2 v lapsen yhtäkkinen läheisyyden (ja äidin) kaipuu

Meidän tyttäremme ei ole koskaan tähän mennessä ollut äidin eli minun perään. Ei myöskään vaikka aloitti päiväkodin 1-vuotiaana (lyhyillä päivillä, myöhemmin keväällä oli jo koko päivääkin ). Kaikki meni todella hyvin. Ei ole koskaan nuorempana viihtynyt sylissä tms, eikä todellakaan ole koskaan ollut sellainen äidin lahkeessa roikkuja.

Nyt on aloitettu uudessa päiväkodissa 1,5 viikkoa sitten muuton jälkeen (itse muutosta on kyllä jo 7 kk, että ei varmaan enää siihen liity), ja tyttö jää sinnekin todella mielellään ja on ihan hirveän touhukas, ja päiväkodin tätien mielestä päivät ovat menneet todella hyvin (ollut nyt 5-tuntista päivää ). Samaan aikaan uuden päiväkodin aloittamisen kanssa tytölle hankittiin uusi sänky, ei enää pinnis vaan tavallinen. Ei varmaan viisasta, mutta oli pakkorako, kun tyttö oppi samana päivänä kiipeämään pois pinniksestä.

Ensimmäiset pari yötä meni hyvin, vaikkakin tyttö on pakko nukuttaa siihen uuteen sänkyyn olemalla itse huoneessa, koska muuten ei pysy siellä. Mutta nyt on alkanut heräilemään pitkin yötä, no ei mitään hirmuisen erikoista, mutta yhtäkkiä ei annakaan mun lähteä huoneesta! Aiemmin on pelkkä muutama silitys riittänyt, ja sitten olen lähtenyt takaisin nukkumaan. Nyt tyttö ihan ilmiselvästi reagoi siihen, että ketään ei olekaan hänen huoneessaan, vaikka on tähän mennessä nukkunut erinomaisesti yksin.

Koska en voi 5 kertaa yössä jäädä sinne nukuttamaan tyttöä, pakkohan se on itsekin nukkua, olen ottanut meidän väliin sitten jos ei ala suosiolla nukkumaan uudelleen. Nyt pelkäänkin, että mahtaako tyttö sitten vallan alkaa vaatia sitä meidän välissä nukkumista. Kaiken huippu on, että jos lähden siitä vierestä yöllä käymään vessaan pissalle, alkaa järkyttävä huuto, vaikka mies jää edelleen siihen.

En olisi niin huolestunut tästä tilanteesta, ellei meille olisi syntymässä vuoden vaihteessa vauva. En tiedä, miten ihmeessä sitten oikein järjestämme tämän nukkumisen, miten mahdumme kaikki meidän makuuhuoneeseen, ja miten voin imettää ja hoitaa vauvaa yöllä, jos en saa edes käydä vessassa? :ashamed:

Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia, jotka liittyisivät hoidon aloittamiseen/vaihtamiseen tai uuteen sänkyyn tms? Tai tähän ikään? Tyttö täytti tänään 2 v. Erityisen mukavaa olisi, jos joku sanoisi, että tämä on ohimenevä vaihe.

Varmaan nyt joku sanoo, että pitää vaan olla tiukkana ja viedä se lapsi sinne sänkyynsä vaikka tuhat kertaa, mutta ihan oikeasti minusta ei ole siihen. Jos lapsella on noin kova äidinkaipuu niin silloin se minun mielestäni tarvitsee äitiä. Varsinkin siis, kun tämä ei todellakaan ole meidän neidille yhtään tyypillistä käytöstä, joten joku ahdistus hänellä varmaankin on.

 

voihan se olla et on ihan ohimenevä kasvunvaihe menossa toisella. meillä ku on vauvasta asti taas tuo 1v3kk ollu äidin perään ihan neuroottinen etten ole juuri ikinä edes vessassa käynyt itse edes päivisin. vahtii haukanlailla ja samassa sängyssä nukkuu. ja keskimmäisellä ollu lähes sama juttu ja on nyt kohta 6v ja nukkuu omassa sängyssä meidän makkarissa myös.
teillä ku ei ennen ole tollasta ollu niin tuntus et joku kasvunvaihe menossa vaan.
toivottavasti helpottaa :hug:

 

Meilläkin on tytölle (1v11kk) tullut ihan muutaman viikon sisällä omituinen riippuvuus äitiin! Meilläkin hän on aina ollut minun perääni, mutta nyt ei miehen kanssa edes kuntosalilla päästä käymään, etteikö tämä tyttö itkisi minun perään
Itsekin toivon, että tämä olisi nopeasti ohi menevä vaihe, sillä meillä päivähoidon aloitus häämöttää vuodenvaihteessa ja stressaan sitä jo nyt.
Meillä ei mitään uutta ole tässä viimeaikoina tapahtunut, josta tuo voisi johtua (muutto oli toukokuussa), joten olen hämilläni!!

