18-19-vuotias on aivan liian nuori muuttamaan omilleen.

Kertokaa nuorille, että saavat asua kotona niin kauan kuin haluavat. Ei normaali tuon ikäinen vielä tahdo eroon vanhemmistaan, kunhan uhoaa.

 

Ei se aikuistuminen tapahdu essun nauhoissa kiinni.

 

Tuo on just hyvä ikä. 16v on liian nuori.

 

Minä olen muuttanut opiskelemaan 16 vuotiaana ja ei ollut yhtään liian nuori, viikonloppuisin olin paljon vanhempieni luona ja viikot muualla, osasin kyllä ihan kaiken itse tehdä, kun ei ollut kasvatettu uusavuttomaksi.

 

Toisen asteen opinnot päättyvät 18-19 -vuotiaana ja pojilla armeijaan meno. Aika harvalla se jatko-opintopaikka on nurkan takana, jotta äidin helmoista koulua kävisi ja jos töihin menee niin aika jo mennä omilleen. Kyllä mulla oli halu päästä kotoa pois. Olin 18v, kun muutin.

 

Et ole yksin mielipiteesi kanssa sillä puoli Eurooppaa on samaa mieltä. Monessa maassa kotoa lähdetään vasta lähempana 30 ikää.

 

Monet on valmiita, kaikki ei, tapauskohtaista. Paras mennä tilanteen mukaan.

 

No en kyllä kerro. Itselläni oli salainen kilpailu 15-vuota vanhemman enoni kanssa siitä kumpi muuttaa ensin pois kotoa ja minä voitin.

Jos nuori -normaalin älykkyysen ja terveyden omaava - saa kehittyä ja kasvaa turvallisessa ja kannustavassa kodissa, niin kyllä hänelle tulee tarve muuttaa omilleen siinä 16-25-vuoden iässä. Yksilöllisiä eroja on paljon ja opiskeluasiat vaikuttavat aika paljon siihen myös.

Sanon mieluummin, että takaisin saa tulla, jos siivet ei kanna tai tulee ryppy rakkauteen yms. Sitten autetaan lapsi taas jaloilleen ja uusi ponnistus, mutta loppuikäkseen ei kotinurkkiin jäädä tai sitten se paha pudotus vasta tuleekin, kun meistä vanhemmista aika jättää. Vanhempien tarkoitus on kuitenkin tehdä itsensä tarpeettomiksi ja opettaa lapsi itsenäiseen elämään.

 

Mun vanhin lapseni lähti 16vuotiaana opiskelemaan kaupunkiin, täällä maalla kun ei oo ammattikouluja. Hyvin tuo pärjäs.

 

Mä oon muuttanut omilleni 17-vuotiaana ja oon tismalleen samaa mieltä kuin aloittaja.

 

Pienillä paikkakunnilla jos ei nuorella ole lukioon päätä niin normaali on se joka muuttaa amiksen takia muualle, ne jotka jäävät kotiin asumaan niin pitkäksi aikaa kuin haluavat ovat syrjäytyneitä ja asuvat vielä vanhempiensa kuollessakin siellä kotonaan ilman mitään koulutusta tai elämää peräkammarinpoikana tai -tyttönä. Ja päätyvät itsemurhaan kun äiti kuolee pyyhkimästä ahteria.

Normaalit vanhemmat opettavat lapsilleen perustaidot kuten rahan käytön, ruuan tekemisen ja kodin muut askareet jotta nuorella olisi valmius muuttaa omilleen sitten kun pitää opiskelun takia lähteä. Normaalit vanhemmat myös kannustavat, antavat lapsen tehdä päätökset omasta elämästään ja lohduttavat jos päätökset olivat huonoja.

Jos nuori ei vieläkään yli 25 vuotiaana halua katkaista napanuoraa on jotain mennyt pahasti pieleen.

 

Mä muutin 19-vuotiaana ja se oli kyllä juuri oikea aika.

