Voi noita
Otson touhuja!!
Niitä on hauska lukea, mutta tuskin ne sillä hetkellä kun tapahtuu, vanhempia paljon naurattaa!
Yöt on meillä vähän rauhottuneet siitä mitä ne tos parisen vkoa sitten oli! Onneks! Yöllä jos heräs niin siinä useimmiten meni 1-3,5 neitiä viihdyttäessä ennenkuin nukahti uudelleen. Viimeisillä kerroilla aloin tekemään niin, että en alkanut senkummemmin neitiä viihdyttämään enkä nostanut syliin vaan asetuin hänen huoneessaan olevalle pikkusohvalle nukkumaan. Siinä hän sitten möyri sängyssään ja välillä kuului jotain ininää ja välillä tosiaan tarkasti, että vielähän se äiti on maisemissa ettei ole livahtanut pois huoneestaan. No nyt siis pääsääntöisesti nukkuu taas yöt läpeensä; ehkä kerta vkossa (viimeks toissa yönä) iskee valvominen päälle.
Ennen iltanukahtaminen oli tosi helppoa; rutiini-iltatoimien jälkeen hän jäi suosiolla sänkyynsä ja joko nukahti samantien tai hetken räpelsi unilelujaan ja sitten nukahti. Nykyään hänellä täytyy olla seuralainen siihen saakka kun hän nukahtaa! :/ Oon sitten alkanut lukea hälle iltasatuja tai mies lauleskelee jotain lauluja. Joskus nukahtaa 10 minuutissa ja joskus vie lähemmäs tunnin. Eikä sillä ole juurikaan merkitystä, onko nukkunut yhdet vai kahdet päikkärit. Ja se on jännä, että päivällä kyllä jää ihan mielellään touhuamaan sänkyynsä ja sitten nukahtaa kun nukkumatti heittää hiekkansa. Silloin pistää sänkyään uuteen uskoon ja heittelee osan kamoista lattialle. Ehdoton on, että sukat täytyy kiskoa jalasta ja sitten ne on niin "nätisti" lattialla vierekkäin!
Meillä pakkasta on tällä hetkellä -11 ja juuri oltiin ulkoilemassa pikkulenkki ja tyttö jäi vielä vaunuihin nukkumaankin. Eilen oli -16. Eilen ei kummemmin ulkoiltu, mutta käytiin rokoteklinikalla ikävä nenänielunäyte antamassa ja sitten shoppailemassa. Pyysin lääkärin varmuuden vuoks tsekkaamaan korvat, ettei niissä oo mitään häikkää eikä niissä ollutkaan.
Vaatekoosta olitte joskus puhelleet. Meillä on vähän vaihtelevasti kokoa 80-86 käytössä; riippuu niin mallista. Ja sitten on kyllä vielä mm. pari bodya, jotka on kokoa 74! En nyt oikein tiedä minkäkokoinen tuo neiti nyt on ja meillä on seuraava neuvola+lääkäri 1,5 vuotiaana. Yks pvä yritettiin pituutta mittailla ja se oli ehkä 79 tai 80 cm. Puntarillakaan ei oo tullu käytettyä, mut oisko reilu 11kg tai vajaa 12 kg!?
Sitten kysyisin semmosta juttua kun, että
lapsen päivähoitopaikan hakeminen?? Sitähän käsittääkseni pitäis hakea hyvissä ajoin, oliko 3-4 kk aikasemmin vai jopa vieläkin aikasemmin? Täytyykö siinä ilmaista jo toive, mihin päiväkotiin haluaisi lapsensa? Se mua valmiiks jo raivostuttaa, kun tällä alueella on to-del-la huonosti kuulemani mukaan hoitopaikkoja, että mihin asti hänet joutuisi sitten viemään.. Ja vielä yks kyssäri aiheeseen:
voiko sitä paikkaa hakea vaikkei tiedä varmuudella tarvitsevansa?? Siis kun tilanne on se, että hoitovapaa on toistaseks elokuun loppuun ja kesäkuun loppuun mennessähän mun täytyisi lopullisesti tietää ja ilmottaa palaanko töihin vaiko jatkanko hoitovapaata.. Ja sit kuitenkin tota paikkaa pitäis hakea hyvissä ajoin...
Tässä välissä kävin noutamassa ulkoa heränneen tytön. Meinas kiukuttelemaan kun hän olisikin vielä halunnut jäädä ulos..
Juu
noonie, on se niin ihanaa katella kun toinen into piukassa opettelee kävelemään!! Paitsi, et meillä on neiti kyllä ottanu sen asian melkosen varman päälle eli varmaan melkein kk, no ainakin pari vkoa meni kun otti vaan sen muutaman askeleen ennenkuin pääsi kunnolla vauhtiin. Nyt on sitten reilu vko töpötelty pitkin kämppää eestakasin ja vähän jo meinaa kohta juoksuks laittaa!
Silleen järkyttävää kun tavallaan vaivihkaa ehtii joka paikkaan, kun kävelemisestä ei silleen tuu ääntä kun taas konttaamisen kyllä kuulee!!
Joo, mut nyt varmaan jotain ruokaa neidille antamaan! Ja pyykit kuivurista pois ottamaan!
Onnea kihlapäivää viettäville! Me ei olla edes kihloissa; ukko silloin tällöin naimisiinmenosta puhuu, mut mä en oo kauheesti vielä lämmennyt!
|O