3 lapsen yksinhuoltajia paikalla?

Esikoinen on 5,5,keskimmäinen 2,5 ja kuopuksen L.A.on tänään. Tällä hetkellä ja koko raskausajankin on tuntunut,että mies on perheen yksi huollettava ja minä ainoa aikuinen ja vastuunkantaja.Sen lisäksi,että miehestä ei ole jakamaan arjen vastuuta,hän kuitenkin moittii aivan kaikkea minun tekemääni ruoasta lähtien sekä vaatii seksiä.Minusta on alkanut vahvasti tuntua,että yksin lasten kanssa ei olisi näin rankkaa.

Taloudellisesti pärjäisin ilman miestä paremmin,koska hän on ollut pitkään työttömänä ja minä joudun rahoittamaan hänet täysin.Lasten puskurirahastoihinkin on pitänyt kajota,että miehen kulut saa hoidettua,hän kun ei jaksa järjestää töitä.Kotona ei kuitenkaan ahkeroi sen enempää,vaan nukkuu pitkään ja va valvoo netissä myöhään. Eilen 2v herätti hänet yhdeksän jälkeen kertoen,että on aamu ja kuuluisi herätä,niin tiuski vain takaisin,että hyvinpä on äitisi sut kouluttanut.Itse olen läpi raskauden valvonut lähes joka yö tunnista kolmeen ja univelkaa on kertynyt,mutta joka aamu on ollut noustava.

Tukiverkko on hutera ja pieni,mutta jotenkin tuntuu,että mies vie minulta niin paljon energiaa,enkä saa häneltä kuin haukkuja,joten haluaisin kokeilla siipiäni yksin.Uskon,että kolmen lapsne arki on ensisijaisesti tuötä,työtä ja työtä,mutta mies odottaa jotain ihan muuta ja selitti myös tässä yksi päivä,että 5veehän ei enää ole edes sillä tavalla lapsi,vaan pääsen jo aika vähällä,kun 5v auttaa niin paljon.Se on kyllä totta,että auttaa ainakin enemmän kuin mies.

Mies ei tajua minun edes olevan raskauden jäljiltä väsynyt.Puhuimme joku päivä minun nukkumisistani tai mahdollisesta vapaasta vuorokaudesta sitten,kun vauva syö pulloa joskus kuukausien päästä.Mies riehaantui ja sanoi,ettei varmasti aio päästää minua kenenkään kanssa siidereille??!!En ole koskaan ollut baarityyppiä ja viimeisen kuuden vuoden aikana käynyt ehkä 4 kertaa ulkona ( Itse puhuin levosta ja vastuunjakamisesta,hän pelkäsi,että lähden baariin.

Olenko liian optimisti,jos haaveilenkaan selviäväni lasten kanssa yksin?Yksinäistä puurtamista tämä on jo nyt.

 

Olen kyllä useemman yh mutta jättäisin miehen ja silloin olisi enemmän voimavaroja lapselle.

 

Pärjäät, kuka vaan pärjää, mutta ehkä parempi vaihtoehto olisi saada mies ajattelemaan muitakin kuin itseään. Pystyisitteköhän olla enemmän muitten pariskuntien kanssa tekemisissä, niin mies näkisi joitain toisnelaisiakin käyttäytymismalleja.

 

Voi hirveä mikä tilanne! Et ole liian optimisti jos ajattelet pärjääväsi paremmin ilman miestäsi, kun kerran hän tuollainen on! Paremmin olisi sinun asiasi ja henkinene kestävyytesi, jos jätät tuollaisen riippakiven!
Minulla mies kuoli ja jäin 4 lapsen yksinhuoltajaksi. Lapset silloin 7v, 5v, 3v, 1,5v ja 3 kk. Välistä oli hankalaa, mutta näin 3 vuotta myöhemmin ajateltuna, hankalinta oli sen surun kanssa. Kaikesta kuitenkin selvittiin, ja selvitäään.
Voimia sinulle ja muista että kunnollinen mies ja isä EI käyttäydy ja toimi noin.

