.

Pitää vielä noista oireista tänne laittaa, että tajusin juuri yhden oireen lisää. Mulla ollut polvet kipeät tässä vajaa viikon. Ihmettelin välillä että mistä johtuu, kun en ole mitään sellaista tavallista rasittavampaa tehnyt. Nyt tajusin että on ihan samallalailla kipeät kun viime raskauden jälkeen. Silloin neuvolassa sanottiin että on ihan yleinen raskaus ja raskauden jälkeinen oire. Johtuu hormonaalisista muutoksista. En vaan osannut ajatella raskausoireena.
 
@Wintersun , mulla se arvo oli 4,16 ja viitearvon yläraja oli 4,0. Mutta äsken kun kävin katsomassa onko papakokeen tulos jo tullut, tsekkasin nuo muut tutkimukset uudelleen ja hämmästyin todella kun yhtäkkiä sen TSH:n viitearvon yläraja olikin 4,2. Miksihän se oli vuorokaudessa muuttunut? Että mun arvo olis viitearvojen sisällä? Outoa. No, täytyy odottaa mitä lääkäri sanoo.
 
Ja eilen kun sain plussan aamulla tikkuun niin illalla alkoi ihan järkyttävän kipu munasarjoissa,ei kävelemään pystynyt kun joka tärähdyksellä tuntui ja istuessa piti vaan yrittää hengittelee,ihan ku synnytykseen ois ollu menossa,muutaman tunnin tuota järkyttävää kipua,samanlailla oli viime kierrossa ja tuntu siis ihan yhtälailla molemmissa munasarjoissa ja edelleen särkee alavatsaa ihan älyttömästi. Epäilen suuresti että tuskin molemmista ovuloin mutta voiko tuo kipu johtua siitä kun synnytyksestä on niin vähän aikaa. Ihan jäätävä kipu,hyi o_O onkohan normaalia? Me mennäänkin @Siltsu samassa kierrossa näemmä nyt(tai ei samassa kierrossa mut samoissa jännäilypäivissä) :) ja tervetuloa mukaan uusille :)
 
Viimeksi muokattu:
@vuuti Suosittelevat raskautta yrittävälle tsh arvoa alle 2.5. Näin ainakin mulle sanottiin. Mulla nyt kesällä 2 alkuraskauden keskenmenoa. Arvo ollut vähän alle 4...Nyt olen lisännyt tyroksiinia jos saisi tsh alemmas. Toki ei voi tietää onko tämä km syy. Nyt on ikääkin enemmän kun aiemmissa raskauksissa mutta ne oli ennen vajaatoimintaa ja alkoi "helposti" eikä aiempia keskenmenoja.
Odotukset korkealla. Pettymys pelottaa jos ei vaikka enää onnistukaan. Ikää jo melkein 40.
 
@Miina- kyyllä täälä tulee välillä käytyä kattelees kuis menee:whistle: en kommentoi mut välillä sydäntä tai peukkuu tulee painettua(y):giggle: täälä poksahti uus viikko 10+0:LOL: kaks viikkoo enää ekaa kolmannesta:eek::eek: kyl välil on vähä jännittäny ku silloon ekaksi viikko oviksen jälkeen alkoi yli viikon kestävä tuhru ja abaut seiskaviikol tuli oikeen kirkkaanpunaista vuotoa hetken aivan holahtamalla ny viikko sitten alkoi taas tuhruvuoto, kaik ollu normaalia ja kyl sielä pieni sytän jumpsuttaa:giggle: ihan sillä kertoilin et pieni vuoto ei aina tarkoita mitään(y):) tsemppii kaikille (y):LOL::giggle::love::love:
 
Onnea plussasta @MannaL :love:

Anteeksi, en muista kuka puhui polvikivusta raskausoireena: mulla oli hirrrrmuisen kipeät polvet ja ranteet esikoisen raskaudessa! Loppupuolella en päässyt enää kyykkyyn / ylös ilman tukea kun polvet ois pettäny alta. Sitä jatkui vielä raskauden jälkeen, kysyin jälkitarkastuksessa vielä että onko normaalia että vieläkin särkee ! Mutta joo, hormoneista se johtuu. Pelkäsin tokassa raskaudessa että tulee sama, mutta ei onneksi äitynyt niin pahaksi kuin esikon raskaudessa. Niveliä särki kyllä silloinkin.. olen kuullut, että piilevä reuma voisi laueta raskauden aikana ja sekin pelko oli. En tiedä onko mulla edes alttiutta reumaan, toivottavasti ei! Siinä on yksi maankaatava sairaus jota en ikinä toivoisi kellekkään! Tädilläni on nivelet niin huonossa kunnossa, että on ollut jo vuosia eläkkeellä vaikka ikää on vasta reilu 40:unsure:
 
