*** 3-kymppiset ensikertalaiset, vol.10 ***

Puhelimella kirjoittele. Tervetuloa pajuskisu palstailemaan meidän kanssa. En ollut aiemmin katsonut fertility foods videoita youtubesta, mutta nyt katsoin ensimmäisen tuloksen ja lisäksi googlettelin ruokavaliota. Muille tiedoksi, että videossa ja nettisivuilla kehotettiin syömään vihreitä, oransseja ja punaisia vihanneksia, kananmunia, c-vitamiinia, täysjyvätuotteita, rasvaisia maitotuotteita, kalaa, papuja, linssejä, siemeniä ja pähkinöitä. Sokerin ja transrasvojen käyttöä pitäisi välttää. Lisäksi appelsiinimehua ei pitäisi juoda oviksen aikaan. tappaa siittiöt. Tästä innostuneena iltapalana oli kasvislautanen, kananmuna, juusto ja kevytmaito. En nyt silti liioittele ja juo punaista ;)

Hienoa Mariah tuo pudotus. neljässä viikossa lähtee tuolla tahdilla jo viisi kiloa :)

Chiligail: piikkikammoisena minua pelottaisi tuo itsensä piikittely. Toivotaan, että tuottaa hyvän tuloksen.

Yritys10. Tsemiä kuntoiluun. Ota töihin mukaan jotain pientä evästä. Se auttaa raahaamaan itsensä salille, kun ei ole aivan nälissään. Itsellä on hieman flunssainen olo, joten taitaa liikunta jäädä tältä viikolta. Viime viikolla sain itseni jumppaan neljä kertaa. Syksyllä kävin max kaksi kertaa viikossa.

Nyt saa vielä pari päivää jännäillä, milloin menkat alkaa.
 
Moi kaikille pitkästä aikaa ja kauheesti anteeksi ettei mua ole täällä näkynyt :snotty:
Olen kyllä kännykällä lukenut teidän juttuja mutta kun jostain syystä mä en kännykällä saa kommentoitua mitään, en tiedä mikä siinä on ongelma mutta näppäimistö vaan vilahtaa ruudulla ja katoaa samantien. Ei kellään muulla ole ollut samaa ongelmaa Lumian kanssa?

No, selittelyt sikseen. Tänne voi päivittää kp 6/28, yk 6 (enkä nyt padilla saa tuohon tummennoksia tai väriä) Eipä ollut meidän kierto vaikka niin hyvältä tuntui ja korkealta taas pudottiin. No, maasta on nyt kuitenkin jo noustu itsesäälistä rypemästä ja uutta yritystä putkeen uudella tarmolla. Otin tässä kierrossa kokeeksi käyttöön greippimehun lisäksi myös vehnänalkioöljyn sekä jokapäiväisen macan. Ainakin ihon pitäisi tuolla vehnisöljyllä parantua jos ei muuta tulosta tule.. Kokeillaan nyt kaikki vippaskonstit sitten kerralla. Negan "innoittamana" kävin myös gynen luona tarkastuttamassa itteni eilen, ultrattiin kohtu ja munasarjat ja kaikki näytti hyvältä. Viikko oviksen jälkeen käyn vielä verikokeissa ja miehen pitäs käydä myös "sylkäsemässä" purkkiin. Sen jälkeen oltais sit taas vähän viisaampia et kannattaako tätä jatkaa ilman apukeinoja.

Tervetuloa uusille ja hienoa että täällähän on käynnistynyt myös painonpudotushaaste! Tsemppiä kaikille siihen osallistuville! Mä koetan vaan välttää ylimääräisiä herkkuja ja sokeria, muutoin oon ihan tyytyväinen painooni ja syömisetkin pysyy järkevinä aina heti kun pääsee irti sokerikoukusta. Sitä sokeria on kyllä tungettu melkeen joka paikkaan, olin syksyllä sokerilakossa ja tosi tarkkaan sai syynätä kaupassa pakkausselosteet ettei vahingossa olisi syönyt sokeria. Painonpudottajille vielä muistutuksena, että ainoastaan syömällä voi laihtua. Eli syökää kunnon ruokaa tarpeeksi ja 3 tunnin välein. Yllättävän paljon oikeaa ruokaa saa syödä ja olla silti miinuskaloreilla. Onnea matkaan! :)