 

Huh, kyllä on miehesi vastuuton ja kamalan lapsellinen, puhumattakaan täysin sopimaton isäksi! Hemmetti noita kommentteja ja asenteita. Paremmin olisi sinun ja lastesi asiat ilman miestäsi!
Millainen perhe ja lapsuus äijälläsi on oikein ollut, kun hän tuollainen Pissapää on?

 

Voi hirveä mikä tilanne! Et ole liian optimisti jos ajattelet pärjääväsi paremmin ilman miestäsi, kun kerran hän tuollainen on! Paremmin olisi sinun asiasi ja henkinene kestävyytesi, jos jätät tuollaisen riippakiven!
Minulla mies kuoli ja jäin 4 lapsen yksinhuoltajaksi. Lapset silloin 7v, 5v, 3v, 1,5v ja 3 kk. Välistä oli hankalaa, mutta näin 3 vuotta myöhemmin ajateltuna, hankalinta oli sen surun kanssa. Kaikesta kuitenkin selvittiin, ja selvitäään.
Voimia sinulle ja muista että kunnollinen mies ja isä EI käyttäydy ja toimi noin.

Tämä on muuten totta, että surun kanssa on raskainta. Se vie niin paljon voimia, ettei arkeen ja asioitten hoitoon oikein tahdo jäädä kuin pakollinen, ei mitään mistä tuntisi iloa ja onnistumista. Itselläni ei ole mies kuollut, mutta eron jäljiltä voi sanoa ihan samaa vaikka suru tietenkin on erilaista.

 

Musta tuntuu,että olen surutyötä tehnyt koko raskausajan.Neuvolapsykologilla olen käynyt ja yhdessä ollaan käyty perheneuvolassa muutaman kerran (mutta jos henkilö siellä on mun kanssa asioista samaa mieltä,mies haukkuu vain turhaksi kallonkutistajaksi). Olen ollut yhteydessä myös sosiaalipuoleen,koska jos jään yksin,olen niin yksin,että saatan tarvita ulkopuolista apua etenkin,jos joku lapsista tai minä sairastutaan vakavasti.Lähipiirissä ei juuri apuja löydy ja mies on tehnyt täysin selväksi,että jos erotaan,niin hän ei ainakaan auta,vaan tapaa lapsia silloin,kun hänelle sattuu sopimaan - jos sattuu.

 

ilman muuta yrität saada kaiken mahdollisen avun ja jätät miehen!missä asut,laita mulle yv:tä :hug: :hug: :heart:

 

Mä olen ton saman läpikäynyt entisessä elämässäni siis exän kans eläessä. Voi luoja miten paljon se ihminen veikään mun energiaa ja hoidin kaiken lasteen liittyvän. Mä olin yksin parisuhteessa ja todella loppu.
Jostain sain voimia repäistä itseni irti ja voi vitsit mikä tunne oli, kun pystyi hengittämään. Vaikka lähdin kolmen lapsen kanssa, se ei tuntunut ollenkaan niin rankalta kuin aluksi pelkäsin. Rankempaa oli aina kuunnella haukkuja ja olla henkisesti yksin.....
Mä en ole päivääkään, tuntiakaan katunut, että lähdin.

p.s eikä minullakaan ollut tukiverkkoja, mutta kannattaa pyytää vaikka perhetyöntekijää avuksi ja tukiperhettä sosiaalipuolelta niin jaksat paremmin. :hug:

 

juu,kyllä mullakin oli tosi rankkaa exmiehen kanssa ja mulla oli sentään 5 lasta ja mies hoidettavana...aina kiristi mua se ukko .onneks heitti ite meidät ulos ja en kyllä todellakaan ole katunut kun erottiin,vaikka aluksi oli tosi rankkaa!!Jaksamista ja voimahaleja!!

 

Ehkä tossa tapauksessa kannattaisi nyt vaan pakata ja olla keräämättä enää enempää paskalistaa miehen idioottimaisuudesta. Apuakin oot hakenut, joten ratkaisu taitaa olla valmiina.