 

[QUOTE="hanna";30011159]Mä oon muuttanut omilleni 17-vuotiaana ja oon tismalleen samaa mieltä kuin aloittaja.[/QUOTE]

Mä oon muuttanut omilleni 17-vuotiaana ja oon täysin eri mieltä kuin aloittaja.

 

Pääkaupunkiseudulla kämpät maksaa niin paljon että moni asuu mielummin pidempään vanhemmillaan ja säästää. Sitäpaitsi varmaan suurin osa pääsee julkisilla lapsuudenkodistaan opiskelupaikkaan. Itse muutin 21 vuotiaana ja aika harva kavereista muutti yhtään nuorempana.

 

Meillä kaikki kolme sisarusta lähteneet peruskoulun jälkeen 16-vuotiaana - kaksi koska maalla ei ole ammattikouluja, ja lukiolainen koska itse halusi muuttaa ja on ehdottomasti tän porukan kypsin ikäisekseen, joten hyvin uskalsin päästää Toinen amiksista meni tosin asuntolaan eli kaikki viikonloput ja lomat kotona, mutta kuitenkin.
Hyvin on pärjänneet

 

Muutin kotoa 18-veenä ja olen täysin samaa mieltä aloittajan kanssa.

Jos muutto on pakollinen tai lapsi sitä todella paljon haluaa, niin sitten päästät mutta pidät tiivistä yhteyttä häneen, silleen liioitellusti. Sitten pikkuhiljaa se napanuora katki.
Ei niin että lapsi nyt omassa asunnossaan saa rauhassa opetella yksinoloa, eikä niin että toivotat että kotiin voi aina tulla, vaan sanot että sitten viikonlopuksi kotiin käymään, pakko tulla ja sitten käyt siellä lapsen kotona visiitillä ihan koko ajan.
Se yksinäisyys voi olla tosi musertavaa kun lähtee vilkkaasta perhe-elämästä omilleen, vaikka on kavereita ympärillä pyörimässä paljon, niin silti kun menee illalla yksin nukkumaan niin se yksinäisyys voi painaa tosi paljon.

 

Ompas älytön alotus. Kas kun ei samantien tullu aloitusta että älkää antako lasten ruveta kirvesmieheksi kun ei kukaan voi osata käyttää työkaluja (koska minä tai minun lapseni ei osaa). Ihmiset on erilaisia. Etenkin, jos nuori on passattu piloille ettei laskujen maksusta ja talouden ylläpidosta ole tarvinnu ikinä edes yrittää selviytyä, on aika isolla todennäköisyydellä tiedossa mahalasku. Tai jos nuori on muutenkin luonteeltaan hillitön huithapeli.

 

Muutin kotoa 18-veenä ja olen täysin samaa mieltä aloittajan kanssa.

Jos muutto on pakollinen tai lapsi sitä todella paljon haluaa, niin sitten päästät mutta pidät tiivistä yhteyttä häneen, silleen liioitellusti. Sitten pikkuhiljaa se napanuora katki.
Ei niin että lapsi nyt omassa asunnossaan saa rauhassa opetella yksinoloa, eikä niin että toivotat että kotiin voi aina tulla, vaan sanot että sitten viikonlopuksi kotiin käymään, pakko tulla ja sitten käyt siellä lapsen kotona visiitillä ihan koko ajan.
Se yksinäisyys voi olla tosi musertavaa kun lähtee vilkkaasta perhe-elämästä omilleen, vaikka on kavereita ympärillä pyörimässä paljon, niin silti kun menee illalla yksin nukkumaan niin se yksinäisyys voi painaa tosi paljon.

Höpö höpö. Joidenkin kohdalla varmaan onkin hyvä toimia noin, mutta jos mun vanhemmat ei olis antanu mulle omaa rauhaa, olisin suuttunu ihan hirveesti.