iK
Huomenta! Täällä vietetään tänään Flon mukaan dpo0 päivää mutta siitä en kyllä tiedä. Sen yhden vahvan testin perusteella nyt voi olla myös dpo2. Pidetään listassa kuitenkin toistaiseksi kp12.

Alla tämän aamun uitettu liuska, haalea on. Mites muuten yleensä käy viivoille oviksen jälkeen? Pysyykö jotain aina näkyvissä?

Aikatauluongelmien takia pupuiltu pari pvä sitten. Ja seuraava mahis vasta su. Jos ovis oli jo (kivut yms kertois että kyllä) niin pupuilu osui hyvin.

Niin joo ja oon kyllä kuiva ku sahara. Kaikki limat kyllä hiipunu. Senkin puolesta mietin olisko ollut jo... (n):)F50C926F-6D02-49CC-98B3-50D3737C154E.jpeg
 
@vuuti Suosittelevat raskautta yrittävälle tsh arvoa alle 2.5. Näin ainakin mulle sanottiin. Mulla nyt kesällä 2 alkuraskauden keskenmenoa. Arvo ollut vähän alle 4...Nyt olen lisännyt tyroksiinia jos saisi tsh alemmas. Toki ei voi tietää onko tämä km syy. Nyt on ikääkin enemmän kun aiemmissa raskauksissa mutta ne oli ennen vajaatoimintaa ja alkoi "helposti" eikä aiempia keskenmenoja.
Odotukset korkealla. Pettymys pelottaa jos ei vaikka enää onnistukaan. Ikää jo melkein 40.
Mikä on tsh arvo?
 
iK
@iK mulla ainakin näkyy vaihtelevasti viiva. Joskus kun testasin koko kierron niin oli välillä jopa melkein plussa ja sit katosi taas. Yleensä kyllä tulee aina jotain.
Sulla kyllä vielä alhaiset kp:t et vois plussa tulla myöhemminkin ellei se ollut jo plussa mikä oli aiemmin.

Joo jotenkin aattelis että vois olla vielä edessäpäin, joskin oikeedtaan toivon että olis jo. Toisaalta mulla on nyt kierto ollut 25-28pvä, että sen perusteella toivon kyllä ettei ovis menisi kovin myöhälle... toki litkin nyt ahkeraan greippimehua. :whistle:
 
Ja eilen kun sain plussan aamulla tikkuun niin illalla alkoi ihan järkyttävän kipu munasarjoissa,ei kävelemään pystynyt kun joka tärähdyksellä tuntui ja istuessa piti vaan yrittää hengittelee,ihan ku synnytykseen ois ollu menossa,muutaman tunnin tuota järkyttävää kipua,samanlailla oli viime kierrossa ja tuntu siis ihan yhtälailla molemmissa munasarjoissa ja edelleen särkee alavatsaa ihan älyttömästi. Epäilen suuresti että tuskin molemmista ovuloin mutta voiko tuo kipu johtua siitä kun synnytyksestä on niin vähän aikaa. Ihan jäätävä kipu,hyi o_O onkohan normaalia? Me mennäänkin @Siltsu samassa kierrossa näemmä nyt(tai ei samassa kierrossa mut samoissa jännäilypäivissä) :) ja tervetuloa mukaan uusille :)
Kiva jännätä samaan aikaan !ja hei, mulla on oviskivut pahentuneet tosi paljon synnytysten myötä eli kai se normaalia ono_O
 
Kiitos @Sennay linkistä, en ole osannut epäillä että mitään olisi mutta nyt jännittää kyllä :confused:

@iK mikäli aiemmin oli paljon limaa niin voisi olla jo mennyt, itsellä greippimehu lisää limoja melkeen heti menkkojen jälkeen ja sitten loppuu kun ovis ohi :)

Ihana kuulla sinusta @Lilja<3 :love: paljon onnea odotukseen, pian on taas ultran aika! Noi vuodot on kyllä niin harmittavan yleisiä ja säikäyttää :confused: mulla kuopuksen odotuksessa tuli rv7-9 vuotoa ja pääsin ultraan joululomien takia vasta rv10, oli kyllä pisimmät kolme viikkoo ikinä..

