1 vuotiaan uhma ja aikuisen hermot...

Heippa!

Tosi paljon on täällä kirjoiteltukin 1-vuotiaan uhmasta, on ilo lukea että muillakin samanlaista. Meillä pikkuinen on muuttununt muutamassa viikossa todella tyytyväisestä ja ilopilleristä kiukuttelevaksi, itkeväksi, turhautuvaksi ja todella omaa tahtoaan ilmaisevaksi pikkupojaksi. Oma ihana itsensä toki on välillä, mutta tämä uhma - tai rajojen testaus, mitä sitten onkin, on ihan kamalaa, ainakin äidin mielestä! En tiedä mitä siinä tilanteessa tekisi, kun kaikki laulut on laulettu, huomio kiinnitetty muihin asioihin, "huijattu" vaikka millä ja edelleenkään pukeminen / syöminen/vaipanvaihto ei yksinkertaisesti onnistu kun toinen huutaa selkä kaarella ja rimpuilee vastaan. Välillä sitä käyttäytyy itsekin kuin uhmaikäinen kun tuntuu ettei mikään ole hyvin ja oikein mitä tekee. Sitten tulee toki vielä kurjempi olo itselle kun on hermostunut, kun eihän sitä yksivuotiaalta vielä voi paljoa vaatia. Kysyisinkin mitä teette silloin kun oma hermo todella menee? minä olen välillä kiekaissut topakasti asiasta jota ollaan oltu tekemässä ja laittanut hetkeksi itsekseen lattialle istumaan (olen toki läsnä) ja selittänyt tiukasti miksi jokin asia oli "ei". Sitten on halittu ja pyydetty "anteeksi" ja elämä jatkuu taas. Olisi kiva kuulla miten muut näissä tilanteissa toimii?

 

Esim tänään meidän 1 vuotias tyttö on istunut pinnasängyssä ja leikkinyt. Mä en ole jaksanut juosta perässä. Kauhea olen. =) Meilläkin tyttö menee ja tekee tuhojaan. Ei sana on käytössä vain tietyissä asioissa. Kuten tv:n luo ei ole asiaa.

Olen myös miettinyt että onkohan poskihampaita tulossa lisää kun on niin kiukkuinen.

 

Oi niin tuttua. Nää kullanmurut kun ovat niin pieniä etteivät oikein kunnolla käsitä. Kovasti olen kanssa tuota EI sanaa "opettanut". Meillä tyttö suuttuu siitä vaan silmittömästi välillä ja silloin lentää lautanen, muki ja lusikat pitkin keittiötä (siis jos ollaan syömässä ja kiellän esim. syömästä käsin ja tahkoomasta ruokaa päähän). Takkaa on alkanut kunnioittamaan kun olen sanonut ei ja poppaa, muutaman kerran on käynyt luukkua koskemassa ja todennut että polttaa, joten se uskotaan jo hyvin.

No omat hermot ei ole mennyt vielä tään 1-v kanssa on sen verran treenattu ton kohta 5-v kanssa, ettei välillä tunnu missään :kieh: . Mietintää ei tään kanssa voi vielä harrastaa kun ei siitä mitään tajuaisi, mutta kovin käskevää ääntä ja se voi joskus auttaa (huom joskus), muutoin odotellaan. Tietty jos käy esim lyömässä siskoaan niin silloin kannan neidin pois ja sanon "Ei, tuhmaa, tulee pipi" .

Niin ja jos on tosi huono päivä itsellä ja tietää että alkaa ärisemään enempi ja mies on kotona niin ukko hoitamaan ja itse ulos lenkille.

 

Meillä tyttö on 1v8kk. Aina ollut tempperamenttinen typykkä, mutta nyt sitten ollut esim. pukeminen ja vaipainvaihto todella hankalaa. Yleensä hirveän huudon kanssa tapahtuu. Aina ollut "huono" puettava, mutta ei näin paha. Aivan hirveä raivo iskee ja potkitaan jne.. Sitten myös riisuminen on kans hankalaa. Tykkää kuljeskella myssy, kaulahuivi ja myös rukkaset kädessä. Varsinkin tuo kaulahuivi on nyt todella tärkeä, aina kun riisuu niin se ainakin pitää saada kaulaan uudestaan.

