3-kymppiset ensikertalaiset vol.11 <3

Täällä dpo7 ja eilen alkoi kamalat pms oireet, itku ja kiukku tuli ihan pienistäkin asioista ja sama on jatkunut tänään. Kävin aamulla ihan muissa asioissa lääkärillä ja se katsoi mua kyllä hieman kieroon, kun pillahdin itkuun, kun hän ensimmäisenä kysäisi, että miten voin... :X3::unsure::notworthy::cry: Jotenkin ihan luovuttanut olo. Mulla pms alkaa yleensä vasta pari päivää ennen menkkoja ja nyt pelottaa, että täti kurvaa kylään ennen aikojaan. :(

Oireita ei ole... tai no ehkä jotain, mutta olen melko vakuuttunut, että kuvittelen ne kaikki...:unsure: Paitsi että ihan järkyttävät ilmavaivat on ollut nyt myös eilisestä asti ja niitä ei kyllä oikein edes pysty kuvittelemaan, vaikka haluaisi! :ninja::D:sick::LOL::ROFLMAO::whistle::p

Anteeksi alakuloinen avautumisviesti... jonnekin vaan pakko purkaa.

Tsemppiä kaikille! (y)
 
Huh... Uskaltaudumpa vihdoin minäkin mukaan palstailemaan.. Ensimmäinen lapsi toiveissa ja kaikki on niin kovin uutta. Pillereitä n.16vuotta syöneenä täytyy nolona myöntää että piti ihan googlettaa miten kuukautiskierto lasketaan :D Tänään kp 33/28-34 ja yk3. Jännittää ihan pirusti!!
 
Täällä jo eläteltiin toiveita dpo 13 kun lämmöt oli edelleen koholla, kun normaalisti romahtaa sinä dpo 10-11 ja oli muitakin ei aikaisemmin ilmenneitä oireita mut ilmeisesti oli taas mun mielikuvituksen tuotetta nuo oireet, kun täti kuitenkin tulla kolkutteli dpo 15 joten nyt kp 2/ 29-31 ja yk 15 :( seuraavaa ovista odotellessa...
 
Malttamattomana tein minäkin jo elämäni ensimmäisen raskaustestin. No negahan sieltä tietty tuli. Jotenkin vaan mälsä olo että tältäkö nää menkkakivut tulee sitten tuntumaan joka kuukausi kun pillereiden kanssa ei ole ollut mitään tuntemuksia. Nyt ällöttää, turvottaa, huimaa, pissattaa, vituttaa...

Opettelen palstan tavoille vasta ja tätä "slangia" joten pahoittelut jos vielä menee vähän oman olon jankuttamiseksi, tsemppaan :)
 
Tervetuloa @IinesAnkka82 ja parempaa onnea seuraavaan kiertoon, jos nyt ei vielä tärppiä tullut. :)

@Vauvakuume85 pahoittelit uudesta kierrosta. Ikävää tuollainen oireilu ja että toiveet nousee. :unsure: Mulla myös lämmöt kertoo aina selkeesti pari päivää ennen menkkoja, että kierto menetetty... välillä oikein pelottaa mitata lämpöä aamulla. :confused: Olisko sulla ovis ollu kuitenkin sit oletettua myöhemmin, kun eikös luteaalivaihe ole yleensä aina suurin piirtein saman mittainen kierrosta toiseen...? Vai onko sulla siis 14pv luteaali, mut lämmöt vaan laskee normaalisti jo aikaisemmin?

