<3 kesäkuun kullannuput 2013 <3 kesäkuussa, MEIDÄN KUU!!!!

Poika syntyi rv 40+6 29.06.2013 klo 06.23
Painoa oli 3280g ja pituus 52cm


Kahden aikaan lähdettiin yöllä ajelemaan sairaalaan kipeiden supistuksen vuoksi. Epäsäännöllisiä olivat edelleen, useamman päivän ajan oli jo supistuksia tullut. Neljän aikoihin oltiin sairaalassa ja kuuden aikoihin päästiin synnytysaliin. Kauaa ei keretty olla, kun vauvan sydänäänet laskivat taas supistuksen tullessa eivätkä enää korjaantuneet. Sitten vietiinkin jo kiireesti kohti leikkaussalia.

Poju syntyi hätäsektiolla klo: 06.23 Lapsivesi oli ollu kuulemma vihreää "möhnää" ulosteen vuoksi ja napanuora oli kiertynyt vauvan kaulan, sekä toisen käden ja jalan ympäri. Itse heräilin nukutuksesta ilmeisesti joskus puoli yhdeksän aikoihin. Neljän aikoihin pääsin vauvaa katsomaan vastasyntyneiden teholle, minne vauva oli viety suoraan leikkaussalista. Vähän on tuo ensimmäinen päivä hukassa. :D Seuraavana aamuna pääsin vauvaa taas katsomaan ja hän olikin jo päässyt happikaapista pois ja syliinkin pojan sain. Imetyskin alkoi pian sujua. :)

Eilen sain pojan vierihoitoon vihdoin ja tänään pääsimmekin sitten jo lähtemään kotiin. Suuresta säikähdyksestä huolimatta kaikki on onneksi hyvin. Nyt täytyy lähteä taas ihastelemaan tuota pientä ihmettä. <3
 
Heip

Toivottavasti joku hyväksyy mut kerhoon! :)
Meillä on ollu viime päivät yhtä huutoa ja itkua :(. Yöllä ei tahdota nukkua kun muutama tunti ja muutenkin onkin itkua. Parhaiten nukkuu 6-9 aikaan aamulla.
Taitaa masu alkaa vaivaamaan pikkuisella. Täällä taas ihan zombina istun kun pikkune keikkuu sitterissä vieressä eikä uni tule.

Katsu ja Tytsy
 
Tyttö tuli 30.6. 4460g, 53 cm ja pipo 37cm

Kalvot puhkaistiin puoliltapäivin ja kohta alkoivat supistukset. Kahden maissa laitettiin paraservikaali, joka vei kärjen supistuksista ja mies kävi syömässä äkkiä reissarin. Puoli neljältä alkoivat hyytävät supparit, 15.40 olin 5cm auki ja tilasin väkevimmät mahdolliset mynthonit. Kätilö kävi sopimassa asiasta ja pyytänyt lääkäriä laittamaan uuden pcb:n anestesialääkäriä odotellessa. Kun kätilö tuli saliin, olin noussut pois keinutuolista, koittanut istahtaa pallolle ja noussut ylös samoin tein ja loppuviimeksi nojasin sänkyyn ja ulvahdin, että "juna meni jo; olin auki tai en, vauva aloitti sukelluksen nyt!" Kätilö tutki minut siinä (15.55) ja täysin auki olin ja vauva oli jo työntynyt luiseen lantioon. Kolmisen vartti puhaltelin polttoja ja odotin, että ponnistuttaisi ja sitten rutattiin ja tosissaan rutattiinkin, koska vauvan sykkeet laskivat. Huoneessa oli väkeä kuin pipoa, mutta itse jaksoin punnata kilon siskojaan isomman tytön ulos parilla pikku nirhaumalla. Olihan tyttö karmean värinen (ihan sini-violetti), mutta huusi äkäisesti ja korjasi värinsä tosi nopeaan. Ja imi lu-jaa!

Hermopinne helpotti ja pystyn jo hieman kävelemään. Ensi viikolla ajattelin käydä jo postilaatikolla saakka. Tai maitohyllyä moikkaamassa ruokakaupassa.

Ai niin, taisin tavata lauantaina Tuiskun 312:n iltapalapöydässä.
 
Viimeksi muokattu:
Kiva, että muitakin kärvistelijöitä vielä löytyy. Ja kyllä jatkuva jokojoko -kyselyt ottaa hermoille.

