11/08 masunkasvattajien murut *toukokuussa*

ei sitten meikäläisen tarvii saunaan mennä, poltin aurinkonäpylle rintakehäni!!! :whistle: sen siitä sai kun liian uskaliaasti palvoi aurinkoa, mulla muutenkin auringolle herkkä iho, no se tietää taas sitä ettei alkukesään tarvii pitää kuin umpinaista paitaa. :kieh:

maotao, meillä pikkumies samaa sorttia kuin teidän neiti. Todella köllöttelee vaan itekseen, ei käänny vielä, nostelee vasta itteään käsien varaan ja potkii kyllä tarmokkaasti ja voi saada itteään heilautettua eri asentoon. Vau! :D Muuten todella hidasta sorttia liikkumaan opettelun kanssa, eikä yritäkään istua. Esikoinen nousi tukea vasten seisoon ½vuotiaana. Niin ne on erilaisia.

allergiaepäilyistä...me jouduttiin esikoisella alkaan aikanaan kaikki ruoka-aineet alusta ja viikko per uusi raaka-aine, kun olin liian innokas ja tuputin tiheeseen tahtiin uutta makua, niin en tiennyt mistä tuli. Punoittavia läikkiä kasvoihin ja selkään. Peruna ja porkkana sen aiheutti silloin alkuun, mutta jo alle vuoden ikäisenä ne kävi uudelleen. Ja kiivin, mangon, persikan jätin suosilla pois, kuten tomaatinkin. Otettiin vasta myöhemmin. Allergíaa ei varsinaisesti todettu, oli vaan herkkä jotenkin niille. Prick-testein myös n.vuoden iässä testattiin jotain? ei löytynyt mitään..ei vissiin ole kovin luotettava testi noin pienelle?
Sanottiin vaan että kokeilemalla selviää ja maltilla uusia.

Nyt tällä pienellä kanssa peruna ja porkkana saa posket helahtamaan. MUTTA en tiedä onko se mitään vakavempaa...välttelen kuitenkin vielä isompia annoksia antamasta.

jos menis nyt laittaan pikkumiehiä nukkumaan.
 
Allergioista: Meillä ei ilmeisesti kotimaiset viljat käy, ens viikolla mennään verikokeeseen ja kaura altistukseen. Maha menee Leevillä kuralle kun antaa viljoja.Kaura ainakin näin kokeiltuna pahin, ohrasta ja vehnästä vain "lieviä" oireita. Soitin sillon kaura kokeilun jälkeen neuvolaan ja siellä jutteli lääkärin kanssa joka lähetteet noihin laittoin ja saatiinkin hyvin aika,lähetteen laitoista kahden viikon päähän.Täällä tuo kunnallinen yleensä näin lasten kohdalla toimii hyvin. =)

Meillä on Leevi nyt koko ajan konttaus asennossa ja heijaa itteensä,ei varmaan mene kauan ku lähtee eteenpäin.Nyt mennään kyllä jo pakkia =)

Mut lähdenpäs tästä kaverin kanssa kaupungille kahvittelemaan kun mieskin rupee paliä kattooon. :wave:
 
Moi! Peliä odotellessa tulin kirjottelemaan. Vappu mennyt tässä kotipiirissä pyöriessä, no torstaina käytiin viihteellä, siis istuttiin kavereiden kanssa iltaa ja mulla ei tullu edes krapula. Vähän meinaa jo tökkiä ku on tullu mässättyä kaikenlaista, onneksi on se arki kohta taas:) Olli menee jo vähän eteenpäin lattialla ja on oppinu pärräämään :) istumisesta ei vielä taikaa...tänään kakannu useasti ja ollu ihan löysää, mistä lie johtuu :) Puuroa yritin aloitella vaan eipä masu kestäny, joten aloitin sit liha soseella, se on mennyt ihan hyvin ilman vaivoja..siis neuvolasta neuvoi, että joko puuro tai lihasose aloittaa, mut ei niitä yhtä aikaa..Olli heräilee vielä sen kaksi kertaa yössä, eikä rauhoitu ilman maitopulloa..mut nyt mun pitänee lähteä kattoon sitä peliä, tulen taas kunhan jaksan moikkailemaan :wave:
 
