2000- luvulla kukaan ei pyytänyt palkkaa pimeästi, nyt pyytää kaikki

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Valmistuvien lääkäreiden palkka on sen verran suuri, että heidän keskimääräinen työaika ensimmäisellä viidellä vuodella on jotain 50%. Lähihoitajalla taas on helposti satoja tunteja vuodessa ylityötä, koska palkka ei riitä.

Porukka luulee, että kova palkka kannustaa töihin, vaikka se on päinvastoin
Lääkärien lisääntynyt osa-aikatyö johtuu pääasiassa siitä, että lääkärikunta on voimakkaasti naisistunut. Miksi tehdä 100 % työtä 10 000 palkalla, kun voit tehdä 50 % työtä 5000 euron palkalla? Siihen vielä puolison palkka päälle, niin pääsee todella hyville ansioille.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Ja sama porukka on kuitenkin sitä mieltä, että hyväpalkkaisia, jotka jo nyt antavat puolet tuloistaan verottajalle, pitää verottaa enemmän, koska se ei vaikuta (vaikkapa lääkärien) työhaluihin.
Aivan kohtuuton verotus on kai jo omalta osaltaan vaikuttanut lääkäreiden työhaluihin. Ei kukaan jaksa vaivautua painamaan pitkää päivää, jotta voi pistää tienaamistaan ylitöistä puolet yhteiseen hyvään.

Kovin moni keskittyy tuijottamaan muiden hyviä tuloja ja unohtamaan siinä sivussa, että ne rahat eivät tule ilmaiseksi. Useimmiten ne, jotka tienaavat paljon, ovat myös paljon enemmän työn parissa ja "päivystämässä". Eihän se oikeasti mene siten, että osa- aikaisen siistijän palkkaa voi verrata suoraan päivystävän lääkärin liksoihin. Kyllähän niissä palkoissa pitää huomioida myös tehdyt työtunnit.
 
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-
vierailija
Osa-aikatyö on ainoa vaihtoehto ihmiselle joka on osatyökykyinen, ja yhä useampi on nykyään. Tyhmää jättää kaikki se potentiaali käyttämättä kun työhaluja kuitenkin monella olisi, mutta ei jos jää vaan +-0 siitä että käyttää rajallisia voimavarojaan yhteiskunnan hyväksi. Suurin osa osatyökykyisistä ei saa mitään osa-aika eläkettä tai sairaspäivärahaa vaan on siellä työttömien kortistossa.
Näin on. Eläkeläisenä minulla ei ole enää mitään tarvetta työllistyä. Olen optimoinut elämäni kaikkien ohjeiden mukaan piiruntarkasti. Hartain toiveeni on päästä netin keskustelupalstoista täydellisesti eroon mukaan lukien myös vieraskieliset sivut. Yle tuoreimmat viisi uutista riittävät minulle täydellisesti.
Olen Joe Bidenin fani. Hurraa me vanhat kompuroijat, unohtelijat ja valloittavasti hymyilevät vanhat pierut. Tulkaa perässä jos osaatte ja kykenette avokadopastan voimalla. Sekin legenda oli pettymys ja mainoksissa vahvasti liioiteltu kuten Trump. Sumutusta ja gaslightingia on maailma täynnä.
 
Lääkärien lisääntynyt osa-aikatyö johtuu pääasiassa siitä, että lääkärikunta on voimakkaasti naisistunut. Miksi tehdä 100 % työtä 10 000 palkalla, kun voit tehdä 50 % työtä 5000 euron palkalla? Siihen vielä puolison palkka päälle, niin pääsee todella hyville ansioille.
Ja siis kaikella kunnioituksella, onhan se lääkärin työ aivan järkyttävää hommaa.
Ja kun verrataan nettotuloja noilla liksoilla, niin eihän se ero niin iso ole tehtyyn työmäärään nähden.
 
Ja siis kaikella kunnioituksella, onhan se lääkärin työ aivan järkyttävää hommaa.
Ja kun verrataan nettotuloja noilla liksoilla, niin eihän se ero niin iso ole tehtyyn työmäärään nähden.
Kyllä on järkyttävää ja en yhtään ihmettele, että kato käy julkiselta puolelta Mehiläisiin ja työterveyteen. No julkinen sektori sai mitä kerjäsi.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
vierailija
Meillä oli huvittavaa, kun listattiin kunnan suurituloisimmat. Neljällä kovatuloisimmalla oli veroprosentti alle viisi ja viidennellä oli 55.