Katotaan josko nyt tässä kierrossa olisin ahkerampi täällä käymään muutakin kuin lukemassa.. yritän! :)
 
Keskiviikko 29.01.2014


Nimimerkki.....Ikä.......Kiertopv/pituus.......yk......luomu/lääk.kierto
Murmelii...........32v.........kp 3/25-27.............yk3........luomu
Mariah33..........34v.........kp 4/27-30.............yk9........luomu
Talviaurinko......30v.........kp 5/30-31.............yk2........luomu
Pienestä kii.......31v.........kp 7/28..................yk6............?
Ricardina..........30v.........kp 7/?....................yk2.............?
Yritys10...........30v.........kp 10/27-30............yk15...........C
Chiligail............35v.........kp 10/29................yk18.......mp+pr+l
Bahama............34v........kp 16/29-34............yk2........luomu
Kaisla78...........35v.........kp 18/28-32............yk10............?
Marjee.............30v.........kp 19/32-36............yk 7.......luomu
Kerttuli82.........31v.........kp 28/28-31............yk 7.......luomu

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol


Taustalla:
Kissatanssi, M11su, Kukkaislapsi, Dazzler, Säihkiss, Miminda, Justiina79, Ricardina, Sofila, Ankkurinappi, Iitukka81

:popcorn: :popcorn: :popcorn:

Piinailijat ja jännäpäivät:
DPO: Päivät ovulaatiosta (ovulaatiopäivä = 0, seuraava päivä = 1 jne.)
Jännäpäivä: Suunniteltu raskaustestin tekopäivä

Nimimerkki...........DPO................Jännäpäivä
Kerttuli82..............13pv................?




Plussanneet:
babygreen...........34v........yk5............12/2013
Periferia..............29v........yk7............12/2013
Joiku................................yk10..........12/2013


Plussanneet 2013: Kirpukka, -j-, iiris_lorea, NancyC, Hildur, Lise, Milk@, Mayinka, Bling, mutantti, miss_piggy, lady1979, mm-79, hiisi-78, Twinflower, Starhope, Kiiltis-75, Essence, rupeltaja, Syksy2010, zapata, TarinaMarianna

Muutospyynnöt listaan punaisella.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle
 
Viimeksi muokattu:
Moi

Itse aion nyt siirtyä enempi tuonne ketjuun -Lapsen saaminen - Lapsettomuus - Clomittaret 2014, mutta en teitä kokoaan toki jätä... Tulen kyllä seuraaman teitäkin ja huikkimaan kuulumisia. Minulla vaan tätä lääkitystä jatketaan ja toivottavia tuloksiakin on saatu eli enää en taida luomu kierrolla olla.
Tulkaa tekin tsekkaamaan keskusteluja sieltä mikäli joku läääkitys kiinnostaa, siellä on myös pitkä äsken kirjoittamani vastaukseni mitä lääkäri sanoi: kohdun limasta, follikkeista ja niiden koosta. =)

Kuullaan siellä...

ON: Tuloksia kontrolli ultrasta
Menopuria piikitetty nyt 7 vrk ja kävin kontrolli ultrassa. Sielä vasemmassa oli 12 mm folli ja oikeassa 11 mm folli. Lääkäri sanoi että kroppani on hyvin vastaanottanut Menopur - lääkkeet ja tulos on ollut toivottava. Folli siis kasvaa 0.2 mm päivässä eli hyvä vauhti on päällä.
Kohdun limat ois saaneet olla hieman paksumma nyt 6 mm mutta Menopur auttaa tähän ja limojen koostumus oli just sellainen hyvä 3kerroksinen )?????)
Menopur piikitystä jatketaan perjantaihin. Sitten Lauantaina on Pregnyl - irrotuspiikki ja SU/MA yöllä pitäisi olla ovulaatio. Simpat siis sisään odottamaan jo ennen ovista.
SU ja MA ei mitään piikitystä ja Lugestron aloitetaan piikittämään Tiistaina. Sit 18.2 olisi minun JÄNNÄPÄIVÄ eli r.testi... KÄÄK!! Ja jos näyttää II-viivaa niin otetaan toinen Lugestron paketti 30 kpl mukaan seuraaviksi päiviksi. ja jos ei tule viivaa (plääh) niin lugestron lopetetaan ja odotetaan tätien tuloa. Ja sit tehdään uudet suunnitelmat next - kierrosta. Toivon todella ettei tule olemaan tarvetta tähän uuteen suunnitelmaan. Kyllä me tarvitaan Helmikuulle jo plussa tuulia..
 
  • Tykkää
Reactions: Mariah33
Moikka taas kaikille!

Kiitos Ricardinalle ja Iitukalle ovis-pohdinnoista! Ovis-tikku näyttää tänäänkin melko vahvaa viivaa, muttei kuitenkaan kontrollin vahvuista… eli taidanpa ottaa ensi kuussa Ricardinan vinkistä vaarin ja varata puolen kuun aikoihin gynelle aikaa, että saa tarkistaa, tapahtuuko ovulaatiota edes…
Iitukalle iso :hug: tunnistan hyvin turhautuman – mulla on vaan joka päivä semmonen tasasen paksu viiva, muttei kuitenkaan plussa. muttei ihan kutienkaan negakaan. aaaarrrrgggh. Tsemiä kamalasti sinne...
kerttulille pidän peukkuja… yritähän ehättää plussaamaan tammikuulle! Meenasitko millon testailla? :)
Chiligailille toivotan paljon onnea ja tulehan tosissaan kertoilemaan meillekin aina, että missä mennään. Varsinkin sitten KUN plussa pärskähtää... :)
Pienestäkii, mukava kun palailit kertomaan kuulumisia... Hyvä kun oot käyny varmistelemassa asioita gynellä ja ettei ainenkaan toistaseksi ole huolta... tsemiä "poppaskonsteihin"; jospa niillä lähtis kierto hyvin käyntiin...

Oma napa täällä vieläkin ressaa sitä hiivatin ovista. Toisaalta, olis suorastaan ihme, jos se ees tapahtus tään ressaamisen jälkeen :D
Hivenen rennompaa loppuviikkoa teille muille :hug:
 
Marjee älähän nyt vielä gyneaikaa mieti, sähän plussaat helmikuussa, eikös niin!

Tuolta aiempaa unohdin kommentoida Yritys10 mietintöjä clomeista ja siitä, pitäiskö olla varmuuden vuoksi polvet yhdessä ennen kontrolliultraa. Mä olen kuule miettinyt ihan samaa, jos siellä sit onkin koko pesue kypsymässä ja ovis tuleekin heti ultran jälkeen ja simpat on jo kyydissä... Enpä tiedä, täytyy ehkä kysyä lääkäriltä. Oon miettinyt jo etukäteen, että jos kypsyisi kaks niin yritettäis kyllä. Kaksoset vielä menis, tai niin sitä nyt ajattelee :D

pienestä kii vehnisöljyllä on kyllä iho parantunut, tai en tiedä miksi mutta tänä talvena iho on paljon parempi kuin yleensä. Ei samalla lailla pintakuiva.

Chiligailille tsemppiä hoitoihin ja onnea! Käyhän täälläkin kertomassa kuulumiset, toivottavasti ne eniten odotetut!

Iitukka81 tsemppiä, toivottavasti olisit väärässä ovuloimattomuudesta...
 
tuo ovulaation arvailu on kyllä melkosen ärsyttävää puuhaa.. tänään tulikin postilaatikkoon 40 liuskaa ni pääsee kohta testimään :d omituiset menkat menossa, pari ekaa päivää vuoti suht normisti, nyt ei mitään.. mäne ja tiedä, tasottuu varmaan tämäkin ajan kanssa kuten tuo kierron pituuskin..
 