 

2v. on aika hanlaka ikä, kun siinä tulee eroahditus ja uhmaikä. Luultavasti tuo nukutus ja heräämisongelma menee ohi aikanaa, kun on tottunut uuteen sänkyyn ja myös päiväkodin vaihdos voi vaikuttaa yöuniin. Jaksamista!

 

Meillä iski nyt 1 v. 9 kk iässä kauhea äiti-kausi, on kestänyt nyt kuukauden. Alkavaa uhmaa on ollut jo parisen kuukautta. Ja nyt pitäis aloittaa päiväkodissa :headwall: tosi kiva. No, on sitten varattu 2 vkoa harjoitteluun mutta itkeskelyksi ja hulinoinniksi kotona taitaa seuraavat kuukaudet mennä..

Ap:n ongelmaan vielä semmonen näkökanta että koska nyt nukutat vieressä olemalla, vaatii sitä ehkä myös siksi yöllä. Jos siis saisit illalla nukkumaan olemalla muualla ja palauttamalla karkailevan tytön aina sänkyynsä, voisi yöllä sama onnistua tai osaisi taas itse nukahtaa. Tosin jos on samanlainen äitivaihe menossa kuin meillä, mikään muu kuin äidin läsnäolo ei riitä :kieh:

 

Varmaankin vain jokin kehitysvaihe, jossa tarvii läheisyyttä paljon. Sinuna pitäisin nyt viekussa. Meillä oli myös vaihe, jolloin vessaankin otin tytön yöllä usein mukaan. Meidän esikoinen on tarvinnut aina jonkin läheisyyttä öisin ja siirtyi perhepedistä sivuvaunuun vasta tämä kesänä ollessaan 2v9kk. Edelleen tulee joka yö viekkuu, mutta usein vasta aamulla kuuden maissa. Meillä myös vauva, joka nukkuu ekan unipätkän pinniksessä ja sitten viekussa. Käytännössä meillä mies nukkunut sohvalla nyt vuoden verran, kun minä ja tytöt nukutaan meidän parisängyssä. Nyt olisi jo miehellekin tilaa, kun esikoinen nukkuu omassa sängyssä. Lapsen ovat vain hetken näin pieniä, että tarvivat äitiä myös öisin niin siksi meillä tällainen järjestely.
Uskoisin, että jos nyt annat esikoisellesi niin paljon läheityyttä kuin suinkin niin tilanne on jo paljon helpompi sitten, kun vauva syntyy.

 

Mä sanoisin, että on ohimenevä vaihe. Eroahdistusta ja uhmaikää!

 

Tässä pitkähkö artikkeli kirjasta Kiintymysvanhemmuuden kirja: Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears

Tässä puhutaan alle pääsääntöisesti alle 1 vuotiaista mutta on ihan pätevää tekstiä 2 vuotiaan vanhemmalle; tämän luettuasi ehkä tajuat jutun juonen.

***

Nukkuminen, kuten syöminenkin, ei ole käyttäytymismuoto, jonka voisi opettaa lapselle pakolla. Korkeintaan voit luoda olosuhteet, jotka tekevät lapselle mahdolliseksi nukahtaa. Neuvottuani kolmen vuosikymmenen ajan vanhempia nukkumista koskevissa kysymyksissä olen tullut johtopäätökseen, että useimmat yöheräilijät ovat sellaisia syntyjään, eivät olosuhteiden vuoksi. Ei ole sinun vikasi, että vauvasi herää, eivätkä vauvasi nukkumatavat ole vanhemmuutesi heijastusta. Jos ystäväsi kehuvat, että heidän vauvansa nukkuvat läpi yön, luota meihin: he todennäköisesti liioittelevat - ja paljon.

