S
SS
Vieras
Hei!
Olen kuukauden ikäisen vauvan äiti, lapsi on esikoinen. Vauva on alusta saakka nukahtanut vain rinnalle, pari hassua kertaa ikään kuin vahingossa syliin tai omaan sänkyyn. Vaunuihin tai autoon kyllä nukahtaa, mutta herää kun kyyti loppuu. Olen sitten nukuttanut vauvan iltaisin perhepetiin rinnalle ja näin hän onkin nukkunut oikein hyvin, herää pari kertaa yössä syömään, mutta mitään kanniskeluja tms. ei öisin onneksi enää tarvita, alkuun kun oli muutama sellainenkin yö. Minkälaisia kokemuksia teillä muilla on, onko huono opettaa vauva nukahtamaan vain näin ja tuleeko jatkossa ongelmia? Neuvolassa sanottiin, että voisi koittaa saada taputtelemalla tms. nukahtamaan omaan sänkyyn, mutten ole onnistunut ja etenkin kun on itsekin väsynyt, koittaa nukutuksessa päästä mahdollisimman helpolla. Kertokaa omia kokemuksianne, etenkin isompien vauvojen äidit!