15 vuotias ja keskenmeno

[taustalla]

Hei!
Olen 15 vuotias nuoren naisen alku. Sain kesknemenon joulukuussa. Suru on vieläkin aivan kauhea. Mutta nyt olen alkanut haluta uudestaan lasta. Edellinen lapsi oli vahinko, mutta sen olisin halunnu pitää poikaystäväni kanssa.
Meille tuli poikaystäväni kanssa ero. Mutta nyt haluaisin lapsen hänen kanssaan. Ja haluaisin sen lapsen pian.
Onko tämä ihan normaalia että haluun lapsen näin nuorena, keskenmenon jälkeen?
entisen poikaystäväni kanssa on vähä riitaa, mutta luulen että hän suostuu siihen, sillä hänellä on sairaus jonka takia kuolee nuorena. ja olen ainut jonka kanssa hän olisi halunnut lapsen. Haluaisin lapsen, mutta haluan sen juuri hänen kanssaan!
Onko järkevää haluu lasta vaikka olen näin nuori ja en ole edes edellisestä keskenmenosta toipunu?

Voimia kaikille joille on tullut keskenmeno!! :hug:

 

[taustalla]

Hei!

Olen pahoillani keskenmenostasi. On ihan normaalia toivoa lasta,
mutta muistathan, että olet vielä alaikäinen. Ehkä poikaystäväsi myös.
Lapsi tarvitsee aikuisen äidin ja jos hankit nyt lapsen, et pysty myöskään taloudellisesti pitämään huolta lapsestasi. Ole itse rauhassa lapsi aikuikseksi asti ja harkitse sitten kaksikymppisenä uudestaan. Silloinkin on vielä parikymmentä vuotta aikaa saada lapsi.

Juttele näistä asioista ihan jonkun aikuisen, esim. äidin kanssa. Saat näkökulmaa asiaan. Meillä kaikilla on vauvakuumeita, mutta on eri asia hoitaa vauvaa, korjata kakkoja ja herätä yöllä monta kertaa.

 

[taustalla]

Siitä poikaystävän taudista vielä..
On surullista, että hän ei ehkä elä kauan, mutta muista, että sinä joutuisit olemaan koko ikäsi äiti. Tapaat ehkä jonkun toisen miehen myöhemmin, ja sitä rataa. Ja lapsi ansaitsee oman isän.
Sen takia en suosittele, vaikka kaunis ajatus onkin.

 

[nyt harmaana]

Entäpä sitten tämä poikaystävän sairaus, onko perinnöllistä? Sanoisin sulle hyvä tyttö, et kasva vielä ja nauti nuoruudestasi. Ei se yksinhuoltajan arki mitään ruusuilla tanssimista ole.

 

[pikkueppu]

mikä sairaus poika ystävälläsi on olethan miettinyt asiaa niin että myös lapsi voi saada tuon sairauden ja kuolla nuorena siis jos sairaus on perinnöllinen

 

[taustalla]

Kiitos kaikille näistä vastauksista. lisää kaipaisin vielä. Mutta miten pääsen tästä tunteesta sitten yli? sillä haluan lasta tällä hetkellä vaan enemmän ja enemmän..

 

[taustalla]

Siitä tunteesta pääsee yli vain hyväksymällä sen. Jos tykkäät vauvoista,
käy hoitelemassa tuttujen ja sukulaisten vaaveja.
Itse ei kannata hankkia vielä vauvaa, koska olet itsekin vielä lapsi. En sano
tätä loukatakseni, että olet niin nuori, vaan tarkoitan, että sinulla on oikeus olla vielä nuori ja vapaa. Lapsen saaminen tarkoittaa, ettet pääse enää menemään niin vapaasti kuin aiemmin. Lapselle täytyy olla myös aikuinen
koko ajan, ei silloin kun huvittaa.
Tunne halusta saada vauva ei riitä perusteeksi hankkia vauva. Sinulla pitää olla myös kyky hoitaa lasta, olla aikuinen, ja mikä tärkeintä, kyetä maksamaan vuokra, laskut (eli käydä töissä) hoitamaan pyykit, kuuntelemaan lapsen itkua yms. Ja minusta lapsen hankinta on avioliittoon kuuluva asia, jotta lapsella on vakaat kotiolot, perhe, vanhemmat. Sinulla ei vielä riitä ikä siihen.
Keskenmenoon liittyy epäonnistumisen tunteita, mikä saattaa johtaa onnistumisen tavoittelemiseen ( eli uuteen raskauteen). Sinun tapauksessasi kuitenkin pitäisi miettiä sitä ikää. Ja ihan oikeasti, sinun ikäisesi ei ole edes välttämättä henkisesti kypsä edes harrastamaan seksiä. Eli odota rauhassa ainakin se 3 v. tai 5 v.

