Synnytyskertomus
Tosiaan lauantaina oli ihan normi hellepäivä. Terassille, rantsuun, kaupungille, pihahommia. Ei harkkasupistuksia tai mitään. Ainut oli, että aina vessassa käydessä tuli kunnolla limaa. En hirveesti välittäny tästä koska limatulppaa irtos kunnolla jo viikolla 34. Iltapäivästä alkaen vessareissuilla valahteli lapsivettä vähäsen. Tosin luulin silloin, että se oli pissaa.
Illalla alkoi tulla supistuksia säännöllisesti, mutta täysin kivuttomasti. Yöllä yhdeltä rupes supistukset tulemaan jopa parin minuutin välein ja myös elämäni ensimmäiset kipeät supistukset. Ja voi taivas, että ne oli kipeitä. En todellakaan tienny, että ne on noin kipeitä? En pystyny supistuksen aikana tekemään muuta kun olemaan polvillaan yms ja huutamaan. Aika kaamee näky :/ Koko yö meni sitten näissä tunnelmissa. Aamulla puoli viideltä lähettiin sitten sairaalaan, kun tuntu alapäässä jo että siellä joku luu hankaa mun luuhun.
Sairaalassa käyrille ja siitä suoraan synnytyssaliin. Kohdun kaulaa ei ollut (no sehän meni viikolla 34). Auki olin 2cm ja totesivat supistusten olevan sen verran tehokkaita ja tiheitä, että edetään nopeesti. 4cm:n asti menin ilman kivunlievitystä. Silloin alko jo tuntumaan, että taju lähtee supistusten aikana, joten suostuin epiduraaliin, mitä olivat jo useampaan otteeseen tarjonnu. No se epiduraalihan oli taivaan lahja. Ois pitäny ottaa heti
9cm avautumisen kohdalla epiduraalin kipupumppu sammutettiin, kun todettiin että tää ehtii syntymään helpolla ennen kun epiduraalin vaikutus loppuu. Noooh ei menny ihan niin. Ponnistelin jonkuu tunnin, kunnes totesivat että meijän neiti on nitkuttanu oman pään niin, että tulee kasvot edellä. Ei siinä auttanu kun jatkaa ponnistelua. Lopulta epiduraalin vaikutuskin loppu ja ne ihanat kivut palas. Yrittivät useaan otteeseen, että kutsuvat lääkärin ja otetaan neiti ulos imukupin voimin. En suostunu! Vauvan sykkeet oli koko ajan täydelliset, joten sain jatkaa. Meinashan tuossa usko loppua kesken ponnistelun, kun supistuksiakin tuli niin tiheesti, ettei päässy levähtää. LOPULTA 2,5 tunnin ponnistamisen jälkeen neiti tuli maailmaan. Eka rääkäsy kuulu jo ennen kun oli saatu edes hartioita ulos :heart:
Voimat oli niiiin loppu ja tuntu niin uskomattomalta, että homma oli vihdoin ohi, ettei omasta itkusta meinennu tulla loppua. Neiti 50,5cm 3300g oli kaiken kaikkiaan täydellinen :heart: Ensimmäisen tunnin jakso tapittaa silmät ymmyrkäisenä ja käydä tissillä imemässä.
45 minuuttia tikkasivat välilihaa, joka oli leikattu. Ei siis revenny, mutta välilihan
tikit tällä hetkellä kolmessa kerroksessa, ja sen kyllä tuntee. Eniten pelko siitä että onnistuu liialla "riehumisella" repäisemään ne tikit ja näin ollen parantuminen ottaa takapakkia.
Imettäminen on lähteny sujumaan enemmän kun hyvin. Neidille maistuu ja itellä riittää maitoa tosi hyvin. Sairaalassa oli käytössä kaikkea kaalinlehistä lampaan rasvaan, kun tuntuu että nännit irtoo
Nyt kai ne on jo parkkiintunu sen verran, ettei enään oo kipua. Sen verran hyvin neiti syö, että sairaalasta lähtöpäivänä oli jo ylitetty syntymäpaino.
Itellä jäi 7 kg sairaalaan. Nyt ois sit vielä 2kg näitä "raskauskiloja". Sen verran ajoissa neiti tuli, että ei ehtiny tulemaan raskausarpiakaan.
Raskaana voisin olla vaikka heti huomenna uudelleen. Mahaa on ikävä jo nyt. MUTTA synnyttämään en kyllä tiiä haluunko enään koskaan...
Täällä juhlitaan neidin 1 VIIKKO synttäreitä
Sen kunniaks ekaa kertaa vaunulenkille :heart:
ONNEA kaikille vauvautuneille.
En pysty sanomaan, että tuntisin tuskanne, tai osaisin samaistua teihin kärvistelijöihin, MUTTA jaksakaa:heart: