1-vuotiaan itkuilu + röyhtäily

Tyttömme, vajaa 1v, on ollut Neocatella yli puoli vuotta ja saimme nyt korvauksen 2v asti kun soija-altistus oli positiivinen.

Tyttö on ollut muutaman viikon itkuinen, tyytymätön. Nukkuu hyvin, mutta välillä itkee yöllä hetken ja jatkaa taas unia. Tämä poikkeaa aiemmasta. Aikaisemmin on nukkunut putkeen koko yön tai syönyt kerran, eikä ole ollut noita väli-itkuja.

Korvalääkärissä käytiin alkuviikosta, korvat oli kunnossa (samalla katsottiin nielu+hampaat). Vatsa on ok. Ruokavalio ei ole muuttunut. Ruokahalu on vaihteleva, mutta on vähentynyt selvästi. Neocatea menee senkin edestä.

Itkun lisäksi uutena oireena on röyhtäily joka on ihan samanlaista kuin sillon vauvana ennen maitoallergiadiagnoosia. Nyt ei vaan tule desin oksennusta röyhtäisyn mukana...

Jotenkin äitinä minulla on tunne, että tytöllä olisi refluksia ja se aihettaa itkuilun. Mitä nyt pitäisi tehdä? Varata aika lastenlääkärille? Tai voinko itse jotenkin vaikuttaa asiaan? Sängynpäädyn nosto on helpottanut öitä. Olen välttänyt happamia hedelmiä. Mutta välillä tyttö kieltäytyy muustakin ruuasta.. Miksi tälläinen röyhtäilyoire nyt yht´äkkiä kun maidostakin päästiin yli 6kk sitten eikä soijaa ole annettu? Voiko olla allergian oire jostain muusta ruuasta? Mitkä olisi yleisimmät allergian aiheuttajat, jos kokeilisin nyt ensiapuna välttämistä?
 
Esim. kotimaiset viljat, kala ja kananmuna ovat aika yleisiä allergian aiheuttajia maidon ja soijan ohella. Ja näin siitepölyaikaan koivun ja lepän kanssa ristiinreagoivat kasvikset, juurekset ja hedelmät voivat alkaa oireiluttaa, vaikka muina aikoina sopisivatkin. Luettelo niistä löytyy ainakin täältä http://www.allergia.com/index.phtml?s=886
 
Soitin sillon toukokuun alussa allergialääkärille ja hän sanoi, että "lieviä" oireita voi seurailla ja joskus se toimii siedätyshoitonakin. Oireilu on nyt enemmän ja vähemmän jatkunut samana, siis mitään muutoksia en ole vielä ruokavalioon tehnyt. Lisäksi tytön vatsa on mennyt sekaisin viimeisen parin päivän aikana; kamalan hajuista löysää kakkaa (imelä, outo tuoksu) tulee n.3 kertaa päivässä ja peppu on palanut vaippaihottumalle. Siis vaikka aivan heti olen vaipan vaihtanut. Jotain hämminkiä on ruuassa, olisiko sitten ne viljat? Hän oksensi tänään ruuan päätteeksi, söi tomaattipastaa. Muita ruokia ei ole oksentanut. Tietysti voi olla kyseessä jokin vatsavirus, eikä liity e.m. oireisiin mitenkään.

Täytyy harkita tuota riisilinjaa ja pyytää suostumus allergialääkäriltä (neuvolaan on mennyt maku ajat sitten). Kiitos viesteistä!
 
Kannattaa tosiaan laittaa nyt stoppi lapsen itkulle. Siedätyshoito on nykyään käytäntö ja sitä itsekin teen ja on lapsilla allergioita väistynyt, mutta jos lapsella on oikeasti paha olla niin ei kyllä suostuisi.
 

Yhteistyössä