1kk ikäisen vauvan nukuttaminen omaan sänkyyn - neljän tunnin yrityksen jälkeen luovutin :(

[vieras]

William Searsin kirjoja mäkin suosittelisin, ihan kaikille itse asiassa. Hän on alansa huippu (lastenlääkäri) ja heillä on vaimonsa kanssa 8 lasta. Hänen kaksi aikuista lastaan ovat myös lastenlääkäreitä ja vaimonsa on sairaanhoitaja ja imetystukihenkilö.

Lasten psykologia ja -psykiatria on myös yksimielisiä siitä, että lasten kuuluisi nukkua vanhempiensa kanssa ja että lastentahtisuus on vauvalle parasta. En tiedä miksi kukaan haluaisi jankata asiantuntijoiden yksimielistä kantaa vastaan...? No, aina näköjään läytyy sellaisiakin tapauksia! Kai se on vaikea uskoa, että neuvolantädit, oma äiti tai muut läheiset, jotka vielä ovat samaa mieltä kuin oltiin vuosikymmeniä sitten, voisivat olla itse asiassa ihan väärässä..

 

[sss]

Niin pieni . Kyllä sun pitää ajatella sen tarpeita eikä omaa napaa kun niin pieni että selkeesti kokee turvattomuutta. Ihan hirveetä jos 4VIIKKOISTA vauvaa huudatetaan ja aivan suotta!!! Se voi jättää jo jälkensä. Ja se ei ole höpinää vaan ihan faktaa.

 

[vieras]

Vauvan uni poikkeaa monella tavoin aikuisen unesta.

Vastasyntyneen unisykli on huomattavasti lyhyempi kuin aikuisen, vain noin 50 minuuttia. Näin ollen on myös huomattavasti enemmän vaiheita, jolloin herääminen voi tapahtua, mikäli jokin ulkopuolinen tai sisäinen ärsyke sen aiheuttaa. Vastasyntynyt myös nukahtaa eri tavalla kuin aikuinen. Aikuinen vajoaa heti syvään uneen, jota sitten jonkin ajan kuluttua seuraa REM-univaihe. Vauva puolestaan vajoaa ensin REM-uneen, jota kestää noin 20 minuuttia, ja vasta sen jälkeen seuraa syvän unen vaihe. Vauva voikin REM-unen aikana tai siirtymävaiheessa herätä helposti ulkoisiin ärsykkeisiin, esimerkiksi siihen, jos hänet lasketaan sänkyyn nukkumaan kun hän on nukahtanut syliin.

Vastasyntyneen unirytmi seuraa hänen ruokailurytmiään. Hän syö usein ja nukkuu syöntien väliset ajat. Pisimmillään hän nukkuu 3-4 tuntia, mutta on vauvoja, jotka nukkuvat paljon lyhyempiä pätkiä. Pikkuhiljaa hänelle muodostuu rytmi, jonka mukaan hänellä on yksi pitempi unijakso vuorokaudessa, ja unijaksojen välinen valveillaoloaika lisääntyy. Vanhemmat tietysti toivoisivat, että tämä pitempi unijakso sijoittuisi yöaikaan, mutta näin ei välttämättä tapahdu. Kestää aikansa ennen kuin vauva ehdollistuu samaan valoisuuden ja pimeän mukaiseen uni-valverytmiin kuin vanhempansa. 3-4 kuukauden iässä, kun valveillaoloaika lisääntyy ja vauva alkaa kiinnostua ympäristöstään enemmän, tällainen ehdollistuminen mahdollistuu. Siihen saakka vanhempien on lähes toivotonta yrittää muokata vauvan nukkumista minkäänlaiseen muottiin. Helpompaa on sovittaa aikuisen rytmi vauvan rytmin mukaiseksi, ja pehmeästi yrittää ohjata vauvaa nukkumaan öisin ja valvomaan päivisin.