Maotao: Onni ei ite mee istuma-asentoon, paitsi sylis punkee istuu. Mut jos lattialle laitan (vahdin) niin on tänään yli minuutin istunu ite =) Joka päivä onnistunu paremmin, pari päivää sit oli iso pallo takamuksen alla :D Nyt osaa vähä jopa korjata jos meinaa horjahtaa. Onni tykkää hirveesti ku saa istuu =)

Pari kuvaa taas Onnista =)









Tässä vikassa kuvassa Onni on serkkunsa kanssa, hänellä ikää vajaa 11kk =)
 
maotao: kiitos vinkistä, siirretään huomenna pinnis niin lähelle meidän sänkyä että yletän paremmin silitellä vauvaa =) Pitää varmaan laskea sängyn pohjaa alemmas että paremmin ylettää! Eipä ois tullut itellä mieleen ollenkaan, taas hyötyy tästäkin palsta-addiktiosta ;)

Liikkumisesta taas...
Meillä tuo likka on muutamana päivänä nostellut pyllyään ylös, vetää jalat mahan alle koukkuun. Tänään huomasin että kyynärpäiden varaan nosti samalla "etupään" :D Menee tuolla tyylillä paljaalla lattialla joko eteenpäin tai taaksepäin.
Mutta mahalleen ei käänny edelleenkään! Kyljelleen ei oikein pääse, mutta jos vähän autan niin siitä nopeasti ponkaisee mahalleen.

 
Meillä Onni nukkuu meijä huonees, ei riitä huoneet jotenka tälleen tulee olemaan niin kaua ku täs asutaan.

Allergioita ei viel oo ilmenny Onnilla. Isommilla on atooppinen iho, Sallalle se puhkesi vasta. Larilla ollu vauvasta lähtien ja taas tänää oli reidet takaa ja eestä sekä taipeet kirkuvan punaiset ja itki kivusta ku rasvattii =/

Hienosti Onni istuu, vielä ei ryömi muutaku takaperin hinaamalla ja navan ympäri pyörimällä mutta kaikki aikanaan =)
 
Yötäpäivää mummolasta

Vielä moikkaukset ennen nukkumaan menoa, tänään oon koko päivän valmistellut opetuksia ja jopa yhden päivän materiaalit sain kasaan... Maotao, en yhtään ihmettele, että miehesi työstää kaikki viikonloput, terkkuja vaan sinne!

Ollaan kuljettu nyt koko reissun ajan matkarattailla ja ne on olleet mun mielestä tosi hyvät, kun sinne saa vaunukopan sisään ja selkänojan vaakatasoon. Mun äiti tosin tänään valitti käytyään Otson kanssa kaupassa, että "nuo rattaat on ihan kauheat, kun ei voi koko ajan seurata pojan ilmeitä" :eek: Täytyy antaa sille vaunut ens kerralla.

Oon miettinyt, ottaisinko toisen kasvissoseaterian ohjelmaan alkuillasta, kun silloin tuntuu maito maistuvan aika tiuhaan. Minkälaisia ruokailurutiineja teillä on? Mä annan nyt seuraavasti (ajat keskimääräisiä ): aamulla imetys + puuro klo 7-8, kasvissose (+liha) klo 11, hedelmäsose klo 15:30 ja puuro klo 20:30. Imetän tai annan korviketta lisäksi muidenkin ruokailujen päälle tai välissä. Annan noin kerran päivässä 100-150 ml korviketta (sekä puuron sekaan laitan) ja imetän 3-5 kertaa. Varmaan tissimaitoa heruis joka syöttökerralle, jos vain aina tarjoais, mutta kun oon niin paljon pois kotoa, niin tuo yksi korvikekerta on jotenkin jäänyt päälle.