(.) jei, jotain on tapahtumassa. Limatulppaa on tänään tullut jonkin verran ulos ja koko päivän vaihtelevasti supistellut, mutta niihin tarvitaan vielä lisää voimaa, jotta oikeasti voisi kuvitella nyt se synnyttäminen alkaisi. Tänään oli vika neuvola ja maanantaille tuli äippä polille yliaikaiskontrolli. Pidän sormet ja varpaat ristissä, että lapsonen tulisi sitä ennen ulos. ;)

Vanilla Tea




muoks. laiton pyynnön kerhon puolelle, vaikka vielä se vaavi masussa onkin.
 
Viimeksi muokattu:
Meidän poika syntyi 3.7. käynnistettynä psyykkisen vointini ja vauvan suuren koon takia. Oksitosiinitippa teki supistuksista aivan järkyttäviä ja otinkin epiduraalin aika pian. Kun kipu palasi sain uuden annoksen ja sen jälkeen olikin jo ponnistuksen aika.
Ponnistaminen oli tosi rankkaa. Tuntui ettei voimat vaan riitä. Vauva olikin suuri 4405g 53 cm, päänympärys 37cm. Onneksi siis käynnistettiin jo keskiviikkona kun rv 40+6. Sairaalalla ei ollut meidän vauvalle edes tarpeeksi suurta pipoa. Loppujen lopuksi kaikki ihan ok. Sairaalaan piti jäädä kahdeksi yöksi, mutta nyt ollaan oltu onnellisesti kotona jo pari päivää. Nyt nautin täysillä uudenlaisesta arjesta kahden ihanan lapsen kanssa.
Imetys lähti sujumaan heti, mikä on tosi ihanaa kun esikoisen kanssa se oli aluksi tosi vaikeaa. Tuntuu et masennukset ja ahdistukset helpotti taikaiskusta kun sain vauvan syliin. <3

Anniainen/poika/3.7./rv 40+6/4405g53cm
 
Niin eri tavalla sitä asiat voi nähdä, Anniainen ;) Meidän typy oli himpun isompi (4460/53/37) kuin teidän, enkä osaa vieläkään isona häntä pitää. Vaikka tyttö oli melkein kilon siskojaan (2*3520/50/35) isompi. Ei raskauden aikana, eikä vielä punnatessakaan tullut mieleen, millainen pikkujätti on tulossa. Vasta kun kätilö näytti tyttöä totesin, että onpas hän iso. Tyttö siis tuli vaivatta ja samoilla jäljillä, vain aivan emättimen suulle tuli pienenpieni nirhauma, jonka luonto hoiti parissa päivässä.
 
  • Tykkää
Reactions: Hööpi
hei ja onnea taas uusille vauvoille ja äideille!!!

meillekkin syntyi rv 41+0 ihana tyttönen! 3830g ja 50cm ja pipo 33cm. ja päivämäärä siis 4.7.2013 klo 14.09.

oon ihan myyty ja en voi kuin ihastella tuota myttyä =) kaikki sujui hyvin, synnytys lähti käyntiin aamulla supistuksilla kotona ja synnärillä kerittiin olemaan n.4h kun typy jo syntyi. olin noin 6-7 cm auki kun sain spinaalin ja sen 2 tuntia sen vaikutus kesti kunnes kivut palasi ja päästiinkin jo ponnistamaan. ponnistin 4 min ja ei repeämiä.

hormooni huuruissa täällä vielä kai ollaan ja pahasti kun tuntuu että koko ajan itkettää, onnesta ja haikeudestakin, tääkö muka meidän viimeinen vauva ja oon kai tosi sekaisin kun jo mietin että entäs jos vielä se neljäs...??? saisin vielä kokea kerran tän kaiken ihanuuden..! =)
 
Heippa kaikille! :wave:

Nyt kun viimeinkin olen saanut kannettavani huollosta, niin voin ilmoittaa, että
meille syntyi tyttö 5.6 klo 2.12 rv 39+4 mitoin 2760g ja 46cm.

Mitenkäs sinne kerhoon pääsikään??? Olisi mukava lueskella toisten samanikäisten vauvojen kuulumisia, vaikka itse ei usein kirjoittelisikaan :)

-Niiskuneiti ja Alina 7vk :heart:-
 

Yhteistyössä