Hakutulokset

  1. J

    Syyskuiset 2020

    Moi kaikki. Oon täällä monta viikkoa seuraillut teidän keskusteluja ja nyt viimein uskallan itsekin liittyä mukaan. Tänään (rv 7+3) kävin varhaisultrassa ja sieltä löytyi pienen pieni papunen, jonka pienen pieni sydän sykki vahvasti :love: olo on niin helpottunu ja onnellinen! Edellinen raskaus...
  2. J

    Huhtikuiset 2020

    Noniin. Viimeinen viesti tähän ryhmään. Kontrolli ultrassa käyty, mutta mitään muutosta ei ollut tapahtunut viime viikkoon. Eli raskaus todettiin keskeytyneeksi ja lääkkeellinen tyhjennys aloitettiin. Nyt toivotaan, että kaikki sujuu hyvin tyhjennyksen suhteen,niin päästään jatkamaan elämää ja...
  3. J

    Huhtikuiset 2020

    Kiitos kaikille lohdun sanoista ❤️ vaikeaa tästä tekee vielä se, ettei kukaan muu tiennyt raskaudesta kuin minä ja mieheni. Vaikeaa nähdä lähimmäisiään tai olla töissä kun täytyy esittää normaalia. Tälläkin hetkellä töissä nieleskelen kyyneleitä. Onneksi tauko ja saan olla yksin. Meidän oli...
  4. J

    Huhtikuiset 2020

    Kai mie tänne jo pystyn kirjoittamaan tämän päiväisen ultrakäynnin kuulumiset. Ei mennyt se käynti ihan niinkuin aattelin. Tänään oli siis varhaisraskauden ultra, viikkoja piti olla 8+6. Kätilö aloitti ultraamaan vatsan päältä, eikä saanut näkyviin juuri mitään. Ruskuaispussista puhui ja jokin...
  5. J

    Huhtikuiset 2020

    @Jjjossu89 :cry: paljon voimia ja halaukset sinne!
  6. J

    Huhtikuiset 2020

    Mut jos nyt tämän hetken oireita vielä listaan , niin päällimmäisenä vaan edelleen jäätävä turvotus :ROFLMAO: tekisi mieli laittaa tänne kuva miun mahasta ku se on jo ihan älytön pallo! Töissä ja julkisilla paikoilla joutuu pitämään löysiä paitoja ettei kukaan vaan arvaa(n):whistle: Lisäksi...
  7. J

    Huhtikuiset 2020

    Tais olla @Emiilie, kenelle voi viestiä laittaa fb-ryhmään pääsystä (y) Tänään tasan viikko varhaisultraan :love: sen jälkeen sitten mahdollisesti sinne faceen. Itse koen myös tämän palstan hankalaksi enkä siksi jaksa aina kirjoitella vaikka päivittäin käyn täällä muiden kuulumisia kurkkimassa :)
  8. J

    Huhtikuiset 2020

    @pinky oon niin pahoillani :cry: voimia! @Emiilie aattelin myös, et voisin liittyä fb-ryhmään kunhan ollaan käyty varhaisultrassa. Aika sinne 11.9. Tuntuu ikuisuudelta. En sisäistä raskautta vieläkään. Rv 7+4
  9. J

    Huhtikuiset 2020

    Miula on ollut noita särkyjä enemmän ja vähemmän. Juurikin alaselkä oli kipeä noin viikko sitten ja nyt viime päivinä alavatsaa on vähän väliä nipistellyt. Tämän lisäksi maha on ihan turvoksissa ja näyttää jo kuin olisin paljon pidemmällä raskaana. Ja tämä ilmapallo olo on siis ihan aamusta...
  10. J

    Huhtikuiset 2020

    Voi että kun alkoi oma varhaisultra nyt jännittämään :love: miten tässä jaksaa odotella vielä pari viikkoa! Tänään 6+5, aika menee niin matelemalla :rolleyes:
  11. J

    Huhtikuiset 2020

    Meillä on sama laskettu aika :love: Ja sama juttu noissa sovelluksissa, taitaa olla tällä hetkellä 3 ladattuna, kun en osaa päättää mikä olisi paras :rolleyes:
  12. J

    Huhtikuiset 2020

    Onnea kaikille uusille plussanneille :love: @ijomeo ymmärrän ärtymyksesi kyllä täysin. Meillä on myös aikoinaan vähän samanlaisista asioista väännetty. Nyt onneks ihan eri asenne miehellä. Toivottavasti teilläkin nuo asiat selviää niin, että kaikki olisi tyytyväisiä. Ja täällä saa onneksi...
  13. J

    Huhtikuiset 2020

    @Mary91 itse soitin neuvolaan eilen kun viikkoja 5+4. Ja hyvin voit tehdä digitestin tänään. Itse uskoin raskauden vasta kun sen sai suoraan lukea digitestin näytöltä :rolleyes:
  14. J

    Huhtikuiset 2020

    Apua nyt kävi huolestuttamaan tuo foolihappo :( Oli tarkoitus se aloittaa samaan aikaan kun ehkäisy jätettiin pois, kun olin sen tärkeydestä paljon lukenut, mutta jotenkin se sitten vain unohtui :oops: Kävin apteekista vasta eilen raskausajan monivitamiinit ostamassa mutta tuon alun foolihappo...
  15. J

    Huhtikuiset 2020

    Mielenkiinnosta kysyn, kuinka moni ottaa foolihappolisää? Tai onko teillä muita ravintolisiä nyt raskauden aikana käytössä?
  16. J

    Huhtikuiset 2020

    @Tinttirinttii väsymystä täälläkin. Ei tosin (vielä) sellaista, että haittaisi normaalia elämää. Mutta unta ei tarvitse iltaisin pitkään odotella ja lasten päiväuniaikaan menen mielelläni itsekin lepäilemään. Muistan esikoisen odotusajasta päällimmäisenä aivan järkyttävän väsymyksen, oisin...
  17. J

    Huhtikuiset 2020

    Tuli tällänen muuten mieleen, että ootteko kertoneet muille vauvauutisista? Tai milloin meinaatte kertoa? Meillä raskaudesta tietää vain mie ja mies, eikä olla vielä päätetty milloin asia paljastetaan muille. Ajattelin kyllä, että jos asian saisi salattua sinne np-ultraan asti, niin olisi kiva...
  18. J

    Huhtikuiset 2020

    Kiva kuulla et täällä on useampia neljättä odottavia, voi jakaa tämän odotusajan kokemuksia ja ajatuksia myös suurperheellisen näkökulmasta ;) Meillä vielä lapset lähes samanikäisiä(y) Tsemppiä tulevaan ultraan:love:
  19. J

    Huhtikuiset 2020

    Noita samoja huolia on täälläkin ollut, vaikka tämä raskaus olikin suunniteltu. Monet keskustelut asiasta käytiin, ennen kuin annettiin neljännelle lupa tulla. Tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että asioilla on tapana järjestyä. Arki tulee varmasti olemaan kiireistä, mutta sitä se on jo nyt...
  20. J

    Huhtikuiset 2020

    Moikka kaikille! Täällä oon taustalla seuraillut teidän keskusteluja ja nyt ajattelin uskaltautua mukaan joukkoon :rolleyes: Oon 28-vuotias ja omien laskujen mukaan viikkoja olisi nyt 5+0, laskettu aika 16.4, joka on täysin sama kuin meidän toisella lapsella ja hän täsmällisenä syntyikin juuri...

Yhteistyössä