Itsellä tänään dpo9. Mulla tuli dpo7 illalla pientä tuhrua ihan vain yhdellä vessareissulla ja pelkästään pyyhkiessä. Se oli sellaista hailakan punaista verta valkovuodon seassa (yäk, anteeks :censored:) ja sitä oli tosiaan ihan minimaalisesti. Joku toisessa ketjussa veikkaili kiinnittymisvuotoa, mutta mä olen alkanut ajatella, että se taitaa olla kuitenkin ihan vaan joku urbaani legenda koko homma. Muita oireita ei ole, mitä nyt normaalit alavatsan nippailut (+kuvitellut sellaiset). Tänään tosin on huimannut koko päivän ja sen vuoksi hieman huono olo ja päänsärky, mutta se mitä ilmeisemmin johtuu siitä, että niskat on jumissa. :cautious:

Huomenna ajattelin aamulla testata... ihan vaan siitä ilosta, että pääsen testaamaan ennen kuin ne lämmöt romahtaa ja menkat viimeistään maanantaina alkaa. En jaksa uskoa tärppiin tässäkään kierrossa ja katseet on jo suunnattu eteenpäin. Taitaa tulla yksi välikierto, kun mahdollisesti siittiöt on taas reissussa juuri otolliseen aikaan... mut ehkä tekee ihan hyvää laittaa tämä kuumeilu hetkeksi taka-alalle ja rauhoittua... :rolleyes:

Tsemppiä ja plussatuulia kaikille! (y)
 
Viimeksi muokattu:
Kellään kuulumisia? Mä odotan menkkoja alkavaksi lauantaina, toivottavasti aikataulu pitää, niin sitten osuu se kierukan poisto 7.2. menkkojen aikaan, eikä tartte ruveta säätämään ajan siirtämisen kanssa :D Työstressiä on kyllä ollut, että saa nähdä vaikuttaako.
 
Tervetuloa @IinesAnkka82 ! Toivottavasti jäis vierailu lyhyeksi, siis siksi että tulee nopea plussa!

Harmittelut @Vauvakuume85 uudesta kierrosta :unsure:.

Kiitos kysymästä @MamaBlue , tänään kävin verikokeessa, mutta maanantaina vasta on tulokset valmiit. Muutamana viime päivänä on jomotellut oikeaa munasarjaa vähän väliä, mutta samaa on ollut muistaakseni aiemminkin. Maha- ja ilmavaivoja on kans, mutta niitä on jostain syystä ollut jo vähän pidempään. Nyt siis dpo7 menossa. Voisin varmaan sunnuntaina hätähousutestailla, kun tuli just uusi satsi testejäkin :p.

Nyt olis hyvä aika aloittaa tämän vuoden plussailut. Hep, hep kaikki!
 
Jep, aamulämpö romahtikin jo tänään, eli menkat alkanee sunnuntaina. Testasin nyt kuitenkin erittäin herkällä testillä, mutta puhdas negahan se on, niinku arvelinkin....:poop::cry:

Alkaa vähän usko mennä tähän touhuun... :(

Mä siirryn taustalle nyt hetkeksi, kun tässä alkavassa kierrossa ei taida olla mitään mahiksia edes yrittää, kun on itse asiassa molemmilla reissua tiedossa peräjälkeen ja jompi kumpi niistä sattuu satavarmasti otolliseen aikaan... :( Ehkäpä pieni tauko tekee taas hyvää. Ja samalla voi miettiä, että kannattaako edes jatkaa... on vaan jotenkin niin luovuttanut olo just nyt. :cry::cry:

Parempaa onnea teille muille! ❤
 
Viimeksi muokattu:
Voimia edelleen kaikille pitkään (ja lyhyempäänkin) yrittäneille jatkoon vaikka siirryttekin taustalle :)

Täällä vaan pyöritään kaikenlaisilla sivustoilla lukemassa kokemuksia ja ihan faktojakin :ROFLMAO: naisen elimistön toiminnasta. Mietityttää kierron normalisoituminen ja ovulaatiot. Täytynee käydä ensi kierrolla ostelemassa ovistestejä että oppisi vähän tuntemaan tätä kroppaansa. Toki kaikkihan on vielä mahdollista, kp 34...