Meillä poika on alkanut pitää sellaista matalaa "muu muu" -ääntä aina kun joku asia on pielessä (nälkä, kakka, väsy). Ei siis pärähdä itkuun vaan jäkittää paikallaan ja muumuttelee :LOL: Se on tosi huvittavan kuuloista ja sitten vain pitääa arvailla, mikähän tarve nyt on tyydyttämättä. Syödessä Otso pitää myös kauheaa meteliä, aina kun on nielaissut edellisen lusikallisen, suu aukeaa ammolleen ja poika huutaa kovaa "aa". Pitää syöttäjän tahdissa :D

Otson viimeisin liikunnallinen temppu on koko vartalon kiertäminen ja selän kääntäminen kaarelle. Siinä onkin sitten kiva vaihtaa vaippaa, kun alavartalo on selällään ja ylävartalo melkein vatsallaan ja samalla poika tavoittelee jotain päänsä takaa... Myös jalat on alkaneet löytyä viime päivinä. Nostelee myös takapuolta, mutta ei mitään sellaista kuin keijun Leevillä. Ennemminkin koko naama painautuu lattiaa vasten, kun nostaa peppua ylös.

Sanse, vähänkö napakasti Onni istuu! Laitoin Otson juuri samanlaiseen vauvakeinuun, mutta ei puhettakaan että olis voinut päästää hetkeksikään irti! Olis lysähtänyt samantien ja pudonnut jostain raosta maahan.

Mun isä tulee alkuviikoksi hoitamaan poikaa, saa nähdä miten menee. On menossa loppuviikoksi veljen poikia hoitamaan, joten täystyöllistetty isoisä!
 
huomenta!

wau, ONNI istuu kyllä niin topakasti! Hyvänenaika tää pletku vaan valahtais lysyyn ja selälleen, ei edes tukea vasten pysyis...tää meidän on niin vauva kun vauva voi olla, koitin sille kyllä kuiskutella korvaan että "oisit kuule jo puolivuotias, voisko alkaa kiinnostaan muukin maailma kuin äidin syli ja leikkimatto.."

meillä meni ihan älyttömän hyvin viime yö, pakko hehkuttaa, kolmeen viikkoon paras yö!! Kerran heräs ja annoin tutin ja seiskalta tissiä ja vielä nukkuu isin vieressä. Me noustiin sitten poikkeuksellisesti isomman kanssa jo ylös. Eilen illalla söi kyllä ihan valtavasti, joten oisko ollut sillä merkitystä?
meillä siis näin tällähetkellä: (välillä jää pois ip-kasvis)
8-9aikaan tissien päälle puuro n.1dl ja ½prk hedelmää tai marjaa
11 aikaan tissiä ja kasvis-nautaa n.1dl
14 tissiä tai pulloo ja hedelmää 1prk tai banaania ½
17 kasvista 1-2dl, joskus jää väliin ja korvautuu tiheellä tissillä tai pullolla...tai kuten eilen, mussutti leipomaani leipää omasta kädestä ja kurkkua päälle ja kyllä sinne suuhunkin jotain meni. :D
19 tissiä, pulloa...
20-20.30 samainen satsi puuro kuin aamulla tai kuten nykyään RUUSUNMARJARIISIVELLI
on niin kova sana, että helppouden takia meillä litkitään melkein iltaisin se 2dl sitä, kun uppoo pikkasen vikkelään. =)

jotta silleen meillä.

nyt meen pyykkiä laittaan ja kahvia hakeen.

ONKOS MUUTEN TÄNÄÄN KAUPAT AUKI?? aattelin lähinnä vaatekauppoja? h&m?? kun tarviis isommalla hankkia kesähattu, vihdoin..ja nyt ois aikaa, kun tosiaan huomenna tulee hoitopoika ja sitten ei meikäläistä näykään täällä kun oon vähän niinkuin "töissä" 9/10-16 =)
pph arkea harjottelen, mulla on jo ruokalista liitutaululla välipaloineen suunniteltu ja vielä meinaan suunnitella meille aktiviteetit; askartelut, lauluhetket ym. :LOL: esikoinen kattoi äitiään ihan suu auki, että oonko seonnut täysin.. :D Niin ja munhan tehtävä on nyt askarrella poikien kanssa äitienpäiväkortit. Minkäläisenkohan sitä haluaisi... ;)
 
Unikoulusta vielä; meillä tehdään juuri niin kuin Luminka ehdottikin itselleen, että klo 2.00 saakka tassutellaan (siis jos tarvetta on) ja sitten syödään. Siitä kestääkin sitten yleensä aamuun saakka noin 7.00 jolloin onkin herätys.