Kiitos tsempeistä :) ei ole ovista näkynyt. Enkä usko enää tulevankan. Ostin muuten nyt noita Cittarin testejä, kun olivat niin paljon halvempia. Haluun vielä testata ens kierron, että tapahtuuko silloin mitään. Täytyy ottaa itteäni niskasta kiinni ja lopettaa pössyttely. Jospa se vaikuttaisi tuohon ovulaatioon.
Yritys10 ja Racardina, itse kyllä pöllyttelisin peittoja vaikka olisi 10 munasolua kasvamassa :D Olisipa aika kohtalon ivaa, jos kaikki hedelmöittyisi. Tämä on nyt vaan minun mielipiteeni. Silloin aikoinaan kun söin Clomeja ei minulla ollut mitään kontrolliultria, vaikka ovuloin verikokeiden perusteella vielä ihan normaalisti. Eli söin vähän niinkuin varoilta Clomeja.
Chiligail, käyhän kertomassa täällä plussauutisia :)
 
Torstai 30.01.2014


Nimimerkki.....Ikä.......Kiertopv/pituus.......yk......luomu/lääk.kierto

Murmelii...........32v.........kp 4/25-27.............yk3..........luomu
Mariah33..........34v.........kp 5/27-30.............yk9..........luomu
Talviaurinko......30v.........kp 6/30-31.............yk2..........luomu
Pienestä kii.......31v.........kp 8/28..................yk6..........?
Ricardina..........30v.........kp 8/?....................yk2..........?
Yritys10...........30v.........kp 11/27-30............yk15.........C
Chiligail............35v.........kp 11/29................yk18.........mp+pr+l
Bahama............34v........kp 17/29-34............yk2..........luomu
Kaisla78...........35v.........kp 19/28-32............yk10.........?
Marjee.............30v.........kp 20/32-36............yk 7.........luomu
Kerttuli82.........31v.........kp 29/28-31............yk 7..........luomu

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol


Taustalla:
Kissatanssi, M11su, Kukkaislapsi, Dazzler, Säihkiss, Miminda, Justiina79, Ricardina, Sofila, Ankkurinappi, Iitukka81

:popcorn: :popcorn: :popcorn:

Piinailijat ja jännäpäivät:
DPO: Päivät ovulaatiosta (ovulaatiopäivä = 0, seuraava päivä = 1 jne.)
Jännäpäivä: Suunniteltu raskaustestin tekopäivä


Nimimerkki...........DPO................Jännäpäivä
Kerttuli82.............14...................?
Marjee.................1....................13.2.




Plussanneet:
babygreen...........34v........yk5............12/2013
Periferia..............29v........yk7............12/2013
Joiku...............................yk10...........12/2013


Muutospyynnöt listaan punaisella.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle
 
Viimeksi muokattu:
Kerttuli82: Hienoa kuulla, että olet päässyt kunnolla kuntoilun makuun! Itsekin sain itseni toissapäivänä ja eilen salille ja kyllähän se hyvää tekee niin henkisesti kuin fyysisesti :) Toivotaan nyt, että se täti ei tule lainkaan kylään ja saataisiin täällä pitkästä aikaa kauan odotettu plussa! :heart:

Iitukka81 & Ricardina: Samaa mietin myös, että ois se kyllä aika kohtalon ivaa jos nyt lähtis useampi alkio kehittymään :D

Ricardina: Sanoit aikaisemmin, että alkaa vehnänalkioöljy tulemaan korvista ulos :D Äläs nyt, hyväähän se on :x Me juodaan sitä molemmat miehen kanssa, joten laittakaahan muutkin miehenne litkimään myös tuota. Tekee heillekin hyvää! Me ei sekoiteta öljyä mihinkään ruokaan tms. vaan otetaan lusikallinen suuhun ja heti perään huuhdellaan se alas jollain "vahvalla" juomalla kuten puolukkamehulla. Silloin sitä makua ei ehdi maistaa kun samalla nielasulla menee kaikki alas :)

Mariah33: Itse luin myös joskus tuosta vyöhyketerapiasta ja muistan kuinka monet sitä kehuivat. En vain ole itse testannut. Auttaakohan se jos jokin hormooni ei pelitä?