 

Mä muutin myös omilleni 16vuotiaana, oli pakko kun vanhemmat asui niin korvessa että opiskelu sieltä käsin ei ollu mahdollista. 19v:nä mulla oli jo rivarikolmio avomiehen kanssa puokkiin ja ollut jo pidempään vakituinen työ(aloitin sen jo osa-aikaisena koulun ohella), enkä ollut tosiaankaan liian nuori tai uusavuton, päinvastoin. Toki olin saanut hyvän kasvatuksen, enkä mitään nykyäajan curlingmeininkiä.

 

Mie lähdin samana vuonna kun täytin 18. Sen jälkeen en ole vanhempien talossa pahemmin edes viihtynyt. Nyt muutaman viikon sisään olisi tarkoitus muuttaa uudelleen parempaan asuntoon.

 

Mikäs olis sitten hyvä ikä muuttaa omilleen? 35?

 

Muutin kotoa 18-veenä ja olen täysin samaa mieltä aloittajan kanssa.

Jos muutto on pakollinen tai lapsi sitä todella paljon haluaa, niin sitten päästät mutta pidät tiivistä yhteyttä häneen, silleen liioitellusti. Sitten pikkuhiljaa se napanuora katki.
Ei niin että lapsi nyt omassa asunnossaan saa rauhassa opetella yksinoloa, eikä niin että toivotat että kotiin voi aina tulla, vaan sanot että sitten viikonlopuksi kotiin käymään, pakko tulla ja sitten käyt siellä lapsen kotona visiitillä ihan koko ajan.
Se yksinäisyys voi olla tosi musertavaa kun lähtee vilkkaasta perhe-elämästä omilleen, vaikka on kavereita ympärillä pyörimässä paljon, niin silti kun menee illalla yksin nukkumaan niin se yksinäisyys voi painaa tosi paljon.

Mä taas nautin kun mutsi ei ollu kokoajan höösäämässä siinä ja sai aivan rauhassa elää. Lähdin 16v, aluksi asuntolaan ja sitten opiskelemaan vuokralaisena. En mää totakaan poikaa aijo kotona pitää jos se haluaa lähteä ja siitäkin tuntuu sille. Mä olen pärjänny oikein hyvin vaikken äitin helmoissa ollutkaa opiskelijana.

 

ei kai tällainen ole iästä kyse vaan kasvatuksesta ja opetuksesta

 

Todellakin jo tuon ikäisenä pitää muuttaa omilleen. Itse olin 15v kun muutin opiskelemaan toiselle puolelle Suomea ja hyvin pärjäsin. Alkoholiakin sain maistettua vasta kun olin 18v ja tupakkaankaan en sortunut. Saatikka että olisin tullut raskaaksi.

 

Muutin kotoa 18-veenä ja olen täysin samaa mieltä aloittajan kanssa.

Jos muutto on pakollinen tai lapsi sitä todella paljon haluaa, niin sitten päästät mutta pidät tiivistä yhteyttä häneen, silleen liioitellusti. Sitten pikkuhiljaa se napanuora katki.
Ei niin että lapsi nyt omassa asunnossaan saa rauhassa opetella yksinoloa, eikä niin että toivotat että kotiin voi aina tulla, vaan sanot että sitten viikonlopuksi kotiin käymään, pakko tulla ja sitten käyt siellä lapsen kotona visiitillä ihan koko ajan.
Se yksinäisyys voi olla tosi musertavaa kun lähtee vilkkaasta perhe-elämästä omilleen, vaikka on kavereita ympärillä pyörimässä paljon, niin silti kun menee illalla yksin nukkumaan niin se yksinäisyys voi painaa tosi paljon.

Tämä esimerkki kuvaakin hyvin sitä ettei lapsen anneta aikuistua eikä tueta itsenäiseksi. Voin vaan kuvitella mitä tuollaisen perheen kasvatus on aiemmin pitänyt sisällään jos vielä tuossakin vaiheessa koetaan tarvetta paapoa aikuis ikään päässyttä ihmistä.