Ja syöminen takkuaa myös. Mutta silti osaa kyllä olla aivan ihanakin, äsken antoi suukon äidin nenälle. Tuli äidiltä tippa linssiin. Ei ole pitkään aikaan suukottanut tai halannut. Kun tänään hain hoidosta niin tuli ihan oma-aloitteisesti halaamaan. Kyllä tuollainen lämmittää kovasti, vaikka sitten niitä huonoja päiviäkin on. Onpahan sillon mitä muistella

Meillä koitetaan ottaa jotenkin omaa aikaa miehen kanssa vuorotellen, että hermot kestää tuota välistä todella raastavaa kiukkua. Kyllä silti joskus tulee sanottua isommastikin, jolloin tyttö yleensä myös uskoo mitä sanotaan, mutta välistä silti jatkaa kiukkuilua ja temppuilua. Ja myös meillä laitetaan istumaan lattialle tai isommassa kiukkupuuskassa viedään toiseen huoneeseen, josta itse tulee sitten pois hetken päästä. Ja yleensä rauhoittuneena. Tai sitten annamme kiukuta ja hetken päästä itse tajuaa kiukun turhaksi ja keksii jotain leikkiä

Näin meillä..

 

Meilla se olen yleensa mina joka menen jaahylle kun oikein alkaa pinna loppua. Jatan 14kk lattialle istumaan ja vaihdan maisemaa toiseen huoneeseen kunnes alkaa helpottaa. Toinen kiukuttelee sitten siella toiseessa huoneessa, mutta parempi se niin on kuin etta menee rahinaksi molemmin puolin. Itse koitan saastaa sen EI sanan sellaisiin asioihin milla on oikeasti valia, kuten uunin luukku ym. Meilla kun se kiukunpuuska tulee tytole yleensa ihan mitattomista asioista kuten just vaipanvaihdosta tai jos en anna neidille puhelinta tms. Aina ei meinaa vaan hermo kestaa niin kun niina kiukku paivina kaikki kiukuttaa ja jossain vaiheessa alkaa itsellakin olla sellainen olo etta tekisi mieli heittaytya lattialle ja huutaa Kai se helpottaa joskus ajokortti-iassa

 

Tuosta se alkaa. Meillä esikoisella alkoi 1v ja jatkuu edelleen, täyttää pian 4v. Kuopus kyllä osoittaa jo kovasti omaa tahtoa, mutta ainakin vielä on isoveljeään joviaalimpi tapaus, kuopus on reilun vuoden ikäinen.

Itsellä ei hermo kyllä kestää 1v kiukutteluita, 1v on vielä niin pieni, ei juurikaan ymmärrä, mutta uhmaikäisen kiukuttelu on ihan kamalaa.

 

Kiva lukea että muillakin hermo menee joskus. Mun 1-vuotias on aloittanut uudestaan tavan heittää ruokapöydässä ruoat yms. lattialle kun ei enää halua/ole kiinnostunut. Tapa oli siis jo jäänyt mutta on nyt ollut kohta viikon kipeänä(paranemaan päin tosin) ja on nyt tosissaan viskellyt. Ja mulla palaa käämi. Sanon aina tiukan ein, ja tänään se on tullut jo melkein karjaisemalla. Laitoin neidin aika vauhdilla omaan huoneeseen touhuamaan kun ei sanomisella ollut vaikutusta. Aina kun hermostun(tätä tapahtuu kuitenkin harvoin onneksi), pyydän hetken kuluttua anteeksi hermostumistani , ja selitän syyn ja halitaan. Ei tietenkään ymmärrä kaikkea vielä, mutta pikkuhiljaa kuitenkin.

 

Jaa etta teilla on aloittanut neiti uudelleen, meilla kun ei neiti ole lopettanutkaan. Ruoka ja lusikat on lentanyt lattialle viimeisen muutaman kuukauden ja loppua ei nay. Mita tiukemmin kiellan, sita enemman alkaa tavaraa lentaa. Koitin sitakin, etta ruokailu loppui heti kun alkoi lentaa lattialle, mutta ei silla ollut mitaan vaikutusta. Paitsi etta neiti oli sitten nalkaisen kiukkuinen...Mikali nyt meinasi syoda ollenkaan, kun meilla ei se ruoka nayta muutenkaan maittavan lainkaan. Olen koittanut pitaa hermoni kurissa, mutta valilla ei onnistu kun toinen sylkee ruuan ulos ja lapio sita lattialle minka ehtii. Koittaa toiselle tehda hyvaa ruokaa ja saa sitten pyyhkia sita kaappien ovista ja lattialta joka paiva niin pakko mun on myontaa etta aika tasaiseen tahtiin meilla hermo palaa. Neiti lahtee sitten kaulalappuineen olkkariin ja ma jaan keittiota siivoamaan. Jalkeen pain on tietysti itsella paha mieli. Viikonloppusin ma kieltadyn taysin naista syottovuoroista jotta saan vahan hermolomaa, saa sitten mies tania neidin kanssa.
Kuinka ihmeessa te onnistutte syomaan lapsen kanssa yhta aikaa viikolla yksinanne? Kun ei mulla riita kadet omaan haarukkaan ja neidin lusikkaan ja sen lautaseen. Ja oma ruoka on sitte heti kylmaa. Eika se viikonloppuisin se ruoka maistu tytolle yhtaan paremmin vaikka istutaan kaikki yhtaikaa poydassa ja samaan tapaan lentaa sapuskaa matolle. Olen jo luovuttanut ja lakannut yrittamassa eri keinoin kun ei mikaan ole toiminut. Masentaa jo ajatella, etta tata samaa rataa jatkuu seuraavat vuodet. Tosin kai se kahden vuoden iassa sitten jo ymmartaa, etta heittelemalla ruokaa lakkaa ruokailu saman tein. Nyt tytto ei taida sita viela ymmartaa ja kai se on sellainen keino kanssa saada aitilta leukaperat kiristymaan. Ja ma kun odotan viela toista vaikken parjaa taman ensimmaisenkaan kanssa... :headwall:
Taalla maailmalla ne neuvolan tadit sanoo ettei saisi kieltaa ollenkaan heittamasta ruokaa, etta lapsen pitaa saada leikkia ruuan kanssa. Pitaa vain olla huomioimatta se kokonaan jottei lapsi ala kayttaa sita huomion saamiseen. Tosin sita ne ei kerro miten ihmeessa sita on taysin kylman viileana, kun tomaattipastat tulee omalle puserolla ja joka suuntaan kahden metrin sateelle.