Ihanaa loppuviikkoa naiset! :kiss:
 
Moiksis kaikille! :)

murmelii, hyvän kokoinen satsi! :) Tällä omalla ovistikkujen käytöllä pitää varmaan ensi kuussa tilata itsellekin isompi annos :D Minkä merkkisiä tikkuja käytät?
Iitukalle vielä jatko-tsemejä - niin samassa "kyttäys"tilanteessa ollaan että suuret sympatiat saat täältä :)
Ricardina pitää omaksua tuo positiivinen ote - tavoitteeksi siis gyne-ajan varaamisen välttäminen :D

Mikäs Kerttulin tilanne??? Dpo.n puolesta vois hyvinnii jo testailla? :D (ei, en ole yhtään malttamaton toisten(kin) puolesta :D )

Mukavaa torstaita! Listaa päivitetty ja vähän typistetty - otin viime vuoden plussaajat pois, jotta listasta löytyy kaikki tarpeellinen tiiviisti :) joulukuun lopun plussaajat annoin olla plussanneissa :) Omassa ovistikussa täsmälleen yhtä pkasu viiva kuin ollut jo viimeset viisi päivää, eli en uskalla itsenäni piinailijoihin siirtää, vaikka piinaileva olotila onkin :D

MUOKS: Kyllä mä taidan itseni siirtää piinailijoihin. Nyt kun laitoin kaikki tikut vierekkäin, niin kyllä nuo eilisen ja tään päivän ja viikonlopun tikut on ma ja ti tikkuja selvästi hailurammat (ne nyt voi melkee kontrollin vahvusiksi hyvällä tahdolla lukea) Eli JOS on ovis on tapahtunut, se on ollu ti tai ke. Pakko lopettaa tää tikutus tähän ja ottaa asenne, että ovis on tapahtunut, ettei ihan pää leviä :)
 
Viimeksi muokattu:
Ja niinhän ei tarvinnut testailla raskautta enää ollenkaan, koska täällä vaihtui ihana piinailu ja odottelu yk8:si. Nyt siis kp 1/28-31 yk 8 Harmittaa todella paljon ja tänään pääsi muutaman kerran itkukin. Aamulla en olisi halunnut lähteä töihin, kun olisin vain voinut jäädä sänkyyn piehtaroimaan itsesäälissä. Vaikka arvelin vahvasti, etten voisi olla tullut tässä kuussa raskaaksi, silti tekee taas kipeää. Koulussa ei koskaan kerrottu, että lapsen hankkiminen olisi näin hankalaa. Kehotettiin vain pitämään housut jalassa, ettei tulisi niitä vahinkolapsia. Saako tähän perään vielä murista ääneen krhhäääyh, jos se jotenkin helpottaisi oloa. En ymmärrä, miten jotkut jaksavat tällaista tunnetta vuosiakin, kun itsellä tuntuu jo oma pää hajoavan käsiin. Tietysti sitä on pakko jaksaa ja pakko olla toiveikas. Eihän tästä muuten mitään tulisi.

Voi Pienestä kii, harmi, että ei tullut tärppiä. Täällä jo toivottiin sinun raskautuneen. Kerro sitten, minkälaisia tuloksia saatte lääkäristä. Toivotaan, että kaikki olisi kunnossa tai sitten löytyisi jokin helposti hoidettava syy ja raskautuisit pian :) Ehkä nuo apukeinot auttavat muuhunkin kuin ihoon. Eihän sitä koskaan tiedä. Täällä ollut vehnänalkioöljy käytössä jo kaksi kuukautta ja kasvojen iho ei ole enää niin kuiva kuin aiemmin. Greippimehua ehdin viime kierrossa juoda vain kolme päivää ennen ovulaatiota, mutta nyt aion juoda sitäkin koko alkukierron ajan.

Yritys10: Aloittelin tämän liikuntaprojektin viime kesänä. Kunto on kyllä noussut todella paljon ja ennen niin vastenmieliseen jumppaan on ollut kiva mennä. Ajattelin jaksavani raskausajan ja synnytyksen paremmin kovakuntoisena. Kohtahan tässä saa ilmoittautua maratooneihin ja vastaaviin, kun alkaa tuota yrittämistä ja kuntokuuria olla takana sen verran paljon.