Kuulemasi ristiriitaiset neuvot voivat valvottaa sinua enemmän kuin vauvasi. Pelkäät, että hemmottelet vauvasi pilalle, jos otat hänet vuoteeseesi tai hoidat vauvaa herkkävaistoisesti, kun hän herää keskellä yötä. Murehdit, jos epätoivon ja uupumuksen ajamana kokeilet hiukan vauvakoulutusta ja annat vauvasi itkeä muutamana yönä. Joskus on hyödyllistä ymmärtää, että jotkut vauvat ovat hyväunisia ja osaavat syntyjään rauhoittaa itsensä, kun taas toiset vauvat heräävät helposti yöllä ja ovat vaikeasti jälleen rauhoitettavissa. Jokainen vauva on erilainen ja unikäyttäytyminen liittyy enemmänkin synnynnäiseen tempperamenttiin (tai yöheräilyn kohdalla lääketieteellisiin syihin) kuin mihinkään äidin tai isän aikaansaamiin "huonoihin tapoihin". Tulee aika, jolloin sinnikkäänkin yövalvojan vanhemmat palkitaan keskeytymättömällä unella. Ikävaihe, jona perheet palkitaan tällä koko yön kestävällä autuudella, vaihtelee lapsesta toiseen. Odottaessanne kokeilkaa, mikä yöaikainen vanhemmuuden tyyli toimisi teidän tapauksessanne. Tätä varten teidän ei tarvitse konsultoida muita uniexperttejä kuin vauvaanne ja itseänne.

KIINNITTYMISEN JATKAMINEN YÖLLÄ
Yöajan kiintymysvanhemmuudessa on kysymys enemmästä kuin vain vauvan nukkumapaikasta. Kysymys on asenteesta vauvan öisiin tarpeisiin, sen hyväksymistä, että vauvasi on pieni ihminen, jolla on suuret tarpeet - ympäri vuorokauden ja läpi viikon. Vauvasi luottaa siihen että sinä, hänen vanhempansa, olet jatkuvasti saatavilla myös yöllä, kuten päivälläkin. Joten sopeutat yöhön liittyvät tapasi vauvan tarpeisiin. Jos olet halukas joustamaan ja luovut kulttuurissa yleisestä asenteesta, jonka mukaan vauvat pitäisi opettaa heti alusta lähtien nukkumaan itsekseen, tulet ymmärtämään, että vauvan toivottaminen tervetulleeksi omaan vuoteeseesi ei ole pilalle hemmottelua eikä vauvan komentoon alistumista.

Lisättäköön, ettei vauvalle ole mitään oikeaa tai väärää nukkumapaikkaa. Päämääräsi ei ole sopeuttaa vauvasi nukkumakäytäntöä jonkun muun neuvomiin periaatteisiin - tulivatpa neuvot sitten vauvakouluttajalta tai kiintymysvanhemmuuden kannattajalta. Päämääräsi on löytää yötä varten vanhemmuuden strategia, joka tekee kaikille perheessä mahdolliseksi nukkua hyvin. Me, ja monet muutkin vanhemmat olemme huomanneet, että vauvan lähellä nukkuminen on paras tapa mahdollistaa vauvan tarpeisiin reagoiminen myös yöllä, ja nukkua silti hyvin.

MIKSI VAUVAN LÄHELLÄ NUKKUMINEN TOIMII?

On kaksi pääsyytä sille, miksi vanhemmat nukkuvat lastensa lähellä. Ensinnäkin yhdessä nukkuminen jatkaa kiinnittymistä, jonka rakentamiseksi vanhemmat ponnistelevat päivät. Kun lapsen ei tarvitse päiväsaikaan itkeä yksinään, käy järkeen, ettei häntä yölläkään jätetä toiseen huoneeseen itkemään. Vauvan lähellä nukkuminen on vauvan kantamisen yöversio. Toiseksi vauvat, joiden kanssa nukutaan, nukkuvat paremmin ja tämä auttaa äitejäkin nukkumaan paremmin. Toisin sanoen yhdessä nukkuminen toimii.

Pikkulapsen uni on erilaista kuin aikuisilla. Tutkijat eivät tiedä, miksi vauvat viettävät niin paljon aikaa kevyessä unessa. Voi olla, että vauvat eivät vielä ole kyllin kehittyneitä voidakseen turvallisesti nukkua syväunta. Jos hyväksytään ajatus, että vauvoilla on hyvä syy nukkua kuten nukkuvat, alkaa tuntua järkevältä myös ajatus, että vauvojen pitäisi nukkua jonkun rakastamansa ihmisen vieressä.

Uneen vaipuminen äidin rinnoilla tai isän käsivarsilla luo tervettä suhtautumistapaa nukkumista kohtaan. Vauva oppii, että on mukava nukahtaa. Vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat eivät ainoastaan nuku tyytyväisempinä, he myös pysyvät unessa kauemmin.

