<3 HuHTiKuuN MaSuaSuKiT <3 Helmikuussa

Viikko uusi=)Koitin ottaa masukuvia mutta ei niistä mitään tullut..
Pitäisi kaupungille lähtee,auto ollut jo lämmityksessä iät ja ajat mutta olen vaan hääräillyt kotona kaiken aamua.

Iltapvllä meenkin kattoo kummipoikaa ja sen vintiöveljeä.Ovat veikeitä reilun vuoden vanhoja kaksospoikia=))
 
Pikkuneiti masussa melskasi puolenyötä ja loppuyökin meni tosi levottomasti nukkuessa. Meinaa nyt vähän olla silmät ristissä.
Nautin kyllä suunnattomasti noista liikkeistä, mutta olisi yöllä silti kiva nukkua.

Huomenna neuvola, jee. Tai eikait siellä mitään kummempia ole kun siellä äippäpolilla tutkittiin sen verran hyvin. Mutta on siellä silti kiva käydä ja saapahan sf mitan pitkästä aikaa.

Tuota miun kirjoittamaani listaa sairaalakassista saa ainakin käyttää jos sieltä tuntuu löytyvän sellaisia mille uskotte olevan tarvetta.

SusseN Kiva että muitakin on täälläpäin synnyttämässä, meidän listalla siis. Saako udella missäpäin asut?

Superheppuli, auts, hyvä ettei kuitenkaan käynyt mitenkään ja toivottavasti tilanne rauhoittuu. Telkkarin ja dvd katselua, nukkumista, neulomista, lukemista, sudokuja, internettiä.... laitat valokuva albumit järjestykseen jos on tarvetta.
Mutta pääasia että otat nyt rennosti ja lepäät.

Vaavimasuhan on tehnyt nättejä ompeluksia.


Mie en ole varsinaisesti laskenut supistuksia. Mutta kyllähän sen huomaa jos ja kun niitä alkaa tulla. Mutta mulla onkin sen verran erilainen tilanne edellisen synnytyksen komplikaatikoitten vuoksi ettei saisi supistella yhtään. Joten vaikka nämä mun supparit olisivat jollekulle toiselle täysin normaalin rajoissa niin miun on pakko ottaa ekstravarovaisesti näiden kanssa.
Onneksi ovat pysyneetkin poissa kun on välttänyt suurempaa rasitusta ja tehnyt vain kevyitä juttuja.

mamiti mie olen vihjannut miehelle että voisi lähteä lasten kanssa vaikka viikonlopuksi sukuloimaan niin saisin hetken omaa rauhaa. Mutta toisaalta ei tiedä uskaltaako täs tilanteessa.
Kun riskiraskaus kuitenkin on ja näitä ongelmia ollut. Niin jos jotaint tuleekin just silloin. Mie olisin autottomana 60km päässä synnäriltä ja mies lasten kanssa vielä kauempana.
Sitä pitäis vähän yrittää nyt suunnitella....
Mulla on tarpeeksi rentoutumista siinä kun mies on viikonloput kotona ja saan nukkua aamusta puolille päivän. ( mitä nyt välillä käyn vessassa)

Ärsyttää nämä ylämahan vihlaisut. Mä en ymmärrä mitä ne voi olla. Raskausmyrkytystä se ei ole. Äippäpolilla ei selvinnyt mitään.
Mutta kaippa kaikki on hyvin niin kauan kuin ne eivät pahene ja se turkasen vuoto pysyisi poissa. Ei auta kuin toivoa parasta vaikka huolestuttaakin. Onneksi neiti liikkuu hyvin niin eiköhän hänellä ole kaikki kunnossa.


t: Solina ja Neiti rv 29+1
 
millipilli
Heipsan!

Rentoutumispäivä
on mulla suunnitteilla. Mulla kun ois tuolla odottamassa lahjakortti tunnin kestävään intialaiseen päähierontaan sekä lahjakortti 90min kestävään jalkahoitoon ja jalkahierontaan. Aattelin niissä kyllä käydä ennen kuin vauva syntyy.

vessassa käynti yöllä... mä en vieläkään herää kertaakaan yöllä pissalle :eek: Ainoastaan silloin käyn vessassa yöllä jos poika herää, mutta yleensä en keskellä yötä vessassa käy. Ihmettelen sitä kyllä kun päivällä saa juosta pissalla useinkin.

