2-vuotias ja virikkeet

[virikevirike]

Millaisia ja kuinka paljon virikkeitä teidän noin 2-vuotiaanne tuntuvat tarvitsevan? Mitä kaikkea puuhaatte ja koetko vanhempana riittämättömyyttä virikkeiden antajana?

Aloin pohtia tätä, koska monet tutut ovat kommentoineet parivuotiaistaan, kuinka he vaativat jo kauheasti virikkeitä ja on vaikeaa tarjota tarpeeksi, ainakaan jos lapsi on vain kotihoidossa. Minustakin lapsen on hyvä elää rikasta ja hyvää arkea, mutta mietin, tarvitaanko tämänikäiselle tosiaan jo hyvin runsaasti virikkeitä? Vai onko kyseessä meidän vanhempien ajatus siitä, kuinka lapselle pitää tarjota kaikenlaista jo pienenä?

Meillä on himpun vajaa 2-vuotias hyvin energinen poika, joka on kotihoidossa. Minusta hän tuntuu pärjäävän mainiosti meidän kotoisilla virikkeillämme. Käymme päivittäin puistossa, jossa hän ei kyllä ole kovin kiinnostunut muista lapsista vaan puuhailee omiaan. Kerran viikossa käymme muskarissa, pari kertaa viikossa näemme kavereiden lapsia ja lisäksi pelkkiä aikuisia (sukulaisia useimmiten, joskus kavereita) myös pari kertaa viikossa. Satunnaisesti käymme uimassa, museossa, metsäretkellä tms. Kotona teemme "yhdessä" kotitöitä (lapsi on siivousfriikki), laulan paljon, piirrämme, luemme kirjoja ja peuhaamme liikunnallisesti. Poika leikkii kotona välillä tyytyväisenä myös itsekseen esimerkiksi legoilla, autoilla ja pikkueläimillä, joten ihan jatkuvasti en häntä "viihdytä".

Minusta tämä lista on jo aika pitkä mutta on aivan tavallisia ja helppoja tekemisiä - en siis mitenkään tarkoita olla superäiti. Luulen kuitenkin, että tuttuni, joiden lapset heidän mukaansa kaipaavat lisävirikkeitä, tekevät nämä ihan samat asiat koko ajan. Eli tarvitseeko mielestänne 2-vuotias jo jotain "kehittävämpää" kuin tällaiset arkipuuhat? Te, joiden lapset ovat hoidossa, tekevätkö lapset päiväkodissa jotain sellaista kivaa, jota voisi soveltaa kotonakin (siis tekevät varmaan paljonkin kivaa, mutta siis sellaista, jota en maininnut listassani)?

 

[kuulostaa hyvältä]

Kuulostaa aivan riittävältä määrältä virikkeitä! Jopa runsaanpuoleiselta, toiset eivät touhua noin paljoa. Eikä siellä päiväkodissa alle 3-vuotiaiden ryhmässä yleensä juuri sen enempää tehdä - joskus lauletaan, askarrellaan/piirretään jotain, enimmäkseen leikitään.

 

[ap virikkeistä]

Niin minäkin ajattelen, mutta ihmetyttää, kun niin moni sanoo, etteivät vastaavat virikkeet millään enää riitä heidän samanikäisille lapsilleen ja että lapset selvästi haluavat jo paljon enemmän. Voivatko lapset olla oikeasti niin erilaisia? Vai onkohan se kuitenkin aikuisten ajatus siitä, että kaksivuotiaan on jo hyvä käydä kerhoissa itsekseen, harrastuksessa tms., ettei parka tylsisty kotona saman vanhan äidin kanssa?

 

[eräsvain]

No ei meidän 2-vuotias tarvitse mitään erikoista. Päivähoidossa on. Lähinnä muiden lasten seura on se, mitä tenava näyttää välillä kaipaavan.

 

[mikä riittää?]

Kuulostaa melko samanlaiselta kuin meillä, mutta minäkin välillä mietin, että pitäisikö lapsella on enemmän puuhaa ja vaikka että pitäisikö jo mennä kerhoon? Näkisi eri ihmisiä ja oppisi toimimaan erilaisissa ryhmissä...? Vai ehtiikö sen opetella sitten myöhemminkin?

Olen ajatellut, että nyt piirtämisen lisäksi alkaisin katsella tiimarista/kirjakaupasta jotain askarteluvälineitä (kartonkia, liimaa, silkkipaperia ym.) ja alkaa myös kokeilemaan askartelua lapsen kanssa, jotain ihan pieniä juttuja vielä, mutta joku palojen liimaaminen saattaisi olla hauskaa puuhaa pienelle.