Mutta jos haluaa ohjeita niin ainakin täältä löytyy jotakin:

http://vanhemmat.mll.fi/hoivaan_ja_kasvatan/lapsen_uni.php?dir=/hoivaan_ja_kasvatan/uni

Mä sain myös neuvolasta ohjeistusta tähän lisää, vähän samaan tapaan kuin tuolla mll:n sivuilla.

Tässä meidän pojasta kuva parin päivän takaa.

 
Laitetaan tähän vielä kuvasarja tuosta meidän konttausyrityksestä. Kun ei onnaa eteenpäin, niin nostetaan pylly ylös jos se auttaisi. Ja sitten sieltä päästetään kroppa "irti" ja heijataan... Joskus sattuu yleensä ei :LOL:





 
Meillä tyttö syö suunnilleen näin:
(imetän yleensä aterioiden jälkeen )
aamulla puuroa ja jotain sosetta 8-9 aikaan
lihasosetta + hedelmäsosetta 11-12
maitoa...
lihasosetta + hedelmäsosetta 16.30-17
maitoa....
iltapuuro n.19 aikaan
Yöllä syö rintaa miten sattuu, riippuen yöstä...

Imetysta koitan pikku hiljaa vähentää, en muista kerroinko jo.... Olen pumppaillut maitoa sekä antanut korviketta. Koitan vähentää alkuunsa muutamaan imetyskertaan päivisin. Yöt ovat vieläkin ihan hulinaa, reppanalla on ääni paineessa ja eilen illalla herätessä itki ja kuullosti ihan oudolta! soitin päivystykseen ja sanoi että tarkkailla tilannetta ja käyttää näytillä. Et jos jokin kurkunpääntulehdus on?
En sitten yötissuttelua tuon takia jätä vielä, pitää olla kuitenkin terve.

Alan olla itse niin puhki noiden öiden takia :( Nälkäänsä kun ei herää, en tiedä siten mikä aina herättää. Viime yönä taisi tuo kurkku vaivata, itkuun nimittäin itse heräsin. Tiedä näistä sitten...


Imetyksen opetuksen + :
Minusta on kivempi myös olla kesällä ilman pelkoa rintatulehduksesta, saan pitää tavan liivejä, ei tarvii miettiä näkyykö liivinsuojat, voin pitää sellaisia paitoja joita en imetyksen takia voi nyt pitää, tiedän että vauva saa tarpeeksi nestettä lämpimänä päivänä, ehkä vauva irroittautuisi vähän minusta että selviäisi ilman minun kokoaikaista läsnäoloa, saan "oman kroppani takaisin itselleni", yöt EHKÄ rauhoittuisivat kun ei enää rinta ole nukahtamiskeinona vaan tutti tai käsi selänpäällä rauhoittaa, myös iskä voi antaa maidot,
saan syödä itse ihan mitä haluan ilman pelkoa että mitähän vauvan maha siitä tykkää,

Lopetuksen - :
tuntuu tosi haikealta, maidot eivät kulje niin kätevästi mukana, pullojen pesut, korvikkeet maksavat!!

Nyt alkaa olla enemmän + listalla asioita, aiemmin oli päinvastoin. Joten taitaa lopetukselle olla nyt juuri sopiva aika =) On kuitenkin vielä ristiriitaisia tunteita paljon asian suhteen. Imetys on alkanut jo välillä ahdistamaan, näitä tuntemuksia oli samoin esikoisen aikaan. Tuntui lopulta tosi VAPAUTTAVALTA kun sain tissit itelleni =)

sarppav: ihana tuo pojan asento keskimmäisessä kuvassa :heart: Toinen ihan toimessaan =)
 
:attn:Onko kenenkään vauvalla maitoallergiaa? :attn:

Luin ihan huvikseni mitä oireita allergisilla on...
Atooppista ihottumaa, itkuisuutta, levottomia öitä, ripuli/ummetus....

