Iltoja :wave:
Viikonloppu hujahti nopeasti kyläillessä, on se kumma miten muutaman yön maisenmanvaihdos piristää tän kotiarjen keskellä! Nyt on ollut taas parempi mieli.
Täydet sympatiat siis
mei-mei sulle, täällä kans yksi itkuiikka, tuo mitä
sukkasillaan kirjoitti olisi voinut olla suoraan mun suusta, niin on samat fiilikset olleet melkeimpä alusta asti! Suihkuun en vielä ole paennut itkemään mutta omiin oloihin on pakko vetäytyä pahimpia itkuja ja raivohöyryjä päästämään koska taaperolle on tosiaan vähän hankala selittää mikä äitiä vaivaa ja kerran pelästyi itsekkin pahasti mun käytöstä ja rupesi itkemään josta mun morkkis mitä tunnen miesparan takia jo valmiiksi niin sai uudet valtavat mittasuhteet :ashamed:
Ihan oikeasti tuntuu että joko olen raivona tai sitten tosi surullinen, ja itse teen joka asiasta numeron ja kuvittelen omiani päälle : /
Sukkasillaan taisi mainita että silloin ei masenna kun on saanut jotain toivomaansa uutta
Mulla on sama että hetkeksi piristyy kun hankkii jotain kivaa =)
Myös koiralenkit helpottaa oloa ja niiden aikana järki palautuu jonkun verran! Usein lähden tosi äkäisenä ovet paukkuen mutta kävely rauhottaa, kai se turha energia kuluu siellä tien päällä huhkiessa:saint:
Eli tsemppiä tunnepyörteiden vallassa
mei-mei ja onnea matkaan yös ultraan!
sf-mitta/pituus- galluppiin vastausta ensi viikon neuvolan jälkeen, silloin vasta eka mittaus. Pitäisi kaivaa esikoisen odotuskortti esiin, muistelen että silloin meni kans koko ajan pilvissä sf ja olen siis 160cm lyhyt
muumille Voimia viikosta selviämiseen omin voimin! Mä olen aina vihannut miehen iltavuoroviikkoja, mutta nyt raskaana ollessa ne on tuntuneet vieläkin inhottavimmilta
Selkää särkee iltapäivästä jo niin paljon että kaikki liikkuminen on epämiellyttävää, väsymys piinaa oli kellonaika mikä tahansa ja supistelee, silti on tosiaan ne elukat ja tuo meneväinen taapero ja ne piiiitkät tunnit, huoh.
Paranemisia sekä sulle että pojan silmätulehdukseen!
Kukkis tosi hyvä juttu kun sait selvyyden vuotoihin, epävarmuus on inhottavinta! Toivottavasti vältyt tulehduksilta ja muista ottaa rennosti silloin kun mahdollista!
Uusille heinäkuun kirjoittelijoille lämpimästi tervetuloa! :flower:
Nyt kirja hetkeksi käteen ja sitten unten maille... Viime yön nukuinkin tyyny jalkojen välissä ekan kerran, heti helpotti asentoa!
Näkeekös muut mammat muuten vielä absurdeja
unia?
Mulla oli monen viikon levollinen yöunijakso mutta nyt on nää villit unet palanneet
Viime yönä mun päähän lensi jostain syystä ilotuliteraketti joka sytytti tietysti mun hiukset palamaan. Lähistöllä oli järvi mutta en uskaltanut mennä ja pistää päätä veden alle kun pelkäsin että hukun kun mulla oli jo niin iso raskausmaha, joten siinä rannalla roikkui sitten yhtäkkiä joku ihme liaani jonka avulla heilautin itteni veteen ja sain sammutettua tukkapalon
Mitähän unikuvia tänä yönä...
Jasmin ja aarre rv 21+1