3 lasta - kaikilla eri isät

  • Viestiketjun aloittaja miukumauku
  • Ensimmäinen viesti
vierailija-viivi
Ajattelen että on itsekäs ihminen, joka kuvittelee että parisuhde on kunnollinen vain jos on lapsia. Tai kuvittelee lapsen avulla pitävänsä miehen.
Siis näin ajattelen kun mietin että kyseessä on suht nuori ja lapset siis lyhyistä avo/avioliitoista.

Jos kyseessä olisikin sitten vaikka niin, että ensimmäinen olisi vaikka "teinierehdys" 16v-vuotiaana ja sitten olisi tavannut kivan miehen, jonka kanssa "kasvanut aikuiseksi" ja suraava lapsi syntynyt vaikka kun olisi ollut 26-v ja mies sitten vaikka kuollut.. Nyt sitten vaikka 29 ja surustellut miehen kanssa pari vuotta ja tekevät lapsen...

No, ehkä tuo ensimmäinen ajatus oli todentuntuisempi, jos kerran on jo kolmannestakin eroamassa!

Kaksi isää ymmärrän minäkin, mutta useammat menee jo negatiiviseen piikkiin...
 
mulla on myös kaksi lasta ja molemmilla on eri isät. ja eronnut siis kummastakin.
ja haaveissa mulla kuitenkin olis 3-4lasta.. niin jos lisää lapsia joskus haluan niin tulee heille se kolmas isä.. :ashamed:
pahalta kuullostaa itsestänikin,mutta minkäs teet,ei mee elämä aina niinkuin suunnittelee.
Ja kuitenkaan en lapsilukuani jätä kahteen vaan siinä pelossa että "mitä muut ajattelee.."
aika sama loppupeleissä mulle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kyse on nimenomaan siitä, että lapset eivät ole PIDEMMISTÄ suhteista. Tai miten kukin mieltää sanan PIDEMPI. Naisella siis ikää vajaa 30 ja on ehtinyt tutustua, asua yhdessä ja erota kolmesta miehestä ja kaikille piti lapsi tehdä. Kaikkien kanssa siis kuitenkin asunut yhdessä.
Itse en aina ymmärrä, ettei virheistä opita... miksi se lapsi pitää vääntää heti pian, vaikkei kunnolla tunneta.. Ei ne lapset yleensä eroista nauti!
Näinpä... :attn:
 
Keittiönoita
Musta ion oikeastaan ihan sama, monelleko miehelle jollain naisella on lapsia tai monelleko naiselle jollan miehellä on lapsia. Oleellista musta on se, montako isää tai äitiä lapsella on. Ja saako sen edellisen isän säilyttää senkin jälkeen, kun tulee uusi isä.

Mä olen miltei 20 vuotta seurannut yhden tytön kasvua aikuiseksi. Tytön, jolla on elossa oleva biologinen isä. Tytön, jonka isä vaihtui muutaman vuoden välein. Biologisesta isästä tuli vain elatusmaksujen maksaja sekä haamu, jolle tytön oli pakko pari kertaa vuodexssa mennä, jotta sdossut ei olisi puuttuneet peliin.

Muistan kuin eilisen, kun tuo tyttö oli meillä ekaa kertaa. Oikein kauniisti käyttäytyvä ja avulias. Jopa niin avulias, että "komensin" leikkimään tiskaamisen sijasta. Isäänsä arasteli, koska ei ollut vuosiin saanut isäänsä tavata. Äitinsä suostui tähänkin tapaamiseen vain siksi, että minä pidin tähän äitiin sinnikkäästi yhteyttä (exä luovutti jo vuosia ennenkuin me edes tavattiin). Vuoden verran meni hyvin, mutta sitten exän exä tapasi uuden miehen. Ei saanut enää tyttö tulla meille, ei isälleen eikä isovanhemmilleen.Tytön sukunimi vaihtui kuten niin usein ennenkin. Isäksi piti kutsua taas ihan uutta miestä. Ja taas mentiin vuosia niin, ettei exä saanut tavata lastaan.

Muista on surullista, että exä on tehnyt testamentin. Testamentin junnun hyväksi. Exän esikoinen toki tulee saamaan lakiosansa, jos ymmärtää sitä vaatia. Mutta ymmärrän exääkin. Hän haluaa antaa perintönsä sille jälkeläiselleen, jonka isä hän on saanut olla. Musta on suorastaan lohdutonta, että exän exä ei antanut exän olla isä tyttärelleen.
 