Sitten sitä oli haastateltu. Kertoi, että tuli suomeen pakolaisena ja tämä on niin hyvä maa, että tänne voi maksaa veroja
 
Hieman kryptinen viesti. Onko kuntasi suurin veronmaksaja maahamme muuttanut yrittäjä? Aikoinaan kiersi huhu, että jo edesmennyt veljeni oli kunnassaan yrittäjänä suurin veronmaksaja. Liekö syy ollut kirjanpidon löperyydessä vain veljeni umpirehellisyydessä.
 
vierailija
Saispa jo eläkettä. Mutta toistaiseksi verotuksessa lukee ansiotulot.
Tuo selittää miksi tunnetilasi vaihtelevat tällä palstalla.
Olen nauttinut eläkevuosistani. Entisenä puurtajana olen oppinut luovaa laiskuutta. En ole tälle maalle mitään velkaa En edes kiitollisuudenvelkaa.
Ala suunnittelemaan kaikkea kivas eläkepäivillesi. Toteutat sitten sen mikä aikanaan tuntuu mukavalta.
 
Tunnetilani ovat yleensä valitettavan tasaisia. En vielä suunnittele eläkepäiviä.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Tuo selittää miksi tunnetilasi vaihtelevat tällä palstalla.
Olen nauttinut eläkevuosistani. Entisenä puurtajana olen oppinut luovaa laiskuutta. En ole tälle maalle mitään velkaa En edes kiitollisuudenvelkaa.
Ala suunnittelemaan kaikkea kivas eläkepäivillesi. Toteutat sitten sen mikä aikanaan tuntuu mukavalta.
Mitä, eikö sinua koskekaan tämän palstan vasemmistolaisten moneen kertaan peräänkuuluttama kunniavelka®?
 
Viimeksi muokattu:
  • Haha
Reactions: Palstapesu
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
vierailija
Tuo selittää miksi tunnetilasi vaihtelevat tällä palstalla.
Olen nauttinut eläkevuosistani. Entisenä puurtajana olen oppinut luovaa laiskuutta. En ole tälle maalle mitään velkaa en edes kiitollisuudenvelkaa.
Ala suunnittelemaan kaikkea kivas eläkepäivillesi. Toteutat sitten sen mikä aikanaan tuntuu mukavalta.
Hyvä kun palstalla viihtyvällä Palstapesulla on mieli vakaa ja asiat hyvin. Minulla riittää tarpeeksi haastetta paimentaa tällä palstalla kirjoittavaa tyyppiä, jolla ei ole minkään valtakunnan käytöstapoja. Hän on ilmeisesti vapaan kasvatuksen ylikypsä hedelmä.
 
vierailija
Keikkatyöstä kun tulee kuluja, niin suojaosan poisto vei työnteon kannattavuuden pois kokonaan. Töihin menemisestä pitäisi esim. tapahtumatuotannon alalla maksaa.

Duunarit ovat alkaneet pyytämään palkat pimeänä, jotta heillä on varaa tulla töihin. Koska pienyrittäjä ei voi enää saada satunnaista työvoimaa verokortilla, niin kohta on pystyssä pysymiseksi pakko alkaa maksamaan palkat pimeästi. Ja se tarkottaa sitä, että pitää myös myydä pimeästi, jotta on sitä pimeää rahaa, jolla maksaa.

Tämä loppui joskus 90-luvulla. Ja nyt se tulee takaisin.
En tee enää keikkatöitä, huhtikuussa yksi työkeikka, palkka maksettiin toukokuussa ja heinäkuun toimeentulotukeni hylättiin. Kela on helvetin kannustinloukku. Nyt joko käteismaksu tai kelaan täysillä.
 
vierailija
Osa-aikatyö on ainoa vaihtoehto ihmiselle joka on osatyökykyinen, ja yhä useampi on nykyään. Tyhmää jättää kaikki se potentiaali käyttämättä kun työhaluja kuitenkin monella olisi, mutta ei jos jää vaan +-0 siitä että käyttää rajallisia voimavarojaan yhteiskunnan hyväksi. Suurin osa osatyökykyisistä ei saa mitään osa-aika eläkettä tai sairaspäivärahaa vaan on siellä työttömien kortistossa.
Kun ei jää +/-0, vaan saa jokaisesta työtunnista täyden palkan ja vielä työttömyyskorvausta päälle.
 
vierailija
Lääkärien lisääntynyt osa-aikatyö johtuu pääasiassa siitä, että lääkärikunta on voimakkaasti naisistunut. Miksi tehdä 100 % työtä 10 000 palkalla, kun voit tehdä 50 % työtä 5000 euron palkalla? Siihen vielä puolison palkka päälle, niin pääsee todella hyville ansioille.
Nimenomaan. "Liian hyvä" palkka vähentää työntekoa. Ehkä sen takia joku ajattelee, että verottamalla lisää saadaan hyvätuloisten tuottavuutta nostettua kun pitääkin käydä ihan kokoaikatyössä tai jää Porsche maksamatta.
 
Yhteistyössä