Äidin ja lapsen erillään nukkuminen on uusi länsimainen tapa. Edelleenkin suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat äitiensä tai perheittensä kanssa yhdessä. Länsimaissa erillään nukkuminen yleistyi 1800-luvulla ja aluksi vain ylemmissä sosiaaliluokissa. Erillään nukkuminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapa, joka ei pohjaudu ihmisen biologisiin tarpeisiin. Muihin nisäkkäisiin verrattuna ihmisvauva on neurologisesti kypsymätön, ja siksi jatkuva läheisyys äidin kanssa päivin ja öin on tarpeen maksimoimaan eloonjäämisen ja hyvinvoinnin. Vauvan kevyempi uni, lyhyemmät unisyklit ja tiheämmät heräämiset palvelevat kaikki näitä tarpeita. Äidin läheisyys ja välitön tarpeidentyydytys niinikään turvaavat elämän alkutaivalta.

http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=95&Itemid=139

 

[anteeksi?]

Unikouluahan tuo on, ja 1kk:lle?! ;( herää nyt oikeesti ennen kuin lapsen psyyke ja kehitys häiriintyy.

 

[vieras]

Ruotsalainen lääkäri ja käyttäytymistutkija Tomas Ljungberg kirjoittaa vihkosensa alussa, että käsitys siitä, miten lapsia tulisi hoitaa, on vaihdellut eri aikakausina ja eri kulttuureissa paljon.

Välillä on oltu sitä mieltä, että lapsi on jätettävä omiin oloihinsa, jotta hän kehittyisi itsenäiseksi. Välillä taas väitetään, että lapsi voi parhaiten, kun saa olla fyysisesti lähellä aikuista. Toisinaan on suositeltu imetystä neljän tunnin väliajoin, toisinaan taas lapsentahtista imetystä lapsen oman halun mukaan. Joskus lapsia on imetetty useita vuosia, joskus imetys lopetettu jo parin kuukauden jälkeen. Mistä voimme tietää, mikä on oikea tapa, jos vaistomme eivät sitä kerro?

Ljungberg etsii ja esittelee luonnollista, luonnonmukaista tapaa hoitaa lapsia. Hän tutkii ihmisen biologista alkuperää, ja perustelee biologian, humaanietologian ja evoluutiopsykologian avulla sitä, mikä tapa hoivata jälkeläisiä on ihmislajille luontainen.

Ljungbergin mukaan yhteiskuntamme on pahasti vinksahtanut ja vieraantunut. Monet pulmat lasten kanssa vältettäisiin, jos etsittäisiin luonnonmukaisempaa tapaa olla lasten kanssa. Vihkosensa lopuksi Ljungberg listaa näitä tapoja. Mitä nykyäiti tai -isä voi yrittää tehdä? Voi esimerkiksi, Ljungberg kirjoittaa, yrittää olla tunteva ja herkkäkuuloinen lapsensa viestien suhteen. Kiirettä olisi hyvä välttää ja antaa aikaa vanhemman ja lapsen tunnesuhteen muodostumiselle. Vanhemman pitäisi olla lapsen saatavilla - myös kantamista Ljungberg suosittelee, kun lapsi on pieni. Samoin hän suosittelee nukkumista yhdessä lapsen kanssa.

Viimeiseksi hän vielä kehottaa - erilaisten oppien ja teorioiden sijaan - vanhempia kuuntelemaan sisintään ja omia tunteitaan.

Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apljungberg.html

 

[näinhän se on]

Niin pieni . Kyllä sun pitää ajatella sen tarpeita eikä omaa napaa kun niin pieni että selkeesti kokee turvattomuutta. Ihan hirveetä jos 4VIIKKOISTA vauvaa huudatetaan ja aivan suotta!!! Se voi jättää jo jälkensä. Ja se ei ole höpinää vaan ihan faktaa.

Niinpä.

Moni sanoo vaan, että ihan hyviä meistäkin on kasvanut vaikka muakin huudatettiin.. ÖÖÖ.. ?

Nykyajan ihmiset nimenomaan EIVÄT voi henkisesti hyvin. Kuinka monella on itsetunto-ongelmia? Kuinka moni sairastaa tai on sairastanut masennusta? Kuinka monen elämänasenne on pessimistinen ja negatiivinen?

Ihmisen mieltä ja elämää muokkaa monenkirjavat asiat. Vauvana koettu perusturvallisuuden puute on yksi sellainen negatiivinen tekijä, joka vaikuttaa aivan kaikkeen ihmisen tunne-elämässä.

 

[Aamuäree]

No aina se teoria ja käytäntö ei vain kohtaa.

