<3 <3 MARRASKUUN massukat TOUKOKUUSSA 2011 <3 <3

Diinulle paljon voimia ja jaksamista! On varmasti raskasta aikaa odottaa tietoa, vaikka hyvin suurella todennäköisyydellä lapsi on täysin terve.

Paino ei juuri ole näkynyt ylimääräistä. Ekan ja tokan neuvolan välillä -1kg. Enkä mitenkään tanakka ole ruumiinrakenteeltani, että ekan neuvolan paino oli 50,8kg. Mutta ehkä ihan hyvä että ei vielä näin alussa oo kauheasti painoa kertynyt. Ei kyllä oikeen mahakaan ole kasvanut, paitsi sillon kun on syönyt oikeen kunnolla ja turvottaa, niin tuntuu että onpa se iso..

Rakenneultra mulla 30.6. Että aikalailla kuukausi pitäisi jaksaa odotella.. Kuluu varmaan aika tosi hitaasti, kun niin kovin tekisi jo mieli tietää että mitä sinne masuun nyt oikeen kuuluu ja mitä siellä näkyy ja onko kaikki oikeesti kunnossa.

Liikkeitä en oo varmaan tuntenut. Tai jotain pieniä hipaisuja oon tuntenut, mutta ei kunnon potkuja, niin en ole varma olenko vain kuvitellut. Mullakin istukka edessä, että sekin vaimentaa tuntemuksia..

Hankinnoista Ollaan hankittu matkarattaat, kaukalo ja vaunut. Kaikki nuo siis käytettyinä tutuilta. Tosin ei olla niitä kaikkia vielä kotiimme noudettu, kun ei ole niin kovin ylimäärästä tilaa ja jotenkin tuonne varastoonkin kertynyt jos vaikka mitä, niin ei sinnekään vielä toistaiseksi liiemmin mitään mahdu. Mutta kai nämä isoimmat hankinnat on nyt sitten tehty. Vaatteet, hoitopöytä ja pinnasänky on vielä hankintalistalla. Tosin pinnasänkykin todennäköisesti saadaan käytettynä. Ja vaatteita varmastikin ostan kans käytettynä, ettei kaikkia ihan uusina. Kun pienet liikkuu niin vähän, niin eihän ne vaatteetkaan kovin kulu käytössä..

Onkos teissä, joilla jo ennestään lapsia kestovaippailijoita? Ja esikoisen saajissa kestovaippailusta kiinnostuneita? Ite oon kyllä kovin kiinnostunut käyttää kestovaippoja, jos ei ihan täysin, niin ainakin osittain. Vaikka onhan niissä vähän enemmän hommaa kuin kertakäyttövaipoissa, mutta se pesu ei vaikuta minun mielestä niin isolta rastilta, että sen takia jättäisi käyttämättä..
 
Tulipas tavallaan hyvä mieli, että muillakin on semmoisia itsesuojeluvaistottomia hurjapäitä kotona. Ainakin tuon meidän pojan perässä pitää olla jatkuvasti. Heti, kun silmä välttää, niin on kiivennyt keittiön pöydälle, kaatanut telkkarin tai kaivamassa kissanhiekkalaatikkoa. Ja muutama viikko sitten kiipesi hellan päälle vaikka siinä on semmonen suoja edessä. :O On tuota lihasmassaa pienellä pojalla sen verran, että pystyy vetämään itseään käsien varassa ylöspäin. Koko ajan yritetään virittää erilaisia suojia ja esteitä pitkin kotia, että olisi mahdollisimman lapsiturvallista. Silti saa olla kyllä varuillaan. Pienen vauvan synnyttyä en voi koko ajan vahtia esikon tekemisiä, joten muutaman päivän hengähdystauko viikossa on aivan paikallaan.:D

Alice ja Väinö 16+4
 
Hoitoon viemisestä, meillä on elokuussa aloittava, mutta ajttelin ottaa kotiin joko äitiyslomalle jäädessä tai hiukan ennen laskettua aikaa. Toi riippuu ihan siitä mikä on mun liikuntakyky siinä vaiheessa. Mut toi tyty on niin pikkunen vielä et ihan rauhassa saa olla kotona meen kanssa. Ikäeroa tulee siis joku reilu puotoistavuotta.