Nyt on sit iskiaksen lisäks alkanut kävellessä sattua oikean puolen nivuseen. Vauva tosin on pitkään jo ollut vallan oikealla puolella joten kai se sitten painaa jotenkin niin että nivuseen sattuu.

Nyt kouluhommien pariin...

millipilli & Frank 31+1
 
Kätilöopistosta olen kyllä minä tykännyt. ei mitään negatiivista oikeastaan. tuli sielä 2 viikkoa makoiltua ennen esikoisen synnytystä ja ihan hyvillä mielin tämänkin meinaan synnyttämään mennä sinne.
 

Tässä olis nyt miun maha äskön otettuna 28+2..:) aikamoinen monsteri oon..:D hitsi kun pikkuinen jotenki tunkee itteänsä ulos masusta ja sattuikin oikein tossa kun teki ihme juttujaan jouduin ihan sanomaan kovaan ääneen, että auts... :D laittakaa muutki massu kuvia..:) nii ja pai the vei älkää välittäkö mun seksyist underpantseist... :D

nii tuli muuten mieleen et tykkääkö moni siit reilun leipä mainoksest mis ne kaks pikku tyttöö selittää äidillee isästään... hitsi mä nauroin sitä ku se tuli ekaa kertaa... :LOL:
 
Moikkaista kaikille!

Täältä ilmoittautuisi kans yksi taustailija Espoosta. Olen seuraillut keskusteluja jo hyvän tovin, mut enköhän jo itsekin uskaltaudu mukaan :) Mulla laskettu aika on 15.4., mut on kyllä tunne, et syntyy aikaisemmin. Supisteluista oon kärsinyt jo toista kuukautta, mutta eivät ole onneksi aiheuttaneet muutoksia. Ja viikkoja on kasassa 29+5
 
superheppuli jaksuja sinne :hug: mulla oli sama ongelma vko 25 kun jäin saikulle, kotiin kylläkin. sillon oli kielletty kaikki fyysinen, mutta nyt saan taas tehdä jo vähän onemmän :D on lepo tehnyt tehtävänsä. mä haalin sillon kun jäin saikulle, niin kasan kirjoja, leffoja ja neulomisia. sovin monet rehvit kaveriden kanssa . en ole kyllä niistä oikeen mitään tehnyt :/

mun päiväni alkaa yleensä klo10.00 kun herään. sitten syön kunnoon aamiaisen ja juon kahvit rauhassa. katselen telkkaria tai luen. sitten 12 aikaan meen suihkuun ja riippuen siitä onko menoa niin laitan itseni kuntoon ja lähden. jos ei ole menoa niin usein lähden kävelylle tai siivoilen.mies tulee neljän aikaan niin laitan siksi ruuan. sitten päivällä tehdään jotain yhdessä ja ilta meneekin tv:n edessä. nukkumaan 11 aikaan ja seuraavana aamuna sama juttu. tätä takana nyt 6viikkoa..

mamiti ihana massu :heart: oliko teille yttö tulossa, masusta arvelisin niin :D ja se mainos on kyllä ihan paras :LOL:

mä löysin lauantaina mun hampaasta iiiison reijän. tai saattaa olla että on pahempikin ja vaatii juurihoitoa tai jotain vakavampaa :/ soitin kaupungin hammaslääkäriin ja sain ajan suuhygienistille jo huomiseksi :eek: oli joku peruutusaika, muuten olisi mennyt 2kk. toivotaan nyt ettei ole mikään tosi vakava juttu, vaikka siltä näyttääkin, ja ihan yhtäkkiä ilmestynyt :ashamed: ei meinaan kestä selälleen maata sitten yhtään :headwall:

meijän kilppari on herännyt talviuniltaan :heart:

viime yö oli ihana/kamala!! nukuin tosi hyvin, mutta liikkeitä ei tuntunut yhtään. yleensä aina kun herään niin kuulostelen pikkuista ja kyllä sieltä aina joku mutkaus tulee :D nyt ei mitään, mutta nukahdinkin aika nopeesti. sitten yleensä heräilen silleen pikkuhiljaa, että oon puoliksi hereillä ja tällöin kaveri potkii tosi kovasti. nyt ei mitään tuntunut. oli pakko nousta ja syödä. nyt se sitten on tuolla möyrinyt, mutta tosiaan kunnon potkuja ei tule :/

kyllä nää meidän masuasukit alkaa oleen jo sitä luokkaa etteivät kovin enää kunnon potkuja lataile. alkaa oleen painoa lähemmäs 2 kiloo ja pituutta lähemmäs 40cm, ajatelkaa!! mulla vau-kirjan mukaan 1750g ja 37cm tällä viikolla :heart:

mukavaa talvipäivää mammoille ja masuille :saint:

JJ-t ja peukkis 31+3
 
hui,kun mä pelästyin..paino on nyt 72.9,eli siis mun päässä tietty 73,ihan just tän leivän jälkeen.. =) sf-mitta 27 ja rt,pissa puhdas ja sydänäänet 130-150,RR 127/85,viimenen johtu jännityksestä,mutta sano,että jos tulee outoo oloo tai sahalaitakuvioita tahi pisteitä silmiin niin soita.mutta en oo huolestunu,kun aina oon ollu tällanen jännittäjä :/ niin ja sitten saatiin aika synnytysvalmennukseen joka siis 11.3.kuinka moni teist on menossa muuten valmennukseen?ja joku ketä on ollu,niin onko hyödyllinen?me ollaan kyllä kuiteskin menossa.
Nyt on sitte vielä yks juttu,mikä kaivaa mieltä..ISYYSRAHA..ei me tulla toimeen yksinkertasesti jos mies pitää isyysloman,koska silloin saa vain kahden viikon palkan ja kelan rahathan tulee jälkijunassa.kuitenkin lainat ja tollaset päällä,pakko maksaa..muilla mitä kokemuksia asiasta..sossuko?ja eiks se oo niin että siltä ajalta äiti ei saa taas rahaa,kun isä vapaalla?mitä kandeis tehä?
Heidi ja Yömöyhijä 29+1
 
Alkuperäinen kirjoittaja JJ-t:
mun päiväni alkaa yleensä klo10.00 kun herään. sitten syön kunnoon aamiaisen ja juon kahvit rauhassa. katselen telkkaria tai luen. sitten 12 aikaan meen suihkuun ja riippuen siitä onko menoa niin laitan itseni kuntoon ja lähden. jos ei ole menoa niin usein lähden kävelylle tai siivoilen.mies tulee neljän aikaan niin laitan siksi ruuan. sitten päivällä tehdään jotain yhdessä ja ilta meneekin tv:n edessä. nukkumaan 11 aikaan ja seuraavana aamuna sama juttu. tätä takana nyt 6viikkoa..


JJ-t ja peukkis 31+3
Kuullostaa niiin tutulle!! :D ihan samanlaisii päivii miekii vietän :D

mamiti Joo miustaki se on ihana se mainos!!! :D :heart: hyvät naurut saa siitä :D mut niihä se on, totuus tulee lasten suusta.. kauhulla ootan sitä mitähä sammakoita se oma lapsi päästelee sitte siihe ikää tullessaan :D

vaaveli75 tervetuloa!! :wave:
 
heikku tarkotatko sitä isyyslomaa, minkä isä on vapaalla juuri kun vauva on syntynyt? kyllä sillon tulee ihan normi äippäloman raha ja mies saa n. 60 prosenttia palkastaan. näin mä oon ymmärtänyt :/ ja sitä isyysrahaa voi hakea vasta vauvan syntymän jälkeen, eikö??

korjatkoon joku jos oon väärässä :attn:
 