Menkkoja siis odotellaan täällä. Huomenna olisi risteily tiedossa. Päätin että jos ei vuoto ala niin teen testiä vasta ensi viikolla uudestaan. Ongelmana nyt siis alkoholi mikäli menkat ei alakaan ennen reissua.. En muutamaa enempää halua ottaa jos ei ole täyttä varmuutta etten ole raskaana. Kauhukertomuksia luinkin jo kuinka tahdittomia osaa etenkin miehet olla jos näkevät alkoholittomat juomat. Sotasuunnitelmana on laittaa vettä kossupulloon :LOL:
 
Voi @MamaBlue , vedätte nyt kierron verran henkeä, mutta älä luovuta. Teidänkin vauva on vielä täällä jossain!! :) Tsemppiä!

@IinesAnkka82 , tsemppiä odotukseen ja mukavaa risteilyä. Itse odottelin 7vuoden pillereiden syönnin jälkeen 3kk menkkoja, minkä jälkeen kone käynistettiin Terolutilla. Gyne sanoi, että jos ja kun vauvahaaveet on pinnalla, niin olisin voinut jopa aikaisemmin hakeutua koneiden käynnistykseen. Sanoi myös, että ihan täysin normaalia, että pitkän pillereiden syönnin jälkeen voi mennä puolikin vuotta, että kierto käynnistyy saatikka normalisoituu. Sen puoli vuotta voi varmasti odotella, jossei vauvatoiveet ole ajankohtaiset, mutta tässä meidän tilanteessa ei kuulemma ole välttämätöntä odotella. Tokihan ihanaa olisi, jos me kaikki raskauduttaisiin luomuna ja ilman apuja, mutta... :whistle:
Mukavaa risteilyä, tsemppiä mahdolliseen piilotteluun ;)
 
Hei kaikille!

Olen jo jonkin aikaa lukenut tätä ketjua aktiivisesti. Me ei tästä yrityksestä olla suureen ääneen kylillä huudeltu, joten kaipaan paikkaa, jossa voisi vähän avautua välillä tuntemuksistaan. Ehkäpä tämä olisi sellainen?

Me ollaan lykätty tätä perheen perustamista aika pitkään. Yhdessä on oltu 10 vuotta, mutta aina on ollut jotakin esteitä... opiskelua, töitä yms, eikä lapsi ole tuntunut ajankohtaiselta. Yksi vahinkoraskauskin tapahtui muutama vuosi sitten, mutta se meni kesken melko alussa.

Vieläkään ei ole sellaista pakottavaa vauvakuumetta. Olen tullut siihen tulokseen, että ehkä kaikille ei sitä tulekaan. Kuitenkin olemme aina puhuneet "meidän lapsista", ja olemme pitäneet selvänä, että meillekin vielä perhe tulee. Ja nyt sitten hoksattiin, että aika kuluu ja me vanhetaan... että kai on vihdoin ryhdyttävä hommiin. Vauvat huutaa ja haisee pahalle, mutta luotan että luonto ja hormonit pitää huolta siitä, että siitä että omasta kersastaan tykkää.
Kuvaisinkin meidän tilannetta ennemmin sanalla lapsenkaipuu kuin vauvakuume.

Viime keväänä, kun jätettiin ehkäisy pois, uskoin pamahtavani välittömästi paksuksi. Olihan tuo vahinkoraskauskin tapahtunut ehkäisystä huolimatta ja vähän sukurasitettakin nopeaan raskautumiseen on. No, elämän jännyys onkin tietysti siinä, että asiat ei mene niin kuin suunnitellaan ;)

Mutta listalle siis saisi puolestani päivittää
Miinula... 32v.... kp23/28... yk10... luomu
 
Hei kaikki kuumeilijat/piinailijat !
Voisin kanssa liittyä tähän ryhmään (nyt kun tänne on tullut muitakin uusia !), jos vaan mahtuu vielä mukaan ? :) Niin ja anteeksi jo etukäteen tämä supermegapitkä viestini, lupaan että ensi kerralla lyhyempi ! :D

