**3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.6**

Amandalle täältä kans haleja ja jaksamista!!:hug: Tuntuu nämä omat kärvistelyt niin vähäpätöisiltä, kun teillä muilla on jo todettu noita ongelmia. Mutta pidetään vielä toivoa yllä, että teilläkin onnistuisi! Ja aina saa ja kannattaa purkaa noita tunteita, jos se helpottaa edes pikkiriikkisen.

Wanda, eikun vaan kisuhommiin mukaan. Niinhän sitä aina sanotaan, että muuta ajateltavaa pitäisi olla, niin helpommin tärppäisi. En tiedä, onko siitä oikeasti hyötyä, kun ei ole kokemusta. Omat ajatukset kuitenkin pyörii asian ympärillä päivittäin ja monta kertaa... Toivottavasti tämä olisi sinulle nyt se kierto d:)b

ON sen verran, että pääsen ainakin verikokeisiin, jossa katsotaan kilpparit ja sit hormonijutut, että onks ne kohdallaan. Ja ihan terveyskeskuksen kautta, ei tarvinnu yksityiselle vielä hypätä. En tiedä miten jatketaan, mutta alkuun ainakin päästy. Tää mun reuma varmaan vaikuttaa asiaan, kun pitäis tietää että muuten on asiat ok, ettei pitkity hirveästi.

Ja sitte apua tarvitaan. Aikasemmin on varmaan kirjoiteltu noista ovistikuista ja itekin kerroin, miten edellisessä kierrossa viivoja oli, mut sit alkoi menkat. Eilen testasin ja taas oli testiviivaa haaleempi viiva. Olen melko varma, että jos testaisin joka päivä, niin koko ajan näkyis viiva. Mistä johtuu, aargh! Tiedän ettei ne välttämättä ole aina luotettavia, mutta pitäis nyt kuitenki jollain tavalla toimia. Heti kysyi terkkarikin, että onko testattu. Joutuu hirveästi peittoa heiluttamaan jos tikut koko ajan näyttää ovista, tulevaa tai olevaa...
 
Valitettavasti en ymmärrä itse oikein mitään näistä jutuista, että voisin Demulia auttaa. Itsekin pähkäilen että mitäs kun neljä ovistestailu päivää menee

1. nega
2. nega
Tosin nämä negat on otettu suoraan pissasuihkusta, ja ruikin sen pirun viivan yli vahingossa, että en tiedä onko niihin mitään luottamista.
3. selvä haamu
4. selvä haamu, mutta ehkä maybe jopa haaleampi kuin eilinen
Huominen kai sitten kertoo paljon kun hedelmällinen kausi päättyy, tai ylihuomenna riippuen mitä laskuria uskoo :)
Nyt alkaa jo huolestuttamaan kun pystyn nyt tällä hetkellä ymmärtämään niitä "ei jaksais odottaa"-kommentointeja täällä kaksplussalla kraahhh :D
Mutta sen kyllä tiedän etttä itse r-testit jätän käyttämättä ennen kuin a)paaljon oireita b)menkat merkittävästi myöhässä c)all of the above
 
Parahin Mandala,
MItkäs kiertopäivät sulla olikaan nyt menossa? Mulla noi ovistikut antoi aina vähintään haamua, mutta sitten LH-piikin aikaan tulee selkeästi vahvempi viiva. Hirmu hyvä keino on noilla halpis tikuilla testailla ja kun selkeästi viiva vahvenee niin varmistaa Clear Bluen digillä. Siihen ilmestyvä hymynaama on siitä hyvä ettei tarvitse arpoa jotta oliko vaiko eikö ollut :) Ja ovishan tapahtuu vasta LH-piikin jälkeen (noin päivä eli 12-48h) siitä kun olet tikkuun plussaa tuikannut. Nuohan suosittelevat että ovista kannattaa lakaa etsiä noin kp11 eteiä päin. Se kun ei kaikille just 14 päivää ennen menkkoja tule.

Ihan hirmuisesti tsemppiä bongailuun :popcorn:
 
Kiitos Viena vastauksesta. Mulla kp on ollut tarkalleen 27-28, joten sinällään jo ihan ok asia ettei ole ihan mitä-tahansa-kiertoja. Kyllä mäkin varmasti seuraavan satsin ostan halpisliuskoja jos näiden kanssa kerran joutuu puljaamaan vielä montakin yk:ta, nuo puikot voi käydä pitkällä tähtäimellä lompakon päälle kun 12kpl on 18eur jo. Itse aloitin 10 päivästä testaamaan ihan varmuuden vuoksi. Ensi kierrossa varmasti sitten vähän viisaampi :)
edit: jotain vihlontaa oikean munasarjan kohdalla, lupaavaa ehkä, ehkä ei :D
 
Viimeksi muokattu:
Mandala ja Demuli, olen jostain lukenut että lh-hormoonia on elimistössä kokoajan, mistä syystä ovistikut näyttää paljon haamuja. Vasta selkeät tasavahvat viivat sitten merkkaa ovisplussaaa. Itselläni haamuja näkyy yli puolet kierrosta, ihan menkkojen aikaan ei näy, vasta joskus kp 8 tulee ensimmäiset hailakat haamut ja siitä ne sitten vahvistuu ovikseen ja sitten taas himmenee ja ne viivat pysyy sellaisina selkeinä haamuina kunnes taas menkat alkaa. Myös eri testeissä on eroja. Mulla sofin testit antaa todella hailakoita viivoja, myös ovisplussaan ja taas halpa-testi.fi:n testit antaa todella selkeät ja helposti tulkittavat viivat. Mulla myös tuntuu kipuilua muniksissa silloin kun on ovisplussan aika, että se on aika selkeä merkki kans oviksesta. Täytyypähän muuten tehdä Vienan esimerkin tavoin ensi kerralla (jota ei toivottavasti tule... :p) ja testata clearbluen digitaalisella kun nuo halpistestit näyttää ovisplussaa. Saisi varmistuksen myös sillä sitten.

Kiitos Amanda ja Demuli, koetan itsekin pitää uskoa yllä että tämä kuukausi olisi "se" kuukausi! Välillä vaan vaikea pitää optimismia yllä, tänäänkin aamulla mietin synkkänä että miksi se nyt tärppäisi kun ei ole aiemminkaan tärpännyt. Sitten löin itseäni henkisesti naamaan ja ajattelin että miksi ei olisi! Saa ne muutkin lapsia, niin miksen minäkin! :D


*muoks* löysin tämmöisen listan Luteinisoivan hormonin pitoisuuksista, eli ei mikään ihme että testit näyttää haamuja läpi kierron:
Follikulaarivaihe 1.1-11.6 U/l
Ovulaatiovaihe 17.0-77.0 U/l
Luteaalivaihe < 14.7 U/l
 
Viimeksi muokattu:
Perjantai 15.4.2011



Sunni...............32v. .......kp5/24..............yk6
Amanda77........33v. .......kp11/35-37.........yk13... 1*femar, 1km
Sintti-79...........31v. ......kp13/23-30.........yk22... dpo2 (2*inssi)
Demuli.............31v. ......kp14/32-39.........yk7
Mandala...........31v. ......kp14/27-28..........yk3
Nima...............30v. ......kp15/28-37..........yk6
Joku_raja.........29v. ......kp15/29...............yk3
Wanda_81........29v. ......kp18/30-42..........yk7
Kippi...............30v. ......kp20/26-28...........yk7
Jonesy.............30v. ......kp21/25-35..........yk5
Ginger.............35v. ......kp24/??...............yk15...... 1kkm
Tatja...............34v. ......kp24/18-29..........yk9.... terolut(tauko)
Ronjaliina.........29v. ......kp27/24-29..........yk5
Sara_78............32v. .....kp33/38..............yk3
Sakara.............34v. .....kp41/?................yk3
anskilia.............31v. ....kp48/30..............yk3
Miimau.............31v. .....kp48/27..............yk9
PauhaavaSydän..29v. .....kp60/?................yk7
Vadelma30........30v. .....kp60/32..............yk5
Scrat................31v. .....kp83/32-38..........yk12.... 4*terolut
Annastiina79.....31v. ......kp84/30-58..........yk14



Taustalla:
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-.........................................plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Viimeksi muokattu:
Joo toi on kyllä jännä että voi myös näyttää haamuja. Näköjään noi Mammaksi-puikot ei kokoaikaa näytä, mutta varmaksi pystyy sanomaan vasta kun kokonainen kierto on saatu kunnialla läpi. Tietenkään sitähän tässä ei toivota enää ;)