 

Mä oon kyllä jaksanut olla ihmeellisen kärsivällinen lapsen kanssa - ehkä tieto siitä, että se ei tee sitä tahallaan auttaa. Eihän se pieni raukka voi sille mitään jos kiukuttaa! Uhmahan on merkki siitä, että lapsi tajuaa olevansa oma itsensä ja alkaa kokeilla mihin kaikkeen pystyy...

Meillä tehdään näin:
Jos (kun...) menee kiellettyyn paikkaan (esim. tv:tä hakkaamaan), eikä kielto tehoa -> siirretään kauemmaksi
Jos (kun) kiukuttelee vaipanvaihdossa -> pidän lasta tukevasti paikoillaan vaikka sitten jaloillani, että saan vaipan puettava. Sanon, että vaippa on puettava ja sitten pääset pois. Näitä tulee vähän kausittain, ehkä on oppinut ettei kannata venkoilla kun kuitenkin se vaippa puetaan. Sama vaatteiden pukemisessa.
Jos (kun) heittelee ruokia -> siirrän syöttötuolin kauemmaksi ja sanon että ruokia ei saa heitellä. Hetken päästä siirrän takaisin ja jatketaan syömistä. Itse siis istun koko ajan paikallani syömässä omaa ruokaani.

Sitten kaikkiin muihin turhiin kiukkuihin sanon, että HÖPÖHÖPÖ et saa/en anna tms. Joskus sitä huutoa joutuu kuuntelemaan pitkäänkin, joskus menee ohi nopeampaa. Usein se auttaa, että antaa jotain muuta kiinnostavaa käteen tutkittavaksi.

 

Mulla pitaa pinna hyvin noiden vaippa-juttujen kanssa kun meidan neidin kiukuttelu on jotenkin niin soottia. se kun ei niissa asioissa ala raivoamaan vaan laittaa huulen mutrulle ja purnaa ja venkoilee. Mutta se ruuan heittely...voi sentaan. kuinka siina onkin mulla sellainen herkka kohta. se on kuin punainen vaate ja neiti tietysti on varmaan jo hoksannut sen jo kauan aikaa ja kayttaa sita hyvakseen.
mun pitaa koittaa tuota syottotuolin siirtamista ja ottaa siita se poytalevy pois kokonaan. josko se tepsisi ja lakkaisi se jatkuva lattian siivoaminen.kiitos.

 

Mua ei kanssa muut mahdolliset venkoilut ole ärsyttänyt (ainakaan samassa mittakaavassa) kun ruokapöydässä tavaroiden heittely. Ja meillä ei edes lentänyt ruoka(paitsi leipä ja ja sormiruoat). Nyt olen ottanut asiaan uuden linjan: olen hyväksynyt että asia kuuluu ikään, ja menee ajan kanssa ohitse. Nykyisen sanon aina rauhallisesti ei, enkä muuten piittaa. Toimii hyvin. Ja nyt lapsi on itse asiassa laittanut taas välillä pöydälle kun ei ole kiinnostanut.
Muuten meillä toimii ruokailut tosi hyvin. Mä olen koko vauva-ajan lukenut samalla Hesarin ja syön aina itse samalla kun syötän lasta. Jos lapsi on ollut nopeampi, olen antanut kirjan, tai imettänyt samalla, tai hän on käynyt keittiön lattialle leikkimään.