Vähän samat fiilikset taitaa olla kuin Miinulalla eli yli 10v. ollaan mekin oltu jo yhdessä (ja naimisiinkin menty jo monta vuotta sitten), mutta vauvakuume alkoi mun osalta heräillä vasta n.1.5v. sitten, jolloin päätin piiitkän harkinnan jälkeen lopettaa e-pillerit kaikkien näiden vuosien jälkeen. Mies olisi varmasti kyllä ollut valmis vauvantuloon jo aiemminkin, jos olisin vaan ottanut asian puheeksi... Varsinkin häiden jälkeen tutut/vähemmän tutut alkoi tietysti utelemaan vauvauutisia, mutta se oli lähinnä ärsyttävää ja ajattelin että ei tässä vielä mitään kiirettä… Vuodet vieri ja varmaan se oli sitten se kuuluisa biologinen kello, joka alkoi tikittää 32v. synttäreiden jälkeen pari vuotta sitten että nyt olisi aika herätä sieltä kuplasta !

Pillereiden lopettamisen jälkeen (elokuussa 2015) kierrot oli odotetusti säännöllisen epäsäännöllisiä ja aiempaa pidempiä (29-41pv), ja bonuksena vielä kaikki oudot alavatsajomottelut ja pms-oireet (kuukaudessa tuntui olevan max. 1 vko ilman mitään oireita ! (n)) Tuntuu kuin pillereiden jälkeen olisi alkanut ihan uusi vaihe elämässä, kaikki oli vaan niin uutta (ja vieläkin saa ihmetellä kuinka erilaisia kaikki kierrot on vaikka kuinka luulee jo tuntevansa oman kropan paremmin) ! Pillereiden aikaan kaikki oli niin tasaista ja kivutonta että ei tullut mieleenkään etsiä tietoa kierron eri vaiheista ja eri hormoneista, ovulaatiosta ja sen oireista, pms-oireista yms. Puhumattakaan kaikista ovulaatio- ja raskaustesteistä, niihinkin mennyt rahaa ihan hirveästi tämän 1.5 vuoden aikana kun nuo kierrot on venynyt aina niin pitkiksi ja olen kuitenkin toiveikkaana alkanut testaamaan jo kp28 (vasta nyt tajusin tilata testit netistä, olikin ihan hullun halpaa verrattuna kaupan Clearblue-testeihin !:ROFLMAO: )

Aluksi mentiin tuleejosontullakseen-meiningillä (tai niin ainakin yritin uskotella itselleni ja muille), mutta tosi turhauttavaahan se oli se ainainen odottelu. Ovista yritin bongailla digitesteillä mutta tuloksetta. Lopun kyllästyneenä menin yksityiselle gynelle vuosi sitten (en asu Suomessa, täällä samat meiningit kuin Lallastiinalla eli yksityiselle lääkärille pitää mennä mutta jos on vakuutus niin se korvaa tosi hyvin kaikki peruskäynnit ainakin). Ultrassa todettiin liian ohut kohdun limakalvo (eli hedelmöittynyt munasolu ei voisi kiinnittyä jos limakalvo liian ohut)sekä pco-tyyppiset munasarjat. En ollut koskaan moisesta kuullutkaan, piti googlettaa ja sitä kautta päädyin myös tänne suomenkielisille foorumeille lueskelemaan muiden kokemuksia (tosin nyt vasta uskaltaudun kirjoittelemaan kun ajattelin että ehkäpä munkin kokemuksista voi joskus olla hyötyä vastaavasti jollekin toiselle. ) Tuosta pco:sta johtuen en siis varmaankaan ovuloi normaalisti (mulla ei kuitenkaan muita tyypillisiä pco-oireita kuten ylipainoa tai aknea). Verikokeessa todettin alhainen progesteroni (selittää ohuen limakalvon ja niukat kuukautisvuodot ) ja sain siihen reseptin 6kk mutta ei tuottanut toivottua tulosta eli ei edelleenkään plussaa(se kuuri aiheutti kyllä tosi voimakkaat pms-oireet joita luulin/toivoin aina raskausoireiksi :(). Nyt pitäisi rohkeasti mennä uusiin tutkimuksiin, uusi gyneaika maaliskuun alussa (aukiolotutkimus varmasti edessä mutta se hirvittää ! myös miehen pitäisi mennä testeihin, periaatteessa suostunut jo mutta varmasti viivyttelee asian kanssa niin kauan kuin mahdollista ..)