Jos vauva on yksin, herääminen saattaa olla pelottavaa. Kun huoneessa ei ole vanhempaa, vauva päättelee olevansa yksin ja hylättynä. Jos vauva herää lähellä äitiä, herääminen ei ole niin pelottavaa. Vauva ymmärtää, että kaikki on hyvin, jos äiti on lähellä. Hän voi imeä maitoa, jos on nälkä ja imeminen tyynnyttää hänet taas uneen. Ja äiti voi ehkä ojentaa kätensä, taputtaa vauvan selkää, mumista muutaman lohdutuksen sanan ja saatella vauvan näin kevyestä unesta kohti syvempää ilman että hänen tarvitsisi itse edes kunnolla herätä.

Kuinka paljon mukavampaa onkaan pystyä tyydyttämään vauvan tarpeet yöllä lähtemättä ollenkaan sängystä. Tällä tavoin yöllä usein syövien vauvojen äidit eivät ainoastaan pysy hengissä vaan suorastaan kukoistavat. Jos kysyt heiltä aamulla, he eivät osaa kertoa, mihin aikaan tai kuinka usein vauva heräsi yöllä. He vain tietävät levänneensä kunnolla. Koska samassa vuoteessa nukkuvien äitien ja vauvojen unirytmit asettuvat yksiin, vauvan heräämiset eivät häiritse äidin unirytmiä.

Vertaa tätä tilanteeseen, jossa äiti ja vauva nukkuvat eri huoneissa. Kun yksin nukkuva vauva herää itkien, yksin ja herättää äidin syvästä unesta, äidin on noustava vuoteestaan ja kiiruhdettava vauvan luo. Sitten hänen on rauhoitettava vauva niin, että tämä pystyy imemään maitoa. Kun vauva viimein vaipuu uneen, äiti laskee tämän koriinsa, ja sitten hänen itsensä pitäisi pystyä nukahtamaan.

Vauvakoulutuksen näkökulmasta yöherääminen on tapa, josta vauva pitää opettaa pois, ei merkki siitä, että vauvalla olisi tarve kiinnittyä vanhempiinsa. Usein toistuva yöherääminen ei tunnu kuitenkaan vaivaavan useimpia vauvan kanssa nukkuvia äitejä. Useammin toistuvat ruokinnat, lisämaito ja lisäkosketus auttavat vauvaa kasvamaan paremmin.

Vauvoilla on oma tapansa tietää, miten he voivat saada vanhemmiltaan sen, mitä kasvaakseen tarvitsevat. Jos otat vinkistä vaarin ja nautit yöllä vauvasi läsnäolosta, tulet iloisemmaksi ja pysyt paremmin kiinnittyneenä vauvaasi.

Vauvan kanssa nukkuminen tekee sinulle mahdolliseksi välittää vauvallesi huolenpidon viestejä läpi koko yön, sanomatta sanaakaan. Kun olet lähellä vauvasi herätessä ahdistuneena, voit vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja asianmukaisesti. Tämä välittää vauvallesi viestin, että hän voi luottaa siihen että tyydytät hänen tarpeensa ja olet paikalla hänen tarvitessaan. Kun jätät kriitikot ja vauvakouluttajat omaan arvoonsa ja lasket vauvasi viereesi nukkumaan, viestität hänelle, että luotat hänen merkkeihinsä.


YHDESSÄ NUKKUMINEN - KUINKA SEN SAA TOIMIMAAN?

Varmistakaa, että kummatkin vanhemmat ovat yhtä mieltä.
Kiintymysvanhemmuuden periaatteiden olisi tarkoitus lähentää vanhempia, ei vieraannuttaa heitä toisistaan.

Käytä suurta sänkyä
Yhdessä nukkuminen on mukavampaa, kun on paljon tilaa jaettavaksi.

Laajenna sänkyäsi
Jotkut äidit ja vauvat tarvitsevat hieman etäisyyttä, jotta olo on mukava eikä herää liian usein. Kokeile sivuvaunua.

Kokeile erilaisia nukkumisjärjestelyjä
Monille perheille parempi järjestely on , että vauva nukkuu äidin ja seinän välissä

Nukkukaa yhdessä osa yöstä
Vauvan kanssa nukkuminen ei ole kaikki-tai-ei-mitään-kysymys.
Vauvan nukkuessa yksin vanhemmat voivat nauttia hetken kahdestaan. Vauvan herätessä vauva haetaan nukkumaan vanhempien sänkyyn.