Vaika sä nyt päättäisit mitä, ei se lapsi silti välttämättä nuku silloin puolivuotiaana täysiä öitä ja nukahda omaan sänkyynsä. Eikä välttämättä 1 vuotiaana, Eikä herranjestas vielä 2 vuotianakaan. Ei vaikk akuinka niin olisit suunnitellut. Herranjumala- mun esikoinen ei nukkunut kaikesta huolimatta vielä 4 vuotiaanakaan |O :snotty:

 

[vieras]

HUS unikoulu sivuilta lainattua:

Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6-10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin - ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.

Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.

Tässä erityisen vaikeassa vaiheessa vauvat tarvitsevat paljon apua omien tunteiden säätelyssä. He tarvitsevat läsnäoloa, mutta omien unensäätelymekanismien vahvistamiseksi yön ja päivän pitämistä selkeästi erillään, selvästi toisistaan erottuvina.

Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.

Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa.

!!!!!!!!!!!!!!!!
On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä. !!!!!!!!!!!!!!!!

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,82...,6444,6445,7649

 

[vieras]

Veljen vauva on nukkunut vastasyntyneestä asti omassa huoneessaan, ja vaikka päivittelin sitä alun helvettiä - äiti oli aikasta väsynyt! - niin kyllä niillä oli ihana yörauha jo puolen vuoden paikkeilla.

(Ja nyt siis tämä on vain se mitä HALUAISIN tehdä. Saa nähdä miten hermot kestää... )

Realistisetkin ennakko-odotukset esim. esikoisvauvan tai läheisten ystävien vauvojen tuomat mallit voivat johtaa vanhemman harhaan, mikäli hän yleistää niitä uuteen tulokkaaseen. Vauvat ovat kerta kaikkiaan tavattoman erilaisia ja he kukin tarvitsevat omanlaistaan tukea kypsymiselleen ja jäsentymiselleen. Vauvaan kiinnitetyt odotukset siitä, kuinka paljon tai kuinka pitkiä aikoja hän nukkuu, kuinka usein tai kuinka paljon hän syö tai kuinka vireä ja aktiivinen - tai passiivinen ja vaatimaton - hänen tulisi olla, voivat lisätä vanhemman ahdistusta omasta kyvystään synnyttää ja kasvattaa hyvä lapsi.

Vanhemman ja vauvan välinen temperamenttinen yhteensopivuus on aina suhteellista. Jos lapsi on erilainen kuin vanhempi olisi odottanut tai toivonut, vanhemman on saatava apua kasvaakseen uuteen tilanteeseen. Lapsi ei voi muuttua paitsi tukahduttamalla itsestään oleellisia puolia. Vaikeissa yhteensopivuusongelmissa monet lapset joutuvat tekemään niin, ja he kehittävät itselleen Donald Winnicotin kuvaaman epäaidon minuuden (false self).

Vanhemmalle on jäätävä myös riittävästi aikaa henkiseen valmistautumiseen.

Sekä valmistautumisen vaiheessa että vastuullisen vanhemman roolin ottamisen jälkeen vanhemmat tarvitsisivat paljon apua ympäristöltään. Nykyinen yltiöyksilöllinen kulttuurimme ei tätä useinkaan salli. Todetaan, että "On sitä aiemminkin ja vaikeammissa oloissa lapsia kasvatettu", ja nuoret, kokemattomat vanhemmat jäävät vaille ymmärtävää ja psyykkisesti kannattelevaa yhteisöä.

Tyypillisen uniongelman keskeisin hoito on vanhemman itseluottamuksen parantaminen. Hänen on voitava kokea pystyvänsä auttamaan vauvaansa ja kestämään todellisuuden mukana tulevia harmeja, kuten oman uupumuksen ja vauvan tarpeen ristiriitaa.

Hänen on saatava tietää tehokkaista tavoista tyynnyttää ja rauhoittaa lasta ja tukea hänen fysiologista tasapainoaan.

Hänen on kyettävä joustamaan empaattisella tavalla sairastavan, hampaitaan potevan tai muussa kehitystehtävässä ärtyvän lapsen erityistarpeille.

(HUS unikoulusta)

 

[maximillianna]

Ap:n suunnitelmat kuulostavat järkyttäviltä.

 

[vieras]

Näin niitä luonnehäiriöisiä ihmisiä kasvaa.........järkyttävää, että on ap:n kaltaisia hulluja.

 

[JUURI NIIN]

Niin pieni . Kyllä sun pitää ajatella sen tarpeita eikä omaa napaa kun niin pieni että selkeesti kokee turvattomuutta. Ihan hirveetä jos 4VIIKKOISTA vauvaa huudatetaan ja aivan suotta!!! Se voi jättää jo jälkensä. Ja se ei ole höpinää vaan ihan faktaa.

Niinpä.

Moni sanoo vaan, että ihan hyviä meistäkin on kasvanut vaikka muakin huudatettiin.. ÖÖÖ.. ?

Nykyajan ihmiset nimenomaan EIVÄT voi henkisesti hyvin. Kuinka monella on itsetunto-ongelmia? Kuinka moni sairastaa tai on sairastanut masennusta? Kuinka monen elämänasenne on pessimistinen ja negatiivinen?

Ihmisen mieltä ja elämää muokkaa monenkirjavat asiat. Vauvana koettu perusturvallisuuden puute on yksi sellainen negatiivinen tekijä, joka vaikuttaa aivan kaikkeen ihmisen tunne-elämässä.

Puhut juuri kuin ajattelen. Mua raivostuttaa monissa asioissa täällä se "IHAN TERVE MUSTAKIN TULI"-asenne. Huonosti porukka täällä maan päällä näyttää voivan tavalla tai toisella ja monet asiat selittyy LAPSUUDELLA!

 

[:O]

:O

 

[vieras]

Meillä auttoi kapalointi, niin vauva ei herännyt siirtämisessä rinnalta sänkyyn. Myös tuo äp:n makuupussi voi ajaa saman asian.
Käytin myös vaunun koppaa sängyssä koska tila on pienempi ja vauva kokee olonsa turvallisemmaksi kuin isossa sängyssä.

Toinen seikka saattaa olla myös se, että siirrät lämpimästä sylistä vauvan kylmään sänkyyn, johon hän herää itkemään. Peiton alle voit laittaa vaikka kuumavesipullon sänkyä lämmittämään siks aikaa kun vauva on rinnalla.

 

[vieras]

Olen ihan samaa mieltä ketjuun kirjoitelleiden kanssa siitä, että vauva on vielä kauan liian pieni unikoulutettavaksi ja yövieroitettavaksi. Mutta samalla haluaisin muistuttaa siitä, että kyllä molempien psyyke kärsii myös liiallisesta univelasta, jos äiti ei saa nukuttua tarpeeksi.

 

[Hopeakaisla]

Meillä molemmat muksut on nukahtaneet ihan syntymästään asti muualla kuin sylissä. Ihan siksi etten lapsen ollessa vieressä saanut itse lainkaan nukuttua ja lapsi juurikin aina heräsi jos nukahti ensin syliin ja siten yritin siirtää omaan petiin. Itse aloitin lapsen totuttamisen pois sylistä nukahtamiseen sitterin avulla. Laitoin lapsen sitteriin joka siis oli makuuasennossa ja sai nukahtaa siihen. Jos kitisi niin hieman keinuttelin että rauhoittui. Kun lapsi nukkui, sitteri oli helppo nostaa lapsen sängyn sisään. Kun sitteriä ei tarvinnut keinuttaa siihen että lapsi nukahtaa, laiton vauvan omaan sänkyynsä ja pidin kättä lapsen päällä kunnes hän nukahti ja sitten poistuin huoneesta. Loppujen lopuksi vain jätin lapsen omaan sänkyynsä unirievun(nuoremman tutti suussa, esikoinen ei tuttia huolinut) kanssa johon hän oppi nukahtamaan yksin ilman sen suurempaa dramatiikkaa.

Voin sanoa että meillä tuo etä alusta asti on opetettu nukahtamaan omaan petiin, on tehnyt nukkumaan menosta paljon kivuttomampaa kuin monilla tuttujen lapsilla jotka tuskaileevat parhaillaan eräs 5vuotiaan kanssa kun ei suostu nukkumaan muualla kuin äidin vieressä.