Ei ne lapset, ei se yksinhuoltajuus, mutta jos on paljon muuta työtä, opiskeluja ja harrastuksia, niin silloin alkaa väsyttämään. Mutta sä olet vanhempainvapaalla ja eikö tällä palstalla ole lukuisia esimerkkejä miten pärjätään paremmin kuin kohtuullisesti.

Mun isommat on jo isompia kuin sinun ja vauva on niin helppo, että tuntuu ihan vitsiltä vaan koko patukka, mutta mulla ei ainakaan tämä ole sitä työtä työä työtä. Jokaisella on omat hommansa, ja mua ei saa rasittaa turhaan esim tuomalla viikon pyykit viikonlopuksi pestäviksi, vaan ne tuodaan heti, tai lankeaa vessanpesuvuorot...

Ja huomioitavaa jaksamisen kannalta on asuinpaikan valinta. Keskustassa elämä oli paljon hankalampaa kuin tässä kolmen kilsan päässä, jossa viisivuotiaatkin voi leikkiä ulkona ilman vanhempia. Jollain on aina ikkuna auki ja lapset liikkuvat isossa porukassa isommat pienemmistä huolehtien.

 

Kyllä miehesi sairaalta kuulostaa... 5 v ei ole lapsi???? haloo!!! siis tottakai vanhempien kuuluu pääasiassa hoitaa lapsille sapuskat ja hoitaa kodin siivoukset ja puhtaat vaatteet ja teetttäähän se kovastikin työtä 3-lapsisessa perheessä 20 vuotta ainakin...

Minkäin yrittäisin saada miehen silmät avattua. Siis onko tuttavaperheitä joissa olisi normaali miehen/isän malli tai se ulkopuolinen apu, sieltä perheneuvolasta tai jostain?

 

Minusta syyllistäminen miehen puolelta on ehkä kaikista rankinta. Hänen mielestään en saa jättää häntä enkä tehdä tätä lapsille. Minun toiveillani tai etenkin jaksamisellani ei ole mitään merkitystä,sitä ei täällä kotona kukaan kysy.Lapset kyllä näkevät ja aistivat äidin alistamisen ja miehenmalli ei ole kummoinen,joten uskoisin ja toivoisin,että heilläkin tilanne rauhoittuisi eron jälkeen.Olisi jotenkin helpompaa,jos mies heittäisikin meidät pihalle,niin ei tarvitsisi kuunnella valitusta siitä,kuinka minä määrään kaikesta ja pilaan kaikkien elämän.

Itse todella koen tekeväni työtä 24/7,mutta toisaalta äidin rooli onkin minulle hyvin tärkeä.Varmasti olen äitinä parempi kuin naisena ja kumppanina.Viime vuosina etenkin äidin rooli on korostunut.Yhtään yötä en ole saanut nukkua rauhassa,lenkille olen päässyt yksin vuoden sisään kerran,mitään omaa ei ole.Näitä asioita en osaa kaivatakaan,paitsi unta totaalisen uupumisen hetkillä,mutta en siis usko,että tilanne voisi yyhoona tästä paljon pahemmaksi mennä.

 

Tuttavaperheitä ei paljoa ole ja kaikki suhteet ovat tässä rankkana raskausaikana aika tavalla hiipuneet.Itse olen ollut todella väsynyt ja parisuhde on mennyt koko ajan surkeampaan jamaan.En ole jaksanut oikein ihmisiä tapailla ja lisäksi mies vaatii sitä,että esittäisimme ulospäin onnellista perhettä.Minä en pysty,vaan kyyneleet tulevat aika helposti.

 

Kuulostaa mulle siltä, että pääsisit helpommalla ilman tuota narsistia, joka ei tee mitään. Sullahan on enemmän työtä, ruoanlaittoa ja siivoustahan se mieskin aiheuttaa ja pyykkiä ja astioita sotkee.

