16-vuotiaana äidix?

Tänne voit kirjata omia kokemuksia äitiydestä 16-vuotiaana. Itse oli 16-wee kun sain esikoiseni. Se tuntui ihanalta ja olin kyllä mielestäni ihan valmis perheen perustamiseen. Asuin kotona,mutta kun tyttö syntyi muutin kihlattuni kanssa yhteen. Elämä sujui, vaikka se välillä koittelikin.
Kirjaa omia kokemuksi,tunteita,kenelle kerroit raskaudesta? omat vanhempien suhtautuminen?oletko kenties yksinhuoltaja? miten synnytyksen jälkeinen elämä ja tulevaisuus onnistuivat? Tule rohkeasti mukaan!

 

:wave: :wave:

 

Itse olen vm -91 ja siis vielä 16 vuotias kun pojan pitäisi syntyä. Laskettu aika on syyskuun puoli välissä!
Kun sain varmistuksen raskaudesta, olin järkyttynyt, ehkä salaa onnellinen. Nyt asian kanssa ollaan eletty hetki ja asia oli iloinen yllätys. Vanhemmat ottivat asian hyvin ja tukevat jokaisessa asiassa. Ja olemme muuttamassa yhteen mieheni kanssa sitten syntymän jälkeen.

 

No kiva.... niin minullakin asiat sujuivat ihan ongelmitta.... Voimia ja :hug: :hug: :hug: :hug: vielä pitää jaksaa odottaa....mutta hyvää jaksaa aina odottaa....

 

Joo. Mä olen -92 eli kuudentoista ja olen raskaana. Asia ei tullut järkytyksenä vaan molemmat olimme ja olemme edelleen iloisia Minun ja mieheni parhaimmat ystävät tietävät raskaudesta, sekä minun porukat. Kaikki otti asian tosi hyvin Ei tässä vaiheessa vielä oikein kehtaa mainostaa asiaa, eihän sitä tiedä jos huonosti tulee käymään! Mutta positiivisin mielin potkitaan eteenpäin ja ootetaan et jos se pikkunen sieltä tulis :heart:

 

Heissan PaRaDiSe

Morjens..kiva kun tulit ja kirjoitit keskusteluuni... ihana lukea samanlaisissa tilanteissa olevia nuoria naisia...jotka rohkeasti ottvat suuren vastuun vastaan...eli äitiyden... Mutta kiva oli lukea teidän kertomuksenne...millä raskausviikoilla olet nyt? ja minkälaista odotus sinusta on...Itse olen nyt 17.wee ja täytän syksyl 18v. ja odotan jo toista lasta syntyväksi marraskuussa...kun esikoisen kanssa kävi todella huonosti,en saanut pitää häntä kuin vajaan vuoden tässä kurjassa elämässä.... :'(

Mutta kaikkea hyvää teille ja etenkin sinulle! ja tule aina välillä kertomaan kokomuksista ja tilanteesta missä mennään...on noita toisiakin palstoja,mitkä olen perustanut kuten odottajien-palstalla alle 20v. odottajat! tule sinne meidän joukkoon...mutta ei muuta kuin päivän jatkoja ja :hug: :hug: :hug: :hug: :hug:

 

Olin 16v kun esikoiseni syntyi tai no täytin 17 v kaksi viikkoa kallen syntymän jälkeen.. =)
Me molemmat oltiin iha valmiita vanhemmiksi..Kun päätettiin alkaa lasta yrittämään..Vai miten sen nyt ilmaisisi =) Nyt olen "jo" 25vee ja neljän lapsen äiti, nuorin syntyi maaliskuussa 2008
:heart:

 

16 olin ku lapsi synty ja hyvin on menny

 

Kivalta kuulostaa et on meitä nuoria äitejä muitakin... =) etten ole ainut..
kaikkea hyvää teille ja :hug: :hug: :hug:

 

Moikka mitäs teille kaikille kuuluu? Minulle kuuluu ainakin hyvää...

 

Itse olin 16 kun sain Mintun, nyt hän on jo reilu kolmen vanha Hyvin pärjättiin vaikka erottiin lapsen syntymän jälkeen miehen kanssa(kenen kanssa kyllä palattiin yhteen pian) Ainut mikä oli ongelma oli yhteiskunnan suhtautuminen Ihan Turun busseissa tultiin viereen ääneen ällistelemään kuinkas nuori äiti sinä oikein olet, mahdatko edes viittätoista olla" :S
Se ärsytti kyllä tosi paljon! Mutta siitä huolimatta oon aina pärjännyt ja minulla terve kolmivuotias Sossukin yritti väkisin tunkea apuaan vaikka omat vanhemmat ja sisarukset asuivat ihan asunnon vieressä. Mutta kun tarpeeks monta kertaa kieltäytys niin jättivät rauhaan Ihanaa odotusta kaikille nuorille äideille!!!

 

lapset tekee lapsia....ei 15-16vuotiailla,ole kokemusta minkälaista se on..oikeesti...sit jo muksun syntymisen jälkeen halutaan baariin kun se ei olekkaan niin helppoa..hoitaa muksua joka pvä......!!