Avain kuitenkin on tuo vaiheittaisuus joka tekee laskusta omaan petiin nukkumaan mahdollisimman pehmeän sille lapselle. Ei kukaan tykkää joutua yhtäkkiä tottumaan pois jostakin mitä pitää mukavana ja vielä enemmän se on vaikeaa jos se mukavalle tuntunut asia katkeaa kuin seinään.

Voimia teille. Uskon että onnistutte jos vain jaksatte yrittää.

Ja arvostelijoille - jokainen toimii lapsensa kanssa niin kuin uskoo tälle ja omalle perheellen olevan parhaaksi. En usko että yhdellekään lapselle on parhaaksi se että äiti on aina väsynyt ja kivulias kun ei saa itse kunnolla nukuttua tms. Ja ei se omaan sänkyyn nukuttaminen tarkoita etteikö lapsi saisi läheisyyttä. Meillä lapset saavat niin paljon läheisyyttä kuin tahtovat päivällä ja yöllä eivät koskaan oppineet sitä pyytämäänkään/kaipaamaankaan. Joka paikassa saan kuulla siitä miten tyytyväiset, luottavaiset, tasapainoiset ja vahvat itseluottamukset lapset olemme kasvattaneet(varsinkin esikoisen päiväkodissa asiaa on kovasti ihmetelty kun vertaavat muihin lapsiin) joten tuskin tuo nukkumistapa on ainakaan kovin huono noille henkisesti ollut.

En siis todellakaan suosittele ketään huudattamaan sitä lasta tuntikausia mutta on muitakin tapoja kuin se juletun huudattaminen siihen että se lapsi oppii sinne omaan sänkyynsä nukahtamaan.

 

[xxx]

[qute="vieras"]Olen ihan samaa mieltä ketjuun kirjoitelleiden kanssa siitä, että vauva on vielä kauan liian pieni unikoulutettavaksi ja yövieroitettavaksi. Mutta samalla haluaisin muistuttaa siitä, että kyllä molempien psyyke kärsii myös liiallisesta univelasta, jos äiti ei saa nukuttua tarpeeksi.[/quote]

Siinä vaiheessa jos täysimetetyn äiti ei enää yksinkertaisesti jaksa otetaan avuksi tuttipullo ja vauvan isä.
Ei rääkätä vauvaa.



Jos isää ei ole kuvioissa niin kummi, mummo,sisar, ystävä. Palkattu lastenhoitaja. Neuvolan kautta voi saada apua.

Suurin osa ongelmista ja äidin väsymyksestä johtuu ylisuorittamisesta.

Vauva pitää laittaa omaan huoneeseen omaan sänkyynsä nukkumaan. Sitten siellä ravataan monta kertaa yössä.

Päivällä pitää siivota ja harrastaa ja tehdä ties mitä.


Joten onko sitten ihmekkään että väsyttää eikä jaksa?


Jos vauva valvottaa kovin, ottakaan hänet viereen. Ei tarvitse nousta ylös monta kertaa. Aikamoinen parannus.

Jättäkää päivällä kaikki ylimääräinen tekemättä. Ne kotityöt ei karkaa minnekkään. Harrastaa voi myöhemminkin.

Onko noista mikään muka niin tärkeää kuin oma jaksaminen ja lasten hyvinvointi.

Toki jos on isompia lapsia niin tämä on vähän vaikeampaa. Mutta onnistuu silti. ( kokemsta löytyy )
Jos on esikoinen voi nukkua päivällä kun vauvakin nukkuu.


Ottakaa rennosti ja lopettakaan stressaaminen. Ihan oikeesti, maailma, edes sinun, ei kaadu siihen jos muutaman kuukauden ihan olet vain ja nautit vauvastasi ja keskityt hänen tarpeisiisi.

Nämä ovat vain hetken aikaa pieniä. Sinulla on koko loppuelämäsi aikaa itsellesi.

 

[leijona76]

[qute="vieras"]Olen ihan samaa mieltä ketjuun kirjoitelleiden kanssa siitä, että vauva on vielä kauan liian pieni unikoulutettavaksi ja yövieroitettavaksi. Mutta samalla haluaisin muistuttaa siitä, että kyllä molempien psyyke kärsii myös liiallisesta univelasta, jos äiti ei saa nukuttua tarpeeksi.