Chiligail: Hienoa, että keho reagoi lääkkeisiin niin kuin pitääkin ja toivotaan, että saatte pian toivotun tuloksen. =) Tule sitten viimeistään kertomaan, kun olet raskautunut. Toki clomittaret tietävät varmasti enemmän clomeista ja mukavaahan sitä on jakaa asioita samassa tilanteessa olevien kanssa. Sitähän me kaikki täällä tehdään.


Marjee:
En tiedä, millä tikuilla testaat ovista, mutta ainakin preckchegeillä ilmeisesti tulee aika tummia viivoja muinakin kuin itse ovispäivänä. Täältä löytyy ketju, jossa on kuvia ovulaatiotesteistä. Itse vertailin omiani niihin kuviin. Pitää vain verrata johonkin, joka käyttää samoja kuin itse. Kannattaa kyllä käydä gynellä ennen ovulaatiota, jotta siellä voidaan tsekata, onko ovulaatiota tapahtunut. Saa mielenrauhan sen suhteen, onko sitä ollut. Itsekin ajattelin tässä kierrossa käydä. Saanpa samalla tietää, näyttääkö siellä sisällä edelleenkin kaikki normaalilta.

Tunnetteko te muut jollain lailla oviksen? Itse en tunnista sitä millään lailla. Ovislimoja kyllä tulee, mutta niitäkin on useampana päivänä, joten ei niistä pysty päättelemään mitään.
 
Nopea omanapailu ennen töihin lähtöä. Oon nyt testaillut ovista koko viikon,vaihdoin noihin halvempiin testeihin. Eilen oli hieman tummenpi testiviiva ja tänään jo melkein yhtä tumma tai yhtä tumma kuin kontrolliviiva. Nyt olen ihan ällikällä lyöty, että tuleeko ovis näin myöhään. Mullahan pitäs alkaa menkat jo viikon päästä maanantaina. Itse en usko hirmu pitkään kiertoon, kun tosiaan aina on kierto niin saman pituinen. Täytyy iltapäivällä testata vielä noilla hymynaamoilla, siinä ei pitäisi jäädä tulkitsemisen varaa.
 
Perjantai 31.01.2014


Nimimerkki.....Ikä.......Kiertopv/pituus.......yk......luomu/lääk.kierto

Kerttuli82.........31v.........kp 2/28-31.............yk 8..........luomu
Murmelii...........32v.........kp 5/25-27..............yk3..........luomu
Mariah33..........34v.........kp 6/27-30.............yk9..........luomu
Talviaurinko......30v.........kp 7/30-31.............yk2..........luomu
Pienestä kii.......31v.........kp 9/28..................yk6..........?
Ricardina..........30v.........kp 9/?....................yk2..........?
Yritys10...........30v.........kp 12/27-30............yk15.........C
Chiligail............35v.........kp 12/29................yk18.........mp+pr+l
Bahama............34v........kp 18/29-34............yk2..........luomu
Kaisla78...........35v.........kp 20/28-32............yk10.........?
Marjee.............30v.........kp 21/32-36............yk 7.........luomu


c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol


Taustalla:
Kissatanssi, M11su, Kukkaislapsi, Dazzler, Säihkiss, Miminda, Justiina79, Ricardina, Sofila, Ankkurinappi, Iitukka81

:popcorn: :popcorn: :popcorn:

Piinailijat ja jännäpäivät:
DPO: Päivät ovulaatiosta (ovulaatiopäivä = 0, seuraava päivä = 1 jne.)
Jännäpäivä: Suunniteltu raskaustestin tekopäivä


Nimimerkki...........DPO................Jännäpäivä
Marjee.................2....................13.2.




Plussanneet:
babygreen...........34v........yk5............12/2013
Periferia..............29v........yk7............12/2013
Joiku...............................yk10...........12/2013


Muutospyynnöt listaan punaisella.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle
 
Kiitos kaikille tsempeistä, minulle voi päivittää:

Jännäpäivä 18.02.2014

ON
Miehen simpat tutkittu tänään dna-fragmentaatio testillä ja tuloksia odotellaan. Huomenna pregnyl irrotuspiikki ja ovis pitäisi olla SU/MA yöllä ja Luget sisään tiistaina.. Huh... On melko toiminnallinen vkl edessä.

kaikille mukavia vkl.
 