 

Kuulostaa mulle siltä, että pääsisit helpommalla ilman tuota narsistia, joka ei tee mitään. Sullahan on enemmän työtä, ruoanlaittoa ja siivoustahan se mieskin aiheuttaa ja pyykkiä ja astioita sotkee.

jos siis ei oikeasti tee työtä, laita ruokaa tai siivoa tai hoida lapsia ollenkaan....

 

Oletteko kokeilleet mennä puhumaan tilanteestanne vaikkapa ihan ammatti ihmiselle?
Eroa en pidä minään ensisijaisena ratkaisuna mutta mitäpä sitä liittoa jatkamaan jos ammattiavustakaan ei hyötyä.
Kerroit olevasi yksin ilman tukiverkostoa,silloin sinulla on hyvät mahdollisuudet saada avuksesi tukiperhe
eli lapset vaikka yhdeksi viikonlopuksi kerran kuussa tuonne perheeseen ja sinä saat näin käyttää leposi mihin haluat (siivoilla kotia harrastaa etsiä uusia ystäviä ja levätä eli mitä ikinä keksitkään)
Jos saat sen miehenretaleesi lähtemään vaikkapa perhe ja kasvatus neuvolaan juttelemaan tilanteestanne,
ja katsot sitten mitä elämä tuo tullessaan.Onnettomassa liitossakaan tosin ei kannata olla lasten takia vaan on osattava ajatella edes vähän itseäänkin.

 

Voi hirveä mikä tilanne! Et ole liian optimisti jos ajattelet pärjääväsi paremmin ilman miestäsi, kun kerran hän tuollainen on! Paremmin olisi sinun asiasi ja henkinene kestävyytesi, jos jätät tuollaisen riippakiven!
Minulla mies kuoli ja jäin 4 lapsen yksinhuoltajaksi. Lapset silloin 7v, 5v, 3v, 1,5v ja 3 kk. Välistä oli hankalaa, mutta näin 3 vuotta myöhemmin ajateltuna, hankalinta oli sen surun kanssa. Kaikesta kuitenkin selvittiin, ja selvitäään.
Voimia sinulle ja muista että kunnollinen mies ja isä EI käyttäydy ja toimi noin.

Anteeksi, mutta laskin että lapsia olis viisi?
7v,
5v
3v
1,5v
3kk?

 

ap:n kirjoitus on kuin mun kirjoitamma! samat tuntemukset on tääl tosin en ole raskaana vaan meil on kolme lasta joista nuorin 2kk mäkään en sais kähteä yksin mihkään kamujen kanssa! suuttu kun laitan lapset mun siskolle vkomloppuna hoitoon et saan vihdoin omaa aikaa! n.2-vuoteen en ole sitä saanut ja nyt sen otan!

 

Eihän sulle ole jäänyt muuta vaihtoehtoa rooliksi kuin äitiys ja tuollaisessa suhteessa se on varmasti raskaampaa kuin yksin ollessa. Saat rakennettua oman ihmisyytesi takaisin, opit uudelleen omat ajatuksesi. Silloin alat olla muutakin kuin äiti vaikka et lenkille yksin pääsisikään. Äitiys saa sen osan susta joka sille kuuluu, tärkeän osan, mutta pystyt määrittelemään itsesi myös niinä hetkinä jotka vain olet olemassa, tekemättä mitään sen kummempaa, vaikka vain hetkenä juuri ennen kuin nukahdat. Tai aamulla kun kello soi ja herättää sut puurtamaan arjen askareet. Nythän tuo on vain selviytymistä toisen mitätöivän katseen alla. Äitiys korostuu, jos sä itsenä yrität olla mahdollisimman näkymätön, ettet paljastaisi mitään, minkä toinen voisi tuhota.

Yksinhuoltajana ei odota, että kukaan kysyisi omia tarpeita. Kun sitä ei odota, siitä voi haaveilla, ja unelmointi on suuntautumista tulevaisuuteen positiivisella asenteella, ei toivetta että nykyinen tilanne loppuisi.

Lapset kasvaa ja sulla on myös oikeus kasvaa omaan tahtiisi omaan suuntaasi, eikä sun miehellä ole lupaa kutistaa sua johonkin huonon ihmisen kuoreen vain siksi, ettei se kykene näkemään sua kokonaisena. Kyllä lapset, perhe ja arki on jotakin, jonka kuuluisi tuntua siltä, että elämä on täyttä ja ihanaa kaikkine vastuksineen ja huolineen. Hyvää elämää. Sinun tilanteesi ei kuulosta siltä, eikä se taida olla omasta asenteestasi kiinni.

Rohkeutta vaan! Johan se miehesi on tavallaan sinut ulos heittänyt. Antanut jäädä jäljelle vain kodinhoitajan.

 

Perheneuvolassa on muutaman kerran käyty,mutta hänen arvostuksensa apua kohtaan on huono.Hänen mukaansa ammattiauttajista ei ole mihinkään

Jotenkin en tukiperheeseen niiden vähäisen määrän jälkeen usko.Lisäksi miehelle minun vapaa-aikani on punainen vaate.Hänen mielestään minä en tarvitse edes vapaata tuntia ikinä saati vuorokautta tai viikonloppua. Hän on jostakin merkillisestä syystä huolissaan,että tapaisin silloin muita ihmisiä tai kävisin tuulettumassa,vaikka olen häneltä itkien pyytänyt vain joskus mahdollisuutta nukkua rauhassa ja niin,että hänkin ymmärtäisi jotenkin lämpimästi,kuinka uupunut välillä olen.

 

Ikävä tilanne sinulla ap. Meillä on ollut mieheni kanssa myös tosi vaikeita aikoja viimeset 2 vuotta. Aluksi hoidin vauvaa aivan yksin. Mieheni käytös muuttui, kun minä uuvuin täysin ja jouduin sairaalahoitoon. On tässä monia satoja keskusteluja käyty ja terapiassakin.. Nyt tuntuu, että minulla ja miehelläni menee jo paremmin, mutta kyllä olen ollut aika hajalla moneen otteeseen. Jos keskustelu miehesi kanssa sujuisi ja hän ymmärtäisi sinun kannalta asioita, voisi teillä olla toivoa.. Itse tiedät kuitenkin parhaiten..

 

Onks tää mies ollu tällainen ihan alusta asti vai tullu tällaiseksi vuosien aikana? Häneltä ei varmaan kannata elareita odotella,tuskin on varaa maksella. Ei tuollainen ole oikeasti mistään kotoisin,varmaan jos kertoisit eroaikeistasi niin alkaisi madella ja parantaisi tapansa hetkeksi,mutta kyllä sen tietää miten se päättyy. Riippakivet kuuluu kaivoon,ei kaulaan.

 

Olen samaa mieltä kuin muutkin vastanneet, että ero olis parasta. Turhaa mitään apua tuohon hakea, jos miehen asenne on noin negatiivinen. Onko sitten mustasukkaisuutta vai halua hallita sua, kuitenkin sut tukehduttaa. Sun sijassa alkaisin etsiä omaa asuntoa, vai onko teillä osakeasunto?

 

Tukiperheistä on kyllä huutava pula mutta ei se kysyminen mitään maksa eli kannattaa aina anoa semmoista.
Itse teet päätöksesi lähteäkö suhteesta vai ei ja eipä tuo kyllä tällähetkellä anna muuta vaihtoehtoa.
Käy kyselemässä ja juttelemassa soskussa tilanteesta jotta saat edes nimen tuonne tukiperhe listoille (aina kannattaa anoa) ja googleta mitä lastenhoitoapua teidän paikkakuntanne antaa,saisit edes hetken levätä ja mennä vaikka leffaan jos ei muuta

Paljon voimia sinulle jatkoon ja olen varma että pärjääthelppoa se ei koskaan ole mutta helpompaa jos ei yhtä ylimääräistä aikuista lasta