3 lapsi nyt vai myöhemmin vai ei ollenkaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Lapset nyt 3 ja 5, olen miettinyt josko olisi jo 3 aika en haluaisi lasten välille kovin suurta ikäeroa, kuitenkin toisaalta pelottaa mitä elämä on 3 pienen kanssa, riittääkö rahat(kummallakin työ, mutta riittääkö rahat siihen että voi antaa 3 lapsella tulevaisuudessakin kaikkea ei muiden vanhaa),riittääkö aika kaikille jne. Jaksaako alkaa vauva ajan taas alusta yms. Kokemuksia ja mielipiteitä olisi mukava kulla varsinkin heiltä jotka pohtinut samoja asioita.
 
Mulla on 7v , 5v ja 2v.
Eli vastaus : nyt!Hermo on välillä tiukalla ja aikaa itselle ei ole juuri yhtään,mutta lapset on rakkaita vanhemmilleen ja myös toinen toisilleen.
 
Jos ei osaa käyttää numeroita, miksi ei kirjoita niitä kirjaimin? Tuossa lukee nimittäin nyt:

"Kolme lapsi nyt vai myöhemmin vai ei ollenkaan? Lapset nyt kolme ja viisi, olen miettinyt josko olisi jo kolme aika en haluaisi lasten välille kovin suurta ikäeroa, kuitenkin toisaalta pelottaa mitä elämä on 3 pienen kanssa,--"

Hävettää kun aikuiset ihmiset Suomessa eivät osaa kirjoittaa omaa äidinkieltään.
 
pitää koittaa tehdä niin monta lasta ja silleen ku itte tahtoo, ettei tartte vanhana katua. en oo suunnitellu nykyistä elämäntilannettani ja hyvä niin. lapset 14, 11, 1,5 ja 3 kk. ei mitään ongelmia, eikä oo rankkaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ***:
Jos ei osaa käyttää numeroita, miksi ei kirjoita niitä kirjaimin? Tuossa lukee nimittäin nyt:

"Kolme lapsi nyt vai myöhemmin vai ei ollenkaan? Lapset nyt kolme ja viisi, olen miettinyt josko olisi jo kolme aika en haluaisi lasten välille kovin suurta ikäeroa, kuitenkin toisaalta pelottaa mitä elämä on 3 pienen kanssa,--"

Hävettää kun aikuiset ihmiset Suomessa eivät osaa kirjoittaa omaa äidinkieltään.

Samaa mieltä!
 
meillä välillä rankkaa kun tytöllä ongelmia(vilkas/tuhma tapaus) mut muuten ei olisi...meillä lapset 1v 4v 7v ja 12v...ja voisin tehä yhen vielä ...toisaalta sun lapset olisi jo 4 ja 6 kun pieni syntyis eli aika helppoja ja omatoimisia(meillä ainakin)...mikä ettei!:)
 

Yhteistyössä