Pitää kyllä heti huomenna soittaa neuvolaan ja kysyä voiko tuo olla mahdollista meidän kohdalla!!! Nimittäin ei ehkä tuon tytön poskien punotus/kuiva iho johdukaan siitä perunasta. On vieläkin samanlainen vaikka en ole n.4 päivään antanut!
Ja se että yleensä alle 6kk ikäisillä ei olis atooppista ihoa vielä? Jostain tänkin luin.. Mutta kun taipumusta voi olla tuohonkin perintönä isältään niin niin...
 
Täällä meillä on todettu nyt paha maitoallergia- tod.näk.se ensimmäinen allerginen reaktio ei johtunutkaan siitä maissista vaan siitä maitopohjaisesta vellistä. meillä on ollut oireina ihoreaktiot,kiukkuisuus,itkuisuus, ja myöskin mahavaivat. kävimme nyt pääsiäisen aikoihin allergiaverikokeissa ja siellä löytyi maito.kananmuna ja vehnä allergiat. Kannattaa tosiaan ottaa neuvolassa puheeksi,jos on aihetta lisäselvittelyihin :)
 
Meillä alkaa pieni mies olemaan paremmassa kunnossa. Ruoka ja juoma menee entiseen tapaan. Ripulia vaan vielä pukkaa. Mutta jos se rauhoittuis maitohappobakteerilla. Muu perhe ei ole vielä kotiutunut mökkireissulta. Me ollaan onneks päästy jo liikkumaan (kun ei tartte pelätä koko ajan kaameta kakkakatastrofia). Käytiin sitten mun vanhempien luona ja mun kaveri kävi täällä meillä mun kanssa vähän vaunuttelemassa.

Sarppa meillä meno näyttää aika samanlaiselta. Öisinkin täytyy mennä konttausasentoon ja heilua edes takaisin siinä niin kauan, että pää kolisee sängyn päätyyn. Viime yönä laittelin sitten pehmusteita päätyyn :) On tuo jännä juttu, että liike jää unissakin päälle. Meillä myös Leolla on alkanut tulla nuo istumaheijasteet. Käsi menee heti tuonne sivulle, jos heiluttelee istumassa puolelta toiselle.

Ja vapun aikana puhkesi molemmat alahampaat =) En tiedä onko kiukku johtunut hampaista vai mahataudista vaiko molemmista. Nyt meinaa taas pojalla hermot mennä yksin lattialla. Tuo kun on tottunut kovaan meteliin ja huomioon. Nyt kun ollaan oltu kaksin, niin taitaa poikaa alkaa kyllästyttää sama mutsin naama. Taitaa olla ikävä isompia sisaruksia ja meteliä =) Ei jaksa nuo kaksi lelukaarta ja kasa omia leluja lattiallan paljoa kiinnostaa.

Kurjia nuo allergiat. Tuntuu siltä, että kasautuvat samoihin perheisiin. Kai se kulkee pitkälti perimässä. Meillä onneksi kukaan ei ole allerginen millekään. Juu mutta täytyy viihdyttää taas meidän naperoa :wave:
 
Luminka,sitä vielä mietin että jos nyt vähennät imetystä voi ne allergia oireet lisääntyä kun siirrytte korvikkeelle. meillä on nyt 18 päivä maitoaltistus almiron peptidille, jos siirrytään sitten erityiskorvikkeelle, nyt vielä rintamaidolla ja äiti dietillä:)ikäviä nämä pienten alergiat, meilläkin nyt tämä ensimmäinen allergikko!! jospa se ajan myötä helpottaa!
 
lonelylily: tuota mietin itsekin! Eli pitänee varmaan vielä imettää ja testata itse maidotonta ruokavaliota!
Missä vaiheessa teillä alkoi tulemaan vauvalle oireita? Kun tässä miettii asioita taaksepäin niin kuvista katsottuna punaista ihottumaa tuli siinä helmikuussa.
Alkukuussa oli jo punaista läiskää, ja perunan aloitin vasta 25.2. Eli ei sit siitä perunasta varmaan ole tullut =(
Pitää kyllä heti aamulla soittaa neuvolaan ja kysyä et mitäs nyt tehtäisiin!
 
