hei! Esikoiseni synnytyksen kulku sairaalassa on alkanut jälkeenpäin suorastaan ottamaan päähän, se miten "huonoa" kohtelua sain ensisynnyttäjänä. Nyt kun mietin tulevaa synnytystä, olen ajatellut että minulla on kyllä oikeus vaikka sitten vaatia siellä asioita, koska eikö minun hyvinvointini synnytyksessä ole tärkeämpää kuin kätilö ja hänelle mieluisat työtavat ja työasennot?! Onko synnyttäjällä mitään oikeuksia tai sanavaltaa, vai kuuluuko vain kiltisti tehdä mitä kätilö käskee?
Synnytyssaliin mentäessä olin viitisen senttiä auki, ja kivut todella kovat. Olin kuitenkin ihan tolkuissani jne... käskettiin mennä sängylle makaamaan, vaikka tuntui kamalalta olla maaten, olisin halunnut liikehtiä tai seistä tai vaikka kulkea edestakaisin huoneessa... Kun kohdunsuu alkoi olla kokonaan auki, yritin nousta sängyllä pystympään asentoon, jolloin kätilö kiirehti komentamaan takaisin makuulle... suosittelipa vielä jalkatukiakin, joihin en sentään antanut itseäni kahlita... Olin ihmeissäni siitä, miksi minun piti maata, vaikka vauvan sydänäänet olivat aivan hyvät, ja minullakaan ei mitään hätää ollut, kivunlievitystäkään en ollut saanut.
Olisin halunnut ponnistaa jakkaralla, sängyllä kontillaan tai miten tahansa kunhan asento olisi ollut pystympi; koko ajan minusta tuntui että täytyy päästä pystympään sieltä selältään makaamasta. Loppuvaiheessa laittoivat vielä metallisen kylmän alusastian takapuoltani korottamaan, eikä kukaan missään vaiheessa tukenut välilihaa tai peräaukkoa (sainkin synnytyksestä peräpukamia). Läsnä oli 4 kätilöä, koska olin ainut synnyttäjä siellä sillä hetkellä ja kellään ei ollut parempaakaan tekemistä... tuntui sille että oli hieman liikaa sopankeittäjiä siinä sähläämässä, ja kaikki kilpaa komentelivat minua, milloin kiskomaan sukanvarsista ja milloin mitäkin... minulla ei tuntunut olevan mitään väliä, vaan kätilöt olivat täysin pääosissa synnytykseni aikana, minun tuli vain totella. Ponnistaminen sujui hyvin, mutta silti en saanut pitää edes mieheni kädestä kiinni (aivan kuin se olisi estäny minua ponnistamasta)... miehestä olisin saanut tukea kivun kestämiseen, mutta kätilö irroitti käteni miehen kädestä ja komensi vihaisesti kiskomaan niistä sukista (joista muuten ei saa edes kunnolla otetta...)
Lapsi syntyi muistaakseni n. 6 minuutin ponnistamisen jälkeen... sain lapsen paitani alle rinnalle, mutta en saanut häntä edes rauhassa pidellä, kun kovaäänisin kätilöistä jatkuvasti sätti minua puristamaan lasta lujemmin... muutenkin olisin niin halunnut käskeä tuon samaisen naisen ulos koko huoneesta, koska hänen kovaääniset käskynsä ja hokemisensa vain hermostuttivat...
Minut ompeli kasaan se nuori kätilö, joka oli päävastuussa synnytyksestä... eipä ommellut kovin hääppöisesti, kun jätti ruman ison ihokaistaleen törröttämään välilihan kohdalle, ja koko emättimen aukko jäi todella avonaiseksi ja rumaksi... haaveilenkin sen korjauttamisesta sitten joskus tämän pikkukakkosen saamisen jälkeen.
Kyllä raivostuttaa tuon synnytyksen muisteleminen...
Synnytyssaliin mentäessä olin viitisen senttiä auki, ja kivut todella kovat. Olin kuitenkin ihan tolkuissani jne... käskettiin mennä sängylle makaamaan, vaikka tuntui kamalalta olla maaten, olisin halunnut liikehtiä tai seistä tai vaikka kulkea edestakaisin huoneessa... Kun kohdunsuu alkoi olla kokonaan auki, yritin nousta sängyllä pystympään asentoon, jolloin kätilö kiirehti komentamaan takaisin makuulle... suosittelipa vielä jalkatukiakin, joihin en sentään antanut itseäni kahlita... Olin ihmeissäni siitä, miksi minun piti maata, vaikka vauvan sydänäänet olivat aivan hyvät, ja minullakaan ei mitään hätää ollut, kivunlievitystäkään en ollut saanut.
Olisin halunnut ponnistaa jakkaralla, sängyllä kontillaan tai miten tahansa kunhan asento olisi ollut pystympi; koko ajan minusta tuntui että täytyy päästä pystympään sieltä selältään makaamasta. Loppuvaiheessa laittoivat vielä metallisen kylmän alusastian takapuoltani korottamaan, eikä kukaan missään vaiheessa tukenut välilihaa tai peräaukkoa (sainkin synnytyksestä peräpukamia). Läsnä oli 4 kätilöä, koska olin ainut synnyttäjä siellä sillä hetkellä ja kellään ei ollut parempaakaan tekemistä... tuntui sille että oli hieman liikaa sopankeittäjiä siinä sähläämässä, ja kaikki kilpaa komentelivat minua, milloin kiskomaan sukanvarsista ja milloin mitäkin... minulla ei tuntunut olevan mitään väliä, vaan kätilöt olivat täysin pääosissa synnytykseni aikana, minun tuli vain totella. Ponnistaminen sujui hyvin, mutta silti en saanut pitää edes mieheni kädestä kiinni (aivan kuin se olisi estäny minua ponnistamasta)... miehestä olisin saanut tukea kivun kestämiseen, mutta kätilö irroitti käteni miehen kädestä ja komensi vihaisesti kiskomaan niistä sukista (joista muuten ei saa edes kunnolla otetta...)
Lapsi syntyi muistaakseni n. 6 minuutin ponnistamisen jälkeen... sain lapsen paitani alle rinnalle, mutta en saanut häntä edes rauhassa pidellä, kun kovaäänisin kätilöistä jatkuvasti sätti minua puristamaan lasta lujemmin... muutenkin olisin niin halunnut käskeä tuon samaisen naisen ulos koko huoneesta, koska hänen kovaääniset käskynsä ja hokemisensa vain hermostuttivat...
Minut ompeli kasaan se nuori kätilö, joka oli päävastuussa synnytyksestä... eipä ommellut kovin hääppöisesti, kun jätti ruman ison ihokaistaleen törröttämään välilihan kohdalle, ja koko emättimen aukko jäi todella avonaiseksi ja rumaksi... haaveilenkin sen korjauttamisesta sitten joskus tämän pikkukakkosen saamisen jälkeen.
Kyllä raivostuttaa tuon synnytyksen muisteleminen...