On kyllä ollut noiden ovisbongailujen takia ihan erilainen fiilis tässä kierrossa, jännitteleepi ja tulee myös kirjattua sinne iPeriodiin tuntemuksia tarkemmin niin on sitten vertailutietoa mahdollisiin seuraaviin kiertoihin. Esim tänään pieniä, pienestä polttelevia, menkkamaisia tuntemuksia munasarjoissa silloin tällöin. Tällaisiin asioihin ei ole koskaan aiemmin kiinnittänyt huomiota. Ehkä olen muutenkin aina ollut jotenkin sokea omalle kropalleni kun ei hirveästi mitään oireiluja/sairauksia ole ollut koskaan.
 
Eeehheheh, vähänkös olen tänään optimistisella päällä aamun jälkeen! Katsoin uutista uudesta äitiyspakkauksesta jota aletaan jakamaan toukokuun jälkeen kun vanhat pakkaukset on jaettu ja ajattelin että kappas, tuollainen tulee sitten meille :D:
Uudessa äitiyspakkauksessa enemmän vaatteita ja kestotuotteita | Kotimaa | YLE Uutiset | yle.fi
Ihanan positiivinen asenne, niin pitääkin olla! :) mäkin katselin äitiysvaatteita H&M onlinekaupasta :ashamed:
 
Demuli, mä kävin myös itkemässä työterveyslääkärille (väsymystä, masennusta jne.), niin pääsin verikokeisiin tänä aamuna. Multa tutkitaan perusverenkuvan lisäksi kilpirauhasarvot ja sokerit. Tuloksia saa sitten ensi viikolla. Tutkitaanko sulta muitakin hormoniarvoja kuin toi kilpirauhanen? Mua kiinnostaisi kyllä tietää mun keltarauhashormoniarvo ovulaation jälkeen, kun luteaalivaihe jää aina melko lyhyeksi (11 pv). Mutta mä ymmärsin, että toi tutkitaan vasta sitten lapsettomuustutkimuksissa, ei kuulu ihan työterveyden piiriin... :confused:

Mandala & muut, mä onnistuin silloin yk4:ssa saamaan digiovistestiin hymynaaman 3 aamuna peräkkäin ja sitä ennen myös haamuviivoja. Ja pari päivää ennen oli ultralla varmistettu, että siellä oli munasolu kypsymässä. Ultran ja testien tulokset osui melko hyvin yksiin. Onkohan mulla hormoneissa silti jotain vikaa? Sen jälkeen en olekaan ovista paljoa tikuttanut, kun tunnistan sen tosi hyvin kivuista yms. Ovis on mulla ehkä tulossa viikonloppuna. Tai toivotaan ainakin niin, koska maanantaina mies lähtee taas reissuun...

Tsemppiä ja halauksille teille vastoinkäymisten kanssa taisteliville. Onneksi on loistavat kelit luvassa, joten mukavaa viikonloppua ja paljon aurinkoa kaikille! :cool:
 
Kippi
Hauskaa kun täällä on näin aktiivista porukkaa! päivän aikanakin tulee monta viestiä eikä kaikkea muista / ehdi kommentoida vaikka nyökytteleekin :) Wanda taidetaan taas mennä aika samoissa jännäpäivissä, tosin mä en tällä kertaa pysty päästämään jännitystä pintaan kun pelkään niin paljon pettymystä. Mandalan kuvailemia polttavia pistoksia muniksissa tuntuu minullakin, bongasin ne pari kiertoa sitten oviksen jälkeen mutta ainakaan minulla ne ei ole viitannut raskauteen ja nyt nekin lähinnä ärsyttää ;) kun en jaksa alkaa toivomaan yhtään mitään. Saattaa kuulostaa kovinkin negistelyltä, mutta itse asiassa olen täynnä energiaa sekä töissä että vapaa-ajalla ja iloista sellaista, oon päättänyt keskittyä nauttimaan joka hetkestä kuten tähänki saakka ja mikäli elämäntilanne joskus toivotulla tavalla, eli lapsella muuttuu, keskityn sitten siihen. Toki itkuja tulee, kuten edellisessä viestissä kuvasin ja pelko persiissä mennään ;) mutta iloinen ja onnellinen mieli on silti muista elämän asioista.