Vaipoista Eiköhän meillä tän toisenkin kanssa jatketa noita kestoja, milä on menty ekan kanssakin. Tuleepahan halvemmaksi, kun on jo vaipat valmiina ;) Ja en oo kokenut työläämmäksi, kun kerta vaipatkaan. Mun mielestä kertavaipat on hankalampia. Niitä siis käytetty rotan yhteydessä. Mut juu kaupasta kantaa ja sit vielä uudelleen roskiin et ei sovi meille, kun pakottavissa tilanteissa.

Täällä seurailtu sokereita ja pysyneet melkolailla kupsissaan. No supistukset tuottaa sitten enemmän pään vaivaa, mut eiköhän niitten kanssa pärjäile jotenkin.
 
On meidänkin ipanat kunnon rämäpäitä ilman minkään sortin lihasmuistia :( Vanhimmalta tytöltä paikattiin takaraivo kun oli kahden vanha ja jatkuvaan on jollain huuli, silmäkulma, käsi, jalka tmv mustelmilla ellei ihan verisenäkin *huokaus*
Olen kyl onnellinen et asumme maalla ja oma piha on "turvallinen". Nytkin tuolla keskenään leikkivät :) Ovi mulla on auki ja keittiön ikkuna pihalle jotta voin heitä seurailla. Ja ah ihana kesä! Ei tarvii sitä kauhiaa pukemisrumbaa. Sisälle kyl kantautuu likaa sit ihan urakalla kun vuoron perään käyvät selittää löytöjään (matoja : /) ja kissat sekä koira ramppaa sisällä... No se on tätä. Pitää nauttia kun kohta taas pimeää ja kylmää.

Kestoilusta. Kestoilin esikon aikaan mut se jäi kun rupesin kakkosta odottamaan. Muka kaikki pyykit haisi pesunkin jälkeen vaan edelleen pissalle :x Sit kakkonen oli kokonaan ilman mut kolmosen kanssa taittiin kestoilla vauvasta lähemmäs vuotta. Sisko ompelija niin ompeli sit hurjan kasan vaippoja ihanissa kuoseissa. Nelosen aikaan en sit ees kokeillut... Nyt vois tän viimesen kanssa taas yrittää :) Kyl sillä huomattavan summan säästää kun ei tarvii olla jatkuvaan vaippoja ostamassa. Pesukone meillä pyörii useamman kerran päivässä niin samallahan ne vaipatkin pyöräyttäs. Eikä oo sit pelkoa et alkaa taas kaikki haista pissalle kun uutta raskautta ei tule :LOL:

*muoks Itse koin taskuvaipat parhaimmiksi. Kuivuvat nopeaan ja täytettä saa vanhoista virttyneistä pyyhkeitä tosi edullisesti. Saumurilla vaan palat ympäri ja erikokoisiksi niin avot :) Vink vink vaan ;)

Mun pitäisi joku aamu selvitä sinne vasta-aineverikokeisiin. Oli labra kämminyt ja saanu ne putket rikki tai jotain. No ei sillä onneks kiire ole. Ei oo herkkua lasten kanssa labrassa odottaa tunti tolkulla : / Mulla siis veressä kolmosen aikaan jotain anti-n ja tunnistamaton vasta-aine mitä sit seurattu pitkin raskautta. Nelosessa ei enää ollut tota tunnistamatonta.

Jaahas jos jotain järkevääkin yrittäs tehä...
 
Viimeksi muokattu:
Voi kiitos kaikille myötäelämisestä! :)

Lapsivesipunktio takanapäin. Toimenpide oli varsin kivuton, suunnilleen samalta tuntui kun normi verikokeen otto. Vaikka ihan muuta olis voinu luulla, kun kerta mahasta pistetään neula kohtuonteloon. Toimenpide meni lääkärin mukaan hyvin ja nyt vaan odotellaan tuloksia. Ens viikon torstaina aikoi hoitaja sieltäpäin soittaa - viimeistään. Soittaa aikaisemmin jos tulokset on tulleet. Lääkäri ultrasi vauvaa ja rakenteet näytti olevan kunnossa sydäntä myöten. Vastasi suunnilleen viikkoja, paria päivää pienempi taisi olla niinkuin kaikissa ultrissa on ollut aikaisemminkin. Vähän on toimenpiteen jälkeen supistellut ja oon panadolia muutaman ottanut. Nyt alkaa melkoinen piinaviikko! :|
 
Pitkästä aikaa!