Voi apua :LOL: nyt se raskausajan dementia on iskenyt mun mieheenkin. Soitti äsken töistä että onkos mulla huomiseksi suunnitelmia. Mie olin että neuvola, ei sen kummempia.... Oli ruennut sihteeri ihmettelemään miehelleni että mitä sä täällä teet. Sullahan on lomaa :LOL: noh, tekee nyt tämän päivän sitten töitä ja on huomenna kotona.
Vissiin joskus suunniteltu pisempää viikonloppua ja ottanut siksi maanantaina ja tiistain lomaa. Mutta eihän sitä kaikkea voi muistaa.
Siirsi tämän lomapäivän sitten viikonpäästä tiistaille kun mulla on se äippäpolilla käynti. :LOL:

JJ-t sun päiväsihän kuulostavat mukavan rennoilta. Auts, hyvä että pääset hammashoitoon heti näytille.


Niinpä, ei ole enää niin kamalasti tilaa potkia pienillä, varsinkaan isommilla ja isommilla viikoilla.
Meidän pieni kyllä mahtuu vielä hyvin potkimaan ja kääntyilemään.
Mutta vaikuttaapa noihin liikkeisiin asento ja vauvan vireystilakin kummasti.

Heikku, hienoa että neuvolassa kaikki ok. Ja monestihan just jännitys nostaa paineita joten niistä ei varmasti tartte kauheen huolissaan olla.

Kyllä se äippäraha tulee sen 3 viikon isyysloman ajan ihan normaalisti. Sitten vasta isyyskuukausi yms vaikuttavat äippärahan saantiin. Mutta ton 3 viikon isyysloman voi pitää ihan huoletta. Äitikin saa silti rahaa... ainakin aiemmin ollut näin.
Eikä sitä ole pakko pitää kerralla. En nyt muista moneen osaan sen pystyi jakamaan ja mihin mennessä ne oli pidettävä. Mutta sai olla vaikka viikon lomalla, sitten viikon töissä ja taas lomalla.

Onhan sitä tulot sitten vähän pienemmät. Mutta eiköhän sitä pärjää kun ei tuhlaile. Ihailee vauvaa kotosalla niin halvalksi tulee :D

Miten teillä muuten miehet ovat isyyslomaa suunnitelleet? Meillä ukko luultavasti on sen 3viikkoa putkeen kotona heti pienen synnyttä. Saan minäkin toipua rauhassa sektiosta sitten. Ja kerkee tämä arki vähän paremmin käynnistyä kolmen kanssa ennenkuin mies karkaa työelämän pariin.

t. Solina ja Neiti
 
tarkoitan sitä..no,sittenhän ei tässä mitään,huh..noi kelan paperit ja lappuset on kyllä sellasta hepreaa että vaikka se siinä suomeksi lukee,niin ei se mee jakeluun..jaa isäkuukausi..mitäs ihmettä..mikäs se on?tai siis olen kuullut jutun,mutten perehtynyt yhtään..millästavalla se menee sitten noin niinkun rahahommat ja minkä verran silloin saa palkkaa ja silloin äiti ei siis saa rahaa?antakkee anteeks tää mun pääni tynnyrissä..
 
heippa taas kaikille
oli tullu hirmuisesti taas tekstiä..niitä on kiva lueskella :D
mamiti87 ihana masukuva sulla

vessassa käynnit öisin herään kerran pari käymään pissalla...mutta on myös vielä paljon niitä öitä un ei tarvii sinne raahautua =) mulla on kans se ongelma että kun joutuu sinne vessaan raahaan ittensä yöllä niin unta ei meinaa enää millään saada..mutta kaikista pahimmaks ongelmaks koen sen kun en saa nukahdettua illalla :kieh: sängyssä saa pyöriä parikin tuntia..vaikka olis kuinka väsyny... viimeyönäkin siirryin sohvalle kun oli tullut jo pyörittyä puolitoista tuntia ja sohvalle sitten viimein nukahdin..