Siinä vaiheessa jos täysimetetyn äiti ei enää yksinkertaisesti jaksa otetaan avuksi tuttipullo ja vauvan isä.
Ei rääkätä vauvaa.



Jos isää ei ole kuvioissa niin kummi, mummo,sisar, ystävä. Palkattu lastenhoitaja. Neuvolan kautta voi saada apua.

Suurin osa ongelmista ja äidin väsymyksestä johtuu ylisuorittamisesta.

Vauva pitää laittaa omaan huoneeseen omaan sänkyynsä nukkumaan. Sitten siellä ravataan monta kertaa yössä.

Päivällä pitää siivota ja harrastaa ja tehdä ties mitä.


Joten onko sitten ihmekkään että väsyttää eikä jaksa?


Jos vauva valvottaa kovin, ottakaan hänet viereen. Ei tarvitse nousta ylös monta kertaa. Aikamoinen parannus.

Jättäkää päivällä kaikki ylimääräinen tekemättä. Ne kotityöt ei karkaa minnekkään. Harrastaa voi myöhemminkin.

Onko noista mikään muka niin tärkeää kuin oma jaksaminen ja lasten hyvinvointi.

Toki jos on isompia lapsia niin tämä on vähän vaikeampaa. Mutta onnistuu silti. ( kokemsta löytyy )
Jos on esikoinen voi nukkua päivällä kun vauvakin nukkuu.


Ottakaa rennosti ja lopettakaan stressaaminen. Ihan oikeesti, maailma, edes sinun, ei kaadu siihen jos muutaman kuukauden ihan olet vain ja nautit vauvastasi ja keskityt hänen tarpeisiisi.

Nämä ovat vain hetken aikaa pieniä. Sinulla on koko loppuelämäsi aikaa itsellesi.[/quote]

Toi muuten toi paljon yöunta huolimatta yösyötöistä että vauva nukkui perhepedissä ja koskaan tarvinnu edes kunnolla herätä saati raahautua toiseen huoneeseen.

 

[pilke]

luin eka et 1v. sit huomasin et sanoitkin 1kk! Kyllä se kerkeää vielä opettelemaan itse nukkumista.. älä nyt hätäile! Tällä hetkellä vauvasi on vain pienen pieni jatke sua ja ajattelee vielä olevansa osa sinua. Paremmin nukut itsekkin kun otat vaan viereen nukkumaan.

 

[mmmm]

Meillä molemmat muksut on nukahtaneet ihan syntymästään asti muualla kuin sylissä. Ihan siksi etten lapsen ollessa vieressä saanut itse lainkaan nukuttua ja lapsi juurikin aina heräsi jos nukahti ensin syliin ja siten yritin siirtää omaan petiin. Itse aloitin lapsen totuttamisen pois sylistä nukahtamiseen sitterin avulla. Laitoin lapsen sitteriin joka siis oli makuuasennossa ja sai nukahtaa siihen. Jos kitisi niin hieman keinuttelin että rauhoittui. Kun lapsi nukkui, sitteri oli helppo nostaa lapsen sängyn sisään. Kun sitteriä ei tarvinnut keinuttaa siihen että lapsi nukahtaa, laiton vauvan omaan sänkyynsä ja pidin kättä lapsen päällä kunnes hän nukahti ja sitten poistuin huoneesta. Loppujen lopuksi vain jätin lapsen omaan sänkyynsä unirievun(nuoremman tutti suussa, esikoinen ei tuttia huolinut) kanssa johon hän oppi nukahtamaan yksin ilman sen suurempaa dramatiikkaa.

Voin sanoa että meillä tuo etä alusta asti on opetettu nukahtamaan omaan petiin, on tehnyt nukkumaan menosta paljon kivuttomampaa kuin monilla tuttujen lapsilla jotka tuskaileevat parhaillaan eräs 5vuotiaan kanssa kun ei suostu nukkumaan muualla kuin äidin vieressä.

Avain kuitenkin on tuo vaiheittaisuus joka tekee laskusta omaan petiin nukkumaan mahdollisimman pehmeän sille lapselle. Ei kukaan tykkää joutua yhtäkkiä tottumaan pois jostakin mitä pitää mukavana ja vielä enemmän se on vaikeaa jos se mukavalle tuntunut asia katkeaa kuin seinään.

