2.-ja 3.luokkailaiset yksin kotona arkki-aamuisin?

Ihan varmasti. Kuitenkin sitä pienikin tajuaa mitkä on normit ja ei kehtaa välttämättä edes kertoa, että by the way itken silmät päästäni kun lähdette pois.. En muista kun ei se pitkään jatkunut, oisko ollut sen syksyn kunnes totuin siihen, mutta veikkaan et ois hävettänyt myöntää tuo. Äiti oli vielä tosi nuori ja häneenkin vaikutti ympäristön asettamat "odotukset", että varmasti olis ihmetellyt hieman. Siksi minusta on kauhean tärkeää, ettei viljellä liian varhaista itsenäistymisen ilmapiiriä, koska ne vaikuttaa AINA alitajuntaisesti meihin kaikkiin.

Mutta olis se varmaan ollu sullekin helpompaa jos olisit myöntäny että pelottaa, ja siihen oltais reagoitu jollain tavalla? Ei mun mielestä kuulosta hyvältä sekään että lapsi tottuu pelottaviin tilanteisiin niin että se ei tunnu enää pelottavalta.

Hyvä kun tästä aiheesta on nyt puhetta, toivottavasti muistan tän sitten kun oma puolikas lähtee koulutielle niin painotan sille erityisesti etti ei oo mitään hävettävää jos pelottaa, saa soittaa koska tahansa ja keksitään joku järjestely mikä ei tunnu pelottavalta.

 

Mä oon välillä antanut jo eskarilaisen jäädä aamuisin yksin kotiin kun vien pikkusiskot päiväkotiin ja isoimman kouluun (on siis satunnaiseen saanut pitää vapaapäiviä eskarista, kun se vielä on mahdollista). Saatan käydä matkalla kaupassakin ja käydä heittämässä jonkun tunnin tai parin duunikeikan.

Hyvin pärjää, osaa ottaa evästä kaapista, lueskelee, kattelee telkkaria tms. Soittaa mulle sit jos on jotain asiaa, yleensä sillä ei ole.

Mutta sille se on ihan oma tahto. Haluaa olla yksin kotona.
Normaalisti on eskarin jälkeen siskojen kanssa pk:n puolella iltapäivähoidossa neljään asti, mutta lupasin jo pyhästi, etten sille ekaluokalla enää ip-paikkaa hae.
Haluaisi nyt jo tulla eskarista taksilla suoraan kotiin, mutta kun se paikka nyt tuli viime syksyksi haettua, niin olkoon ensi syksyyn.

 

Ikäviä sävyjä saanut tämäkin keskustelu.

Mun lapsi oli onneksi hyvä nukkuja ja heräsi vasta kellonsoittoon, joten ei joutunut olemaan tuntikausia yksin hereillä, vaikka lähdinkin aamuisin jo kuudelta.

Jonkinlainen kultainen keskitie pitäisi tässä, ja monessa muussakin asiassa löytää hössöttämisen ja välinpitämättömyyden välillä. Ei saisi siirtää omia pelkojaan lapseen, mutta toisaalta pitäisi osata olla korvat ja silmät auki, että havaitsisi sen, jos lapsen on paha olla tai pelottaa.

 

Mutta olis se varmaan ollu sullekin helpompaa jos olisit myöntäny että pelottaa, ja siihen oltais reagoitu jollain tavalla? Ei mun mielestä kuulosta hyvältä sekään että lapsi tottuu pelottaviin tilanteisiin niin että se ei tunnu enää pelottavalta.

Hyvä kun tästä aiheesta on nyt puhetta, toivottavasti muistan tän sitten kun oma puolikas lähtee koulutielle niin painotan sille erityisesti etti ei oo mitään hävettävää jos pelottaa, saa soittaa koska tahansa ja keksitään joku järjestely mikä ei tunnu pelottavalta.

Joo-o totta turiset Ihan omaa tyhmyttä se oli etten kertonut, koska mun äiti on mitä parhain; aina ajattelee lapsen ja heikoimman näkökulmasta. Opettaja hänkin! En ole äiti, mutta luulen että äitinä peilaa omia lapsiaan aina vähän muidenkin lapsiin ja vertaa heidän suorituksiaan niin koulussa kuin harrastuksissa oman lapsen suorituksiin. Edes ajatuksen tasolla.

Tosiaan lapset ovat yksilöitä ja ei kannata ottaa liikaa hertsiä normaalista pulmista, vaan nähdä ne normaalin kehitykseen kuuluvina pulmina. Kaiken ei tarvitse olla niin jumalattoman ongelmallista ja ammattiapua vaativaa niin kun nykyaikana on tapana.: / Ei minun lapsuudessa, mutta nykyaikana