On mukamas ollut niin kauheasti taas kaikkea etten ole ehtinyt täällä käymään. Mutta tosi hyvä hoitokeskustelu on ollut käynnissä. Meillä poika on vielä niin pieni ettei pääse steineriin(sinne otetaan vasta 3v) joten ei tarvitse sitä asiaa sen kummemmin miettiä. Kotona ollaan koko porukka ja hyvä näin. Kyllä kieltämättä jännittää tuleva talvi ja innokas 2,5v sisätiloihin kahlittuna. Onneksi mies on täysillä mukana tässä "perheilyssä" niin jakautuu sitten kotityöt ja pojan viihdytys tasan. Ja voihan sinne leikkipuistoon mennä sitten iltapäivällä isän kanssa kaksin kun mamma jää vauvan kanssa sisälle. Uskon että saamme arjen pyörimään vaikka talvi olisikin todella kylmä. Sitten seuraavana syksynä laitetaan poika varmaan osa-aikasesti sinne steineriin vaikka itse olenkin kotona vauvan kanssa. Uskon että poika viihtyisi siellä kun saa jonkun oman jutun ja pysyviä leikkikavereita. Mutta sinne nyt on vielä ikuisuus joten mitään kunnon suunnitelmia ei vielä ole. Katsotaan sitten :)

Tapaamisesta Jos olette kiinnostuneita tulemaan tapaamiseen niin laittakaa minulle viestiä mandi.p@luukku.com. Vasta pari on ottanut yhteyttä joten mahtuu vielä mukaan. ;) Ehkä treffattaisiin kesä-heinäkuussa riippuen miten teille sopii,itseasiassa heinäkuu voisi olla kiva kun sitten on rakenneultrat takana ja vatsat kunnolla edessä. Odottelen vielä muutamia yhteydenottoja ennen kuin alan sumplimaan päivää ja aikaa :)

(.) Nyt jo on muutama tullut kysymään että taitaa teille tulla toinen. Leikkipuistossa joku äiti tuli kehumaan että on niin nätti vauvamasu. Ihana oli kuulla vaikka meninkin hämilleni kun luulin olevani löyhytunikan alla aivan piilossa. Itse olen sellainen etten kehtaa kysyä keneltäkään että oletko raskaana,en vaikka pää jo näkyisi. Kai sitä on huolissaan että toinen vastaa vain lihonneensa..

Ja Diinu toivottavasti tulokset tulevat pian,varmasti aivan kamalaa ja piinavaa odottaa tietoa noinkin isosta asiasta. Tsemppiä! :)

Mandi ja kirppu 15+2
 
Heippa!!

Diinulle paljon jaksamisia. Toivotaan parasta!!

Hoidosta. Meillä esikoinen jatkaa hoidossa koko syksyn kokopäiväisenä, koska ei voi tietää mitä näitten kaksosten kanssa käy. Voin joutua vuodelepoon taikka ihan sairaalaan osastolle lepoon ja mmihinkäs sitten poika kun mies on tietenkin töissä. Meillä siis kaikki isovanhemmat ovat vielä töissä seuraavat 8v ainakin. Vuoden vaihteessa poika siirtyy 17 päiväiseksi kk. Miika on siis 4,5v kaksosten syntyessä ja koen hänen olevan parempi olla päiväkodissa, kun kotona minun ja vauvojen kanssa. Jos vaovoja tulisi vain yksi, niin pitäisin pojan kotona ja hankkisin kerhopaikan.

pahoinvointi on onneksi jo loppunut. Välillä saattaa tulla pahaolo, mutta ei kestä kauaa, eikä tarvitse enää oksentaa.

Liikkeistä. Olen huojentunut kun monella muullakaan ei vielä tunnu liikkeitä. Mulla on jotain epämääräisiä tuntemuksia, mutta en usko, että ne ovat liikkeitä, vaikka piiperoita onkin siellä kaksi. Olen kyllä tosi paljon enemmän huolissani tästä raskaudesta kun esikoista odottaessa.

Minä olen myös A rh miinus. Eli mustakin otetaan noita vasta-aineita ja esikoisen jälkeen sain sen piikin reiteeen.

Ihanaa kun tuli helteet. Nauttikaa:)

Anzu ja pallerot rv 15+4
 
Huomenta marrasmammat :)

Jospa nyt taas pääsisi mukaan kirjoitteluun. Ollut kamala tohina supistusten, flunssan ja koulun kanssa..

Kukahan ihana jaksaisi tehdä uuden pinon? :wave: Itse en osaa, liian uusi kaksplussalainen vielä :D

Painoa tullut noin 2kg lisää :ashamed: Ja tuokin tuntuu aika hurjalta kun olen niin lyhyt..