Voimia teille. Uskon että onnistutte jos vain jaksatte yrittää.

Ja arvostelijoille - jokainen toimii lapsensa kanssa niin kuin uskoo tälle ja omalle perheellen olevan parhaaksi. En usko että yhdellekään lapselle on parhaaksi se että äiti on aina väsynyt ja kivulias kun ei saa itse kunnolla nukuttua tms. Ja ei se omaan sänkyyn nukuttaminen tarkoita etteikö lapsi saisi läheisyyttä. Meillä lapset saavat niin paljon läheisyyttä kuin tahtovat päivällä ja yöllä eivät koskaan oppineet sitä pyytämäänkään/kaipaamaankaan. Joka paikassa saan kuulla siitä miten tyytyväiset, luottavaiset, tasapainoiset ja vahvat itseluottamukset lapset olemme kasvattaneet(varsinkin esikoisen päiväkodissa asiaa on kovasti ihmetelty kun vertaavat muihin lapsiin) joten tuskin tuo nukkumistapa on ainakaan kovin huono noille henkisesti ollut.

En siis todellakaan suosittele ketään huudattamaan sitä lasta tuntikausia mutta on muitakin tapoja kuin se juletun huudattaminen siihen että se lapsi oppii sinne omaan sänkyynsä nukahtamaan.

No toi teidän ei kuulostakkaan yhtään pahalta.Menty pikkuhiljaa ja lapsen ehdoilla.

Mutta jos luit ketjusta mitä muuta ap on suunnitellut myöhemmin tekevänsä niin ymmärrät varmasti useimpien reagtion


Ap ei todellakaan ole menossa lapsen ehdoilla ja kyse on paljon muustakin kuin omaan sänkyyn nukuttamisesta.




Ap taisi häipyä kun et kommentoi enäämitään.Mutta toivottavasti luet ja mietit asiaa tosissaan

 

[iiris-77]

Hei

Meillä on reilu 2 kuukauden ikäinen poika joka on nukkunut alusta asti omassa sängyssään. Minäkin alussa iltaisin imettelin ja kannoin häntä sylissäni niin, että kiedoin siihen peittoon minkä kanssa tulisi nukkumaankin. Tosiaan lapsi saattaa herätä helposti siihen että lämpötila vaihtuu (viileä sänky).

Lapsellasi on varmasti nyt semmoinen kausi, että nukahtaa tissille. Oletko kokeillut tuttia? Minä jossain vaiheessa illalla imetyksen päätteeksi "huijaan" ja lykkään tutin suuhun (pidän rinnan lähellä edelleen) eikä poitsu huomaa kai eroa. Myöskin meillä isä antaa sen jälkeen nykyään "iltapullon" joten sekin on yksi keino opettaa pois tissille nukahtamisesta ja lapsi saa aikaa isänsäkin kanssa!

Älä välitä noista typeristä kommenteista, sinä olet paras äiti lapsellesi ja jos tuntuu että iltaisin imettämällä nukuttaminen on liian rankkaa niin yritä muita keinoja. Ymmärrän hyvin että varsinkin iltaisin, jos isä on vain illat kotona, äiti mielellään haluaisi vähän "omaa aikaakin" ja jos on vauva koko illan rinnassa kiinni niin vaikeaahan se on.

Ja lapsi vaistoaa jos stressaat kuitenkin eikä sitten varsinkaan suostu nukahtamaan.

Ainiin....ja meillä (ehkä) yöunet saatiin pidennettyä niin tosiaan, että imetin illalla pitkään ja hartaasti ja mies sitten syötti vielä pullosta vauvan navan niin täpötäyteen kun se vaan meni. Ensimmäinen herätys jäi jo varmaan kuukauden iässä pois ja nyt nukkuu 23-05 ihan putkeen ja samalla metodilla jatketaan! Sitäkin vois kokeilla! Meillä yöimetykset ovat yhtä tuskaa KOSKA en saa imetettyä poikaani makuultaan, vaan on noustava ylös ja säädettävä kaikenlaista ja siihen mennessä poika jo huutaa ja isäkin herää. Olen iloinen että imetän enää kerran yössä!