 

lapset tekee lapsia....ei 15-16vuotiailla,ole kokemusta minkälaista se on..oikeesti...sit jo muksun syntymisen jälkeen halutaan baariin kun se ei olekkaan niin helppoa..hoitaa muksua joka pvä......!!

Jos mä oisin sinä, en kehtais ees naamaani näyttää saatika sanoa yhtään mitään kaksplussalla. Olet yleinen naurunaihe jo täällä.

 

lapset tekee lapsia....ei 15-16vuotiailla,ole kokemusta minkälaista se on..oikeesti...sit jo muksun syntymisen jälkeen halutaan baariin kun se ei olekkaan niin helppoa..hoitaa muksua joka pvä......!!

No sen enempää ottamatta kantaa nuoriin äiteihin, niin eipä kyllä kellään esikoistaan (siis jolla ei ole edes puolison puoleisia lapsia) odottavalla tai esikoisen saaneella ole käsitystä, mitä se vauva ja perhearki todella on. On vain kuultua tarinaa asian tiimoilta, mutta ei todella elettyä kokemusta.

Jokainen joka vanhempanakin, siis mittakaavana aikuisen iässä, saa ensimmäisen lapsensa, on täysin kokematon OMAN lapsen kanssa, aivan kuten kuka tahansa nuori ala-ikäinenkin äidiksi tullut.
Toki jonkinlainen elämisen kokemus heiltäkin puuttuu, mutta asiat usein alkavat sujua hyvin.

Edes toista lastaan odottava ei tiedä, miten ja millätavalla tulee hoitamaan uutta lasta ja mitä se tuleva arki on. Ja näin käy jokaisen uuden perheenjäsenen syntyessä.
Lapsiarkeen vain opitaan, siihen ei synnytä.

 

Olin 16v kun sain ekan, nyt on jo 4 lasta ja olen 34v, ei ole vielä alkanu menojalkaa vipattaa, no mut eihän vanhimman syntymästä ole kuin 17v. itse pärjäsin hyvin, vaikka olin yh.

 

Olin 16-vuotias, kun sain ensimmäisen ja toinen syntyi vajaa viikkoa ennen 19-vuotis syntymäpäivää. Tiesin aina, että haluan äidiksi mahdollisimman nuorena. Tosin näin jälkikäteen ajateltuna ymmärrän, miksi ihmiset sitä silloin niin kovasti ihmetteli. Itselleni se oli maailman luonnollisin asia. Ehkä se johtuu siitä, ettei raskaus tullut täytenä yllätyksenä ja oltiin miehen kanssa asiasta puhuttu siitä lähtien, kun alettiin seurustelemaan. Jotenkin se oli meille itsestäänselvyys, että itsenäistymisen ja yhteenmuuton lisäksi meistä tulee perhe. Ajatukset oli silloin hyvin positiivisia. Uskon senkin olleen osasyynä siihen, että me ei ajauduttu samantien suuriin kriiseihin. Ei pelätty mitään etukäteen vaan otettiin kaikki vastaan sellaisenaan. Raskausaika oli ihanaa. Mies oli armeijassa, mikä vähän väliä kyllä ärsytti. Asuin suurimman osan ajasta omassa kodissamme, mutta loppuraskaudesta "muutin" kotikotiini. Lapsen synnyttyä oltiin omassa yhteisessä kodissamme ja isyysloman jälkeen palattiin pojan kanssa muutamaksi viikoksi vanhempieni luo. Vauva-aika meni ilman suurempia murheita.

Kaikki omaan elämäämme, elämiseen, olemiseen, parisuhteeseen ja lapseemme liittyvä meni erittäin hyvin. Ainut hankaloittaja oli ihmisten asenteet, jonka uskonkin olevan monen nuoren äidin kompastuskivi. Yritin olla välittämättä kaikesta siitä, mutta kyllähän se välillä mieltä hiukan myllerti. Vähitellen aloin saamaan positiivista palautetta äitiydestäni, kun ihmiset sitten huomasivat, että me eletään ihan normaalia lapsiperheen elämää. Useimmiten ympäristö odottaa saavansa taas yhden kivan skandaalin pyöriteltäväksi, kun alaikäisestä tulee äiti.

Poikamme täyttää pian 5 vuotta ja tyttö 3 vuotta. Ollaan miehen kanssa vielä yhdessä ja ostettiin vuosi sitten omakotitalo. Olen kuullut ihmisiltä pahoitteluja, kun eivät heti uskoneet meihin. Olisihan tässä voinut toisinkin käydä. Tavallaan tämä on ollut rankkaa, vähän todisteluakin muille siitä, että olen ihan normaali äiti iästäni huolimatta. Nyt 5 vuoden jälkeen se todistelu on tainnut mennä perille ihan jokaiselle. Vaikka en ole päässyt kouluttautumaan, en käymään töissä, en elämään sitä ihannoitua nuoruutta, niin enemmän mä olen tässä saanut, kuin menettänyt. Nyt tässä istuessa tuntuu siltä, että näinhän tämän pitikin mennä. Ja se on hyvä se.