Minun mielestä lapsen parasta nukkumapaikkaa ei tiedä paremmin muut kuin kyseisen lapsen omat vanhemmat. Meillä toimi ensimmäiset neljä kuukautta, se että poika nukkui omassa vuoteessaan todella tyytyväisenä. Parhaimmillaan jopa seitsemän tuntia heräilemättä. Viimeisimmät kaksi kuukautta onkin mennyt parhaiten kun hän nukkuu vieressäni. Ja tähän siirryttiin, koska hän vain alkoi heräilemään ja itkemään tiuhaan tahtiin, eikä kertakaikkiaan suostunut enää jäämään omaan petiin. Siihen asti oli ihan itse nukahtanut sänkyynsä. Mitään muutoksia meillä ei tapahtunut, eikä reissattu eikä mitään, mikä olisi voinut aiheuttaa tämän. Nyt hän nukkuu siis vieressäni, syö kaksi kertaa yössä ilman itkua ja heräämme aamulla molemmat levänneinä ja valmiina uuteen päivään. Eikö parhainta ole omalle lapselle se, että kuuntelee sitä omaa lastaan? Minäkin pitkään tuskailin tästä muutoksesta, mutta loppujen lopuksi ymmärsin, ettei poikani ikuisuuksia halua nukkua vieressäni. Unissa tärkeintä kuitenkin on se, että saa unta tarpeeksi jokainen. On kummallista, miten iso numero tästä lasten vieressä tai sängyssä nukuttamisesta on tehty. Jos nyt ikäviä asioita halutaan miettiä, niin luulen, että jokaisella tavalla sattuu surullisia tapahtumia. Ollaan lapsillemme vanhempia, eikä viitsitä riidellä asioista, jotka kuitenkin jokainen tekee parhaakseen katsomallaan tavalla. Tuskin tässäkään asiassa on oikeaa ja väärää tapaa. Asiat ei ole niin mustavalkoisia.