Sen verran tässä 1.5 vuoden aikana on jo helpottanut alkuun verrattuna, että oviksen olen onnistunut bongaamaan muutamia kertoja ja muutenkin (ovis)kipuja on jo paljon vähemmän eli olo on siedettävämpää. Viime kierron lopussa olin tosi varma tärpistä mutta ei… Ihan luovuttanut olo oli taas se kp1 (samat fiilikset kuin Mamablue...:cry:) mutta jo kp2 toiveikas olo palasi ja tilasin netistä lämpömittarin (uusi harrastus siitäkin nyt sitten :whistle:) ja ison kasan testejä. Tässä kierroksessa uusina poppakonsteina (vitamiinien +omega3-happojen+ greippimehun lisäksi siis) myös maca-kapselit ja vehnänalkioöljy, eikai niistä haittaakaan ole, pitää nyt kokeilla ainakin ;) Paljon tsemppiä ja plussatuulia kaikille! (y)

Listalle voi päivittää: Avokado83...34v...kp13/33-36...Ya 01/2016…luomu
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uusille, kivaa saada vähän eloa tähänkin ketjuun! :)

Ja kiitos tsempeistä ja myötätunnosta. Kyllähän tämä jatkuva pettyminen kuukausi toisensa jälkeen ottaa koville, mutta vielä tästä noustaan.:rolleyes:

Mulla alkoi tänään uusi kierto, mutta ei tarvitse listalle laittaa... ajattelin tämän välikierron pyhittää ihan rentoutumiselle ja unohtaa kuumeilun ja stressailun vauva-asioista hetkeksi. Palstalta en kuitenkaan osaa pysyä pois :whistle: ja mielelläni luen kaikkien kuulumisia ja osallistun itsekin keskusteluun, kun aiheelliseksi katson. Toivonkin, että saadaan tänne lisää porukkaa ja vilkasta keskustelua aikaan. :)

Tsemppiä ja plussapuhureita ketjulaisille! (y)(y)(y)
 
Hirmu tsempit uuteen kiertoon kaikille! Ei se helppoa varmasti ole. Olen tässä itseäni yrittänyt psyykata jo näin etukäteen siihen, että kaikki ei tosiaankaan käy välttämättä käden käänteessä. (y) :)

Elämä antaa toisille kourallisen nallekarkkeja, toisille kauhallisen paskaa, mutta eteenpäinhän sitä pitää vaan painaa niinku mummo lumessa :D Toivo on se mikä pitää kaiken kasassa.

Kevät tuokoon mahdollisimman monta iloista uutista tähän ketjuun osallistuville :):)
 
6.2.2017



***Lisäys- ja muutospyynnöt listaan punaisella, kiitos!​
Nimimerkki.........Ikä.....Kiertopv/pituus......yk.......luomu/lääk.kierto


Toukkahaave87...29v......kp 26/30.................yk 4...........terolut
Sinikukkanen......34v.......kp 25/28...............yk 18...........1. PAS
Miinula................32v.......kp 25/28................yk10..........luomu
Lallastiina............35v......kp 24/29................yk 17..........luomu
Mimm1...............33v.......kp 14/26-32............yk 5..........luomu
Avokado83..........34v......kp 13/33-36.........ya 01/16…....luomu
Ihanapa...............28v......kp 10/29-31.............yk 6..........luomu
hill4.....................36v.......kp 10/28-29.............yk2...........luomu
Vauvakuume85...31v......kp 6/29-31...............yk 15.........luomu
Shih....................29v.......kp ?/25-2............yk 1.............luomu
Sano Pirkka........33v..................................yk 4.............luomu

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget/lutinus, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol, b=bemfola, or=orgalutran

Taustalla:
Daniella, Blackcat, Sekopuolinen, Kicumisu, Iitukka81, Evangelina, Millimolli85, Miu84, Pikkumyy0285, janna83, Sonara, Keinuilija, kicumisu, Reirei85, Muruhaave, MamaBlue