Jaa vuoteesi vain yhden lapsen kanssa kerrallaan
Pikkuvauvan ja taaperon nukkuminen yhdessä ei ole turvallista. Järjestä taaperolle oma erikoissänky parisängyn viereen.

Joko heräät lastesi kanssa, kun he ovat vauvoja, tai sinun on herättävä heidän kanssaan, kun he ovat vanhempia.

 

Tässäkin puhutaan alle 1 vuotiaista vauvoista, mutta tästä kirjoituksesta voit saada uutta näkökulmaa myös 2 vuotiaan hoitoon.

Varo vauvakouluttajia

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"
"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"
"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"
"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?
Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.
Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Toimiiko vauvakoulutus todella?
"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.

Sulkeutumisoireyhtymä
Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.

***************
Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

 

Varmaan nyt joku sanoo, että pitää vaan olla tiukkana ja viedä se lapsi sinne sänkyynsä vaikka tuhat kertaa, mutta ihan oikeasti minusta ei ole siihen. Jos lapsella on noin kova äidinkaipuu niin silloin se minun mielestäni tarvitsee äitiä. Varsinkin siis, kun tämä ei todellakaan ole meidän neidille yhtään tyypillistä käytöstä, joten joku ahdistus hänellä varmaankin on.

Jotenpa kuuntele lastasi ja hänen tarpeitaan. Mahtuuko esim. lastensänky tilapäisesti teidän makuuhuoneeseen, kunnes pahimman vaiheen yli on päästy ja saisitte kaikki ehkä paremmin nukuttua? :hug:

 

http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml

Laitan vielä tämän, vaikka olet taatusti tämän lukenut. Linkin takana pitkästi aiheesta. Tässä erittäin tiivistettynä olennainen.

Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin".

Läheisyys kasvattaa itsenäisyteen
Perhepedissä hyväksytään lapsen tarve olla vanhempansa lähellä niin yöllä kuin päivälläkin. Yhdessä nukkuvat perheet eivät usein pidä esimerkiksi vauvan yöheräämisiä huonona tapana, josta on päästävä eroon, vaan kehitysvaiheena, joita tulee ja menee. Näissä perheissä perustan laskeminen turvallisuuden ja läheisyyden varaan nähdään tärkeämpänä kuin lapsen varhainen itsenäistyminen.

Perhepedin tiukin määritelmä on se, että lapsi tai lapset nukkuvat vanhempien vuoteessa. Väljemmin määriteltynä perhepediksi voidaan lukea myös sivuvaunu, jossa pinnasänky on kiinni vanhempien vuoteessa, laita alas laskettuna tai poistettuna. Myös omassa sängyssään samassa huoneessa vanhempien kanssa nukkuvan lapsen voi sanoa olevan perhepedissä.

"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten.

Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan".

Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.

Läsnäolo ja kosketus rauhoittavat
Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80-85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan. Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"

 

minä antaisin nukkua vieressä tai jos vieressä nukkuminen häiritsee sinua ottaisin tytön sänkyineen omaa makkariin.pakolla ei minusta hyvää tule ja varmasti on ohimenevä vaihe vaan.

meillä syntyi kakkonen kun esikoinen oli lähes 3v ja siinä vaiheessa esikoinen oli kyllä omassa huoneessa mutta sai yöllä tulla lattialle patjalle nukkumaan jos heräs ja pelotti nukkua yksin.väliin ei saanut tulla koska vauva nukkui siinä. ihan ok meni koska oltiin tätä harjoiteeltu jo ennen vauvan syntymää.

 

Heippa, kiitos kaikille neuvoista ja mielipiteistä! Vaikuttaisi, että normaalimpaan suuntaan ollaan menty jo vähän, ainakaan neiti ei nyt ole heräillyt niin monesti ja sain käydä vessassakin ilman itkuja. Tosiaan itseäni tuo vieressä nukkuminen ei häiritse ollenkaan, eikä miestänikään, ainoa vaan, että tosiaan epäilen, että vauva nukkuu synnyttyään välissämme, joten siksi en haluaisi tyttöä siihen kokonaan opettaa. Mutta ainakin tänään vei oma-aloitteisesti aamulla tyynynsä ja unirättinsä omaan sänkyyn meidän sängystä, joten ehkä hän vielä sinnekin oppii itse nukahtamaan.

Ja tosiaan, jos tästä nyt jostain syystä ei tulisikaan mitään, niin sitten vaan täytyy järjestellä huonekalut niin, että tytön sänky mahtuu meidän huoneeseen.