Mielenkiintoista olis kuulla sen naisen (niinku oikeastaan kaikkien ihmisten) elämäntarina. Musta pelkkä tieto siitä, että jollakin on kolme lasta kolmelle eri miehelle ei ole mikään peruste paheksumiselle.

Te, jotka ette ajattele hyvää, mikä vialla? Perustelkaa!
 
vierailija-viivi
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija-viivi:
Kaksi isää ymmärrän minäkin, mutta useammat menee jo negatiiviseen piikkiin...
No entä montako äitiä sun mielestä voi olla?
Tarkoitatko siis mitä ajattelen miehestä jolla on lapsia usealle naiselle?
No, sen kaksi naista ymmärrän näinkin päin.
Kyllä miehen pitäisi ehkäisyä osata käyttää, jos ei lapsia halua. Toki voi vahinkoja käydä ehkäisystä huolimatta ja silloinhan ei mies voi paljon vaikuttaa siihen syntyykö lapsi vai ei.
Mutta päällimmäisenä olisi ajatus, että kyseessä on mies, joka ei kykene parisuhteeseen ja perhe-elämään.
Mielestäni miehen pitää pystyä huolehtia kaikista lapsista samanarvoisesti ja jos lapsia on pilvin pimein, niin vaikeaa se on ajallisesti ja taloudellisesti.
Itse en tekisi lapsia miehelle, jolla olisi niitä jo kahden tai useamman muun kanssa. Johan siitä kärsisivät omat/yhteiset lapset! Siis tyyliin: " Liisa-äiti tuo Laura-tytön meille tänä viikonloppuna. Mikko poika tulee ensi vikkonloppuna, koska on nyt Mirva-äitinsä kanssa. Toivottavasti Johanna päästää Juuson ja Jussin myös ensi viikonloppuna tänne isin luo!" Huhhuh!
 
Mutta kun se mies on HALUNNUT ne kaikki lapset :D Ei ne mitään vahinkoja ole olleet. Yhteisestä päätöksestä joka ikinen ipana tehty. Ja yleensä sillä naisella vielä suurempi hinku lapsen saamiseen. Onko väärin, jos mies haluaa monta lasta? JOtenkin hassuas, että kun on miehestä kyse, heti aletaan puhua ehkäisystä. Mutta entä jos tosiaan se mies haluaa 10 lasta? Miksi vain nainen saisi päättää, montako lasta haluaa? Miksei mies saa päättää omasta lapsiluvustaan?

Ja mistä muuten tiedät, että' tässä tapauksessa syy suhteiden lyhyisiin kestoihin on juuri miehessä? Vai kaatuuko sun mielestä kaikki suhteet aina vain miehen takia? Naisessako ei koskaan ole syytä, jos suhde loppuu?
 
vierailija-viivi
Niin, en ymmärrä myöskään sitä, että äidin/isän uutta kumppania pitäisi kutsua äidiksi tai isäksi. Enkä ymmärrä sitä, että kumppani vaihtuu usein. Mielestäni silloin vasta kun ollaan oikeasti vakavalla pohjalla, kumppani esitellään lapselle.
Mutta täähän sivuaa alkuperäistä aihetta... eli jos niitä lapsia tehdään kaikkien kumppanien kanssa (tässä 3 ja ehkä siis lisääkin) niin jollain lailla se uusi on "isä" siinä perheessä. Joku ainakin kutsuu isäksi... Eli ei se lasten kannalta voi ideaalitilanne olla!!! Eikä siinä kyllä päällimmäisenä ole lapsia ajateltu. Eli siinä mielessä olisi kyllä minunkin mielestäni hyvä vähän ajatella myös muiden mielipiteitä. Ja sitä, missä vaiheessa lapsia tehdään. Ei sitä voi vain itsekkäästi haluta lasta, kyllä siihen pitää olla suostuvainen myös miehen ja miettiä, sopiiko se perheeseen niin ettei kukaan kärsi!
 
Mulla on kaksi lasta ja kummallakin eri isä. Esikoinen ei ole koskaan, koskaan kutsunut kuopukseni isää isäkseen. Ihan etunimellä on kutsunut, mutta ei koskaan isäksi.