Allergiat on kyllä ikäviä. Mä kyllä oikeastaan olen jo varautunut siihen että poika on jollekin allerginen (kaikilla perheen jäsenillä allergioita). Imetyksellä ja ilta-tuttelilla ollaan menty ja en ole huomannut, että vielä reagoisi mihinkään. Parina päivänä olen antanut bataattia maistaa. Välillä pojalla on kyllä ollut poskien punoitusta, mutta en ole osannut yhdistää mihinkään syömääni ruokaan. Punoitus tulee ja katoaa. Nyt posket taas ihan hyvät. Välillä myös vaippa-alueella, varsinkin kakan jälkeen runsasta punoitusta. Muuten iho on hyvässä kunnossa, niin en ole osannut huolestua. Esikoisella allergiat alkoi oireilla vasta vuoden ikäisenä ja astma todettiin viisivuotiaana. Vauvana ei hänellä ollut mitään oireita.
En toisaalta jaksa stressata, kun olen niin tottunut allergioihin, etten koe niitä niin rajoittavina. Ainoa hankaluus on se sopivan ruokavalion löytyminen ja vauvalla nuo oireet voi olla niin monenlaisia....
Meillä yöt pysyneet tasaisen samanlaisina, herätyksiä 4-5. Ja eka herätys aina n. 3 h nukahtamisesta. Itsekin olen miettinyt, että sitten kun kiinteitä menee enemmän niin katson saisiko yöimetyksiä vähennettyä. Imettää kyllä haluan mahdollisimman pitkään, mutta olisi kiva nukkua joskus. Kertokaas vinkkejä miten onnistuu "hellä" unikoulu.
 
luminka,; meillä alkoi ihottumalla n,3kk iässä,sekä syntymästä lähtien kakka oli koko ajan vetelää ja "ylitsevuotavaa", mutta sitä en heti hoksannut. sitten alkoi se kiukku ja kipristely,josta viimeistään rupesi hälytys kellot soimaan. näki pienestä että kaikki ei ole hyvin! nythän meillä on 3 hengenahdistus kohtausta takana, joten meillä allergia oireet näkyvät nyt babyastmana,johon nyt on jokapäiväiset lääkkeet. nyt jo helpottaa ja yöt on jo rauhallisia! neuvolassa onneksi ottivat meidät sitten "tosissaan" ja vauhdittivat tutkimuksia. mutta toivotaan että työ pääsette helpommalla kun me: :) IHANAA ALKAVAA VIIKKOA KAIKILLE!!
 
Tänään kaupat olivat ekaa kertaa taas sunnuntaisin auki :)

Juu kyllä se tosiaan tuo Onni istuu ihan hienosti =) Hän on seistä tönöttäny jo 2kk ikäsestä :D

Sarppa aivan ihana kuva!

Meidän ruokailurytmi:

7.30-8 aamupuuro (1.5dl 4:n viljan hiutaleet + hedelmäsosetta mausteeksi)
10.30-11 lounas (1prk lihaa, kanaa, kalaa joissa joko kasviksia, perunaa tai riisiä lisänä)
14.00 välipala (hedelmää 1prk)
16-17 päivällinen (1prk, yleensä vähän kevyempää kuten maissia, p-p-sosetta, kasviksii tms)
19-19.30 iltapuuro 1-1.5dl 4:n viljan hiutaleista tehtyä + hedelmäsosetta mausteeks)
20.00 iltavelli (150-200ml kauravelliä)

Ruokailujen välissä koitan maitoa tuputtaa, mutta sitä meillä kuluu enää 2-3dl/vrk :S Heti kun sitä saa ni oksentaa sit ruuat pois. On tässä muutamat viime päivät ollu taas karmeeta oksentamista :S Loppuis jo =( Ihan ruuatki tullu ylös. Ei vaikuta vatsataudilta kuitenkaan koska vointi muuten hyvä eikä kuumetta.

