2,5-vuotiaan haluaa nukahtaa ja syödä vaan sylissä, kokemuksia?

[ahdistunut äiti]

Meillä temperamenttinen ja voimakastahtoinen tyttö, jolla selvästi päällä kova uhma. Syö kyllä hyvin, mutta kaikki muu onkin kovan väännön takana. Potalle ei suostu edes istumaan, saati tekemään sinne jotain. Tiedän, on normaalia ja kuuluu asiaan, mutta onko kellään kokemuksia ns. taantumasta tuon ikäisellä?

Meillä seuraavanlainen tilanne: tyttö nukkunut perhepedissä lähes koko ajan, mutta pari kuukautta sitten saatiin siirrettyä omaan huoneeseen. Kaikki meni hyvin, vaikka jossain välissä yötä tulikin takaisin meidän väliin nukkumaan. Ei ilmeisesti olisi kannattanut päästää, koska jossain vaiheessa ei enää omaan sänkyynsä suostunut. Nyt tilanne mennyt niin pahaksi, että suostuu nukahtamaan ainoastaan syliini, kun istun sängyn laidalla, ei tule enää edes viereeni sänkyyn kun yritän nukuttaa viereen. Eilen tähän prosessiin meni 2 tuntia, kun havahtuu hereille jos yritän laittaa takaisin sänkyyn. Ei myöskään suostu syömään muuten kuin sylissäni ja on muutamat kerrat itkenyt perääni kun lähden kotoa (ei koskaan aikaisemmin tehnyt sitä).

Eroahdistusta ilmeisesti, mutta kertokaahan viisaammat: oletteko tämmöisissä tilanteissa antaneet lapselle periksi vai väkisin huudattamalla pistäneet syömään omassa tuolissaan tai pakottaneet nukkumaan omaan sänkyyn? Kauan tällainen vaihe voi kestää? Meille tulossa toinen keväällä, voiko tuon ikäinen jo tässä vaiheessa osoittaa mustasukkaisuutta pientä sisarta kohtaan, vaikkei vauva ole edes syntynyt??

Kun miettii omia valintojaan, huomaa, että tietynlainen kovuus kasvattamisessa olisi ollut paikallaan. Ollaan menty sieltä mistä aita matalin ja myös haluttu säästää omia ja lapsen hermoja ja taivuttu lapsen tahtoon esim. juuri tässä nukahtamis- ja nukkumisasiassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö meillä olisi säännöllistä päivärytmiä ja rajoja, mutta ei olla haluttu olla liian tiukkoja ja nyt se ilmeisesti kostautuu...

Alkaa oma henkinen jaksaminen pikku hiljaa kärsiä ja iskee paniikki jos tätä jatkuu vielä pitkään. Eihän mikään ole ihanampaa kuin se, että oma lapsi haluaa läheisyyttä ja syliä, mutta ahdistaa kyseisissä tilanteissa.

Toivottavasti saitte jotain selvää ja että joku osaisi antaa vinkkiä tai jotain neuvoa, kuinka tämä tulisi parhaiten hoitaa...

 

[halipupu harmaana]

Luultavasti lapsi potee kateutta tulevaa pikkusisarusta kohtaan ja vedättää teitä siksi. Anna lapselle kaksi vaihtoehtoa noisa tilanteissa: 1. joku syöt omalla tuolillasi lusikalla tai 2. omalla tuolilla ja haarukalla tai jotain vastaavaa ja sama nukkumaan mennessä, joko 1. omassa sängyssä ja äiti iostuu vieressä tai 2. omassa sängyssä yksin. Näistä lapsi voi sitte valita, mutta älä anna hänelle mahdollisuutta syödä tai nukahtaa sylissä, koska se on kyllä pidemmän päälle rankkaa ja varsinkin kun masu kasvaa, niin melkein mahdotonta. Pidä lasta sylissä ja lähellä sitten muulloin, vaikka iltasatua lukiessa ja pukiessa. Koita myös selittää lapselle, että hän on jos iso tyttö ja kannusta häntä olemaan iso.

 

["vieras"]

Uhmaikää ja siihen liittyvää rajojen hakemista, näkyy vain eri tavalla (kaikki lapset eivät kiukuttele, osalle riittää tuo mitä sinun lapsesi tekee). Selkeät säännöt ja johdonmukaisuus on a ja o. Aikuinen tekee säännöt ja lapselle annetaan vain pieniä valintoja (just noi haarukka/lusikka). Opettaisin kokonaan nukuttamisesta pois, ensin istuisin sängyn laidalla, sitten pikkuhiljaa kauemmas ovelle ja sen jälkeen yks ilta oven takana, en puhuis lapselle mitään vaan lukisin vaikka lehteä. Lapsen voi palauttaa sänkyyn vaikka 50 kertaa mutta ei pidä antaa periksi.

Tsemppiä.

 

["kolmen äiti"]

Meillä myös lapset nukkuneet ekat kaksi vuotta perhepedissä, josta sitten siirretty omaan sänkyyn. Muistan tyttöni tuossa iässä oli ihan samanlainen "pompottaja/pomottaja". Aluksi menin siihen pomotukseen mukaan kunnes tajusin, että ei tee sitä kaivatakseen multa jotain vaan määrätäkseen mua ja ollakseen pomo niissä ruokailu- ja nukutustilanteissa. Tähän auttoi vaan se, kun lopetin lapsen pillin mukaan tanssimisen. Ruoka syödään pöydässä siten kuten muutkin, jos ei kelpaa, saa olla syömättä. Nukuttaminen myös lopetettiin asteittain. Ensin istuin sängyn laidalla ja yö yöltä menin kauemmas kunnes en enää nukuttanut lainkaan.

 

["aloittaja"]

Kiitos vastauksistanne! Uskon, toivon ja tiedän, että tämäkin on vain vaihe, joka menee ohi jollain tapaa. Kovasti tyttö kaipaa huomiota ja juuri tuo pomottamisen tarve on kova. Olen vain aina luullut, että kehitys menisi nimenomaan niin, että lapsi haluaa enemmän ja enemmän tehdä asioita itse, eikä päinvastoin. No, nukuttaminen meille vanhemmille se suurin haaste, tai siis minulle. Isänsä kanssa nukahtaa, yllätys yllätys, paremmin, jos en ole kotona. Muussa tapauksessa isä ei kelpaa ollenkaan.

Täytyy odottaa hetki, jos tämä pahin takertumisvaihe menisi ohi ja sitten yrittää asteittain vieroittaa siitä vieressä/sylissä nukuttamisesta. Tänään sujui rauhallisesti ja vajaassa tunnissa koko homma, tosin sylissä pidin, kun en jaksanut huudattaa hetkeäkään... Täytyy kerätä voimia ja tarttua toimeen ennen kuin kakkonen syntyy. Lohduttavaa kuulla, että muillakin on tällaista ollut. Välillä on käynyt mielessä ollaanko niitä harvoja, jotka on lähteneet tälle rasittavalle tielle. Tulokkaan kanssa ainakin yritän sitä, etten nukuta viereen, koska vierottaminen ei näköjään ihan itsestään selvää.

Kiitos tsempistä ja vinkeistä