Voi vitsit että välillä rasittaa, kun joka asiasta tulee kiukuttelu. Lapsella on vahva oma tahto, on ollut aina siis ihan pienenstä lähtien. Kaikki pukeminen, syöminen, ulos lähteminen ja yhtä hyvin sisälle tuleminen on tahtojen taistelua. Ruoka ei kiinnosta yhtään, lapsi kieltäytyy syömästä ja sitten ulos päästyä: nälkä! Mutta ei malttaisi syödä kuitenkaan. Osaa itsekin syödä, mutta ei syö. Monenlaista on kokeiltu turhaan.
Joka asiasta on mielipide ja se ilmaistaan hyvin selkeästi. Lapsi ei viihdy autossa, rattaissa eikä kaupassa. Ei ole koskaan viihtynyt, ei siis edes vauvana vaunuissa. Heräilee vielä 2-vuotiaana öisin ja kaipaa äitiä. Minkäänlaista säännöllisyyttä ei ole ikinä ollut eikä vieläkään - yöllä sentään nukutaan välillä 24 - 06. Pienenä lapsi heräili n. kahden tunnin välein yöllä ja päiväunet kesti n. 15 min.
Kaupassa käydessä voi tulla koska vaan sellaset raivarit, ettei rauhoitu kuin sillä, että antaa huutaa lattialla aikansa. Ei siis todellakaan juttelemalla, sylissä tms. Välillä lapsi vaatii äidin koko ajan viereen, mukaan leikkeihin ja huomiota jatkuvasti. Esim. nenän niistämistä yms. monta kertaa kesken hampaidenpesun, jää kiinni jonnekin, kaipaa apua leikkeihin. jne. Neuvolantädin mielestä kaikki on normaalia.
Jotenkin tän sittenkin jaksaa, vaikka hermot paukkuu. En juurikaan kiukuttele lapselle, mutta omat voimat menee. Kun on omaa aikaa, jaksan vain istua ja olla. Jatkuva kiukuttelu itkettää ja vie ajan kaikelta hauskalta, mitä yritän tehdä lapsen kanssa. Lapsi ei paljoa nuku, joten omaa aikaa ei paljoa ole, välillä ei ollenkaan.
Ihmeesti hän välillä viihtyy melkein itsekseen, kuten vaikka nyt, kun keskityn tähän koneeseen. Harvinaista on ja teen mä tässä samalla muutakin, korjailen lapsen sotkemaa kirjoitusta ja osallistun leikkiin. Yleensä kone revitään pois, halutaan muumeja, leikkiseuraa ja painellaan näppistä. Puhelimessa puhuminen esim. onnistuu vain lapsen nukkuessa eli iltamyöhällä ja aamulla aikaisin. Rasittaa että pitäis pitää yhteyttä ystäviin ja että jotkut huomauttelee, kun en ole paljoa soitellut. En mä ehdi ja jaksa, terveisiä vaan!
On mulla mieskin. Tuntuu että me ollaan kumpikin lähes koko valvelillaoloaika lapsen kanssa eli täysillä leikkimässä, kotitöissä tai mies töissä. Omaa aikaa ja yhteistä aikaa on illalla aikaisintaan kymmenestä eteenpäin. Ja se on yöunesta pois tietenkin. Sukulaisilla on omat kiireet, ei ehdi esim. olla lapsenlapsen kanssa. Niinpä me vietetään aikaa kolmistaan, niin tuntuu että edes silloin nähdään kaikki toisiamme tai että edes vanhemmat ehtivät siinä samalla jutella keskenään joskus.
Onneksi lapsi on muuten suloinen, hauska ja ihana. Temperamentti on tietenkin ihana asia. Jatkuvasti joutuu ihmettelemään, mitä se nyt taas osaa, keksii ja jaksaa. Joka asia kuitenkin, mitä muut ehdottaa, on EI. Ja tahto osoitetaan kirkumalla, potkimalla (kovaa) ja itkemällä. Autossa tulee kohtaus koska vaan ja se voi kestää koko matkan vaikka kauemmaskin. Ainoa mikä vähänkin on auttanut, on jatkuva viihdyttäminen. Mutta ei se kauaa tehoa.
Siis huh. Olen iloinen lapsestani mutta aika poikki.