voimia kaikille jotka ovat vuodelevossa/saikulla ja muuten kipuileville :flower: :hug:
taidan mennä tytön kanssa sohvalle pötköttään..kun on taas vähän huippaillu..ja zikille iso kiitos uudesta pinosta :D

lumi-enkeli+masuasukki 28+6 :heart:
 
jos mäkin yritän jotain kunnolla kirjoitella.
VAROITUS saattaa tulla romaani :LOL:

mulle on tullu viimeaikana joku ihme haju fetissi. koko raskauden on ollu et en oo sietäny mitään hajuja ja nyt nuuhkin pakon omaisesti kaikkea :ashamed: meijän pyykinpesuaine on ihan ykkönen, sit kaikki siivousaineet ja bensa-asemalla haisi hyvälle. käänsin kyllä nokkani sit tuulen suuntaan ku en viittiny mitään bensahöyryjä haistella :LOL:
yleensä en siedä hajuvesiä mut nyt on miehen tökötitkin haissu niin hyvälle.

täällä kans yks joka ramppaa pissalla yöllä alvariinsa :wave:

suppareista en niitä sen ihmeemmi oo joutu tarkkailee. päivällä tulee tosi useasti niitä et vetää mahan ihan kivikovaksi. sit öisin tulee vähä kipeämpiä suppareita mihin liittyy sit sitä menkkajomotusta. aika outoa ku öisin kipeämpiä??

JJ-t voi ku sun päivät kuulostaa niin ihanan leppoisilta =) mä täällä ihmettelen ton pikkumiehen kanssa kun taas mikään ei tunnu olevan hyvin.

10 päivä on seuraava neuvola. on sit ollu se 4 viikkoa väliä ja viikot sit jo 33+4. et tosi harvakseltaan on meillä käyntejä. täytyy sillo yrittää muistaa kysellä kaikki mahdolliset jutut, jos päättää tää toinen tosiaan tulla ja ajoissa. ois niin kiva päästä nyt sinne synnytystapa-arvioon ja varmaan vielä johki loppuajan ultraan, ni vois yrittää varmistella sukupuolta. multahan jäi kaikki tollaiset esikosta tekemättä vaikka syntyi kuitenki vasta 36+4 :|

Hani ja Masu 32+3
 
AAM
Huih olettepas ahkeroineet tekstin osalta :D

Jj:t hammiskeen kiva että peruutusaika jäkkääntyi noi äkkiä, toivotaan ettei kauhian hirveitä operaaziooneja jouduta tekemään.. tyyliin selviäisit paikkauksella .. juurihoito :x !! IIIK ! |O
Ja kiva päiväaikataulu.. :D kuten zikilläkin ei kiirusta pahemmin.. :whistle:

meillä mies haaveilis että riippuen miten synnytys meneen niin pitää aluksi sen viikon ja sit sen isyyskuukauden ( sen omaa 18 päivää ja multa vanhempainvapaasta 12 vikaa päivää ) mut saa nähdä onnistuuko toteutua se siyyskuukausi mun työpaikasta riippuu jos on enään työtä silloi :| :(

Heikulla kivoja neukkulakuulumisia..

superheppulille tapahtunut paljon.. :hug: luoja kiitos kaikki suht ok !

mamiti ihana massukka :heart:

Vaaveli75 :wave: tervetuloa !

mitähän unohdan nyt kommentoida koko viestin kirjoittaminen kestänyt "lievät" 4 tuntia :D :LOL:
AM & hippunen 30 POKS :heart:
 
