaa paljon, paljon lisää. Kuka asuu exänsä vanhempien omistamassa asunnossa puolitoista vuotta ilmaiseksi eron jälkeen? Ihan tyytyväisenä. Mut joo. ei ne asiat tähän kuulu..
Anteeksi että täältä ajattelin aloittaa kysymisen, enkä suoraan istuttaa äitiö ja isää mmun kans saman pöydän ääreen ja ilmoittaa heille et mun mielestäni heidän lapsessaan on jotain omituista. jota en väitä että edes on. Olen vain huolestunut.

 

Ja joo, erosta on tosiaan kaksi vuotta aikaa. Isän ja äidin erilleen muuttamisesta siis. Yhtäkkiä uusi äiti-ihminen oli viikottain tekemisissä, vietti öitä ja päiviä lapsen ja isin kanssa noin puolen vuoden ajan ennenkuin YHTÄKKIÄ muutettiin yhteen. Yhtäkkisiä sisaruspuolia tapasi myöskin useita kertoja kuukaudessa, syötiin ja leikittiin yhdessä aina muksujen sattuessa molemmille yhtäaikaa, ennenkuin yhtäkkiä muutettiin yhteen. Ja tämän yhtäkkisen muuton alussa poika oli yksin, ilman toisia lapsia meillä ja opetteli uuteen kotiin, yö kerrallaan hivutettiin muksut yhtäaikaa täällä viikot olemaan. Että sillälailla yhtäkkisesti kaikki pojan elämässä muuttui.
Yhtäkkiä tapahtui se et äiti meni töihin ja tarha alkoi. Yhtäkkiä toki aika äidin kanssa vähentyi ja aika isin kanssa enentyi.

Ärsyttää suunnattomasti ku kirjoitetaan mitä sattuu vaikka ei tiedetä miten täällä on toimittu ja tehty. Tässä on taas tällainen ihminen ilmeisesti kirjoittanut, jonka mielestä yhteen kun mennään, yhdes pysytään vaikka tapeltais 24/7 koska SE SE on lapsen edun mukaista.

 

Asperger kävi mielessä... Voi olla että reagoi vain tilanteeseenkin.

 

Ja joo, erosta on tosiaan kaksi vuotta aikaa. Isän ja äidin erilleen muuttamisesta siis. Yhtäkkiä uusi äiti-ihminen oli viikottain tekemisissä, vietti öitä ja päiviä lapsen ja isin kanssa noin puolen vuoden ajan ennenkuin YHTÄKKIÄ muutettiin yhteen. Yhtäkkisiä sisaruspuolia tapasi myöskin useita kertoja kuukaudessa, syötiin ja leikittiin yhdessä aina muksujen sattuessa molemmille yhtäaikaa, ennenkuin yhtäkkiä muutettiin yhteen. Ja tämän yhtäkkisen muuton alussa poika oli yksin, ilman toisia lapsia meillä ja opetteli uuteen kotiin, yö kerrallaan hivutettiin muksut yhtäaikaa täällä viikot olemaan. Että sillälailla yhtäkkisesti kaikki pojan elämässä muuttui.
Yhtäkkiä tapahtui se et äiti meni töihin ja tarha alkoi. Yhtäkkiä toki aika äidin kanssa vähentyi ja aika isin kanssa enentyi.

Asiat eivät tietenkään tapahtuneet yhtäkkiä, mutta jos suhteuttaa lapsen ikään (3v.), on siinä ajassa ehtinyt tapahtua paljon muutoksia. Ihme olisi, jos tuo ei jossain näkyisi. Nyt kuulostaa siltä, että tilanne on vakiintunut ja eiköhän lapsikin ala saada kehityksessä kiinni ikäisiään. Puheterapeutin arvio puheenkehityksestä voisi olla silti paikallaan.

 

[QUOTE="vieras";23211636]Kuulostaa hyvin tyypilliseltä avioerolapselta[/QUOTE]

Mä muuttaisn tuon "hyvin tyypillistä" ihan normaliksi.
Ei ole vanhempien syyllistämistä myöntää, että lapsi usein kärsii erosta, vaikka se koitettaisiin hoitaa kuinka fikusti. Ja ihmisillä on aina inhimmillinen puolensa, ero on usein vaikea hoitaa fiksusti, niin ettei lapsi jää jollakin tavalla välikappaleeksi, jos ei muuten, niin vanhempien (ja molempien sukujen) välisen kilpailun aseeksi; käydään kilpailua onko äidin vai isän perhe ja suku mukavampi. (ja isovanhemmat usein osallistuvat tähän taistoon kaikin asein)

Tosiasioiden myöntäminen ei ole syyllistämistä. Syyllisyys on terve tunne, joka johtaa käytöksen muutokseen ja jos asioita ei saa sanoa ääneen, ei myöskään muutoksen tarvetta tarvitse huomata.

 

Lapsi leikkii mielestäni ikäisen normi leikkejä. Viihtyy hyvin minun lasten kanssa, vaikka onkin ollut vähän hankala hänen ymmärtää että lelut jaetaan, kädestä ei oteta jne. Mutta se Kai normaalia kun on hyvin vähän ollut muiden lasten kanssa aiemmin. Musta tuntuu et näissä. On nyt kyse tästä uudesta elämästä.. Pitää kuitenkin ottaa selvää sieltä tarhasta kuinka siellä oikeasti sujuu. Ja luottaa siihen että neuvolassa tartutaan ongelmiin esim tuon puheen kanssa. Päivä kuiva on, yöllä vaippa jonka kyllä ajattelin nyt tulevalla viikolla opetella pois.. Pukeminen on opettelussa, yritystä on. Vieraisiin aikuisiin ei mun mielestä ota kontaktia, lapsiin kyllä.

mm no sä et kyllä voi päättää et nytte otetaan yövaippa pois, jos lapsi vielä kastelee vaipan,hän tarvitsee sen,mullekkin neuvolassa sanottiin että se on pitkälti kiinni hormonitoiminnasta yökuivaksi "oppiminen", tosin meillä oltiin yökuivia alle 3vuotiaana.

meillä 2v 5kuinen puhuu yhtä hyvin kuin eskari-ikäinen,eli hyvin. mutta lapset ovat yksilöitä tämänkin suhteen, mutta sun kirjoittamista jutuista ainoastaan puhe kuulostaa siltä että saattaa olla jotain. syliin tulo no siihen on vaikea ottaa kantaa.

mutta muuten mun mielestä ihan normi 3vuotias.

 

[QUOTE="madame";23217949]mm no sä et kyllä voi päättää et nytte otetaan yövaippa pois, jos lapsi vielä kastelee vaipan,hän tarvitsee sen,mullekkin neuvolassa sanottiin että se on pitkälti kiinni hormonitoiminnasta yökuivaksi "oppiminen", tosin meillä oltiin yökuivia alle 3vuotiaana.

meillä 2v 5kuinen puhuu yhtä hyvin kuin eskari-ikäinen,eli hyvin. mutta lapset ovat yksilöitä tämänkin suhteen, mutta sun kirjoittamista jutuista ainoastaan puhe kuulostaa siltä että saattaa olla jotain. syliin tulo no siihen on vaikea ottaa kantaa.

mutta muuten mun mielestä ihan normi 3vuotias.[/QUOTE]

Kyllä on peesailtava tätä vastausta. Huuli pyöreänä olen ketjua lukenut. Eikös tuo kaikki ole aivan täysin normaalia! Itsellä lapsia suurperheen määritelmän täyttävä määrä ja läheisiä lapsia paljon. En kyllä mitään huolestuttavaa löytänyt!

Ja todellakaan yövaippaa ei voi opettaa pois. Se yökuivuus on todellakin vahvasti hormonituotannon alkamisesta kiinni oleva asia. Ei opettelusta.

Ja puhe, jos kolmevuotiaalla on useampia sanoja, niin ei huolta. Ehkä voi tarkkailla hieman itse ja toistaa lapsen sanomat asiat, mutta ei opettamalla, vaan ihan vain toistaa ja näin tulee ensinnäkin lapselle tieto, että on tullut ymmärretyksi ja on myös mahdollisuus verrata omaa tuotostaan "oikeaoppiseen" puheeseen.

Järki käteen noiden diagnoosien kanssa! Enhän lasta tunne, niin en voi tietää varmasti, ettei mitään huolenaihetta ole, mutta ap:n tekstin pohjalta kyseessä on aivan täysin normaali 3v lapsi!

 

Ihan normaali 3v jos vertaa meidän poikaan.

 

Jotkut lapset vaan herää muutaman kerran yössä, ei tuo ole mitään epänormaalia.

 

Normaalille kuulostaa. Hänelle pitää vain osoittaa määrätietoisesti mitä saa tehdä ja mitä ei. Ja vaikka hän ei pidä sylissä olemisesta niin tykkäiskö, jos häntä rasvattaisi, rapsuteltaisi, kutiteltaisi, silitettäisi, puhalleltaisi tms. että saisi turvallisuuden tunnetta.

Rajat, kärsivällisyyttä, rakkautta, läheisyyttä ja huolempitoa tuo lapsi varmasti tarvitsee.

 

Olet ap ihan ratkaisevassa asemassa tuon lapsen elämässä, koska pohdit näitä asioita ja pystyt vaikuttamaan lapsen turvallisuuden tunteeseen ja kasvatukseen paljon.

Jos pystyt antamaan hänelle turvallisen, oikeudenmukaisen, rakastavan ja rajat asettavan aikuisen mallin niin se on lapselle todella tärkeää! Erityisesti, jos lapsen äiti ei tähän oikein pysty.

 

Minun mielestäni kuulostaa ihan normaalilta 3vuotiaalta. Jos tulee kuitenkin sanoja niin ei kannata huolestua. Älkääkä opettako lapselle miten puhutaan oikein, vaan ohimennen toistatte sanan oikein, mutta ei siitä tarvi erikseen lapselle sanoa. Tai pahimmassa tapauksessa sinun lapsesi opettavat miten puhutaan oikein, siitä voi seurata se ettei lapsi enää uskalla puhua lainkaan, kun pelkää virheitä.
ja tuosta yövaipaipasta, vasta 4v lapsen pitää neuvolan mukaan olla PÄIVÄKUIVA!! Keskustele miehesi ja tämän eksän kanssa vaipan poisotosta, et sinä tai edes yhdessä miehesi kanssa päättää tälläistä asiaa.

 

toi eka viesti kuulosti siltä mitä oma poikani oli 3v. En lukenut muita viestejä. Mutta siis mun pojalla on asperger. Sitä alettiin 3v tutkia just noiden syiden vuoksi. Diagnoosia ei yleensä tehdä ennen kouluikää, mutta tarkemmat tutkimukset tejtiin siinä 5v paikkeilla että tiedettiin "suunta"

 

tuolla selittäytyisivät nuo syömisongelmat jne. Eikö äidin tehtävänä tai isän ole saattaa lasta jatkotutkimuksiin, ei äitipuolen? Millainen mies on kun ja jos ei itse huomaa mitään?

 

Se "vierastaminen" voi olla vaan ihan oireilua ikävöintiin, kun se kaivattu läheinen tuleekin niin ei tiedä miten päin olisi niin vierastaa.

Yöheräilyt, hokemiset yms. voivat olla oireilua eroon. Puheenkehitys on neuvolassa varmasti tsekattu.

Antakaa turvallisuutta, rutiineja, aikaa ainakin puoli vuotta. Monta uutta juttua; uusioperhe, hoitopaikka jne.

Saattaa olla jotain, mutta antakaa ensin aikaa.

 

Meidän 3 v. kuulostaa ihan samanlaiselta PAITSI että puhuu paljon ja selkeästi ja hyvin sekä osaa värit ja muodot. Mutta syöminen kestää tautisen kauan, ei kuuntele ohjeita, toistaa asioita joita haluaa jne. Eli aika paljon tuossa neuvolakäynnissä on ollut sellaista, mikä on ihan tavallista. Meillä ei esim. tehtäviä suostunut tekemään eikä näköä saatu katsottua mutta nyt 3 kk päästä (käymme perussairauden vuoksi kasvukontrolleissa) saatiin tehtävät tehtyä ja näkö katsottua, tosin ei suostunut mitattavaksi eli mä sit puoliväkisin mittasin.

Lukekaa paljon mutta älkää missään tapauksessa painostako tai pitäkö mitään puhekoulua. Katso vuosi ja sittehn voi olla aika puuttua asioihin.

Tuosta vierastamisesta: meillä poika on 3 pv/viikko päiväkodissa kun olen töissä ja mummot hoitaa noin kerran kuussa lisäksi. Joka kerran kun mummon näkee, näyttää ujostelevan, samoin jos olen esim. ollut työmatkalla, tulee "häntä koipien välissä luo" ja minusta tuokin on ihan normaalia. Näyttää ujostelulta mutta oikeampi nimitys tunnetilalle ja käytökselle on ikävä. Tunnekuohu saa aikaan tuon ilmiön.

Avioerolapsen ollessa kyseessä asioihin on toki hyvä puuttua herkemmin koska niitä traumoja tulee jossain määrin kaikille. Huolissani en olisi.

 

Mun mielestä tuo kaikki ap.n luettelema menee vielä normaalin lapsen käytöksen raameihin. 3-vuotiaan puhe voi tosiaankin olla vielä epäselvää, samoin muotoja ja värejä eivät läheskään kaikki 3-vuotiaat osaa.

Vierastamisenkin ymmärrän, kyseessä voi olla todella ujo ja sosiaalisesti hiukan vielä kehittymätön lapsi. Hokeminen on myös normaalia ja minun 5-vuotiaallani syöminen kestää yleensä reilusti yli puoli tuntia...

Sylissä viihtymättömyskin voi olla persoonan piirre, kaikki eivät välitä läheisyydestä. Tosin tämä saattaa olla oire jostain muustakin, mutta ei välttämättä.

Oma sosiaalisesti älykäs ja reipas lapseni meni 3-vuotis neuvolassa yllättäin aivan ujoksi ja puhumattomaksi. Tosi kauan saatiin maanitella, ennenkuin tehtävät onnistuivat. Myöskin mittausta arasti. 4-vuotis neuvola sitten sujuikin kuin vettä vain. Neuvola voi olla pienestä ahdistava paikka.

Lapsen heikkouksia olisi vain jaksettava tukea ja tietysti myös vahvuuksia, joita varmasti myös on. Ap.n 3-vuotias on ehkä vain persoonaltaan niin vastakkainen muihin ap.n lapsiin nähden, että erilainen käytös on pistänyt silmään.

Toisaalta lasta näkemättä on hankala sanoa, voisiko näissä piirteissä piillä jotain muuta. Ehdottaisin odottamaan jonkin aikaa, että lapsi saa lisää ikää ja varmuutta. Ehkä n. puoli vuotta. Jos tämän jälkeen käytös vielä on huolestuttavaa voisi ap pyytää lapsen isää ottamaan yhteyttä neuvolaan ja kysymään apua.

Missään nimessä lapselle ei saa osoittaa, että hänen persoonansa ja käytöksensä on jotenkin väärää.

Avioero ja vanhempien vaikeat välit ovat varmaankin vaikuttaneet lapsen jo olemassaoleviin piirteisiin ja vahvistanut ns negatiivisia asioita.

Jaksamista!

 

Meilläkin "osus" aika moni kohta ihan normaaliin 3-vuotiaaseen. Syö kyllä kuin hevonen eli se ei ole hidasta (mutta mun mielestä se on yleisempää, että se on hidasta) ja tulee syliin. Muuten taisikin sitten kaikki osua ja ei tossa ainakaan mun, neuvolan tai päiväkodin mielestä mitään epänormaalia ole