Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Talvimarja

  1. T

    Kesäkuiset 2019

    Laitan viestiä saramarielle myös fb-ryhmästä. Keskenmeno on pelottanut niin paljon, että en ole oikein uskaltanut koko raskautta paljon ajatella... mutta nyt kävin varhaisultrassa ja siellä se pikku tyyppi näkyi! Ja uskalsin käydä jo hankkimassa muutaman ekan vaatteenkin pienelle :)
  2. T

    Kesäkuiset 2019

    Täälläpä on ollut ikäviä uutisia, olen tosi pahoillani teidän puolesta joille vauvaa nyt ei sitten kesäkuussa tulekaan Mä olen käynyt ekassa neuvolassa ja varannut nt ultraan ajan. Se on vasta viikolla 12+, Terveystalolla jossa täällä siis ultra tehdään, sanottiin että täytyy olla 12 viikkoa...
  3. T

    Kesäkuiset 2019

    Täälläkin riittää huolia, murheita ja pelkoja. En pysty yhtään nauttimaan tästä raskaudesta. Odotin pitkään, että olisi oikea aika mennä varhaisultraan, mutta nyt en halua enkä uskalla mennä edes sinne. Ensi viikolla on ensimmäinen neuvola, eikä siitä sitten toisaalta ekaan ultraan ole kuin...
  4. T

    Kesäkuiset 2019

    Mulla on myös pahoinvointi alkanut oikeastaan heti siitä kun kuusi viikkoa tuli täyteen. Sitä aiemmin oli sellaista lievää kuvotusta satunnaisesti. Ehkä tämä nyt tuntuu enemmän siltä, että joku tyyppi tuolla on matkassa :) tuntuu hassulta olla iloinen siitä, että on pahoinvointia:LOL: Mutta nyt...
  5. T

    Kesäkuiset 2019

    En oikein osaa sanoa oireista. Olen tässä nyt viisi päivää ollut aivan karmeassa flunssassa, joten se kyllä sotkee tätä olotilaa myös. Alavatsakipua on ollut ja nyt kun yskin kovasti niin usein tulee niitä repäisykipuja. Mutta sellaista menkkamaisia kramppeja on nyt tällä viikolla tullut usein...
  6. T

    Kesäkuiset 2019

    Heippa kaikille! Muutaman kerran olen käynyt jo lueskelemassa, mutta nyt vasta uskaltaudun liittyä mukaan. Minullakin siis takana keskenmeno heinäkuussa. Sen vuoksi tämä tuntuu niin epävarmalta ja pelottavalta oikeasti ajatella, että nyt olen raskaana uudestaan. En oikein tiedä mitä oireita...

Yhteistyössä