Tänään Onni sai omena täysmehuu veteen lantrattuna, koska juo tosi vähän ja vedestä ei niin välitä niin saa edes jotain nestettä.

Nyt ollaan oltu paljon tossa pihalla keinumassa ja muutenki tutustumas ku Onni alkaa olla jo nii iso ja nii nättei päivii ollu =) Huomas et jakso olla pitempää hereil ku oltii ulkona =)
 
ehtoota, päivä se on hurahtanut siivillä!

luminka, jaksuja ja soittelehan neuvolaan jotta saat asiaan selvyyttä. Inhottavinta tuo vaihe kun epäilee, eikä tiedä mistä vois johtuu.

sarpankin poitsu kohta mennä viipottaa :D söötti pikkumies!!

meillä ollut vauhdikas päivä; kyläilyä, ulkoilua ja aikasmoinen iltahärdelli!!! KOitin siivota paikkoja ja laitella huomiset sapuskat valmiiksi. Niin esikoinen kaatoi 2kertaa mehulasinsa, ja meni siihen totaalisen hermot. :ashamed: sitten sovittiin ja pyydettiin anteeksi puolin ja toisin ja katseltiin sulassa sovussa reikä seinässä. =)
Pikkumies rutisi muutenvaan koko illan ja nukkumisen kanssa olo ongelmaa, söi tissit tyhjiksi, 2 dl velliä ja sängyssä kun huusi kurkku suorana, niin vielä 1dl meni tuttelia, että aika ruokahalut pojalla! :whistle:
 
Iltaa!

Sarppa, Ihania kuvia! :D Onpa kekseliäs poika. Varmasti pian hoksaa miten kontataan, kun noin yritteliäs on. Söötti! Meillä on muuten ihan samanlainen tiny loven leikkimatto.

Sanse, Hienostihan teidän poika jo istuu :)

Mä muuten näytin mun miehelle noita kuvia, ja sanoin et katos nyt nää on ihan samanikäisiä kuin Thomas ja toinen jo istuu ja toinen konttaa jo. Hänen mielestä oli kanssa hauskoja kuvia, mutta intti vastaan, että noi on kyllä vanhempia kuin meidän poika. Ei millään uskonu, et samassa kuussa on kaikki syntyny :) Niin eritahtiin kehittyy nää vauvat.

Meidän ruokailurytmi menee suunnilleen näin:

7 maitopullo
10 maitopullo
13 päivällinen ( kasviksia, lihaa)
16 hedelmävälipala ja maitoa
18.30 maitopullo ( joskus riisi-maissi puuroa)
ja nukkumaan. Meidän poika on illantorkku ja aamunvirkku. Yöllä ei syö.

Kurjia noi allergiat. Vaikuttaa sit tietysti yöuneenki :(

Eikös nuo yösyömiset ole vähän niinkuin vauvojen opittu tapa? että ne ei niinkään syö nälkäänsä ja eikä oikeastaan tarvis sitä yösyömistä, se on vaan jotenkin rauhoittavaa imeä maitoa.Tuntuu, että varsinkin rintavauvoille käy helposti noin. Jotenkin pitäis saada vauva totutettua pois niistä yösyömisistä. Jos vauva oppis rauhoittamaan itse itsensä tuttia imemällä tai peukkua tai joku muu juttu, mikä yhdistää äidinturvaan ja maitoon? Hellän unikoulun vinkkinä luin jostain, että vauvalle voi laittaa sänkyyn jonkun äidiltä tuoksuvan vaatekappaleen.
Meillä on tuo unirätti. Se on vauvalle sellainen turva ja hän yhdistää sen maitoon, koska käytän aina ruokaillessa noita harsoliinoja. Tuttiakaan ei enää tarvii rauhoittuakseen. Hypistelee sitä rättiä kädessä ja laittaa peukun suuhun.

 

Yhteistyössä