Plussanneet 2015:

vauvatoiveinen.....38v...........................4.1.
MelodyPop...........33v.......yk2...............21.2.
Lennis.................29v.......yk3...............16.3. km
Liljah..................31v.......yk4................3.4.
Hironea...............36v.......ya 2010..........7.4. 1. ICSI
Maybelle.............32v.......yk2................11.4.
Metsäläinen.........................................16.4.
Tamariini..............32v.......yk4...............20.4.
Fiidu...................34v.......yk1................23.4. km
NeitiPelargonia......32v.......yk1...............24.4.
OmaAurinkoinen....32v.......yk2...............14.5.
Pöllötär...............28v.......yk2.................14.5.
Norna.............................yk 4/5.............5/15
Rockwell...............................................27.5.
Kippu..................35v.......yk7................18.6.
Lili85...................30v......yk2................13.7.
Fiidu...................34v.......yk3................23.7.
Lillans.................37v.......yk2................23.7.
Vilijonkka_ ..........32 v....ya 2012 ..........20.8 1. IVF/2.PAS...km
MamaBoo.............31v.......yk9...............22.8 km
Hupikonna............32v.......yk 3..............17.10.
Pioni84................31v.......ya 6/2014.......20.10.
Pumpulipallero......29v........yk 4…...........29.10.
Emilno..................32v........yk 1..............7.11.
Tiikeriankka.........30v.........yk 2.............15.11.
Infinity..................36v........yk 3...............3.12.
Tilulilu...................34v........yk 21............17.12. 3. inseminaatio
Lennis...................30v........yk 11.............23.12.

Plussanneet 2016:

PikkuPöllö..........32v...........yk 7..............23.1
Sekopuolinen..........................................22.3
Lillans.................37v.........yk2(13)..........3.
Särki...................31v.........yk 1...............29.4
Sonara................37v.........yk11..............31.5 (biokemiallinen)
Piinamiina...........34v.........yk3................28.5
Mustikk4.............28v.........yk19..............21.6 1.IVF/tuoresiirto
Sonara................37v.........yk12.............29.6 (tuulimuna)
hill4...................36v...........ya 4/16.........luomu (keskenmeno)
Maya...............31v............ yk 1..............luomu
Liinu_................3xv............yk 3..............luomu
mamihaave.......33v...........yk 6..............luomu
miu84.............32v.............ya 11/13........2.11 luomu
BlackCat..........................ya 1/14..........26.12. 1.ICSI/tuoresiirto

Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
Tervetuloa @Avokado83 ja @Miinula :)! Kiva kun tulee uutta porukkaa.

@MamaBlue harmit uudesta kierrosta (n). Pieni tauko tekee varmasti ihan hyvää!

Tänään sain kokeiden tulokset, ja perusverikokeissa kaikki OK paitsi eosinofiilit koholla. Voiskohan liittyä psoriasikseen, joka mulla pisaramuodossa silloin tällöin esiintyy (viime keväänähän se iski hurjana ja hävisi hiljaksiin, nyt on ollut vain muutamia pieniä läiskiä lähinnä jaloissa)?

Mikä hämmästyttävintä, progesteroni oli 27,90 ng/ml (88,72 nmol/l) eli suorastaan tavallista korkeampi :eek:. Mitäs tää nyt meinaa? Hätähousuna jo testailin vkl ja tänä aamuna dpo11, mutta puhtaan valkoista näytti, mitäs muutakaan. Tiputtelua ei ole vielä näkynyt, vaikka yleensä olis näinä päivinä alkanut. Jee. Tissit on pitkästä aikaa vähän arat sivuilta, mutta ne alavatsan nipistelyt loppui kuin seinään dpo8, paikat on kuivat kuin autiomaassa, eikä muutenkaan ole mitään lupaavia oireita...
 
Viimeksi muokattu:
Iltaa naiset!