Nimalle jaksuja ja hyvä, että hakeuduit työterveyshuoltoon jos koet olevasi väsynyt / masentunut. Toivon sulle toivorikkaampaa oloa :hug:

Amanda :heart:

Ovistesteistä, että itse saanut Apteekin ovulaatiotesteissä haamuja vasta pari päivää ennen vahvempia viivoja ja koska muutkin ovistuntemukset on niin selvät itsellä (munisten jomotus ja limainen vuoto jota ei muuten esiinny), oon lopettanut testailut kiertoa kohden vahvaan plussaan. Peittoja ollaan sitten varuiks heiluteltu ennen, H-hetkellä ja jälkeenkin ;) että tulis ainaki hyödynnettyä. Nyt taidan mennä dpo 5 kieppeillä.

HAlit ja aurinkoista viikonloppua kaikille, plussia ja omia pikkuriikkisiä pääsiäispupuja kehiin naiset!! :)
 
Onnea Viena!!

Kiitos tilastotieteilijöille. Mä kesällä plussasin kans kierrossa 7, vaikka huonosti kävikin. Nyt olisi mun laskun mukaan taas tilastollinen 7. kierto menossa keskenmenosta laskien, vaikka listassa lukeekin 15.

Sen kunniaksi nännit ovat olleet oviksesta lähtien laajentuneet ja muutenkin ollut muka "oireita" jo silloin kun niitä ei vielä edes voi olla. Lähinnä siis järjetön väsymys iltaisin, aamuöiset pirteys/paniikkikohtaukset. ja pientä viiltelyä mahassa. Nämä kyllä mulla tuntuvat kuuluvan kiertoon, ja häviävät ennen menkkojen alkua.
Mut tuo nännijuttu poikkeaa edellisistä kierroista ja oli viimeksi merkki plussasta. Ehkä siis toiveikas olo vaihteeksi. Mut saattaisi kai se olla niinkin että mulla tapahtuu hedelmöittyminen mutta ei kiinnittymistä, tämä selittäisi miksi joissakin kierroissa on niin paljon tuntemuksia dpo 5-10, jotka sitten häviävät menkkoihin mennessä?? En tiiä.

Ei tässä hemmetin stressissä kyllä ehdi hirveesti itseään tarkkailla tai hoivailla että sikäli ei kovin selkeää kuvaa viime kiertojen oireista. Nyt on esim sellainen olo että haluaisin tavoistani poiketen nauttia monta lasia viiniä ihan vaan ko on ollu niin raskasta, mut enpä sit kuitenkaan kun on toi nännit ennustaa että jotain ois meneillään. DPO 10 suunnilleen.

nääntynyt Ginger
 
Iltaa leidit :)

Mä noista mun munispoltteluista kelailin, että liittyisi siis ovikseen kun sitä tässä ekaa kertaa etsiskelen. Tälläkin hetkellä, niinku eilen ja tänään aiemmin, vihloo/polttelee vähän just pelkästään oikealta puolelta. Mulla ei ole hajuakaan kauan oviksesta johtuvia, eli ihan siitä irtoamisesta yms, johtuvia tuntemuksia voi vihlontana tms tuntua??? Mulla eilisestä illasta alkaen näitä tuntemuksia ollut tuolla oikealla puolella, MUTTA mammaksi-puikko näytti tänäänkin haamua.
Mitään limoja en ole ikinä bongannut, eikä nytkään kyllä mitenkään erityisen aktiivista ole tuo alakerran eritteiden toiminta. Voiko ovista tapahtua ilman selkeää, lisääntynyttä limaneritystä? tai voiko kiinnittymistä tapahtua ilman???
 
sunni
Moikka kaikki ihanaiset naiset!


Mandala en tiedä voiko esiintyä ilman limailua, mut mulla limailut OLI vähäisempiä ilman greippiä, ja sanotaanko et ennen ovistikutteluita en niitä edes silleen hokaillu. Mut mulla oli sitä munisjomottelua 3-5 päivää selkeesti havaittavissa. Joskus muistan kun jomotti töissä niin kovaa,et työkaverille sanoin,mitä tää on, onko joku kysta kun nii kovaa potki muniksissa, myöhemmin sit tajuilin et ovishan se potki.

Wanda miekin huomasin saman uutisen aamulla :) Ihana. Paitsi meikä negana ajatteli, et muut saa mie en...et mie en kuitenkaa raskaudu.. voeh voeh..