Aivan järkyttävät alavatsakivut nyt aamusta, eilen tuntui kutitusta ja painetta ja nyt jomottaa ku menkoissa :confused: tänään on ystävien häät ja saa onneksi muuta ajateltavaa tähän piinapäivien kyttäämiseen :LOL: o-testi illalla taas plussa ja nyt aamun ekasta vähän haaleampi, lämmöt pompannu 37,0 kun viime kuussa 36,8
 
Tsemppiä (y)

Huhtikuun tai maaliskuun kierto mulla oli sellanen että kun join greippimehua Kp1 lähtien ja aloitin muistaakseni kp 10?testaamaan niin oli melkein viikon "melkein plussa" ovistesti ja silloin ovis vähän myöhästyi, olikohan kp 20. Sit sen jälkeisillä kierroilla en juonut greippimehua ja ovis tuli aiemmin ja ei ollut sitä melkein plussaa pitkään.

Jotenkin mä vaan nyt odotan lääkäriä. Kun tässä on niin kauan jo yritetty eikä oikein päässyt edes piinailemaan kun menkat alkaa dpo 7, tai tiputtelu ensin. Ni ois kyllä ihanaa päästä edes piinailemaan :unsure:

Ei oo enää pitkä aika teillä vaikka varmasti tuntuu pitkältä :love:
 
@Siltsu jep. Ootko mitenkä aikasin aloittanut testailemaan raskaustesteillä vai meinaatko vaan odotella sen reilu pari viikkoa suoraan että alkaako menkat? Mua vähän kiinnostaisi alkaa testaa jo vaikka dpo9 mut sit taas toisaalta pettysikö vähemmän jos vaan menkat alkaa eikä ajattelisi(yrittäisi olla laskematta:whistle::ROFLMAO:) päivien kulkua, eikä jäisi aina tuijottelee sit niitä tikkuja kun näyttävät negaa (n) toki mulla ei ole yhtään r-tikkuja mutta vissiin niitä saa helposti tilattua netistä ja tulevat parissa päivässä kotiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Siltsu
Tuo plasman TSH viitearvot vähän vaihtelee, yleisin käytössä oleva on ollut 0.3-4.2 mutta niihin tuli jossain muutoksia kun tilastoissa tehtiin muutoksia ja Huslabilla rajat 0.5-3.6. Raskauden alkamiseen en osaa sanoa mikä olisi toivottava hoitotasapaino, yksin nuo lukemat ei kuitenkaa kerro kaikkea vaan niitä verrataan vapaan tyroksiinin määrään.
 
No niin, täällä pitäisi sitten alkaa ovistestailut huomenna taas. Mulla tosin jomotteli jo muutama pvä kk jälkeen munasarjojen kohdalta samalla tavalla kuin ovulaationkin aikaa. Onko muilla esiintynyt tälläistä/löytynyt syytä asialle? @iK tulikin mieleeni juuri nuo kystat mistä kirjoitit, niin oliko sulla koskaan sellaista jomottelua niihin liittyen? Mietin että ei se ainakaan ovulaatio voi niin aikaisin tulla eikä mitään muita oireita ollut. Ehkäpä sitä myös alkaa tarkkailemaan omaa kroppaa/sen oireita vähän liiankin tarkkaan...
 
@papupata12 mulla oli eka ovulaatio 10 päivää ennen ekoja menkkoja synnytyksen jälkeen ja kyllä olin kipeä! Koskaan ollu niin tuskainen ovis. Kesti n. tunnin. Toinen oli lievempi kipu mutta kesti vuorokauden. Nyt km jälkee epäilen etten ole ovuloinut kun ei tollasii kipui oo ollut ja kp 41 tänää.. ovistestii kokeilin tauon jälkee ja viimein on nega. Jos on ovuloimaton kierto sais kp1 jo tulla:cry:

@iK mulla tulee aina toinen viiva näkyviin ovistestiin. On nii yksilöllistä mikä lh-taso henkilöllä on että vaihtelee näkyykö kuin vahvana viivat.

@Wintersun toivon sydämestäni että pääsette jatkaa yritystä mahdollisimman pian:love:
 

Yhteistyössä