Hirveitä copypasteja täällä, sivujen mittaisia...onko nyt kauhean järkevää niitä tänne laittaa???

Tsemppiä kuitenkin sinulle ap!! Et voi kouluttaa sanan varsinaisessa merkityksessä vauvaa, mutta pienillä eleillä ja toimintatavoilla voit vaikuttaa vauvan nukahtamiseen ja nukkumiseen - uskon!

Tähän asti meidän 1kk vauva - esikoinen - on nukahtanut aina joko rinnalle tai vaunuihin. Iltaisin tisuttelen sen sivuvaunuun nukkumaan, vaikka selkä huutaa hallelujaa. Mutta en aio tehdä tätä yksivuotiaaksi asti, kuten eräät kaverini. Itse asiassa ajattelin että nyt olisi jo aika opetella nukahtamaan itse, tai ainakin olemaan heräämättä kun laitetaan sänkyyn.

Toivoisin vinkkejä, rohkaisua, neuvoja miten tällainen opetus onnistuisi. Eilen aloitin kymmeneltä ja lopulta, nostettuani vauvan aina vaan uudelleen rinnalle ja laskettuani nukahtamisen jälkeen alas sänkyyn jossa vauva taas parahti itkuun, luovutin ja imetin vauvan uneen kun kello oli kaksi yöllä.

Juu, kyllä siinä äidiltä meni lopulta hermot. En olisi ajatellut että vastasyntyneen tasolle voi regressoitua, mutta melkein niin kävi

 

[vieras]

Sairasta.

 

[Tasku Venus]

Mä taas olin niin sairas 3 kk synnytyksen jälkeen etten mä edes pystyny ite hirveesti nostelemaan ja siirtelemään vauvaa, joten oli helppo jättää vauva viereen nukkumaan tissi suussa. Jos en olis ollut niin kipee, niin varmaan olisin heti yrittänyt omaan sänkyyn laittaa. Sitten kun vauva oli 3 kk, rupesin opettamaan omaan sänkyyn. Nyt poika on 9 kk ja nukkuu koko yön putkeen n. 12 tuntia, eikä siis herää välillä syömään.

 

[imetyshysteerikko]

No niin. 1kk ikäinen syö yöllä ja etenkin tuo yöimetys kasvattaa maidontuotantoa, tuon ikäinen vasta "tilaa" sitä maitoa jatkoa ajatellen. Ja jos tuttipulloa ei kerran ole muutenkaan käytössä niin miksi alkaa se yöllinen pullorumba, joka sitten uuvuttaa molemmat vanhemmat, jos kerran tissiä on tarjolla. Eli ei todellakaan 1kk ikäistä opeteta nukkumaan nälissään!

 

[ap]

No täällä on näköjään jo tulkittu meikäläisen tarinat jo vaikka mihin äärimmäisyyksiin asti

Mutta joo, tässä välissä käväisin neuvolassa ja soitin äidilleni joka on kuuden lapsen äiti, ja käväisin kirjastosta tuon Wahlgrenin kirjan.

Neuvolassa suosittelivat tassuhoitoa, sopii kuulema jo vastasyntyneellekin, ja kuukauden ikäinen oppii kuulema yhtä ja toista, etenkin huonoja nukahtamistapoja

Äitini rohkaisi opettamaan lapselle rytmiä. Meillä ei kuulema koskaan menty vauvan ehdoilla, etenkään enää nuorimmaisten kanssa (joista on muuten kasvanut erittäin tasapainoisia ihmisiä - minä "huono itsekäs äiti" sen sijaan olen vanhin ). (Ja äiti arveli että siinä saattaa olla yksi syy siihen miksi sisaruskateutta meillä ei ollut lainkaan. Kun vauvan tarpeet eivät automaattisesti menneet vanhempien lasten tarpeiden edelle.)

Ja Wahlgren nyt on vielä "julmempi ja itsekkäämpi" näkemyksissään kuin minä

[Tässä voisin nyt vielä tarkentaa että
- meillä nukutaan perhepedissä
- vauva saa syödä niin paljon kuin jaksaa eikä joudu nukkumaan nälkäisenä (mutta tämä vauva tisuttelisi vaikka neljä tuntia yhteen putkeen)
- en huudata vauvaa enkä aio huudattaa vauvaa]