Alkuperäinen kirjoittaja vierailija-viivi:
Niin, en ymmärrä myöskään sitä, että äidin/isän uutta kumppania pitäisi kutsua äidiksi tai isäksi. Enkä ymmärrä sitä, että kumppani vaihtuu usein. Mielestäni silloin vasta kun ollaan oikeasti vakavalla pohjalla, kumppani esitellään lapselle.
Mutta täähän sivuaa alkuperäistä aihetta... eli jos niitä lapsia tehdään kaikkien kumppanien kanssa (tässä 3 ja ehkä siis lisääkin) niin jollain lailla se uusi on "isä" siinä perheessä. Joku ainakin kutsuu isäksi... Eli ei se lasten kannalta voi ideaalitilanne olla!!! Eikä siinä kyllä päällimmäisenä ole lapsia ajateltu. Eli siinä mielessä olisi kyllä minunkin mielestäni hyvä vähän ajatella myös muiden mielipiteitä. Ja sitä, missä vaiheessa lapsia tehdään. Ei sitä voi vain itsekkäästi haluta lasta, kyllä siihen pitää olla suostuvainen myös miehen ja miettiä, sopiiko se perheeseen niin ettei kukaan kärsi!
Ei niitä lapsia TEHDÄ! Ehkä sinä olet tehnyt.

Alkuperäinen kirjoittaja ViVa:
mulla on myös kaksi lasta ja molemmilla on eri isät. ja eronnut siis kummastakin.
ja haaveissa mulla kuitenkin olis 3-4lasta.. niin jos lisää lapsia joskus haluan niin tulee heille se kolmas isä.. :ashamed:
pahalta kuullostaa itsestänikin,mutta minkäs teet,ei mee elämä aina niinkuin suunnittelee.
Ja kuitenkaan en lapsilukuani jätä kahteen vaan siinä pelossa että "mitä muut ajattelee.."
aika sama loppupeleissä mulle.
Peesi! Molemmat lähti vieraisiin raskausaikana. Eka suhde 9v joista 2 naimisissa, toisen kanssa ehdimme asua 2v yhdessä. Ehkä olen idioottimagneetti. Nykyinen mies IHANA, molemmilla lapsia. Yhteinen oli tulossa mutta kuoli puolessa välissä kohtuun. Ehkä vielä se kolmaskin joku päivä tälle kolmannelle miehelle.
 
vierailija-viivi

Ja mistä muuten tiedät, että' tässä tapauksessa syy suhteiden lyhyisiin kestoihin on juuri miehessä? Vai kaatuuko sun mielestä kaikki suhteet aina vain miehen takia? Naisessako ei koskaan ole syytä, jos suhde loppuu?[/quote]

Luin koko ketjun. Puhut ilmeisesti sukulaisestasi? Minä puhuin yleisesti.
Joka tapauksessa, en arvostaisi miestä, jolla on lapsia monelle naiselle. Suhteeseen en sellaisen kanssa alkaisi. En vaikka olisi hyvä sängyssä...
Painotan sitä, että arvostan kuitenkin miehessä sitä, että pystyy olemaan samanarvoinen isä kaikille ja taloudellisesti ja ajallisesti se on vaikeaa, jos niitä on paljon. Ja kun soppaa on vielä hämmentämässä monta äitiä, niin se on vaikeaa monesti myös henkisesti. Ei välttämättä voi olla sellainen isä kuin haluaisi.
Ja olen todellakin sitä mieltä, että mies ei pysty pidempään suhteeseen/perhe-elämään, jos lapsia syntyy usealle naiselle. Eihän sen miehen ole pakko lasta tehdä, vaikka nainen haluaa (tässä asiassa ehkäisy on nimenomaan miehelle valttikortti...).
Olen kuitenkin myös naisten kohdalla sitä mieltä (siis jos lapsia siunaantuu useammalle kuin kahdelle eri miehelle) että ehkäisystä olisi hyvä huolehtia!!

En puutu siihen millaiset lapset tai millaisissa perheissä kasvaneet lapset ovat fiksuimpia tai jotain, mutta mielestäni lasten kuuluu kasvaa perheessä, jossa on pysyvyyttä. Sitä ei saavuteta sillä, että kumppani vaihtuu parin vuoden välein. Ei kaikki lapset siitä kärsi, mutta toisaalta, lapsen reaktiot voi näkyä vasta vuosien päästä. Mielestäni lasten teko ei ole hetken mielijohde.

Itselläni on kaksi lasta ja olen eronnut tänä vuonna. Vakaasti olen sitä mieltä, että lapseni ovat tässä. Iso olisi se kynnys, että tekisin lapsen toiselle miehelle. Mielestäni parisuhde voi olla hyvä ilman yhteistä lastakin.
 
Yhteistyössä