Kerttuli82, voi itku menkoista. Pienen itsesäälin jälkeen on vain noustava taas uuteen yritykseen. Kyllä me vielä onnistutaan! Pakko uskoa.
Kyselit oviksen tuntemisesta. Minä olen tuolta vasemmalta tuntenut aina aika pistävää kipua. Olen sen ajatellut ovikseksi. En tiedä enää oleno niinkään varma. Täytyy ensi kiertossa tikuttaa ja katsoa osuvatko kivut ja tikutus yhteen. Oikealta puolelta ei tunnu mitään.
Nyt sitten pärähti testiin, että ovis. Huokaus siitä, että luulin etten ovuloi tältä toiselta puolelta. Pieni ihmetys näin myöhäisestä ajankohdasta. Lähdetään pienelle viikonloppureissulle, joten täytyy nyt hyödyntää ovis oikein kunnolla ;)
Ihanaa viikonloppua naiset!
 
Kerttuli pahoittelut uudesta kierrosta :hug: olen tosin pahoillani sun puolesta, toivotaan et helmikuussa plussia satelisi tähänkin porukkaan!

Iitukka hieno juttu että ovis kuitenkin tuli, parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Ja hyvä ajoitus, mikäs sen mukavampaa kuin ovis viikonloppu get-awaylla :cool:

myös chiligailille romanttista viikonloppua! Parin viikon päästä meillä onkin sitten paljon jännättävää....

Ai juu ja lisäänpä kun osui silmään: mut voi poistaa taustalta, kun oon taas listalla =)
 
Viimeksi muokattu:
Voi Kerttuli82, pahoittelut uudesta kierrosta! Me täällä kyllä ymmärretään mikä on se fiilis sekä negan testaamisesta, että menkkojen alusta, joten tänne on hyvä purkaa sitä itsesääliä. Jotenkin kummasti sieltä itsesäälin ja murheen suosta onnistuu nousemaan takas jaloilleen oviksen lähetessä joka ikinen kuukausi. On tämä aikamoista vuoristorataa! En aiemmin osannut kuvitellakaan millaista tunnemyrskyä tämä yrittäminen olisi. Jälleen kerran miehet pääsee niin paljon helpommalla :D tai ainakin mun mies, kun ei se tällasista ota ollenkaan stressiä. Olis niin paljon helpompaa jos ei itekään osaisi stressata, mut kun sitä vaan ajattelee kaiken mahdollisen jo etukäteen, niin hyvän kuin pahan, eikä osaa elää pelkästään hetkessä vailla huolta huomisesta.

Iitukalle tsemppiä ovisviikonloppuun! :)

Vehnänalkioöljystä, mä otan sitä puuron kanssa niin että otan lusikkaan puuroa ja marjoja kärkeen ja sit kaadan loppuosaan öljyä ja huitasen ne kerralla alas ja äkkiä lisää puuroa perään :D en tiedä paljonko siitä sit tulee mutta ei kai se niin justiinsa ole, varmaan teelusikallisen verran.

Mies lähti viikonlopuksi työmatkalle ja kun en nyt ole varma koska ovis mahtaisi olla niin laitettiin varuiksi siemenet sisälle ennen viikonloppua, jos sattuisi ovis paukahtamaan miehen reissatessa. Eipä tosin ole mitään limojakaan vielä näkynyt joten eiköhän tässä vielä useampi päivä mene ovista odotellessa sitten. Viime kierrossa ovis tuli tosi aikaisin, kp12 niin nyt tämä odottelu tuntuu tosi pitkältä kun ei ovismerkkejäkään vielä näy.

Nyt jatkan harrastusten pariin loppupäiväksi, mukavaa viikonloppua kaikille!
 