Mitenkä @IinesAnkka82, ootko testaillut uudelleen vai loppuiko piinailut jo? Miten risteily sujui? Itsekin olen tuossa syksyllä juonut porukalla tequilaa ja irvistänyt päälle, vaikka omassa lasissa oli pelkkää vettä. Oli helpompi niin, kuin että olisin keksinyt huonoja tekosyitä ja aiheuttanut hämmennystä. Tämä suomalainen alkoholikulttuuri on kyllä jotenkin kieroutunut kun juomattomuuteen täytyy olla pätevä syy.

@Taaartsan pohti ovistikkujen hankintaa. Lämpimästi suosittelen! Mä tuskastuin muutaman kuukauden jälkeen kaikkeen arpomiseen ja aloin testailla. Muutaman kierron jälkeen aloin epäillä etten ovuloi ollenkaan, kunnes vihdoin sain plussan vasta noin kp21. Nyt vaikuttaisi, että ovulaatio on säännönmukaisesti noin myöhään ja luteaalivaihe jää vähän lyhyeksi. Taitaa olla siinä syy, ettei meillä tärppää.

Tänään onkin keslusteltu kotona siitä, pitäisikö varata gynelle aikaa.
 
Tuo juomakulttuurin kierous on kyllä ärsyttävää. Miksei sitä voisi olla ihan vaan juomatta, ilman sen kummempaa syytä? o_O(ja tarkoitan nyt siis muutenkin kun vaan sen takia että yrittää raskautta / on raskaana)

Saa nähdä tuleeko kuitenkin tartuttua jossain vaiheessa niihin ovulaatio-vekottimiin. En ole uskaltanut ajatella asiaa aktiivisesti, kun olen ajatellut pitäväni koko jutun avomiehen tietämättömissä, ettei sen tartte stressata. Mutta toisaalta, tuossa yks ilta saunan lauteilla istuessa se itse jotenkin tokaisi, että "voidaan ostaa semmosia ovulaatiotestejä ja pistät sitten viestiä kun on sopiva ajankohta" ;)(y):D:p Että ei tuo ajatus ajoitetusta seksistä tuntunut (ainakaan vielä) ukkoa pelottavan. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Huomenna lähtee kierukka... :eek::D
 
Huoh... Kiertopv 38... Mä jo niin toivoin että kuuluisin niihin joilla kierto vaan naksahtaa edes jotenkin kohdalleen pillereiden lopetuksen jälkeen. Kaks ekaa kuukautta näytti kuitenkin hyvältä jo, mutta nyt sit tällästä. Testasin eilen vielä ihan varuiksi raskaustestillä, ei mitään ja se toivo on kyllä kuopattu tässä kierrossa. Tulis ny ni pääsisin minäkin testailemaan ovulaatiota. Risteily meni yllättävän kivuttomasti, kaverit oli vissiin ite niin huppelissa ettei kukaan ees osannut kysellä mitään :ROFLMAO:
 
Hei leidit! Nyt apua. Sain elämäni ensimmäisen arvailuviivan testiin! Ylempi on apteekin testi, minusta siihen tuli testiajalla hailun hailu viiva. Alempi on halpis One Step. Nähtyäni ekan viivan viivalasini selvästikin herkistyivät, koska alemmassakin olin vähän myöhemmin näkeväni jotakin... Kuvaan en sitä kyllä saanut. Näettekö te muut mitään?

Muokattu että näkyis näytöllä paremmin:
http://aijaa.com/UWBvA7

Sama muokkaamattomana:
http://aijaa.com/9KKrUq

@IinesAnkka82 varmasti ärsyttää tuollainen kun menkat jää pois. Mutta tuolla toisessa topikissa joku oli saanut plussan vasta kp 60 kieppeillä! Toivoa siis on...
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: miu84
@Miinula oon käynyt tuolla muutaman kerran, nytkin kävin ihmettelemässä vertailutestejä :whistle:.

Taidan odottaa huomiseen ja testata vielä uudelleen ennen kuin alan esitellä tuloksia miehelle. Kutittelis testata jo illalla uudelleen, mutta tuskin sieltä vielä yhtään selkeämpää viivaa tulisi.
 

Yhteistyössä