160cm ja 130kg

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Mitä ihmettä syö ihminen, joka painaa 130kg ja on hädin tuskin 160cm pitkä? Lämmintä ruokaa ei ainakaan ikinä tee itselleen vaan ilmeisesti vain makeisia ja muita herkkuja. Mutta eikös niitäkin pidä syödä ihan älyttömiä määriä, että saa painon pysymään noissa lukemissa? Olen todella huolestunut lapseni (jo 50v) kummitädistä mutta en tiedä miten asiasta hänelle hienovaraisesti sanoisin, vai kannattaako edes mainita? Pari kuukautta sitten näin häntä edellisen kerran ja taas eilen ja nyt oli lihonut valehtelematta 10 kiloa. Itse ei tunnu tajuavan(!) lihomistaan, en tiedä käykö edes vaa'alla ikinä. Viime talvena ostettu (silloin löysähkö) talvitakki meni hädin tuskin enää kiinni.
 
Miten se naamasta näkyy tajuaako lihomisensa? Tai siis mistä tiedät sen?

Minä lihoin 40kg/2v ja painoin lopulta 120kg. Söin kyllä ihan normaalia ruokaa lasten kanssa, mutta isoja annoksia, leivälle monta siivua juustoa, kermaista kastiketta oikein runsaalla kädellä, lasten nukahdettua illalla ja päikkäriaikaan jäätelöä, mozzarellatikkuja, pakastepizzaa, keksejä, karkkia, sipsejä, limpparia, suklaata, leivonnaisia, noutoruokaa... kaupasta kotimatkalla suklaapatukasta paloja suuhun ilman että rattaissa oleva lapsi huomaa, kaapista keksi poskeen sillä välin kun muksut leikkii olkkarissa.

Ei siinä kyllä kummilasten vanhempien hienovaraiset vihjaisut olisi auttaneet, on sen lähdettävä itsestä. Mulla syynä oli ahdistuneisuushäiriö joka elämäntilanteen vuoksi roihahti kunnolla. Syömällä pysyin henkisesti kasassa, mutta olihan tuo aika paska konsti. Parempi kuitenkin kuin henkinen hajoaminen, apua en saanut vaikka hain. Nyt -20kg ja matka jatkuu :)
 
Miten se naamasta näkyy tajuaako lihomisensa? Tai siis mistä tiedät sen?

Siis ohimennen mainitsi jostain tutustaan, joka oli käynyt hänen luonaan kylässä ja tuttava oli sanonut, että oli meinannut tuoda sinulle joululta jääneen suklaarasian, mutta onneksi en tuonut, koska näytät lihoneen. Ja tämä kummitäti sanoi minulle, että tuttava _väitti hänen lihoneen_, vaikka hän joutuu koko ajan vyötäröltä nostelemaan (uudehkoja) jotain löysää kangasta olevia housuja, koska eivät meinaa pysyä päällä (oletti varmaan itse, että on laihtunut?!)
 
Psyykkistä defenssiä pukkaa. Pystyyhän sitä ihmiset kuvittelemaan kuolleen parisuhteensa eläväksi tai aiheelliset potkut typerän pomon syyksi. Vääristyneitä kehonkuvia ei ole turhan harvassa. Toisaalta tuo saattoi myös olla tapa tunnustella että "et kai sinäkin huomaa lihomistani, ethän?". Mutta jos hän on osannut kertoa painonsa ja lihomisensa määrän, niin luulisi olevan kartalla ja tietävän sinunkin olevan? Paitsi jos ne oli silmämääräisiä arvioita.
 

Yhteistyössä