Kippi =) pääsiäispupuja.. :) ihki ;)
Virvotaan nyt KUNNOLLA tänä viikonloppuna, olipa oviksia tai ei !!!!!!
Eikös se muna oo palkkana joka tapauksessa :whistle:

Mulla on tosi positiivinen fiilis ollu pari päivää kun aurinko paistaa ja kesä tullee... ovis ois ehkä viikon päästä.. jännittääääääääää ku nen tiiä taas osuuko miehen kotona oleminen oviksen kaa samalle päivälle... se aina stressaa, ja tekee kierrot epämukaviks, ois nii heleppo ku mies ois kotona aina,niin kuksia aina kun ovis lähenee...
miul ois kyssä teille muille, kun miul tänään tuhrutteli ruskeeta ja kolme päivää nipistelly alamassuun ja jonnekin häpykummun tienoillekin, et eihän eikai mittää kohtutulehustya voi olla epäiltvissä? ku nnää lämmötkii ollu sen 37 monta päivää, et kai mie voin huoleta tän viikonlopun kotona olla ja seurailla tilannetta? Ei kuitenkaa koske minnekään tällä hetkellä. kaippa ne jotain menkkojen jäkimaininkeja on?


Mukavaa viikonloppua ja perjantai-illan jatkoja kaikille :heart:
 
Mandala Käsittääkseni ovis kyllä voi tapahtua ilman limoja mutta sensijaan olen lukenut siittiöiden tarvitsevan tietynlaista läpäisevää eli hedelmällistä limaa päästäkseen perille. Mutta tarina ei kerro että tarvitseeko sitä esiintyä litrakaupalla.
www.fertilityfriend.comin sivuilta voi lukea kaiken mitä on ikinä halunnut tietää ovulaatiosta, limoista ja aika paljon sellaista mitä ei ehkä olisi ollut tarpeen tietääkään.. tieto lisää vaan panikointia. Mut tosiaan ei kannata ihan kirjaimellisesti ottaa niitä, jos nyt ottaa huomioon että ennen internetiäkin on ihmiset todistetusti lisääntyneet.
Ehkä selkeät limat auttavat ajoituksen kanssa, mut luulen myös että vaikka niitä ei havainnoisikaan itse, hedelmällistä eritettä on silti yleensä olemassa oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Arvailee Ginger
 
Mä oon käynyt täällä joka päivä lueskelemasas kirjoituksia, mutta enpä ole ehtinyt mitään vastaileen. Hengessä olen jokaisen kirjoituksissa mukana ollut. Kovin pitkälle en nyt lähde enää kommentoimaan kaikkien kirjoituksiin, mutta kannatan kovasti myös kissan ottamista! Itse olen todella, todella kovasti allerginen kissalle ja kaikelle muullekin, mutta jotenkin olen yrittänyt ainakin itse elää tässä sellaista elämää, että liikaa ei mitään mieti sen mukaan, että olenko raskaana ja koska. Yritän luottaa siihen, että kaikilla asioilla on tapana järjestyä. Jos mulla ois yksi lapsi jo olemassa ja se ois saanu alkunsa ensimmäisestä mahdollisesta kierrosta, eli heti yrittämisen alettua, voisin miettiä vähän tarkemmin, mutta koska tässä nyt ei mitään hetkeen oo tapahtunut ja en tiä koska tapahtuukaan niin turha liikaa jossitella, että voinko tehdä noin tai näin jos oon raskaana. Nautitaan naiset siis elämästä!

Toisena täällä jossakin vaiheessa viriteltiin keskustelua isovanhemmista. Mun omat vanhemmat asuu 1,5 tunnin ajomatkan päässä meiltä ja miehen vanhemmat 6 tunnin ajomatkan päässä ja vielä toinen itään, toinen länteen. On siis kovasti matkaa molempiin suuntiin. Kyllä sitä oon miettinyt, että entä sitten kun tarvittais sitä tukiverkostoa. Mutta pitää sitten vaan yrittää jollakin toisella tavalla kerätä tukiverkostoa ympärille. Eiköhän sitä sitten pärjätä kun sen aika on.