Rakenneultra meillä kahden viikon päästä, eli 15 pvä :) Olen kuullut että täällä meillä lääkäri saattaa vahingossa kertoa sukupuolen. Me ei olla varmoja halutaanko tietää, pitäisi nyt päättää ja kertoa asia lääkärille heti kun huoneeseen astutaan :D

Limakalvojen kuivuudesta on ollut puhetta.. Hirveää valkovuodolla sotkemista mulla :( Aivan järkyttävää. Vuodan kuin seula :D Eli kuivuudesta ei ongelmaa onneksi, vaikka vähempikin vuoto riittäisi :D

Hankinnoista meillä on nyt pinnasänky, ystävältä saan halvalla hyvän turvakaukalon, JEE!! :) Äitini on ostanut hirveästi jo vaatetta, leluja, tuttipulloja yms. Joka pvä soittaa ja kertoo kuinka osti sitä ja tätä ja tuota ja tahtoo ostaa sellaista ja tällaista. Ja jos uskallan sanoa että me ostetaan joku asia (esim. leikkimatto) jostain tietystä paikasta niin innokas äitini on kärkkäänä heti että hän mielellään ostaa niin ei meidän tarvi murehtia :popcorn: Me emme siis varmaan saa ostaa mitään :LOL: No ei, ihanaa vaan kun sukulaiset haluavat auttaa :) Ostettavaa riittää niin varmasti jää meillekin jotakin, ainakin toivottavasti :D

Kestovaippailusta olen kiinnostunut ja sitä varmasti ainakin kokeilen. Itseä ällöttää nuo kertikset, kauhean paksuja, kovia, muovikasoja. Lisäksi yritän kovasti ajatella luontoa :saint: Ainakin siis yritän kestoilua ja jos ei onnistu niin sitten ei mutta yritys hyvä kymmenen! Ja ainakin jos ei täyskestoilu onnistu niin varmasti tulen silti niitä välillä käyttämään. Vaippojen pesukaan ei varmaan tule ongelmaksi, meitä kuitenkin vaan kaksi perheessä, tulee siis vähän pyykkiä joten hyvin pystyy vaippojakin pyörittämään joka pvä.

Omaa napaa:
Ihmeellisiä kipuiluja nivusten seudulla : / Lisäksi kamala väsymys ja tokkero, joka voi osaksi johtua kauheasti stressistäkin kun pitäisi asuntoa etsiä ja koulua vielä hoitaa niin paljon kuin pystyn yms.. Maha kasvanut kovasti ja Masi kova poika jumppaamaan, nytkin kamala vilske tuntuu :D
Monta päivää satoi aivan kaatamalla, joka masensi sängyn pohjalle. Nyt onneksi ilmat taas kesäiset ja on vain niiiiiin ihanaa olla raskaana ja odottaa että kesä etenisi vauhdilla ja alkaisi syksyn värit tulla sekä ensimmäiset talven merkit ;) On se outoa että minä joka olen täysin kesäihminen odotan kuin kuuta nousevaa talvea :D Nyt tuntuu ettei mikään voisi olla ihanampaa kuin lumi ja pikkupakkanen ja siten oma nyytti kainalossa =)

Nyt jatkamaan takapihan siivousta. Yritän kovasti istutella jotakin kukkia, joiden nimiä en edes tiedä kun olen niin hurja viherpeukalo :D Jospa tuosta pihasta edes vähän hienompi tulisi. Mies vaan ihmettelee kun olemme muuttamassa pois tästä kohta, että miksi laitan pihaa nyt kun en aijempina kesinäkään ole laittanut. Miehen mielestä hormonit muuttavat koko naisen luonteen ja ajattelukyvyn :LOL: Joo-o, hormoneja ja vitsailua siis tänne.

Mukavaa keskiviikkoa ja ensimmäistä kesäkuun päivää kaikille! :)

Tiukutus&Masi 18+1 :heart:

MUOKS: huuuiii miten pitkä viesti :O Pahoittelut :D Pitäisi varmaan hiukan useammin kirjoittaa eikä vaan lukea :saint:

Vielä kuitenkin pakko kysyä veriryhmistä....
Auttakaas viisaammat. Neuvolassa merkkasivat korttiin veriryhmän seuraavasti: O rh: + n / va: -. Eli siis joo vasta-aineet miinus mutta mitä ihmettä, onko veriryhmäni nyt sitten O+ vai O- :confused: Kun siis merkannut peräkkäin + ja n (meinaa varmaan negatiivinen...)
Kauan aikaa olen tuota miettinyt enkä vain ymmärrä nyt :O
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä