2 vauvaa kuoli vanhepiensa sänkyyn

  • Viestiketjun aloittaja d
  • Ensimmäinen viesti
d
Vauvan epäselvä kuolema johtaa syyteharkintaan Keski-Suomessa
29.07.2010 16:12

Keski-Suomen poliisi on tutkinut tapausta, jossa samassa perheessä on kuollut muutaman vuoden välein kaksi vauvaa. Vanhempia epäillään kuolemantuottamuksesta ja vaaran aiheuttamisesta.

Poliisin mukaan kummallakin kerralla vauva nukkui parisängyssä vanhempien välissä, jotka olivat nauttineet päihteitä. Aamuyöllä vanhemmat havaitsivat lapsen kuolleen.

Jälkimmäinen vauva kuoli vuonna 2006 ja ensimmäinen kolme vuotta aiemmin. Poliisin mukaan on aihetta epäillä, että jompi kumpi vanhemmista on kääntynyt nukkuvan vauvan päälle ja aiheuttanut tämän tukehtumisen.

Syyttäjän harkittavaksi siirtyy pelkästään vuonna 2006 sattunut kuolemantapaus. Syynä on muun muassa se, että aiempi on rikosoikeudellisessa mielessä vanhentunut.

Poliisitutkinnassa on selvitetty myös sitä, ovatko sosiaaliviranomaisten toimet olleet riittäviä. Kaksi virkamiestä saattaa saada syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta.

STT
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anu78:
:(
Mut sitä se on kun nukutaan perhepedissä ja vielä päihteiden alaisena..
Jep, teilataan koko perhepeti ja lynkataan kaikki lastensa vieressä nukkuvat vanhemmat, koska joku viinaanmenevä, mahdollisesti narkkaripariskunta onnistuu tukehduttamaan lapsensa. :flower:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
niitä vauvoja on tukehtunut perhepedissä ihan selväpäistenkin vanhempien alle. en ikinä ottais tuollasta riskiä pienen vauvan kanssa.
Samaa mieltä. Kyllä se vauva on niin kallisarvoinen, että mitään en riskeeraa.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
niitä vauvoja on tukehtunut perhepedissä ihan selväpäistenkin vanhempien alle. en ikinä ottais tuollasta riskiä pienen vauvan kanssa.
Enpä muista sellaista uutisoidun...no... sinä aikana, kun mä olen lukenut/katsonut netistä/telkkarista uutisia.

Ihmettelen minäkin miksi helvetissä nukutaan kännissä/aineissa vauvan kanssa samassa sängyssä ja miksi OI MIKSI tehdään se vielä toistamiseen jos on jo yksi lapsi samoilla keinoin tapettu?! |O
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiiru:

On suurempi kuolemanriski kuolla kätkytkuolemaan yskin sängyssä, kuin jäädä vanhempiensa alle perhepedissä. Näin kertoi minulle kätilö kun kysyin, 2lääkäriä ja neuvolantäti. Tuskin kaikki kusettivat kiusatakseen minua ;)
Virallisempiakin tutkimuksia asiasta on, että kaippa nekin vain kusettavat :saint:
 
lyfgl

ja kohta selviää, että on tehty tutkimus jossa todetaan punatukkaisten ja silmälasipäisten, alle 152 cm pitkien äitien lasten kokevan kätkytkuoleman muita useammin???
 
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
niitä vauvoja on tukehtunut perhepedissä ihan selväpäistenkin vanhempien alle. en ikinä ottais tuollasta riskiä pienen vauvan kanssa.
Enpä muista sellaista uutisoidun...no... sinä aikana, kun mä olen lukenut/katsonut netistä/telkkarista uutisia.
Enpä muuten minäkään. Enkä ole myöskään kuullut sellaista tutuilta tms. Mutta olen kyllä kuullut miten vaunuissa nukkunut vauva olikin kuollut päikkäreiden aikaan ja miten pinnasängystä oli aamulla löytynyt kuollut vauva :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiiru:
Alkuperäinen kirjoittaja Chala:
Ihmettelen minäkin miksi helvetissä nukutaan kännissä/aineissa vauvan kanssa samassa sängyssä ja miksi OI MIKSI tehdään se vielä toistamiseen jos on jo yksi lapsi samoilla keinoin tapettu?! |O
Juu.. En ymmärrä miten joku menee ensimmäistäkään kertaa humalassa/huumeissa vauvan viereen ja vielä TOISENKIN kerran :eek: Kamalaa... :(
Jos mulla olisi päätäntävalta, tuollaiset ihmiset pakkosteriloitaisiin ja pistettäisiin tuomio sarjamurhista. Ei saa sympatiaa, ei niin yhtään!
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiiru:
Alkuperäinen kirjoittaja Chala:
Alkuperäinen kirjoittaja tiiru:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
niitä vauvoja on tukehtunut perhepedissä ihan selväpäistenkin vanhempien alle. en ikinä ottais tuollasta riskiä pienen vauvan kanssa.
On suurempi kuolemanriski kuolla kätkytkuolemaan yskin sängyssä, kuin jäädä vanhempiensa alle perhepedissä. Näin kertoi minulle kätilö kun kysyin, 2lääkäriä ja neuvolantäti. Tuskin kaikki kusettivat kiusatakseen minua ;)
Virallisempiakin tutkimuksia asiasta on, että kaippa nekin vain kusettavat :saint:
SALALIITTOTEORIA! :D
On kyllä! Perhepeti on joku pirullinen salajärjestöjen juoni, kun tosiasiassa se on jotain kauhean vaarallista ja pelottavaa ;)
 
MUOKS: Niin, kun se vieressä nukkuminen vähentää sitä kätkytkuoleman riskiä ;)
Minä en ottaisi riskiä ja siksi nukutan vauva viereeni, kun kerta pystyn nukkumaan niin ;)
sen vauvan sängyn voi ottaa ihan oman sängyn viereen kädenmitan päähän. kaikkein turvallisinta.
 
Vauvan ollessa tarpeeksi lähellä aikuista, se pystyy rytmittämään hengitystään aikuisten hengityksen rytmiin, lisäksi pieniä hengityskatkoksia katkoo vieressä nukkuvan liikahtelu ja sen takia kätkytkuoleman riski pienenee. Ei toimi täydellä teholla jos nukutaan eri sängyissä, vaikka vauva lähellä olisikin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Chala:
Alkuperäinen kirjoittaja tiiru:
Alkuperäinen kirjoittaja Chala:
Alkuperäinen kirjoittaja tiiru:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
niitä vauvoja on tukehtunut perhepedissä ihan selväpäistenkin vanhempien alle. en ikinä ottais tuollasta riskiä pienen vauvan kanssa.
On suurempi kuolemanriski kuolla kätkytkuolemaan yskin sängyssä, kuin jäädä vanhempiensa alle perhepedissä. Näin kertoi minulle kätilö kun kysyin, 2lääkäriä ja neuvolantäti. Tuskin kaikki kusettivat kiusatakseen minua ;)
Virallisempiakin tutkimuksia asiasta on, että kaippa nekin vain kusettavat :saint:
SALALIITTOTEORIA! :D
On kyllä! Perhepeti on joku pirullinen salajärjestöjen juoni, kun tosiasiassa se on jotain kauhean vaarallista ja pelottavaa ;)
Ja varsinkin kun muualla kuin länsimaissa nukutaan perhepedeissä ja perhepedit on täälläkin olleet ennen hyvinkin yleisiä. Rikkaiden lapset on nukkuneet omissa vuoteissaan.

Elossahan tuota itsekin olen, vaikka vanhempien välissä olen nukkunut 3-4 -vuotiaaksi.
(ja minulla täällä on hyvinvoiva 8 kuukautinen, perhepedissä nukkunut, eikä kertaakaan ole ollut vaaraa, että päälle kompikumpi vanhemmista kierähtäisi)
 
Alkuperäinen kirjoittaja kattiina:

Sitä pitää olla niin kovin edistyksellistä vähän väärissä asioissa :/
Oma mies on perhepedissä nukkunut, samoin meidän esikko joka on jo vajaa pari vuotta selvinnyt. Vauva on 4kk perhepetiä jo kokenut ja vieressä tulee nukkumaan vielä pitkään :)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja tiiru:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja tiiru:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
niitä vauvoja on tukehtunut perhepedissä ihan selväpäistenkin vanhempien alle. en ikinä ottais tuollasta riskiä pienen vauvan kanssa.
On suurempi kuolemanriski kuolla kätkytkuolemaan yskin sängyssä, kuin jäädä vanhempiensa alle perhepedissä. Näin kertoi minulle kätilö kun kysyin, 2lääkäriä ja neuvolantäti. Tuskin kaikki kusettivat kiusatakseen minua ;)

MUOKS: Niin, kun se vieressä nukkuminen vähentää sitä kätkytkuoleman riskiä ;)
Minä en ottaisi riskiä ja siksi nukutan vauva viereeni, kun kerta pystyn nukkumaan niin ;)
sen vauvan sängyn voi ottaa ihan oman sängyn viereen kädenmitan päähän. kaikkein turvallisinta.
Ei se vähennä riskiä vaikka pinnis olisi lähellä. Ymmärrän jos joku ei halua vieressä nukkua. Jos tuntuu siltä, että ei pysty nukkumaan vauvan vieressä ja se pelottaa, on hyvä kuunnella vaistojaan. En kuitenkaan ymmärrä miksi pitää paheksua toisen tapaa joka on TUTKITUSTI turvallisin.

En ikimaailmassa ottaisi tietoisesti MITÄÄN kuolemanriskia vauvalle, teen juuri niinkuin vaistot ja etenkin ammattilaiset sanovat.
Niinhän sinä juuri toimit. Vai pystytkö kontrolloimaan itsesi täysin nukkuessasikin?

c
Vanhempia epäillään osallisuudesta perhepedissä nukkuneen vauvan kuolemaan
29.7.2010 16:19
A A Mikko Välimaa

Kirjoittaja on HS.fi:n toimittaja.

Sähköposti Mikko Välimaa
Helsingin Sanomat

Jyväskyläläisen perheen vanhempia epäillään osallisuudesta noin kuukauden ikäisen vauvansa kätkytkuolemaan. Keski-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan jutussa, jossa selvitettiin kahta samassa perheessä tapahtunutta vauvan kuolintapausta. Epäiltynä on myös kaksi sosiaaliviranomaista.

Rikoskomisario Eila Koivuniemi Keski-Suomen poliisista kertoo, että poliisi alkoi selvittää tapauksia vuonna 2006 sattuneen kuolemantapauksen jälkeen. Aiempi tapaus oli sattunut kolmisen vuotta aiemmin.

Molemmissa tapauksissa vauvat olivat menehtyneet nukuttuaan niin sanotussa perhepedissä vanhempien parisängyssä.

Koivuniemen mukaan vanhemmat olivat käyttäneet illan aikana päihteitä ja menneet nukkumaan vauva keskellään. He olivat havahtuneet aamuyöllä siihen, että vauva oli kuollut.

Vanhemmat kertoivat nukuttaneensa vauvaa samalla tavoin myös aiemmin. He olivat Koivuniemen mukaan tietoisia mahdollisuudesta, että toinen vanhempi voisi kääntyä vauvan päälle.

Vanhempia epäillään kuolemantuottamuksena ja vaaran aiheuttamisesta 2006 tapahtuneessa vauvan kätkytkuolemassa. Juttu siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan. Kolme vuotta aiemmin sattunutta kuolintapausta ei viedä eteenpäin syyttäjälle.

Poliisi on jutun esitutkinnassa selvittänyt myös sosiaaliviranomaisten toimia. Kahta virkamiestä epäillään virkavelvollisuuksien rikkomisena.

Jutun esitutkintamateriaali on määritelty salassa pidettäväksi sen sisältämien, perheen yksityisyyttä koskevien, arkaluontoisten tietojen takia. Tutkinnan aikana poliisi on pyytänyt useita asiantuntijalausuntoja liittyen kuolemansyyn tutkintaan, kätkytkuolemaan ja viranomaismenettelyihin.

Kätkytkuolemalla tarkoitetaan alle vuoden ikäisen lapsen äkkikuolemaa, jonka syytä ei ole kyetty selvittämään. Kätkytkuolema ei ole siten erillinen kuolemansyy. Koivuniemen mukaan on aihetta epäillä, että vauvat kuolivat tukehtumalla.

Osallistu keskusteluun Tulostettava sivu
 
Jokainenhan saa hoitaa nukkumajärjestelynsä, miten haluaa ja mikä sopii kenellekin. MUTTA päihteiden alaisena vauvaa ei nukuteta viereen, eikä ylipäätään pitäisi päihteitä käyttää pienen vauvan läsnäollessa. Eipä se hoitaminen ja muukaan ole kovin varmaa siinä vaiheessa.

Järkyttäviä uutisia tällaiset.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja tiiru:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja tiiru:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja tiiru:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
niitä vauvoja on tukehtunut perhepedissä ihan selväpäistenkin vanhempien alle. en ikinä ottais tuollasta riskiä pienen vauvan kanssa.
On suurempi kuolemanriski kuolla kätkytkuolemaan yskin sängyssä, kuin jäädä vanhempiensa alle perhepedissä. Näin kertoi minulle kätilö kun kysyin, 2lääkäriä ja neuvolantäti. Tuskin kaikki kusettivat kiusatakseen minua ;)

MUOKS: Niin, kun se vieressä nukkuminen vähentää sitä kätkytkuoleman riskiä ;)
Minä en ottaisi riskiä ja siksi nukutan vauva viereeni, kun kerta pystyn nukkumaan niin ;)
sen vauvan sängyn voi ottaa ihan oman sängyn viereen kädenmitan päähän. kaikkein turvallisinta.
Ei se vähennä riskiä vaikka pinnis olisi lähellä. Ymmärrän jos joku ei halua vieressä nukkua. Jos tuntuu siltä, että ei pysty nukkumaan vauvan vieressä ja se pelottaa, on hyvä kuunnella vaistojaan. En kuitenkaan ymmärrä miksi pitää paheksua toisen tapaa joka on TUTKITUSTI turvallisin.

En ikimaailmassa ottaisi tietoisesti MITÄÄN kuolemanriskia vauvalle, teen juuri niinkuin vaistot ja etenkin ammattilaiset sanovat.
Niinhän sinä juuri toimit. Vai pystytkö kontrolloimaan itsesi täysin nukkuessasikin?
Etkö lukenut, että vieressä nukkumisessa on pienempi kuolemanriski kuin yksin nukkumisessa! Molemmissa itseasiassa ON riskit, mutta toisessa hieman suurempi.
Ihan samalla tavalla sinä otat riskin. Ihan turha linkittää jotain juttuja että joskus joku kuoli perhepetiin. NO VARMASTI KUOLIKIN. Mutta niin kuoli pinnasänkyyn/vaunuihinkin.

Yksittäistapauksia on KAIKESSA.
En ota, enkä myöskään ottaisi. Asun ihan keskenäni.

Yhteistyössä