Mä täällä jo oottelen, että menkat alkais ja eiköhän ne pian alakin. Toisaalta sitä huomaa pienen pieniä toiveajattelun merkkejä siitä, että entä jos ne ei alakaan. Taitaa olla turha toivo...
Täällä meillä kotona alkaa viimeisen huoneen, eli olohuoneen remontointi huomenna aamulla, kun mun isä tulee avuksi tänne meille. Siinäpä sitä onkin sitten työsarkaa taas hetkeksi. Vapuksi ois tarkoitus saada koko kodin vuoden verran kestänyt remppa loppuun saatetuksi. Sitten ois aikaa kovasti alkaa vaikka vauvamasua kasvattelee, kun koko kotikin olisi valmis ottamaan vastaan uuden asukin! ;)

+
+ + +
+
+
+
+ + :whistle:

Plussapuhalluksia jokaiselle ja aurinkoa! :cool:
 
Viimeksi muokattu:
Lauantai 16.4.2011



Sunni...............32v. .......kp6/24..............yk6
Amanda77........33v. .......kp12/35-37.........yk13... 1*femar, 1km
Sintti-79...........31v. ......kp14/23-30.........yk22... dpo2 (2*inssi)
Demuli.............31v. ......kp15/32-39.........yk7
Mandala...........31v. ......kp15/27-28..........yk3
Nima...............30v. ......kp16/28-37..........yk6
Joku_raja.........29v. ......kp16/29...............yk3
Wanda_81........29v. ......kp19/30-42..........yk7
Kippi...............30v. ......kp21/26-28...........yk7
Jonesy.............30v. ......kp22/25-35..........yk5
Ginger.............35v. ......kp25/??...............yk15...... 1kkm
Tatja...............34v. ......kp25/18-29..........yk9.... terolut(tauko)
Ronjaliina.........29v. ......kp28/24-29..........yk5
Sara_78............32v. .....kp34/38..............yk3
Sakara.............34v. .....kp42/?................yk3
anskilia.............31v. ....kp49/30..............yk3
Miimau.............31v. .....kp49/27..............yk9
PauhaavaSydän..29v. .....kp61/?................yk7
Vadelma30........30v. .....kp61/32..............yk5
Scrat................31v. .....kp84/32-38..........yk12.... 4*terolut
Annastiina79.....31v. ......kp85/30-58..........yk14



Taustalla:
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-.........................................plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
sgt
Hei vaan pitkästä pitkästä aikaa :wave:

Onnea Vienalle plussasta!!
Olisin kyllä toivonut lukevani enemmänkin plussauutisia täältä : /

Mutta edelleen pidetään kaikkien puolesta peukkuja pystysså ja toivotaan plussatuulia!!

Täällä mennään 12+3. Kaikki sujunut hyvin. Oireet niin vähäisiä, ettei edes uskoisi olevansa niiden perusteella raskaana.. Mutta maha päätti aloittaa kasvamisen melko varhain ;) Ultra on onneksi kertonut, ettei asukkaita ole kuin yksi :)

Kovasti onnea ja menestystä kaikille! Toivottavasti törmäillään mahd. pian tuolla odottajien puolella!
Iloista kevättä!
 
Niin siinä sitten kävi, että tänään se täti tuli, kuten jo ehdin vähän ootellakin. Se ois sitten huomenna kp2/24-29..........yk6. Mutta arvaattekos mitä, mä päätin, että tässä kierrossa mä tuun raskaaksi! HAH!! Aika kovat ois panokset! Voitte sitte 27 päivän päästä lohdutella, kun täällä ruikutan, että niinhän siinä kävi, että raskaana ei olla! Tänään on kevät toden teolla tullut. Grillattiin terassilla ja syötiin ulkona!!!

Aurinkoa jokaiselle ja erityisesti jos tuntuu, että elämä on risukasassa oleskelua, niin paistaa se aurinko risukasaankin, eli jokaiselle AURINKOA!!! :cool:
 
Voi ei Ronjaliina!

