Takana on 2km puolen vuoden sisällä. Lapsia ei ole.
Kauhistuneena saa lukea kuinka lapsia hyljätään ojaan tms. Aika läheltä olen myös joutunut katsomaan, kun lapsista ei huolta pidetä. Tai mun mielestä niitä ei rakasteta niinkuin omaa lasta kuuluisi rakastaa! Se tuntuu todella pahalta! Joku tietysti ajattelee, että tässä puhuu nyt sellainen, jolla ei kokemusta lapsista ole ja ei voi tietää kuinka rankkaa se elämä lapsen kanssa todella on. Se on totta, sitä en tiedäkään, muuten kun sivusta seuranneena. Mutta niin paljon me on lasta toivottu ja suuri suru on ollu kahdesti. Voin uskoa, että me todella rakastettais meidän lasta. Rakastettiin jo sillon, ku pikkunen alku mahassa alko kasvamaan. En tiedä rakastasko sitä lasta entistä enemmän kun kokenut nyt mitä on.
Mutta jotenkin sitä vaan pelkää, että entä jos meille ei niitä lapsia ikinä tulekaan? Suht nopeasti tulin km jälkeen raskaaksi. Se raskaaksi tuleminen minua ei vielä ainakaan niin huoleta, vaan se, pysyisikö se matkalainen koskaan loppuun asti kyydissä? Huoli on jo nyt suuri ja oman lapsen kaipuu suunnaton!
Miten tästä pelosta pääsee tai sen kanssa pystyy elämään? Uskaltaako uuttaa raskautta käydä yrittämään, sitten kun se mahdollista on (vielä on vuotoa)? Ei päivää ilman tätä pelkoa...
Kauhistuneena saa lukea kuinka lapsia hyljätään ojaan tms. Aika läheltä olen myös joutunut katsomaan, kun lapsista ei huolta pidetä. Tai mun mielestä niitä ei rakasteta niinkuin omaa lasta kuuluisi rakastaa! Se tuntuu todella pahalta! Joku tietysti ajattelee, että tässä puhuu nyt sellainen, jolla ei kokemusta lapsista ole ja ei voi tietää kuinka rankkaa se elämä lapsen kanssa todella on. Se on totta, sitä en tiedäkään, muuten kun sivusta seuranneena. Mutta niin paljon me on lasta toivottu ja suuri suru on ollu kahdesti. Voin uskoa, että me todella rakastettais meidän lasta. Rakastettiin jo sillon, ku pikkunen alku mahassa alko kasvamaan. En tiedä rakastasko sitä lasta entistä enemmän kun kokenut nyt mitä on.
Mutta jotenkin sitä vaan pelkää, että entä jos meille ei niitä lapsia ikinä tulekaan? Suht nopeasti tulin km jälkeen raskaaksi. Se raskaaksi tuleminen minua ei vielä ainakaan niin huoleta, vaan se, pysyisikö se matkalainen koskaan loppuun asti kyydissä? Huoli on jo nyt suuri ja oman lapsen kaipuu suunnaton!
Miten tästä pelosta pääsee tai sen kanssa pystyy elämään? Uskaltaako uuttaa raskautta käydä yrittämään, sitten kun se mahdollista on (vielä on vuotoa)? Ei päivää ilman tätä pelkoa...