 

[taustalla]

Vaikuttaakohan tuohon sinun vauvahaaveeseesi lisäävästi tieto poikaystäväsi sairaudesta ja ehkä lyhyestä elämästä?
Ethän suurentele haluasi saada juuri tämän pojan lapsi,että olisi edes yksi pysyvä muisto hänestä,jos aika todella hänet jättää?
Ei millään pahalla nuoruutesi vuoksi,mutta sinun ikäisen pitäisi saada olla vielä rauhassa lapsi,nuori.Vaikka tosiasiassa tytöthän kasvavat henkisesti aikaisemmin kuin pojat.
Keskity nyt vaan koulunkäyntiin,kavereiden kanssa olemiseen jne.mikä nyt kuuluu ikäisellesi.

 

[taustalla]

kiitos kommenteista. Mutta olisi myös mukava kuulla hiukan positiivisempää palautettaa. Ja olisi kiva kuulla kuinka olette pääseet ite yli keskenmenosta?

Kiitos. :hug:

 

[nuori äiti itsekkin]

Ei ihan ehkä kuulu tänne, mutta halusin vastata kuitenkin. Kyllä nuorenakin voi pärjätä lapsen kanssa.

Kerrompa hiukan omaa tarinaani.

Olin 14-vuotias kun aloin seurustella poikaystäväni kanssa. 5kk myöhemmin olin juuri täyttänyt 15-vuotta kun huomasin olevani raskaana, puhuimme poikaystäväni kanssa asiasta, ja mietimme pitkään mitä asian kanssa teemme. Otimme huomioon että olimme molemmat nuoria, ja kaiken tuon mitä lapsi tuo tullessaan, opiskelut jne. Poikaystäväni tuolloin minua vuoden vanhempi eli 16v. Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme että pidämme lapsen. Meille suntyi terve tyttö päivää ennen poikaystävän 17v syntymäpäivää. Tätä ennen olimme muuttaneet yhteen pieneen vuokra kaksioon. Hoidimme itse vuokramme ja muut laskimme. Minä olin tytön kanssa vuoden verran kotona jona aikana sain käytyä 8lk loppuun.( KOULU JOUSTI TODELLA HYVIN) Poikaystäväni opiskeli ammattioppilaitoksessa ja kävi viikonloppuisin töissä ja joskus myös iltaisin. Tytön ollessa 1v2kk meni hän hoitoon ja minä takaisin kouluun, jotta saan käyty peruskoulun loppuun. Tuo aika oli todella raskasta taloudellisesti, ja jouduin olemaan paljon kahden tytön kanssa koska poikaystävä töissä. Kun minä sain peruskoulun suoritettua loppuun sai poikaystäväni vakituisen työpaikan. Aloitin ammatilliset opinnot haluamallani alalla,kerkesin käydä noita opintoja n. vuoden kun huomasin olevani taas raskaana, mutta se raskaus päättyi keskenmenoon.Jatkoin opintoja, välillä oli todella raskasta kun tytöllä oli korvaputki kierteitä ja uhmakausia. Viimeisenä vuonna olin taas raskaana ja nyt ihan omasta halustamme. Saimme pojan 2kk ennen valmistumistani, mutta onneksi koulu jousti taas kerran ja sain paperit ulos samaan aikaan muiden kanssa, pieni vauva sylissäni. Toisen lapsen syntymän aikaan olin 20v ja mieheni melkein 22v. Olin tämän toisen lapsen kanssa paljon kauemmin kotona ja osasin nauttia tuosta vauva ajasta ihan eri lailla kuin esikoisesta. Olimme tuolloin muuttaneet jo vuokra kolmioon, mutta emme olleet edes kihloihin menneet vielä tuolloin. Kun olimme olleet yhdessä 8v menimme vasta kihloihin. Toisen lapsen kanssa olin kotona 2vuotta. 22-vuotiaana menin oman alani töihin. Ollessani 24v menimme naimisiin, en koe asiaa nin että lasten tulisi syntyä aina avioliittoon. Meillä vasta kuopuksemme syntyi aviolittoon. Kuopuksemme saimme ollessamme minä 24v ja mieheni 25v.

En kehoita tällä ketään tekemään lapsia alaikäisenä, vaan haluan tuoda esille sen että myös nuorena voi pärjätä jos oikeasti sitä haluaa. Me ainakin olemme pärjänneet ihan hyvin vaikka saimmekin esikoisemme hyvin nuorena, päivääkään en vaihtaisi pois.

Nyt esikoisemme on 11v, keskimmäisemme on 6v ja kuopuksemme täyttää kohta 2v. Nyt minä olrn 26v ja mieheni 27v. Nyt haaveilemme vielä yhdestä pienestä nyytistä. Nyt olemme viime aikoina vaan joutuneet kohtaamaan näitä keskenmenoja usein, viimeisen vuoden aikana olemme kohdanneet 3 keskenmenoa. Kaikille keskenmenon kokeneille tsemppiä.