heips taas..:)
JJ-t juu tyttöhän sieltä on puskemassa...et ei meillä epäilystä kun pikkuisen kohtukin oli havaittavissa 4D ultrassa..:) nii ja koti arkea minäki vietän vähän samoilla kaavoilla... :D voin kyllä nostaa hattua teille ketkä ootte viel töissä :eek: on hienoa et joku jaksaa kun ite ei meinaa jaksaa millään.. nii ja tuosta lemmiskelystä sen verran et meillä se on ihan normisti jatkunu mitä nyt ei hirveesti tunne itseään eroottiseks.. tuli yks frendien jakso mieleen kun rachel yrittää saada rossin harrastamaan seksiä kanssaan et synnytys käynnistyisi nopeasti nii siin rossi ei halua harrastaa seksiä rachelin kans vaan sen takia et vauva syntyy, koska se ei oo seksikästä ja tuo haluja mitenkää nii rachel siinä sit aivan tosiaan se ei oo seksikästä ja hups se tiputtaa kynän lattialle aikomuksenaan pyllistää seksikkäästi rossille nii osasin kuvitella itteni siihen tilaan ku rachel kumartuu ähinän ja puhinan kans ja yrittää saada kynää lattialta " tosi" seksikästä sekin...:D ei ihan onnistunu niin "seksikkäästi" kuin kuvitteli... :LOL: muistaako joku sen frendit jakson?
nyt sit taitaa loppu pari tuntinen mennä sillee et odotan miestä töistä nii päästään yhes käymään kaupassa..:) tultiin äskön kyl ostarilta ja marcus siinä sit istu pulkassa ja annoin marcukselle mun kassin siihen et äitin on helpompi vetää ja eiköhän kassi ollut tippunut ja parinkymmenen metrin päästä juoksee mummeli mun perään et onko tämä sun laukku... luojan kiitos se toi sen mulle ja kaikki oli tallessa meinaa varmasti olisin tallustanu kotiin asti mitään huomaamatta ja sillon olis ollut jo liian myöhäistä varmasti..:/
 
AAM
mamiti Mä muistan ko Rachel jakson kylä vedet silmissä vieläkin aina viidettä kertaa nauraa niille jutuille. Myös se monican ovulaatiojuttu ko Chandler oli siellä Tulsassa ja tuli kotiin röökinhajuisena ja pakko oli häsätä ko oli vika ovispäivä, tässä taannoin kans ! LMAO :LOL: :LOL: Oi luoja !

AI niin ja profiilikuvakin vaihdettu : siellä jopa minäkin kuvassa :D Naama värkki punasena urhielun jälkeen.. :p
masukuvan saatte jossain vaiheessa..
EIkös meidän pitänyt näitä 30 rikki kuvia laitetlla ?
 
:LOL: muistan tuon frendien jakson!! tais tulla telkkarista vähän aikaa sitten, mihen kanssa nauraa räkätettiin kun siinä oli niin paljon samoja ominaisuuksia kun mulla :LOL:

kyllähän tässä on ihan kiva päiväaikataulu joo.. on vaan tylsää, ei oikeen mitään tekemistä! sitten sitä vaan istuu kotona ja paisuu :ashamed: sympatiat teille, jotka ootte samassa tilassa kotona lapsen ati useamman kanssa :saint:



päivän kohokohta tänään: lähjden miehen mukaan kun sillä on lääkäri, niin pääsen kaupungissa pyörähtään :D ei mulla mitään rahaa ole, mutta silti!

[/b]zukkis kyllä näkyy kuvat :D sulla on ihan samanlainen masu kun mulla, paitsu mulla on hieman linea negraa näkyvissä..haaleena koko vatsan poikki, sulla en sitä huomannut, kun hiukka alhaalla.
 
No niin, ainakin linkit tuli, emmä osaa niitä kuvia tähän tekstiin suoraan laittaa :headwall:

Mutta veikata saa meidänkin masusta, et kumpi sielä mahtaa olla :) Mitään hajua ei itellä kyllä tällä hetkellä oo...

Superheppulille tsemppiä lepoon ja onneks kaikki muuten pikkusella ja äidillä hyvin :heart: Olis voinu kyllä käydä tosi pahasti!!

Toivotaan, et Solinan ylämahakivut helpottaa :hug: Syöksä muuten rautaa? Se teki mulla ylämahan kipeeks.. Tai sit joku muu mitä syöt? Vai onks se sellasta kiristävää enemmänkin koko ylämahalla? Onneks ei kuitenkaan muuten merkkejä raskausmyrkytyksestä!!

Heikku, 3 viikon isyysloman rahat maksaa Kela ja sä saat silloin ihan normaalia äippärahaa koko ajan. Mutta se isäkuukausi tarkottaa sitä, että sä lopetat vanheimpanrahakautes 2 viikkoa aiemmin ja annat ne miehelle, jolloin se saa 2 viikkoa bonusvapaata. Eli jos mulla esim. loppuu "äitiysloma = vanhempainrahakausi" silloin, kun vauva on n. 9 kuukauden ikäinen, vaikkapa 15. tammikuuta 2010. Niin, mä voin luopua 2:sta viimesestä viikosta, jolloin mun rahan tulo Kelalta loppuu 1.1.2010. Voin jatkaa kotona oloa ym. mutta lopetan siis 2 viikkoa aiemmin ton äitiysrahan saamisen. Ja mies saa tästä hyvästä 4viikkoa Kelan maksamaa bonusvapaata, jolloin se saa isyysrahaa omien tulojensa perusteella, niinku mäkin sain äitiysrahaa. Mutta, miehen ei tarvi jäädä kotiin pitämään sitä 4 viikkoa vielä tolloin tammikuussa, vaan se voi siirtää sitä isäkuukautta meidän tapauksessa viimeistään kesäkuulla 2010 pidettäväksi. Kelan papereissa lukee se päivämäärä, johon mennessä miehen täytyy se isäkuukautensa pitää, ja se on n. puoli vuotta siitä, kun sun äippälomas loppuu. Huh huh, tulipas selostus. Selvensikö yhtään? Näin se mun käsittääkseni siis menee...... Korjatkaa, jos oon vääräs :)

Täälä voidaan hyvin. Supistukset normalisoituneet levolla hyvin. Nyt oon aikani kuluks pistäny ensimmäisen erän vauvan vaatteita pesukoneeseen pyörimään. Ihanaa :heart: Täytyykin mennä ne ripustaan narulle, niin saa mieskin ihastella pikkuvaatteita kuivumassa, kun tulee kotiin =)

Zukkis ja Pötkö 30+4
 
moi mamiskat :)

hurjasti tullu tekstii jossain 3pv:ssä jotka olin netin tavoittamattomissa :) olin varmasti vähään aikaa viimesellä likkojen reissulla ja ihanaa oli!

ziki kiitos taas uudesta pinosta!

superheppuli onneksi olette vauvan kanssa suht kunnossa! olisi voinut käydä tosi pahasti. ärsyttää niin ne tyypit jotka ei tajua että busseissa ja metroissa on oikeesti osa paikoista varattu meikäläisten kaltaisille :kieh: mä kyllä sanon reippaasti jos tarttee päästä istuun et sorry vaan, meikä tarttee nyt sitä paikkaa enempi. on paikka tähän asti irronnu mut ei sitä pitäs tarttee kyl erikseen pyytää!!

mamiti87 ja zukkis ihania masuja teillä! zukkikselle mä veikkaan tyttöä :heart:

vaaveli75 tervetuloa mukaan :wave:

rentoutumispäivä öö, en tiä lasketaanko mut mä varasin meille viime perjantaina vihkiajan :heart: ja sit eletään ainaki yks kokonainen päivä hienosti hotellissa ja käydään jossain älyn hienossa ravintolassa syömässä :D muutaki hemmottelujuttuu vois päivälle keksiä, jalkahoito kuulostais ainakin ihanalta :)

ziki ja jj-t ja muut kotona olevat, mä olen kade teille.:ashamed: kuulostaa niin ihanilta teidän päivät!! vaikka joo, ei sais valittaa, kun pystyy viel oleen töissä, mut aika zombie mä olen eikä selkä millään meinaa kestää 8h istumista :( lisäbonarina on nää supistelut, joita kiire ei vähennä, ja viimestään lounaan jälkeen meinaan nukahtaa pystyyn, kun yöllä ei saa nukuttua suonenvetojen, närästyksen, selän ja pissalla ravaamisen vuoksi. |O myös vauva tykkää pitää äitiään hereillä yöaikaan, mutta siitä ei voi valittaa, niin ihanaa se kuitenkin on :heart: no, enää ois 3 vkoa ä-lomaan, jos jaksais edes osan siitä viel töissä.

isyysloma meillä mies pitää siin alkuun viikon talvilomaa + ainaki 1 vkon isyyslomaa. katsotaan sit selviinkö jo yksikseen ja säästääkö lopun esim kesäloman yhteyteen tai syksyyn. isyyskuukauden mies pitää varmaan sit heti vanhempainvapaan päätteeksi. ja hoitovapaataki heti, ku (jos!!) mä maltan lähtee töihin. :D

meil vauva taitaa olla jo niin iso ettei pääse vaihtaan enää asentoa helposti. on tuntunu jo pitemmän aikaa potkut ja puskeminen vasemmalla ihan nivusista kylkiluihin asti. liikkeet on tosi voimakkaita jo, säpsähtelen niden voimasta ja yritän sit löytää asentoa, jossa vauvalla olisi enemmän tilaa ja mä saisin vähempi iskuja, mut juu ei tosiaan onnistu :D

mulle alkaa tulla paniikki, kun meil on edelleen vauvan varusteet isolta osin hankkimatta ja sit ne kaikki pitäs varmaan viel pestäki ja järjestellä kaappiin ym. sairaalakassikiaki pitäs kai suunnitella ja pinnis sisustaa. apua, en todellakaan ehdi jos vauva päättää syntyä yhtään etuajassa.

aurinkoista viikon alkua ja hyviä vointeja kaikille!

t. manna + lilli 31+5 :heart: (kohta loppuu jo 8. kk!!)
 
Joku tästä samasta taisikin jo aiemmin puhua, mutta mainitsenpa vielä. Kävin neuvolassa tänään ja raja-arvojen mukaan mulla on nyt sit r-diabetes. Paastoarvo sais olla max 5,3 ni mulla se oli just sen verran. Nlatäti kehtas viel sanoa että jos olis ollu 5,2 ni sit ei tulis merkintää... Eli ny sit on nlakortis merkintä ja ihan turhaan, koska asiaa ei edes seurata eikä ruokavalioo tarvi muuttaa jne! |O

Tietääkö joku muuten miten hemoglobiini otetaan? Mä oon ymmärtäny että se on se veritippa sormen päästä? Täti oli merkannu mun korttiin hempan vaik ei se mitää verta kyl ottanu..

Niin juu ja kun tuo mukula on nyt jo sen 1800g niin mulle varattiin jo aika vkolle 37+.. painoarvioon. Jos se on liian iso sillon ni kuulema sit käynnistetään synnytys. Ku kysyin et mikä sit on liian iso, ni se sano et se menee oikeastaan sen lääkärin mielipiteen mukaan. Ja mä joudun menee taas mäntymäkeen sen hemmetin heikin kopeloitavaks, en tykkää siit äijäst yhtään... rrrhh.

Hani mulla on samanlaisia "ongelmia". Kaikki liuottimet haisee ihan mielettömän hyvälle. ja tankkaamassa on erityisesti autuas olo. Huomasin asian kyl jo muutama kk takaperin. Muutama viikko sitten olin ihan kaasuissa ku kävin tankkaamassa. Tuntu ihan et se bensa nousi päähän, vaikka en sitä nenä reiässä kiinni impannukaan. sairasta.

Rv29+2
 
outison;hemppa meillä ainakin sormenpäästä.Mulla kai jonkunasteista radia.Sain perjantaina mittausvehkeet kotiin ja musta arvot näyttää hyvältä.Ja olen nyt 4pv putkeen mitannut.Pari päivää ko jaksais viel ni ois kai ok.Mutta sormenpäät jo melkoisen kipeenä=(
 
Tunkeudun pinoonne B)

outison: sulta on varmaan sokerirasituksen yhteydessä tutkittu siitä ekasta näytteestä myös hemoglobiin, jonka terkka nyt merkkas korttiin. Tulos on muuten laskimonäytteestä huomattavasti tarkempi kuin sormen päästä otettava.

Ja ihan hyvä että rd-merkintä kortissa on. Jos vaikka vauvalla tulee syntymän jälkeen tärinöitä tms niin osaavat heti yhdistää, että vauvan sokerit voi olla "hiukka sekaisin" vaikka mitään hoidettavaa rd ei sulla ole ollutkaan. Kaikki siis vaan sun ja vauvan parhaaksi että kaikki tieto kulkee neuvolan ja sairaalan väliä. Sairaalassahan ne on ihan sen äitiyskortin tietojen varassa, ei siis yhtenäisiä tietokoneohjelmia kuntien ja sairaaloiden välillä.
 

Yhteistyössä