Maanantai 3.02.2014


Nimimerkki.....Ikä.......Kiertopv/pituus.......yk......luomu/lääk.kierto

Kerttuli82.........31v.........kp 5/28-31.............yk 8..........luomu
Murmelii...........32v.........kp 8/25-27..............yk3..........luomu
Mariah33..........34v.........kp 9/27-30.............yk9..........luomu
Talviaurinko......30v.........kp 10/30-31............yk2..........luomu
Pienestä kii.......31v.........kp 12/28................yk6...........?
Ricardina..........30v.........kp 12/?..................yk2...........?
Yritys10...........30v.........kp 15/27-30............yk15.........C
Chiligail............35v.........kp 15/29.................yk18........mp+pr+l
Kaisla78...........35v.........kp 23/28-32............yk10.........?
Marjee.............30v.........kp 24/32-36............yk 7.........luomu


c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol


Taustalla:
Kissatanssi, M11su, Kukkaislapsi, Dazzler, Säihkiss, Miminda, Justiina79, Sofila, Ankkurinappi, Iitukka81, Bahama

:popcorn: :popcorn: :popcorn:

Piinailijat ja jännäpäivät:
DPO: Päivät ovulaatiosta (ovulaatiopäivä = 0, seuraava päivä = 1 jne.)
Jännäpäivä: Suunniteltu raskaustestin tekopäivä


Nimimerkki...........DPO................Jännäpäivä
Marjee.................5....................13.2.
Chiligail................?.....................18.2.




Plussanneet:
babygreen...........34v........yk5............12/2013
Periferia..............29v........yk7............12/2013
Joiku...............................yk10...........12/2013


Muutospyynnöt listaan punaisella.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle
 
Tervehdys kaikille uuteen viikkoon!

Chiligailille tsemiä tarmokkaaseen talletteluun - kertoilehan jatkossakin miten homma etenee ja minkälaisia tuloksia miehen simpoista...! :)

Iitukalle onnet oviksen bongaamisesta! Toivottavasti oli oikein rento ja mukava reissu teillä :) Lisäänkö sut piinailijoihin ja millaisin tiedoin?

Bahamalle kaikkea hyvää halauksien kera :hug: Käyhän ainakin kertoilemassa KUN plussailet :)

Talviaurinko, oon huomannu kanssa saman, että viikonloppuovista oikeen kaipailee ja toivoilee... sillon se tulis kuin itsestään se tallets. Nyt ainakin tässä kuussa tuntui, että kun oli viikonloppuna spontaanit menot, ja ovis keskellä viikkoa, ni sitten jo alkoi kuudentena päivänä putkeen todella tuntua yrittämiseltä...

pienestäkii, oot ihan oikeessa että ihan mahdotonta vuoristoratailua koko homma! jotenkaa ei itsekään osannut uskoa, miten sitä voi tähän heittäytyä... meillähän tarkoitus oli tjottailla, mutta heti jo ekan kuukauden jälkeen kyllä mä olen ovista laskenut, ja yrittänyt maksimoida mahdollisuudet. Lykkyä sulle ovisteluihin :)

Täällä mennää mahdollisesti dpo 5. Mahdollisesti sana siksi, että vähän epäselväksi jäi tuo viim viikon ovis. Vielä ei edes piinailuta, mutta ensi viikolla varmasti jo ihan eri ääni kellossa :D

Mukavaa maanantaita kaikille! (taisiisjos se ylipäätään on mahdollista :D )
 
Talviaurino, testäsin digitestillä ja cittarin testillä. Halusin varmistaa, että testit toimii.
Marjee, ei tartte lisäillä vielä listoille. Mä huutelen täältä taustoilta ;)
Ei mennyt viikonloppu oviksen kannalta kuin trömsöössä. Lauantaina matkustuksen ja kaupunki kierroksen jälkeen oltiin niin uupuneita, että nukahdettiin molemmat putouksen aikaan. Eli talletukset tuli nyt varmaan liian myöhään jos kerran ovisplussa oli perjantaina ja talletuksia tehtiin vasta sunnuntaina. Täytyy nyt kuitenkin jatkaa tikutteluja ensi kierrossakin.
 

Yhteistyössä