Enimmäkseen me luetaan kirjoja, leikitään legoilla, palikoilla jne. Lauletaan, pelataan pallolla ja piirretään. Lapsi rakastaa imurointia, se on aivan huippuhomma ja pyykkäyksessä on mielellään mukana, samoin tiskikoneen tyhjennyksessä ja ruuan laitossa (mikro päälle itse ja katsoo sylissä, jos teen vaikka puuroa hellalla). Puistossa käydään nykyää harvemmin, ennen 1-2 krt päivässä, huonot ja pimeät kelit vaan laiskistaa tätä mammaa ja varsinkin kun iltaisin ei puistoissa enää ketään muita ole. Välillä käydään kaupassa yhdessä ja nykyään melko harvoin tavataan kavereiden luona (taas ne pimeät ja mälsät kelit niin ei viitsi lähteä kävelemään) ja sukulaisiakin käy vain noin kerran kuussa. Puistotreffejä kavereiden kanssa on iltaisin 1-2 krt viikossa ja aamuisin ehkä noin joka toinen päivä ollaan muuten vaan puistossa.

Tuntuu, että nykyään "sosiaalistuminen" aloitetaan jo niin varhain, kun jo alle 1 vuotiaat käyvät muskarissa yms. Jääkö sitä sitten "sosiaalisesta kelkasta" pois, jos ei lähdekään noihin kerhoihin jo noin nuorena? Vai riittääkö, että esim. 3 vuotiaana menee päiväkotiin ja siellä oppii toimimaan ryhmissä tai menee vain pelkästään kerhoon tai muskariin?

 

[ap jatkaa virikkeistä]

Hyviä kysymyksiä ja pointteja edellisellä!

Minä(kin) taidan olla vähän hämmentynyt tästä virikeasiasta. Minusta lapsemme vaikuttaa aivan tyytyväiseltä viriketasoonsa ja kehittyy hyvin. Hän ei tunnu ainakaan vielä juuri kaipaavan edes ikätovereiden seuraa mutta tietenkin on hyvä, että näkee muitakin lapsia, ja itseni kannalta on tärkeää nähdä kavereita, jotka ovat kotona lastensa kanssa. Eivät ne kyllä yhdessä vielä varsinaisesti leiki. Yleensähän sanotaankin, että lapset vasta noin kolmivuotiaana oppivat varsinaisesti leikkimään yhdessä ja varsinaisia ryhmätaitoja.

Olen kuitenkin - luultavasti ihan tyhmästi? - ottanut paineita siitä, kuinka jotkut kyselevät, onko lapsella nyt kuitenkin kavereita, kun ei ole päässyt (!) päiväkotiin. Ja että onko hän tyytyväinen ja kaipaako jo enemmän vipinää niin kuin lapset yleensä kaipaavat. Ja pari kaveria, jotka siis toimivat tosi hyvin lastensa kanssa kotonaan, on laittanut samanikäisen päiväkotiin ennen kaikkea, jotta lapsi saisi hyviä virikkeitä, oppisi sosiaalisuutta eikä tylsistyisi. Kuitenkin joidenkin brittitutkimusten (Suomen Kuvalehdessä oli juttua, en valitettavasti osaa linkata tarkkaan tutkimukseen) mukaan noille yli kolmivuotiaillekin kerho pari kertaa viikossa riittää aivan mainiosti sosiaalisten taitojen opetteluun.

 

[samat sävelet]

Hei,

Tuosta kaveriasiasta: meidän reilu 2,5-vuotias on ihan vasta alkanut osoittamaan että tykkää toisten lasten seurasta, eli lähestyy toisia itse, juttelee, menee mukaan leikkiin jne. Aikaisemmin ei välittänyt tuon taivaallista, vaikka äiti ja isi yritti lempeästi patistella toisten kanssa leikkimään. Ihan sosiaalinen lapsi, muttei välittänyt muista lapsista. Sitten kaveri-innostus tuli ihan itsestään, eli alkoi itse hakeutua muiden luo puistossa ja osallistua leikkeihin.

Siis ihan tavallinen puistossakäynti riittää lapselle kaverisuhteiden luomiseen. Meillekin isovanhemmat ovat jo pitkään vihjailleet että päiväkotiinhan tuo pitäisi viedä sosiaalistumaan, ja että selvästi kaipaa toisten seuraa, vaikka yritin selittää ettei kaipaa koskapa sitä seuraa kyllä olisi tarjolla mutta ei juuri kiinnosta.

Muutenkaan meillä ei ole sen enempää virikkeitä kuin teilläkään. Viime aikoina askartelut ja piirtelyt ovat käyneet mieluisammiksi kun kädentaidot ovat kehittyneet. Muuten luetaan, poika leikkii itsekseen autoilla, legoilla, tehdään kotihommia sisällä ja ulkona, joskus käydään kaupungilla ja viikonloppuisin vieraillaan sukulaisten luona. Ei sen kummempaa, minusta ihan luksuselämää sekä minulle että lapselle!

 

[hyvältä kuulostaa]

Minusta ap:n touhut kuulostaa hyvältä. Usein vanhemmat, joiden lapset ovat päiväkodissa, sanovat, että tarvitseehan se 1v jo kavereita ja plaa plaa muuta mielestäni soopaa. Perustelevat sillä omia ehkä vaikeitakin valintojaan. Itse olen kotona 2v7kk poikani kanssa. Käymme kaksi kertaa viikossa jumpassa ja kerran viikossa muskarissa. Niissä näkee muita lapsia, mutta toimii niissä kuitenkin äidin kanssa. Lisäksi käymme joskus uimahallissa, "luistelemassa" tai puistossa, näissä ei touhuile muiden lasten kanssa, seuraa kyllä muita lapsia jos heitä on maisemissa. Joskus käymme myös seurakunnan avoimessa kerhossa, sielläkin leikkii äidin kanssa ja lähinnä katselee muita lapsia, nyt aivan viimeaikoina on alkanut vähän lähestymään muita lapsia, muttei vielä oikein osaa leikkiä yhdessä. Kylässä käymme tosi harvoin ja tosi harvoin kukaan, lapsi ainakaan, käy meillä. Kuitenkin kylässä on leikkinyt muiden lasten kanssa tai ainakin rinnalla. Kotona leikimme leluilla, luemme kirjoja, imuroimme ja puuhailemme pihassa kaikenlaista.

Mielestäni alle 3v ei tarvitse harrastuksia tai erityisiä virikkeitä, ennemminkin kasvurauhaa. Sosiaalistua ehtii myöhemminkin. Itse ajattelin ilmoittaa lapseni ensi vuonna eli kun on noin 3,5v seurakunnan kerhoon, jossa ollaan ilman aikuista. Jos se ei suju, niin sitten jatkamme avoimessa kerhossa, jossa äiti voi olla mukana. Aiomme myös jatkaa ainakin jossain jumpassa kerran tai max kaksi viikossa ja muskarissa, siinäkin on mielestäni jo ehkä liikaa... Ja eskarissahan nuo kootaan yhteen, ettei kenenkään tarvitse koulua aloittaa ihan "kotipohjalta" kun muut ovat jo tutustuneet (ja oppineet pitämään reviirinsä) päiväkodissa.

Se on totta, että kotihoidossa joutuu miettimään näitä virikejuttuja eri tavoin. Jos vanhemmista ei ole yhtään piirtämään, askartelemaan, leikkimään tai laulamaan lapsensa kanssa, niin silloin päiväkoti voisi ehkä olla parempi, en tiedä, ehkä ei silloinkaan. Ja toki lapsissakin on eroja. Omani on vähän arka ja vaatii aikaa tutustuakseen ym., en raaski viedä hoitoon (ja nautin rauhallisista aamuista kotona).

 

[joka tuutista virikettä]

Rauhoittukaa äidit, etenkin ap!

Lapset eivät todellakaan tarvitse tauotonta viriketulvaa koko ajan. "Virike" -sanakin oikein puistattaa. Tämä on niin meidän nyky-yhteiskuntaamme kuvaavaa, että huolehditaan hirveästi, saako lapsi tarpeeksi _virikettä_. Meidän yhteiskunnassamme ja maailmassamme siitä ei kuulkaa ole huolen häivää!! Koko elämänmeno on niin hektistä ja esimerkiksi kaikenlaista visuaalista ärsykettä tulvii joka tuutista.

Mä oon sitä mieltä, että lasta ei tarvitse erikseen viihdyttää. TOTTAKAI pitää lapsen kanssa leikkiä ja esim. askarrellakin, ulkoilusta puhumattakaan, mutta jokin Baby Einstein -tyyppinen viriketuputus on ihan älytöntä taaperolle.
Kyllä se lapsi oppii liimailemaan pumpulia paperiin jne jne eskarissa ja koulussa. Siellä lapset ihan väsyvät jokapäiväiseen viriketulvaan.

Miksi ap koet huolta siitä, riittävätkö antamasi virikkeet 2-vuotiaallesi? Olisiko mielestäsi jotenkin huolestuttavaa jos lapsesi joskus joutuisi ei-virikkeelliseen tilaan?

Mä oon itse melkein tyytyväinen, kun 3-vuotias lapseni joskus valittaa, et "mulla ei ole mitään tekemistäääää..." koska silloin lapsi joutuu itse aktivoimaan oman mielikuvituksensa. Ja aina hän keksiikin jotain puuhattavaa.
"Laiska" äiti/isä on parasta mitä lapsella voi olla!

 

[Niuku]

Rauhoittukaa äidit, etenkin ap!

Lapset eivät todellakaan tarvitse tauotonta viriketulvaa koko ajan. "Virike" -sanakin oikein puistattaa. Tämä on niin meidän nyky-yhteiskuntaamme kuvaavaa, että huolehditaan hirveästi, saako lapsi tarpeeksi _virikettä_. Meidän yhteiskunnassamme ja maailmassamme siitä ei kuulkaa ole huolen häivää!! Koko elämänmeno on niin hektistä ja esimerkiksi kaikenlaista visuaalista ärsykettä tulvii joka tuutista.

Mä oon sitä mieltä, että lasta ei tarvitse erikseen viihdyttää. TOTTAKAI pitää lapsen kanssa leikkiä ja esim. askarrellakin, ulkoilusta puhumattakaan, mutta jokin Baby Einstein -tyyppinen viriketuputus on ihan älytöntä taaperolle.
Kyllä se lapsi oppii liimailemaan pumpulia paperiin jne jne eskarissa ja koulussa. Siellä lapset ihan väsyvät jokapäiväiseen viriketulvaan.

Miksi ap koet huolta siitä, riittävätkö antamasi virikkeet 2-vuotiaallesi? Olisiko mielestäsi jotenkin huolestuttavaa jos lapsesi joskus joutuisi ei-virikkeelliseen tilaan?

Mä oon itse melkein tyytyväinen, kun 3-vuotias lapseni joskus valittaa, et "mulla ei ole mitään tekemistäääää..." koska silloin lapsi joutuu itse aktivoimaan oman mielikuvituksensa. Ja aina hän keksiikin jotain puuhattavaa.
"Laiska" äiti/isä on parasta mitä lapsella voi olla!

Samaa mieltä!!! Ja onhan olemassa tutkimuksiakin siitä, ettei alle 3-vuotias tarvitse tasapainoiseen kehitykseen muuta kuin tavallista perhearkea.

 

[jihuu77]

Meillä ainakin lapsi viihtyy ihan tavallisissa touhuissa mukana, tehdään ruokaa, siivotaan jne. ja annan aina siinä mukana 2-vuotiaalle lapsellemme rätin kanssa tai oman kattilan, jossa pyörittelee muutamaa perunaa Meillä lapsi on kyllä ollut puolitoista vuotiaasta saakka päiväkodissa noin 2 päivää viikossa ja olemme kyllä tosi tyytyväisiä siihenkin, että hän käy hoidossa, mutta tämä virikeasia ei ole ollut tähän hoidoonlaittamisen syynä vaan ihan meidän vanhempien työhalut Mutta tosiaan, mielestäni toi virike höpötys on ihan turhaa. Lapsissa on toki eroja siitä ei pääse mihinkään.

 

[ap virikkeistä jälleen]

Kiitos, hyviä näkökulmia on taas tullut!

Kyse ei oikeastaan ole siitä, että olisin huolissani siitä, saako 2-vuotiaani tarpeeksi virikkeitä. Niin kuin epäselvästi yritin sanoa, omien havaintojeni mukaan hän todellakin saa. Olen kuitenkin tosi ihmeissäni, kun tosiaan (aivan fiksut) ihmiset pistävät lapsiaan päiväkotiin näiden hienojen virikkeiden vuoksi ja kyselevät, onko pojalla varmasti kavereita ja vipinää tarpeeksi, vaikkei raukka ole mistään kavereista edes kiinnostunut vielä.

Tää aihe on tainnut vain patoutua minuun, kun liian moni on viime viikkoina paasannut näistä virikkeistä. Monien kavereiden samanikäiset lapset ovat päiväkodissa (jota en siis pidä mitenkään pahana mutta meillä on taloudellinen mahdollisuus hoitaa kotona) ja ravaavat silti illat muskareissaan. Yksi vanhempieni ikäpolven edustaja kehui, kuinka hänen lapsenlapsensa on oppinut päiväkodissa leikkimään niin hienosti, ettei varmasti kukaan äiti jaksa niin paljon ja hyvin lasta leikittää, mihin teki mieli sanoa, että kyllä minä ainakin jaksan... Toisen kaverini vähän vanhemmat ja aika riehakkaat tytöt puolestaan tuntuvat pelottavan poikaamme, joka ei oikein pysy heidän kanssaan tahdissa mukana, ja kaverini alkoikin oitis suositella, että pistäisin pojan nyt edes puistotädille, jotta oppisi olemaan sosiaalisesti ja pääsisi puuhailemaan.

Eli ehkä siksi olen herkistynyt näille virikepuheille. Tänään meidän ratkiriemukas supervirike oli tipauttaa pehmolelu sohvalta kerran toisensa jälkeen.