Testasin NEGAN, ja nyt jo dpo12, niin että jo olisi pitänyt jotakin näkyä mun mielestä! Tämä on ihan raivostuttavaa, sillä olin ihan päättänyt että nyt se on! En voi käsittää että kaikella tällä tahdonvoimalla ei saa yhtä viivaa tikkuun aikaseksi, lapesta nyt puhumattakaan.
Nännit rassukat edelleen luulevat että nyt on joku erikoistilanne päällä, laajenevat laajenemistaan. Voi voi voi! Tässä kierrossa olen pitkästä aikaa taas toivonut ja ollut aika vakuuttunutkin että olisi voinut käydä hyvin.. :(
 
Sunnuntai 16.4.2011



Ronjaliina.........29v. ......kp2/24-29..........yk6
Sunni...............32v. .......kp7/24..............yk6
Amanda77........33v. .......kp13/35-37.........yk13... 1*femar, 1km
Sintti-79...........31v. ......kp15/23-30.........yk22... dpo3 (2*inssi)
Demuli.............31v. ......kp16/32-39.........yk7
Mandala...........31v. ......kp16/27-28..........yk3
Nima...............30v. ......kp17/28-37..........yk6
Joku_raja.........29v. ......kp17/29...............yk3
Wanda_81........29v. ......kp20/30-42..........yk7
Kippi...............30v. ......kp22/26-28...........yk7
Jonesy.............30v. ......kp23/25-35..........yk5
Ginger.............35v. ......kp26/??...............yk15...... 1kkm
Tatja...............34v. ......kp26/18-29..........yk9.... terolut(tauko)
Sara_78............32v. .....kp35/38..............yk3
Sakara.............34v. .....kp43/?................yk3
anskilia.............31v. ....kp50/30..............yk3
Miimau.............31v. .....kp50/27..............yk9
PauhaavaSydän..29v. .....kp62/?................yk7
Vadelma30........30v. .....kp62/32..............yk5
Scrat................31v. .....kp85/32-38..........yk12.... 4*terolut
Annastiina79.....31v. ......kp86/30-58..........yk14



Taustalla:
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-.........................................plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Ronjaliina, pahoittelut tädistä... :hug: Loistavan päätöksen oot tehny! Nyt vaan tsemppimielellä kohti seuraavaa kiertoa! :)

Ginger, voi p...a. :( Vaik eihän dpo 12 plussa vielä välttämättä näkyis? Millon sulla näkyi sillon km-raskaudessa plussa? Uskon, et toivoa on vielä! :) On se vaan niin outoa, miks kerran raskautuu, mut sit uutta ei meinaa tulla sitten millään! Miten nää hormonit voikin olla niin pirun mutkikkaita juttuja. Hurjasti tsemppiä!!

Huomenna taas lääkäriin... Kyllä tää lekurissa juokseminen työajalla alkaa aika paljon kypsyttää. Välttämättä mun menoja ei kukaan kysele, mut kalenteriin on pakko aina merkitä jotain "peitetapaamisia" ja välillä oon sepostanu jotain kollegoille/esimiehelle muka-työjutuista. Aina vähän stressaa se, et jos joku sattuu kyselemään mua ja mitä sit taas tarttee valehdella.... Perjantai-iltana mua vaan alko mietityttämään, et jossain vaiheessa esimies kyllä ihmettelee. Joten lähetin hänelle meilin ja kerroin koko asiasta. Sanoin, et jatkossa tulee poissaoloja tutkimusten ja hoitojen takia. Vähän jännityksellä odotan, mitä vastaa... Tosin ei kait poissaoloja voi kieltääkään.

Aurinkoista sunnuntaita ja iloista mieltä kaikille!
 
Upeat sunnuntai-ilmat tänään <3 vaikka eilen tuli oltua viihteellä hyvinkin reippaalla kädellä niin ei silti kuitenkaan ole 'tukka kipiä' erityisemmin, eli WIN! :D

Täällä jänniä pistelyitä ja jotain tuntumuksia edelleen pääsääntöisesti oikean muniksen kohdalla, mutta ovista en tikulla ole vieläkään löytänyt, haamua edelleen näyttää. Toki hyvin nähtäviä nuo kaikki haamut on ollut, mutta haamuja none the less.
Jotenkin ei edes jaksaisi edes odottaa, että tää kierto on kokonaisuudessaan ohi, että tietää tuleeko sitä ovista vaiko eikö :p Aloin kuitenkin 10. päivästä tikuttamaan, mutta vielä ei mitään. Inhottaa ajatuskin siitä, että jos ovis tulee vielä niin tarkoittaisi sitä, että luteaalivaihe jää lyhyeksi : /

Mukavaa ja aurinkoista sunnuntaita kaikille :)
 

Yhteistyössä