Pirpanalla se pieni vain uhittelee, mutta ei kumminkaan sieltä tosissaan lähde tulemaan. Ellei ole tämän vuorokauden aikana tositoimet alkaneet. Mitenköhän vauva on kasvanut kokoa, kun on jo noinkin monta päivää yli lasketun ajan, jos lääkäri oli kerran yli neljä kiloista veikannut. Pidän peukkuja ja kuulumisia odottelen... En muistanut, että sinulla oli alunperin kaksosraskaus. Tosin en ollut vielä siinävaiheessa edes mukana tässä porukassa kun menetit toisen. Olen juuri sen 10 viikkoa jäljessä.
Onneksi
Smirgin supistukset hellitti ja pienokainen saa vielä kasvaa rauhassa ja voimistua. Nyt vain rennosti niin Tarmokin voi hyvin.
Kazilla käy myös päivät vähiin. Minulla on vielä monta viikkoa edessä, mutta samat ajatukset on jo heräilleet, että kohta ei enään saa nauttia pienten liikkeistä. Kohta tämä on ohi ja meidän tilanteessa 99% varmuudella en enään tule kokemaan näitä odotuksen fiiliksiä uudelleen.
Tänään oli neuvola, mutta oli neuvolantäti vaihtunut ja tämän kanssa mennään nyt loppuun asti. Kaikki oli ihan kunnossa. Mainittavia asioita voisi olla, että painoa kaikkinensa tullut kuutisen kiloa. Ei uskoisi tällä suklaan himolla, on meinaan viimeviikkoina uponnut levy poikineen... Hb huimat 140, saa vähentää lisäraudan syöntiä. Jes! On vaikuttanut vatsan tuotoksiin hieman ällösti.
Vähän alkaa toi pää pehmitä ja muisti pätkiä. Kokoajan unohtelee jotain tai tekee ihan mitä sattuu. Tooosi hajamielinen olo kaiket päivät. Hain leipomistarvikkeita kaupasta kaksi eri reissua ja aloin sekottamaan taikinaa ihan väärään kippoon. Taisi siinä laskutkin mennä jauhojen mittauksessa sekaisin kun tuli niin tönkkö taikina, mutta ihan hyvältä tuo paistos maistui...
Aamulla kun heräsin niin piti tunnustella että oonhan mä vielä raskaana oonhan
. Näin siis jotain unta aiheeseen liittyen, että vauvat olis jo syntyneet ja unessa hoidin lapsia. Kun sain simmut auki, niin oli varmistettava mikä on todellinen tilanne. Ah, sitä helpotuksen tunnetta kun tilanne oli ennalaan.
Meillä mies on tosi nihkeä tunnustelemaan tai katsomaan kun vauvat liikkuu. Ei se tee sitä ollenkaan, ellei kaulimen kanssa pakota. Enkä ole just pakottanut, aikuista miestä, mutta mua se asia vaivaa. Meillä ei muutenkaan miehen taholta läheisyyttä juuri heru hänen aloitteestaan ja sen takia mulla on usein paha mieli. Mun mielestä se on ihanaa kun ne kutkuttelee tuolla mahassa ja siellä myllerrys käy. Sanoinkin miehelle, että mitäs jos tapahtuukin jotain kurjaa ja vaikka toinen vauvoista menehtyisi jostain syystä, niin hän ei ole ollenkaan vielä tutustunut lapsiinsa, eikä tunnustellut heitä. Sanoin myös, että tämä on ainutkertainen vaihe elämässä ja moni tahtoisi kokea saman, mutta ei ikinä saa sitä mahdollisuutta ja sinä luupää missaat sen kokemuksen ja tunteen ihan omaa hölmöyttäsi
"Pitääkö mun olla joku kolme tuntia odottelemassa että jotain tuntuu" oli eräs kommentti kun asian otin puheeksi taannoin.
Tulipahan purkauduttua... Kiitos ja anteeksi.