Tilanne on nyt menny aika ilkeäksi, en enää itse tiedä mikä neuvoksi ja siksi täällä teiltä kyselen.
On tästä varmaan aikasemminkin ollut monasti juttua täällä mutta nyt vasta osui omalle kohdalle.
Siis meidän 2-vuotias tyttäremme on alkanut kiusaamaan 8kk ikäistä pikkuveljeään.
Aikasemmin ei ollut mitään ongelmaa, isosisko hoiti ja helli veikkaa ja toimitti tutteja sekä maitoa ihan omatoimisesti.
Aina ollaan annettu huomiota tasapuolisesti ja tyttöä hemmoteltu välillä ihan yksinäänkin.
Olen siis yrittänyt kaikin keinoin ennalta ehkäistä sitä että ei tulisi mitään mustasukkaisuutta tai sitä että tyttö tuntisi jäävänsä vähemmälle huomiolle.
Nyt sitten ihan viimeaikoina on alkanut ilmaantumaan näitä rähinöitä, johtuneeko sitten siitä että poju oppinut ryömimään siskonsa perässä seuraamaan sen leikkejä.
Tyttö joskus puree, hakkaa ja muuten vain muksii pienempäänsä.
Leluistaan on tullut tosi tarkaksi, kaikki se pojulta repii näpeistä jos siltä tuntuu.
Välillä siis ihan ilman syytäkin on alkanut rummuttelemaan nyrkeillä päähän toista.
Olen yrittänyt koittaa selittää tytölle että se on rumaa ja niin ei saa tehdä...niin monta kertaa jo, että tuntuu ettei se taida mennä jakeluun.
Muutaman kerran olen valitettavasti sortunut antamaan luunapinkin tytölle :ashamed: sanoen että tältä veikasta tuntuu kun sitä kiusaat.
EI auta...
Eli onko nyt siis kyseessä normaali uhmakausi, mustasukkaisuus vai mikä kumma tyttöä vaivaa.
Kun taas välillä on hetkiä kun se on veljeään kohtaan yhtä ihana kun aiemminkin, halii sitä katsoo ettei telo itseään noustessaan sohvaa vasten seisomaan jne.
Tulipa tätä tekstiä, jospa joku jaksais lukea ja auttais mua keksimään mitä mä tekisin että tää kiusaaminen loppuu :'(