M
mitä tekisin
Vieras
Meidän poika täytti juuri 3 vuotta.
Tilanne on sellainen että me ollaan molemmat miehen kanssa kotona, mä työttömänä ja mies lomautettuna. Poika on ollut aina kotihoidossa. Nyt kuitenkin olen alkanut miettimään että kuinka paljon virikkeitä hän jo tarvitsee. Tarkoitan lähinnä että kun hän on ainut lapsi, eikä meillä ole tuttavia joilla olisi lapsia, niin toisten lasten seura on hänellä oikeastaan olematon. Perhekerhossa käymme kerran viikossa, ja leikkipuistoissa toki tulee käytyä. On vaan alkanut tuntua siltä ettei koti enää riitä virikkeeksi pojalle. Enn halua hoitopaikkaankaan viedä kun täällä kerran molemmat vanhemmat on kotona. Seurakunnan kerhoon pääsisi vasta ensi syksynä kun lähestyy 4 ikävuotta. Päiväkodin virikepaikka tuntuu mielestäni aika turhalta jos mietin sitä että ehtii siellä ulkoilla, ja sitten onkin ruokailu ja uniaika. Poika ei kyllä edes päiväunia enää kotona nuku. Mä en oikein tiedä mitä mun nyt kannattaisi tehdä. Poika on aktiivinen ja kaipaa tekemistä selvästi. Neuvolassa oli virikepaikan kannalla, mutta itse vaan mietin kuinka paljon sitä virikettä siellä sitten saa jos 4 tuntia on siellä ja siitäkin sitä varsinaista toisten kanssa touhuamista varmaan alle puolet.
Onko muita samanlaisessa tilanteessa olevia?
Onko muita samanlaisessa tilanteessa olevia?